sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Lontoon tuoksu

Olen kirjoittanut tuoksuista melko vähän tänne blogiin. Eläinkokeettomien tuoksujen löytäminen on ainakin minulle ollut todella haastavaa, varsinkin kun olen huomannut, että luonnonkosmetiikkamerkkien tuoksut aiheuttavat minulle tavallisia yleisemmin päänsärkyä. Olen myös testaillut indiemerkkien ja niche merkkien tuoksuja, mutta muutamista kivoista tuoksuista huolimatta mikään ei ole oikein tosissaan kolahtanut. 
Lontoossa yksi tärkein tuote ostoslistalla olikin uuden hajuveden löytäminen, valikoimaa kun siellä on aika huikeasti Suomea enemmän. Ennen reissua tein jo listaa kiinnostavista, eläinkokeettomista merkeistä, ja kuten blogissa olen jo aiemmin kertonut, päädyin ostamaan tuoksun Lontoolaiselta merkiltä Penhaligon'silta.

Penhaligon's on perustettu jo 1870. William Penhaligon uneksi ensimmäisen tuoksunsa Hammam Bouquet'n, joka sai inspiraationsa turkkilaisista kylpylöistä. Penhaligon's on säilyttänyt William Penhaligonin hengen nykypäivään saakka. Tuoksut valmistetaan yhä Englannissa, liikkeiden sisustuksissa näkyy 1800 -luku ja tuoksupullojen desing on sama kuin jo William Penhaligonin aikaan. Penhaligon's toimittaa tuoksuja myös Englannin kuninkaallisille.


Penhaligon'sin tyylikästä desingia.


Kiinnitin ensimmäisenä huomioni Penhaligon'sin kauniisiin pakkauksiin. Kaikki parfyymipullot ovat samaa vanhanaikaista mallia, mutta kullekin tuoksulle on oma etiketti ja pullon kaulaa koristaa erilainen rusetti. Nykyvalikoimaan kuuluu yli 30 tuoksua. Miehille ja naisille on omia tuoksujaan, mutta myös unisex -tuoksuja löytyy. Ostoskokemuksestani olen kirjoittanut jo aiemmin täällä, joten en siitä kerro nyt enempää. Loistavaa asiakaspalvelua siis kuitenkin sain ja löysin montakin hyvää tuoksua. 
Päädyin lopulta ostamaan Eau Sans Pareil tuoksun, joka on osa Penhaligon'sin Anthology -kokoelmaa. Kokoelmassa on tuotu uudelleen myyntiin vanhoja suosikkeja, joko täysin samanlaisina tai uusina versioina. Eau Sans Pareilista myynnissä on uusittu versio, joka ainakin netin kommenttien mukaan on hyvinkin kaukana alkuperäisestä.


Myös pahvipakkaus on viimeisen päälle tyylikäs ja kaunis. Pakkaus sulkeutuu magneetilla ja se avautuu kannesta eteenpäin vetämällä.


