perjantai 25. heinäkuuta 2014

Pika-arvostelut: Isadora Mascara Primer ja Mádara Face Soap

Helteet jatkuu ja samoin laiskuus ja hikoilu. Nerokin on raukka ihan vetelä koko ajan ja nukkuu päivät ties missä :D Laiskuuden inspiroimana ajattelin kirjoittaa pika-arvostelut parista tuotteesta, joiden arvostelu on jäänyt roikkumaan liian pitkäksi aikaa. Vastaavia pika-arvosteluja saattaa tulla jatkossakin, pitää ensin vähän selvittää itsellekin, mitä tuotteita minulla on jäänyt roikkumaan. 

Ajattelin muuten ensin, että kirjoittaisin ehkä pienen postauksen Tampereen reissustakin, mutta eipä siellä sitten tullut käytettyä kameraa juuri ollenkaan, ja kuvaton postaus olisi tietenkin tylsä, joten Tampere -postaus saa nyt jäädä. Tampereella oli kuitenkin oikein mukavaa, söimme kaverini kanssa paljon jäätelöä (Minetti <3), ja kävimme myös Kuparitalon Vohvelikahvilassa. Lisäksi testattiin hampurilaiset sekä American Dinerissa että Vegemestassa. 
Vanheninkin reissun aikana ja koska meillä on kaverini kanssa sama syntymäpäivä, kävimme maistelemassa drinkkejä vanhenemisen kunniaksi (tai sen unohtamiseksi?). Minibaarissa sai oikein maistuvia drinkkejä ja listalta löytyi ihan omia erikoisuuksia joka baarista saatavien perusdrinksujen tilalta. Shoppailtua ei tullut juurikaan, mutta sain täydennettyä Kicksin alesta IsaDoran Lip Chock -kokoelmani ja nyt minulta löytyy kaikki sävyt :D


Tätä enempää ei juuri Tampereelta kuvamateriaalia löydy :D

Mennäänpä kuitenkin ihan asiaan. Ensimmäinen roikkumaan jäänyt tuote on myös IsaDoraa. Sain kaveriltani jo viime kesänä (muistaakseni) lahjaksi IsaDoran ripsivärin pohjustajan.
Pohjustajan arvostelu jäi roikkumaan, sillä minulla oli vähän ristiriitaiset kokemukset siitä. Valkoinen pohjustaja levitetään siis ripsivärin alle ja sen tarkoitus on saada ripset näyttämään pidemmiltä ja runsaammilta. Pohjustajan pitäisi myös hoitaa ripsiä. Itse olen käyttänyt pohjustajaa niin, että annan sen kuivahtaa hetken ennen ripsivärin levitystä, mutta en täysin kuivaksi asti. 
Kokemukseni pohjustajasta oli ristiriitainen, koska toiseen silmään se toimi kuin unelma ja toiseen ei ollenkaan. Minulla on selvästi huonommat ripset vasemmassa silmässä, ja ripset suoristuivat eivätkä saaneet mitään extraa pohjustajan käytöstä. Oikealla puolella taas ripsistä tuli selvästi runsaamman näköiset ja näyttävämmät kuin, mitä minulla on koskaan ollut. Valitettavasti se, että pohjustaja toimi vain toiselle puolelle korosti ripsien erilaisuutta ja siksi minulla ei ollut oikein järkeä käyttää pohjustajaa.
Pohjustaja siis oikeasti toimii, mutta ei kaikentyyppisille ripsille. Omani ovat siis ihan eriparia ja siksi pohjustaja toimi vain toisella puolella. 
Edullista ripsivärin pohjustajaa hakeville suosittelen kokeilemaan kuitenkin IsaDoraa, sillä jos se sattuu sopimaan ripsille, niin tulokset ovat erittäin hyvät! Suomessa en ole liikkeissä tätä pohjustajaa nähnyt, mutta esim. Nelly.comista se löytyy hintaan 10,95€.




Toinen roikkumaan jäänyt tuote on ns. My Little Pony -saippua, eli luonnonkosmetiikkamerkki Mádaran Blackberry & White Clay Clarifying Face Soap. Saara Sarvas on tainnut nimetä alunperin saippuan MLP -saippuaksi, koska kaunis, hennon lila saippua sekä näyttää että tuoksuu herkullisen ponimaiselle. 
Mádaran kasvosaippua oli erittäin riittoisa ja sain sen vasta hiljattain käytettyä loppuun. Rakastan saippuan tuoksua ja se pesikin kasvot oikein hyvin, eikä kuivattanut ihoa, vaikka onkin suunnattu rasvoittuvalle iholle. Mitään erityistä ihon kunnon parantumista en saippuaa käyttäessäni huomannut, mutta en huonontumistakaan. Saippua toimi siis minulla, kuten muutkin perustoimivat kasvoputsarit.
Ongelmaksi minulle muodostui saippuassa vain se, että olin selvästi allerginen jollekin sen ainesosalle. Usein kasvojen pesu sai nenäni ja silmäni vuotamaan, mutta iho-oireita ei tullut. Opettelin käyttämään saippuaa niin, että olen mahdollisimman hengittämättä kasvojen pesun ajan ja näin saippuaa ei mennyt nenään, ja nenän ja silmien vuotoa ei tullut. Olisin toki voinut jättää vain allergisoivan saippuan käyttämättäkin, mutta en halunnut luopua herkulliselta tuoksuvasta saippuastani :D Minulla on muuten tullut vastaavia oireita muistakin kasvosaippuoista. 
Saippua on erittäin edullista, varsinkin riittoisuuteensa nähden. Se maksaa ostopaikasta riippuen n. 7€. Saippuaa löytyy mm. Life -liikkeistä ja Mádaran omasta verkkokaupasta.




Pahoittelen, että näiden pika-arvostelujen kuvituksetkin ovat vähän puutteelliset, parempaa en nyt pystynyt tarjoamaan. Kommenteissa voi kertoa, onko tällaiset pika-arvostelut tarpeeksi informatiivisia ja tuotteista saa tietenkin kysellä lisää, jos jokin jäi mietityttämään!

Briefly in English: A couple of quick reviews. First product is IsaDora's Mascara Primer. It's supposed to be used before applying normal mascara and it should make your lashes look longer and thicker and also condition them. For me it worked like magic on the lashes of my right eye, but not at all on the left eye. My lashes are completely different in each eye and the primer highlighted the difference. However, it's a great product if it suits your lashes and really make your lashes look full and long!
The other product is Mádara's Blackberry & White Clay Clarifying Face Soap. The soap smells divine and also works very well. It doens't dry out my skin at all. It also lasts for a very long time and costs only around 7€. The problem for me was that I was allergic to some ingredient in the soap. Often, when I washed my face, my nose and eyes started running. I was still able to use the soap, but I had to make sure I don't get too much soap in my nose.
I might do more of these quick reviews in the future. It's so hot here in Finland now that it's hard to do anything, but I'll try!

Postauksen tuotteet saatu lahjaksi tai ostettu itse, mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni sekä IsaDora että Mádara ovat eläinkokeettomia!
Products in this post were either a gift from a friend or purchased by me. All of the opinions are my own and there's no affiliate links. As far as I know both IsaDora and Mádara are cruelty free!

5 kommenttia :

  1. Kyllä nämä pika-arvostelutkin ovat mielenkiintoisia! :)
    Asiasta kukkaruukkuun: Olen nyt etsinyt tehokasta eläinkokeetonta deodoranttia, mutta mikään muu kuin Garnier/Rexona-osasto ei tunnu toimivan minulla. Olisko vinkkejä sekä hajua että kosteutta (tai edes sitä hajua) vastaan taisteluun?

    -Tiltu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pika-arvostelutkin kelpaa :)

      Tuohon toiseen asiaan, niin mulla on itsellä oikeastaan sama metsästys käynnissä. Muutamia luonnonkosmetiikan dödöjä oon kokeillut ja ne on mulle ollut ihan kuin ei ois mitään laittanut. Itse oon ajatellut kokeilla mineraalideodoranttia seuraavaksi, eli niitä suolakivideodorantteja. Ootkos niiitä kokeillut? Paljon oon niistä ainakin kehuja kuullut ja niitä pitäisi eläinkokeettomina löytyä. Luonnonkosmetiikkaa myyvistä liikkeistä pitäis löytyä ja muistelen nähneeni myös esim. Punnitse & Säästä -liikkeissä.

      Poista
    2. On mulla yksi sellainen kividödö. Ei toimi yksinään, mutta ehkä hitusen parantaa heikkotehoisen "normi"dödön kestoa. Kokeiltu on niin paljon kehuttu Madaran yrttidödö (menee kotioloissa), Born to Brio ruusuntuoksuisena (sama kuin Madara) sekä Sebamed (ei pidä). Jopa niin muka tehokas Lavilin (ostettu Tallinnasta, myydään siellä apteekissa) on testattu. Kaverillani pitää hajuttomana, muttei kyllä meikäläisellä tunnu missään- Ehkä aavistuksen kuivempana se pitää, mutta haju se vaan tulee läpi :D
      Ei kai se auta kuin mättää myrkkyä kainaloon, ainakin näillä helteillä :/

      -Tiltu

      Poista
  2. Mä luen kyllä mielelläni myös pika-arvosteluja, kyllä niistä tarvittavan infon tuotteesta saa. :)

    VastaaPoista