keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Halpisshoppailuja

Kävin Tokmannilla katselemassa meikkitarjontaa eräänä vapaapäivänäni. Yllätyin siitä, kuinka laaja meikkivalikoima siellä oli nykyisin, perusmarkettikamasta tarjolla oli ainakin Maybelline, Lumene ja Rimmel. Sen sijaan ainakin Oulussa harvinaisempia merkkejä edustivat Flormar, Eveline Cosmetics ja MNY. Itse valikoin heti läjän tuotteita Flormarilta ja Evelineltä, mutta edullisesta hinnasta huolimatta jouduin hieman karsimaan tavaroita ostoskorista. Ostin lopulta kaksi Flormarin huulikiiltoa sekä meikinpohjustajan, ripsivärin ja huulikiillon Evelineltä. Kumpikaan, Flormar tai Eveline Cosmetics, eivät käytä tietojeni mukaan eläinkokeita.

Ajattelin, että kirjoitan ihan omat postauksensa ripsiväristä, meikinpohjustajasta sekä Evelinen huulikiillosta, kunhan ehdin niitä tarpeeksi kokeilemaan. Flormarin kiillot sen sijaan ovat aika peruskamaa ja vilahtaneet jo huulimeikkihaaste -postauksissa, joten niistä kirjoittelen muutaman sanan heti.




Ensin täytyy mainita, että Flormarin Supershine -kiiltoja saa nykyisin Anttilastakin, tosin hinta siellä oli noussut neljästä eurosta 6,90 euroon. Tokmannilla kiillot maksoivat 4,90e/kpl, joten itse tulen jatkossa katselemaan Flormarin meikkejä Tokmannilta. Tokmannilla oli myös laajempi valikoima Flormaria kuin Anttilassa, myynnissä oli kiiltojen lisäksi ainakin kynsilakkoja, luomivärejä ja poskipunia.


Pretty P811, luonnonvalo

Ensimmäisenä kokeilin Flormarin Pretty -huulikiiltoa sävyssä P811. Väri on voimakkaan vadelmainen pinkki ja siinä on nähdäkseni pinkkiä ja kultaista shimmeriä. Pigmenttiä kiillossa on ihan mukavasti ja koostumuskin on hyvä. Aika peruskiilto, joka on tarpeeksi tahmea pysyäkseen huulilla kohtuu ajan. Tuoksu kiillossa on makea, ei mikään superhyvä, mutta ei häiritsekään. Kimalteet ovat aika hillityt, ne eivät erotu kiillosta kovinkaan selvästi. Kiillossa on hieman kömpelö suora aplikaattori, ei siis normaali doe foot -tyyppinen. Kiiltoa on muuten isosta putkilosta huolimatta vain 3ml.


Supershine M06, luonnonvalo

Toinen Flormarin kiilto on Supershine Miracle Colors M06. Omaan makuuni tämä on kiilloista parempi. Sävy on punaisempi kuin Pretty -kiillossa ja siinä on kultaisia shimmereitä, jotka erottuvat kiillosta hyvin. Koostumus on molemmissa samantyyppinen, aika tahmea ja pysyy melko hyvin. Myös tuoksu on kiilloissa samanlainen, eli ihan ok. Pigmenttiä tässä on paremmin kuin Pretty -kiillossa ja kimalteet jäävät huulille vielä muun kiillon kadottuakin. Molemmat kiillot antavat huulille selvän, vesimäisen kiillon. Tässä kiillossa on aplikaattorin sijasta sivellin ja tuotettakin on moninkertaisesti, eli 10ml!


Muista ostoksista myöhemmin lisää!


 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Flormar ei testaa eläimillä!

3 kommenttia :

  1. Eikö tuo super shine huulikiilto ole evelinen ku ainakin ylemmässä kuvassa siinä näkyy pieni tarra jossa lukee eveline cosmetics.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä muka niin lukee?

      Poista
    2. Flormarin kiilto se on. Tarrasssa, jota varmaan tarkoitat lukee Kone Helsinki, joka on kai Flormarin maahantuoja Suomessa. Flormarin meikeissä on melkein aina Kone Helsingin tarra, tosin olen nähnyt muistaakseni ilmankin :)

      Poista