Eau Sans Pareil on Penhaligon'sin naisten tuoksujen sarjasta ja se on luokiteltu chypre -tuoksuksi. Sen tuoksunuottien lista on varmaan pisin näkemäni, mutta tuoksu on taitavasti tehty, eikä mikään hajujen sekamelska. Listan tuoksunuoteista löytää täältä. Alkutuoksua dominoivat eri hedelmät, sydäntuoksussa on vuorostaan paljon eri kukkia ja pohjatuoksu tuo mukaan pehmeitä elementtejä. 
Tuoksu on minun nenääni hyvinkin nuottiensa mukainen. Sen alku on selvästi hedelmäinen, mutta aikuisempi kuin karkkimaiset Escadat tai vastaavat tuoksut. Eri hedelmistä koostuvaa alkutuoksua on vaikea määritellä tietyn hedelmän tuoksuiseksi, mikä ehkä juuri erottaakin sitä yksinkertaisimmista hedelmätuoksuista. Tutuista hedelmistä mukana on mm. mandariinia ja ananasta, marjoista mukaan on otettu vadelma. Kuitenkaan tuoksusta ei erota mitään näistä tutuistakaan tuoksuista selvästi, vaan kokonaisuus on omaperäisen hedelmäinen. Tuoksu on melko voimakas ja makea, mutta ei ällömakea eikä liian voimakas päiväkäyttöönkään. 
Hetken iholla oltuaan sydäntuoksun kukat alkavat erottua selkeämmin. Minut yllätti, että tuoksussa on myös ruusua. Itse en pidä ruusun tuoksusta enkä sitä tästä onneksi haista. Olen huomannut itse, ja Penhaligon'sin myyjä huomasi nopeasti myös, että pidän kukkatuoksuissa vain tietyistä kukista. Suosikkejani ovat erityisesti ns. valkoiset kukat, joita myös tästä tuoksusta löytyy ainakin jasmiinin ja kielon muodossa. Varsinkin jasmiinin tuoksu on mielestäni aivan ihana ja sen osaan erottaa Eau Sans Pareilistakin. Sydäntuoksun aikana tuoksun makeus pehmenee, hedelmäisyyttä on vielä jäljellä, mutta pohjatuoksukin alkaa erottua.
Pohjatuoksu on tosiaan hyvin pehmeä ja itse erotan siitä ehkä helpoiten tutut myskin ja vaniljan. Myskisyys ei ole kuitenkaan kovin voimakasta ja vanilja tulee parhaiten esiin aivan tuoksun loppuvaiheilla. Pohjatuoksu on mielestäni tuoksun tavanomaisin osa ja muistuttaa minua muistakin tuoksuista, joita olen kokeillut. Myyjä huomasi tuoksuttelun perusteella, että oikeastaan kaikki suosikkini pitivät sisällään myös vaniljaa, mikä ei ole itselleni suurikaan yllätys, sillä pidän vaniljan tuoksusta yleensä aina ja viime kesänä ostin myös melko puhtaan vaniljatuoksun, Lushin Vanillaryn.


Tuoksupullo pesässään. Mukana oli Liisa Ihmemaassa henkisiä kauniita käyntikortteja.

Kokonaisuutena kuvailisin tuoksua aikuismaiseksi ja naiselliseksi. Tuoksu on tosiaan makea ja hedelmäinen, mutta monipuoliset kukkanuotit ja pohjan pehmeys tekevät siitä vähän aikuismaisemman ja tekisi mieli melkein sanoa tyylikkäämmän kuin karkkiset hedelmätuoksut. Pidän kyllä itse niistä karkkituoksuistakin, mutta viime vuosina makuni on mennyt vähän "aikuisempiin" tuoksuihin ja Lontoosta halusin ostaa muutenkin jotain vähän erilaista. Tuoksu on sopivan voimakas minun makuuni ja toimii sekä päivä- että iltakäytössä. Kaksi suihkausta tuoksua on aika ehdoton maksimi ellei halua ympäröidä itseään tiheään tuoksupilveen. Kesto tuoksulla on keskinkertainen, sanoisin, että n. 6 tuntia. Kyseessä on EdT versio, joten huippupitkää kestävyyttä ei voi odottaakaan. Aiempiin käyttämiini tuoksuihin (esim. CK Euphoria ja Nina Riccin Ricci Ricci) verrattuna Eau Sans Pareil on vähän keväisempi/kesäisempi ja kukkaisempi, jollain tapaa valoisamman oloinen tuoksu.

Sain Penhaligon'silta mukaan myös näytteet Iris Prima ja Vaara tuoksuista. Molemmat kuuluivat suosikkituoksujeni joukkoon kaikista, joita haistelin. Jouduin miettimään pitkään Eau Sans Pareilin ja Iris Priman välillä kumman lopulta ostan. 
Iris Prima on toteutettu yhdessä Englannin kansallisbaletin kanssa ja sen omaperäinen tuoksu koostuu nahkan ja kukkien sekoituksesta. Iris Prima on unisex tuoksu, mutta itse miellän sen hyvinkin naiselliseksi. Nahkan tuoksu on lueteltu pohjatuoksun nuotteihin, mutta sen haistaa tuoksusta jo heti aluksi. Nahka on minusta juuri se, mikä tekee Iris Primasta hyvin uniikin ja nahkan tuoksu on todella aito. Iris Primakin sopii mielestäni sekä päivä- että iltakäyttöön. Se ei ole kovin makea, eikä niin voimakas kuin Eau Sans Pareil, mutta nahka tekee siitä hyvin seksikkään tuoksun, joka sopii hyvin iltamenoihinkin.
Vaara on suomalaisen kuuloisesta nimestä huolimatta inspiroitunut Intiasta. Se on makea ja mausteinen tuoksu. Alkutuoksun kvitteni on selvästi esillä ja tekee tuoksun voimakkaan hedelmäisyyden. Mausteet tasapainottavat tuoksun hedelmäisyyttä, mutta eivät tee Vaarasta intialaisen ruoan tuoksuista. Sydäntuoksusta löytyy taas kukkia ja myös ruusuja, joista en yleensä pidä, mutta tässäkään en itse tuoksusta edes ruusua erota ja eri ruusulajikkeillakin on varmasti eroja. Pohjatuoksussa on taas pehmentäviä elementtejä, kuten valkoista myskiä ja tonkapapua. Vaara on eksoottisista aineksistaan huolimatta minusta näistä ehkä helpoin ja tavanomaisin tuoksu, vaikka ei missään nimessä tylsä.


