keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Mitä muut edellä...päivän kosmetiikka

Kosmetiikkabloggaajien Facebook -ryhmässä syntyi jokin aika sitten ajatus kirjoittaa postaus päivän aikana käyttämästään kosmetiikkamäärästä ja tuotteista. Vastaavia postauksia on kirjoitettu aiemminkin, mutta idea heräteltiin uudelleen henkiin ja se lähti kiertämään haasteen tapaisena kosmetiikka -aiheisissa blogeissa.

Itsekin kirjoitin päivän aikana käyttämäni kosmetiikan ylös yhdeltä päivältä jo hyvän aikaa sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kirjoittaa niistä postauksen. Olin vähän laiska ja kirjoitin ylös tuotteet ilman merkkejä. Eli tässä tulee listaus yhden päivän aikana käyttämästäni kosmetiikasta. Suluissa olevat tuotteet on sellaisia, joita käytän kaksi kertaa päivässä eikä niitä lasketa mukaan lopulliseen tuotemäärään.

Kuvituksena pari satunnaista meikkikuvaa, jottei postaus jäisi ihan kuvattomaksi :)




Aamupesu:
1. Naamaputsari
2. BHA -kuorinta kasvoille
3. Silmänympärysvoide 1
4. Päivävoide
5. Hammastahna                  


Meikki:
6. Silmämeikinpohjustaja
7. Meikinpohjustaja
8. BB -voide
9. Meikkivoide (peitevoiteen tilalla näppylöille)
10. Peitevoide silmänalusille
11.Viimeistelypuuteri
12. Kulmakynä
13. Puuterimainen kulmaväri
14-16. Luomiväri x 3 (yhdestä paletista, mutta laskin erillisiksi tuotteiksi)
17-18. Sealing Gel + musta luomiväri (rajauksessa)
19. Ripsiväri
20. Poskipuna
21. Huulikiilto                       

Hiukset:
22. Hiusten suoristusvoide
23. Hiuspuuteri
24. Hiustenhoitosuihke           

Iltatoimet:
25. Öljyä (silmämeikin poisto)
26. Shampoo
27. Hoitoaine
-(Naamaputsari)
28. Suihkusaippua
29. Hiusöljy
-(BHA -kuorinta kasvoille)
30. Silmänympärysvoide 2
-(Päivävoide) käytin yövoiteena samaa kuin päivällä...
31. Kasvoseerumi
32. Vartalovoide
-(Hammastahna)                     

Muut:
33. Deodorantti x 2 (aamulla ja illalla suihkun jälkeen)
34. Käsisaippua 1 (useamman kerran)
35. Käsisaippua 2
36. Huulirasva (useamman kerran)
37. Hajuvesi                                   




Eli tuotemääräksi tulee lopulta 37. Määrää vähän kasvattaa se, että käytin kahta eri käsisaippuaa ja kahta eri silmänympärysvoidetta. Hiustenmuotoilutuotteita en käytä edes päivittäin ja joskus käyttämieni meikkien lukumäärä on isompi. En esimerkiksi käyttänyt sinä päivänä, kun kirjoitin näitä ylös, varjostus- tai korostustuotteita. Tämä siis kuvannee keskimääräistä tuotemäärääni ihan hyvin. Hammastahna, käsisaippua ja deodorantti menevät minun päässäni enemmän hygienia- kuin kosmetiikkatuotteisiin, mutta laskin ne nyt joka tapauksessa tähän.
En yllättynyt siitä, että käytän päivittäin lähes 40 eri tuotetta. Mielenkiintoista on kuitenkin, ettei tuotemäärään kiinnitä mitään erityistä huomiota, jos sitä ei tosiaan ala laskemaan. Luulen, että oma tuotemääräni on isompi kuin keskiverto suomalaisella naisella, mutta tiedän, että monet käyttävät kuitenkin enemmänkin tuotteita. Tuotemäärän lisäksi olisi mielenkiintoista laskea aika, jonka käyttää ulkonäköön päivittäin, mutta en lupaa sitä laskea ainakaan ihan lähitulevaisuudessa (kauhistuttaa ajatuskin...)


Vastaavia postauksia muista blogeista (uudempia ja vanhempia):
Wind It Up, Nonnula, Charming Nails, Ostolakossa, Karkkipäivä, Sensaisti, Tyttö ilman helmikorvakorua, Miten niin liikaa?, Viilankantolupa


Ovatko vielä muut laskeneet päivittäisen kosmetiikan määrää?

6 kommenttia :

  1. :D hahaaaa! Mullakin tuli tänään tämä postaus ulos! Tein siis jo toistamiseen kun edellisestä on aikaa..öööö..kauan :D

    Meillä on tuotemäärä lähestulkoon sama! Sä voitit kolmella tuotteella, mulla meni "vaan" 34 tuotetta :)

    VastaaPoista
  2. Huomasinkin, että sullakin tuli tänään vastaava postaus :D Pitää myöhemmin lukea sun juttu, kun nyt pitäis olla jo yliopistolle menossa...

    VastaaPoista
  3. Ihania meikkejä! :) Ja kiva idea tämä postaus.

    Heii, onko kosmetiikkabloggaajilla oma facebook-sivu? Minä kanssa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Juu, löytyy Facebook -ryhmä. Se on suljettu ryhmä, mutta pyydät vaan päästä mukaan. Ylläpitäjät sitten kyselee blogin osoitetta, jos eivät naamasta tunnista. Tuossa alla linkki ryhmään :)

      http://www.facebook.com/groups/306139649496844/

      Poista