lauantai 25. elokuuta 2012

Nudepunan metsästystä

Taannoisessa Pretty.fi tilauksessani oli Sleekin tuotteiden lisäksi vielä mukana Wet'n'Wildin MegaLast Matte -huulipuna sävyssä E900B Pink Suga'. Nimestään huolimatta huulipuna on enemmän persikkainen kuin pinkki nudepuna, josta toivoin löytäväni lopultakin täydellisen nudesävyisen huulipunan itselleni.




Ennestään minulla oli jo Wet'n'Wildin MegaLast huulipunista sävy Coral-ine, josta pidän kovasti sekä värin että koostumuksen puolesta. Valitettavasti Pink Suga' ei ollut ihan yhtä onnistunut ostos.

Olen todennut ettei pinkit nudet sovi minulle kovinkaan hyvin ja toivoin persikkaisemman version olevan parempi. Puikossa puna näyttääkin hyvältä, hieman tummemmalta ja persikkaisemmalta kuin ihoni. Huulilla sävy ei kuitenkaan toimi minulla kovin hyvin. En tiedä johtuuko sävyn sopimattomuus omien huulteni suhteellisen voimakkaasta pigmentistä, joka pääsee kuultamaan värin läpi vai mistä. Pink Suga' on kyllä peittävä, mutta ainakin minun huulillani se näyttää omituiselta pinkin ja persikan sekoitukselta, joka ei ole kovin imarteleva. Väri ei ole täysin mahdoton, mutta ei missään nimessä täydellinen nudesävykään. 
Onneksi pystyn käyttämään tätäkin punaa huulikiiltojen alla peittämässä omien huulteni pigmenttisyyttä. Olenkin pitänyt kovasti yhdistelmästä, jossa laitan ensin Pink Suga'a huulilleni ja taputtelen sen sormella tasaiseksi ja ohuemmaksi kerrokseksi ja päälle laitan Cliniquen Full potential lips plump and shine -kiilton sävyssä Ripest Apricot. Kiilto on hieman rusehtava persikan sävy, jossa on kohtuullisen paljon pigmenttiä.


Pink Suga' kämmenselällä luonnonvalossa.

Koostumukseltaan MegaLast punat ovat melko kuivia, niin kuin mattapunat yleensäkin. Coral-inen koostumuksesta olen pitänyt paljon, mutta Pink Suga' tuntuu olevan vielä kuivempi eikä ihan niin miellyttävä. Suosittelenkin ehdottomasti laittamaan punan alle huulirasvaa. Huulirasvan päälle puna levittyy hyvin ja tuntuukin ihan miellyttävältä.


Vasemmalla pelkkä Pink Suga', oikealla Cliniquen kiillon kanssa. Väriero ei näytä isolta kuvassa, mutta luonnossa on jo selkeämpi ero. Kuvattu luonnonvalossa.


Hintaa MegaLast punilla on Pretty.fillä 4,95e, joten suuria summia en onneksi tähän punaan sijoittanut. Sävy ja koostumus ei mennyt tällä kertaa nappiin, mutta pystyn kuitenkin punaa käyttämään, joten hukkaan rahani ei missään nimessä mennyt. Täydellisen nudehuulipunan metsästys siis jatkukoon edelleen. En oikein tiedä minkä sävyisen ihon omaaville Pink Suga'a suosittelisin, mutta jos nudet ovat mieleen niin W'n'W:n hinnoilla  tämäkin sävy on ihan kokeilun arvoinen.


Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Wet'n'Wild ei testaa eläimillä! Clinique puolestaan on Estée Lauderin omistuksessa eikä lukeudu eläinkokeettomiin yhtiöihin. Olen saanut  Cliniquen kiillot tuliaisiksi jo pitemmän aikaa sitten, joten aion ne käyttää, vaikka pyrinkin nykyään ostamaan ja käyttämään vain eläinkokeettomia tuotteita!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti