keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Ultramattaa ColourPopilta

Lopultakin esittelyssä tilaamani kaksi ColourPopin Ultra Matte Lip huulipunaa. Tällaiset nestemäiset ja täysin mataksi kuivuvat huulipunat eivät varmasti ole ihan kaikkien mieleen, mutta ne ovat todella suosittuja tällä hetkellä.

ColourPopin versiot ovat saaneet paljon kehuja, mutta myös vastalauseita näistä olen kuullut. Mielestäni näiden koostumus on varsin toimiva, mutta ymmärrän kyllä, että kaikilla nämä eivät toimi samalla tavalla ja kaikki eivät pidä kuivasta tunteesta huulillaan. 
Ultra Matte Lipit ovat todella täysin nestemäisiä, mutta kuivuvat hyvin nopeasti huulilla mataksi. Levityksen kanssa saa olla nopea ja tarkka. Alla kuvissa näkee, että oma levitykseni ei ollut kaikkein tarkinta. Suosittelen ehdottomasti levittämään punan erikseen ala- ja ylähuulelle. Eikä missään nimessä kannata hangata huuliaan yhteen ennen kuin puna on kuivunut kokonaan.




Punan kuivuttua se pysyy todella hyvin paikoillaan. Huulten keskiosista väri kuluu vähän syödessä ja juodessa, mutta muuten minulla nämä ovat pysyneet tunteja hyvänä. Meikkiä voi korjailla levittämällä kuluneisiin kohtiin uuden kerroksen punaa, mutta paljoa näitä ei kannata kerrostaa, sillä tällaisilla punilla on silloin tapana alkaa murentua. Sellainen huomautus muuten, että näiden alle ei kannata välttämättä laittaa yhtään mitään. Kokeilin Marsin alla huultenrajauskynää ja se heikensi selvästi punan pysyvyyttä. Huulimeikinpohjustajaa olen tosin käyttänyt ihan onnistuneesti.

Päivän mittaan huulet tuntuvat väkisinkin kuivilta näitä käyttäessä, mutta varsinaisesti en ole kokenut näiden kuivattavan huulia. Kun punan poistaa, huulet tuntuvat ihan normaaleilta. Helpoin tapa poistaa mattainen puna on käyttää joko öljyistä meikinpoistoainetta tai ihan puhdasta öljyä. Itse käytän kaikkien meikkien poistoon edelleen manteliöljyä. Koska öljy liuottaa punan, myös rasvainen ruoka saattaa olla kohtalokasta näiden punien kanssa!




Sitten tilaamiini sävyihin. Trap oli kiikarissani heti sen nähtyäni, eikä se pettänyt odotuksia. Trap on erittäin viileä, harmaan, ruskean ja violetin vivahteinen sävy. Trap on selvästi harmaampi ja violetimpi kuin aiemmin esittelemäni saman tilauksen huulipuna Tootsie. Tästä punasta sain kehut äitini ystävältä! Trap on tainnut olla melko suosittu enkä yhtään ihmettele. Se on myös käsittääkseni sävyltään hyvin lähellä Lime Crimen Cashmerea ja suosittelenkin ehdottomasti ostamaan ennemmin tämän kuin mitään Lime Crimelta. 




Mars taas on aivan erilaisessa sävymaailmassa kuin Trap. Mars on syvä ja kirkas fuksianpunainen. Olin ensin tilaamassa viileämpää Highball -sävyä, mutta päädyinkin lopulta Marsiin, joka on vähän syvempi ja lämpimämpi. Tuossa yllä olevassa kuvassa Mars itseasiassa näyttää hieman viileämmältä kuin oikeasti on. Mars on upea juurikin tuon yhdistelmän vuoksi, että se on samaan aikaan syvä ja intensiivinen sävy, mutta silti kirkas ja raikas. Toimii loistavasti mihin vuodenaikaan tahansa!




"Teknisinä" tietoina vielä sen verran, että Ultra Matte Lipit on pakattu perinteisiin huulikiiltotuubeihin ja niissä on ihan normaali aplikaattori. Punaa on yhdessä tuubissa 3,2g ja näiden hinta on 6$ (n. 5,30€). ColourPop ei toistaiseksi toimita Suomeen ja itse olen käyttänyt Shipito- palvelua tilauksiini.

Olin oikein tyytyväinen Ultra Matte Lipeihin, mutta suosikkini ColourPopilta ovat edelleen mattaiset Lippie Stixit, jotka ovat vähän helpompia käyttää ja miellyttävämpiä huulilla. Ultra Matat jäävät varmasti minulla enemmän käyttöön erikoistapauksissa. Suosittelen ensin kokeilemaan näitä yhdellä tai kahdella sävyllä ja itse aion hankkia lisää vain, jos tulee vastaan, jokin vastustamaton sävy, muuten panostan Lippie Stixseihin. Seuraavan kerran kun täällä blogissa nähdään ColourPopia, kokeilussa pitäisi olla poskipuna ja highlighter!

Kiinnostaako ultramattaiset punat?

P.S. Aloitan pian muutaman kuukauden kouluttautumisen ja tulen olemaan normaalia kiireisempi. Yritän kuitenkin pitää bloginkin aktiivisena. Uusimpia kuulumisiani ja blogissa tulevia asioita pääsee seuraamaan myös Kvartsiharakan Facebook- sivulla!


Briefly in English: Finally the Ultra Matte Lip lipsticks I bought from ColourPop a while ago. Liquid lipsticks are very popular right now, but I know they are not for everyone. As the name suggest these dry down to a completely matte finish. I had heard both good and bad things about ColourPop's Ultra Matte Lips and only ordered two to give them a try.
I have been quite happy with the formula of these. They are very thin liquid and they dry to a matte finish very fast. You really have to be quick with the application. Once they have dried they´ll last for a long time. Eating and drinking makes them wear out in the middle parts of the lips, but you can fix them with a fresh coat of lipstick. I wouldn't layer them too much though, since they can start to crumble. Because these dry to a matte finish they will feel dry on the lips, but I don't find them to be drying. Once you take them off your lips feel normal. 
The colours I bought are Trap and Mars. Trap is a very cool toned shade with grey, violet and brown. It's a lot more grey and violet toned than the Tootsie Lippie Stix I bought in the same order. Mars is a very bright and deep fuchsia shade. I love that it's deep and bright at the same time and I think it would be perfect for every season.
As I said, I have been happy with ColourPop's Ultra Matte Lips. However, I feel like I would only wear them on special occasions. My favourite product by ColourPop is still their matte Lippie Stixes, they are so easy and comfortable to wear. You should try a couple of shades of Ultra Mattes first before committing to more of them!

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni ColourPop ei käytyä eläinkokeita!
Products in this post were purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know ColourPop is cruelty free!

4 kommenttia :