Näytteet ovat etikettejä vastaavissa, kauniissa pakkauksissa.

Penhaligon'silta löytyy tuoksuja varmasti jokaiseen makuun. Itse onnistuin löytämään montakin hyvää ja voisin milloin tahansa ostaa myös nuo näytteiksi saamani Iris Priman ja Vaaran. Iris Priman aion varmasti joskus hankkiakin, sen verran rakastunut olen siihen. Näytteenikin olen melkein käyttänyt jo! Hintaluokaltaan Penhaligon's ei ole todellakaan halvimmasta päästä. Eau Sans Pareilia sai vain 100ml EdT versiona ja se maksoi 110£ (vähän alla 140€). Onneksi isosta pullosta riittää pitkäksi aikaa. 50ml pullot ovat usein 85£ (n. 105€) ja 100ml pullot yleensä 105-120£ väliltä. Penhaligon'sin mukana ostaa palan historiallista Lontoota ja takuulla ripauksen ylellisyyttä. Penhaligon'sin omilta sivuilta tuoksuja voi tilata myös Suomeen ja euroopasta löytyy muutamista kaupungeista merkin omia liikkeitä. Lähin paikka Suomesta katsottuna ostaa Penhaligon'sia taitaa olla Ruotsi ja ainakin Tukholmasta pitäisi löytyä liikkeitä joiden valikoimaan merkki kuuluu.
Suosittelen ehdottomasti tutustumaan merkin tuoksuihin, jos saa mahdollisuuden. Penhaligon'sin tuoksut ovat omaperäisia, mutta eivät liian erikoisia. Ja jos on mahdollista, niin suosittelen käymään merkin omassa liikkeessä. Itse asioin Lontoossa Victoria's Secretiä vastapäätä olevassa pikkuliikkeessä. Voisin hyvinkin kuvitella käyttäväni Penhaligon'sin tuoksuja koko loppuelämäni. 


Briefly in English: I had a mission to find a new fragrance from London. I end up buying a fragrance called Eau Sans Pareil from Penhaligon's, which is a London based perfumery founded in 1870! Penhaligon's still have the Victorian era feeling in it's stores and products and even the perfume bottles are the same desing that have been used from the times of the founder William Penhaligon.
Eau Sans Pareil has a massive list on notes (see them here). The head notes mainly consist of different fruits. You can't really smell any distinctive fruit, but instead You'll get a unique blend of fruits. The heart notes are mainly different flowers and they balance the fruitiness of the head notes. You can definitely smell the white flowers like jasmin and muguet. The base notes are warm and soft scents. The base is very familiar with some musk, vanilla and cedarwood. 
Eau Sans Pareil is sweet and fruity, but with a more adult and sophisticated way than typical candy scents. I find it very feminine and it's good for both day and evening use. The scent is quite heavy, but not too overpowering. It wears an average time, maybe about 6 hours, which is ok for an EdT fragrance. Eau Sans Pareil comes only in 100ml size and it costs 110£.
I also received samples of two other fragrances I really liked, Iris Prima and Vaara. Iris Prima was my second favourite and I'm definitely going to buy it too sometime. It was created with the English National Ballet. It's a combination of leather and flowers and I think it's very unique. The leather is very real in this fragrance and I think it makes Iris Prima sexy.
Vaara is fruity and spicy scent inspired by India. The spicyness balances the sweet fruitiness of quince in the head notes. There's also flowers and some soft elements in the heart and base notes. Vaara souds really exotic, but for me it's the easiest and most typical perfume scent out of these three. 
I really fell in love with Penhaligon's. The perfumes are great and everyone can find a perfume to their taste from the selection of more than 30 perfumes. I got really good customer service and the old-fashoined feel of the traditional brand and the beautiful perfume bottles really impressed me. I definitely recommend Penhaligon's to everyone!

Postauksen tuote ostettu itse (näytteet saatu oston mukana) ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Penhaligon's ei käytä eläinkokeita!
Product in this post is purchased by me (samples given with the puchase) and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Penhaligon's is cruelty free!

8 kommenttia :

  1. Kuullostaa tosi mielenkiintoiselta brändiltä ja aivan ihanasti mietitty noiden tuoksujen ulkoasu alusta loppuun. Ei ainakaan tarvitse pelätä, että joka toinen tuoksuisi samalta kuin itse! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoasut tosiaan vetos heti minuun ja mitään pahaa sanottavaa ei jäänyt tuoksuihin tutustumisenkaan jälkeen merkistä :)
      Suomessa ei tosiaan ihan joka päivä varmasti tule Penhaligon'sin tuoksuja käyttäviin törmättyä. Myyjä Lontoossa kyllä kertoi, että heillä on suomalaisia asiakkaitakin, mutta taitaa kuitenkin olla aika harvinaisuus Suomessa.

      Poista
  2. Kiva postaus!
    Hintava on tuoksu, mutta vastinettakin rahoilleen saa. Aivan upean kuuloista asiakaspalvelua! Ja tuo pakkaus..
    Mulle Penhaligon's on vieras, tuoksumerkkejä on niin valtava määrä.. ainakin joskus sieltä sai tilattua samplesettejä, hmm..
    Tuo Iris kuulostaa kiehtovalta, tykkään sekä nahasta, että iiriksestä!
    Mulla on kertynyt valtava määrä näytteitä, sekä niche- että mainstream-merkeiltä. jos haluat, niin voisin lähettää sulle niitä? Mulla on tuoksuinnostus vähän laantunut, niin tulee käytettyä enemmän vakisuosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Onneksi tuosta isosta pullosta tosiaan riittää pitkäksi aikaa, niin ei niin pahasti tuo hinta kirpaissut. Myyjä lupasi ainakin 3 vuoden säilyvyydenkin tuoksulle, jos se vaan säilytetään oikein.
      Sieltä saa tilattua ainakin sellaista 10 suosituimman tuoksun näytesettiä ja viiden tuoksun minisettiä, jos kiinnostaa merkkiin tutustua. Ne minikokojen pullot on kyllä aivan liian söpöjä :D
      Iris Prima on aivan ihana, suosittelen kokeilemaan, jos vain mahdollista. Harmi kun mulla ei ole siitä jäljellä juuri mitään niin en oikein voi sulle lähettää tuoksuteltavaksi :/
      Nuo niche -merkkien tuoksut kyllä vähän kiinnostaisi. Jos sulla tulee mieleen jotain sellaisia joista voisit ajatella, että mää tykkäisin, niin voisin kyllä jotain näytteitä kokeilla. Jos vaan oikeasti raskit luopua niistä. Tykkään tosiaan makeahkoista tuoksuista yleensä ja pehmeistä. Kukkia saa olla, mutta ei mitään överikukkaisuutta :D

      Poista
    2. Voisin yrittää valikoida sulla tuollaisia tuoksuja :). Raaskin raaskin, niitä on oikeasti ihan liikaa :D. Laita osoitteesi vaikka maililla (sinistapintaa miumau gmail piste com).

      Poista
    3. Laitoin osoitetta tulemaan :)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus ja erittäin mielenkiintoinen brändi. Olen viime aikoina sukeltanut hieman syvemmälle tuoksujen maailmaan, ja erilaiset niche -brändit kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksut on kyllä mielenkiintoisia. Mulla valitettavasti aika monetkin aiheuttaa päänsärkyä. Kallis harrastushan tuoksut oiskin, että ihan hyvä ehkä, että ihan kaikkea ei voi ees haluta :) Niche -merkit on kyllä kiinnostavia, kun niistä löytää niin paljon vähän erikoisempia tuoksuja.

      Poista