sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Rakkaustarina

Hei pitkästä aikaa! Yöllinen suihkaus hajuvettä sai minut lopultakin kirjoittamaan tuoreen postauksen tänne. Kerron nyt teille rakkaustarinan minun ja uuden tuoksuni välillä!

Tarina sai alkunsa keväällä 2014 Lontoossa. Olin jo ennen reissua päättänyt hankkia itselleni uuden hajuveden Lontoon huikeista valikoimista. Päädyin Lontoossa jo 1870 perustetun Penhaligon'sin liikkeeseen ja siellä, asiantuntevan myyjän avustuksella, löysin useitakin ihania tuoksuja. Pähkäilin pitkään kahden tuoksun välillä: Eau Sans Pareil vai Iris Prima? Lopulta lähdin pienestä, mutta sitäkin tunnelmallisemmasta, liikkeestä mukanani kauniisti pakattu pullo Eau Sans Pareil -hajuvettä. Mukaani sain kuitenkin näytteet kahdesta muusta pitämästäni tuoksusta Iris Primasta ja Vaarasta. 




Iris Prima -näytteestä tuli aarteeni. Vaikka pidin ja pidän edelleen Eau Sans Pareilista paljon, Iris Prima jäi kummittelemaan mieleeni ja varjelin pientä näytettäni niin, että minulla taitaa olla siitä viimeiset tipat jäljellä yhä, näin yli kahden vuoden jälkeen. En saanut tuoksua mielestäni, ja vaikka lähdin kotiin hyvän kumppanin kanssa, olin ehkä jättänyt sen oikean taakseni Lontooseen. Penhaligon'sin myyjä totesi minulle Iris Primasta, että se sulautuu iholleni niin, että on vaikea erottaa mikä on hajuveden tuoksua ja mikä oman ihoni, Ehkä tämän olisi jo pitänyt kertoa minulle, että Iris Prima on tuoksu, joka minun tulee omistaa. 

Lontoon reissua seuranneen yli kahden vuoden aikana olen aika ajoin palannut Penhaligon'sin sivuille tai selannut muiden nettikauppojen sivuja himoiten Iris Primaa. Englannin kuninkaallistenkin käyttämä merkki ei kuitenkaan ole mikään halvin mahdollinen vaan hinta kuvastelee merkin upeita tuoksuja ja kauniita, yleellisiä pakkauksia. Kovan hinnan vuoksi Iris Prima jäi aina ostamatta, ja monet ulkomaiset nettikaupat eivät tuoksuja Suomeen edes toimita. Penhaligon'sin oma verkkokauppa tosin toimittaa myös Suomeen, postikulut alle 150 £ tilauksille ovat kuitenkin korkeat 18 £ (n. 21,30 €). Itse tuoksukin on tosiaan varsin hintava, 50 ml pullo Iris Primaa maksaa 93 £ (n. 110,20 €) ja 100 ml 128£ (n. 151,70 €).



Juhlin vähän aikaa sitten syntymäpäiviäni. Sähköpostistani huomasi, että olen hyvinkin monen verkkokaupan asiakas, sillä syntymäpäivänäni sähköpostiini tipahteli erilaisia alennuskuponkeja useistakin nettikaupoista. Feeluniquen alekoodin innoittama päädyin selaamaan heidän sivujaan ja mieleeni juolahti, että siellä saattaisi olla tarjolla myös Penhaligon'sia. Olihan siellä. Iris Priman 100 ml pullo oli lisäksi tarjouksessa reilun 100 euron hintaan. Mietin, että hinta on edelleen korkea, mutta sentään huomattavasti edullisempi kuin normaali noin 150 euron hinta. Onneksi huomasin, että kyseisenä viikonloppuna Feeluniquella oli lisäksi tarjouskoodi, jolla aletuotteista sai 20 % lisäalennuksen. Synttärikoodini olisi antanut vain muutaman euron lisäalea, mutta 20 % koodilla 100 ml Iris Primalle jäi hintaa enää reilut 82 euroa. 

Oli syntymäpäiväni ja olin löytänyt yli kaksi vuotta kaipaamani rakkaan lähes puoleen hintaan. Naputtelin tuotteen ostoskoriin ja kassan kautta tilaukseen niin innoissani, että unohdin lisätä ostokseeni ilmaiset näytteet, joita kassalla olisi tarjottu :D. Meidät oli joka tapauksessa Iris Priman kanssa tarkoitettu selvästi yhteen, kun hänet juuri syntymäpäivänäni löysin hintaan, johon pystyin yli kahden vuoden odotuksen jälkeen venymään. 

Tuskaiselta tuntuneen odottelun jälkeen sain oman pulloni Iris Primaa kotiin viime perjantaina. Siitä asti mieleni on tehnyt käytännössä kylpeä hajuvedessä. Onneksi 100 ml pullosta tulee riittämään kauan, siitä todisteena on yli kaksi vuotta pääasiallisena tuoksunani toiminut 100 ml pullo Eau Sans Pareilia, josta olen onnistunut käyttämään toistaiseksi ehkä juuri ja juuri kolmanneksen. 




Pitkän tarinan jälkeen haluatte varmaan kuulla jo itse tuoksusta? En koe olevani kovinkaan hyvä kuvailemaan tuoksuja enkä varmaan tee Iris Primalle oikeutta, mutta teen parhaani kuvaillakseni tuoksun oikein. 

Tuoksun nenänä on toiminut Alberto Morillas. Iris Prima on tehty yhteistyössä Englannin kansallisbaletin kanssa ja sen tarkoitus on ilmentää baletin prima ballerinaa ja vanhojen teatterien ominaistuoksua ja tunnelmaa. 

Itse en käytännässä tiedä mitään baletista. Iris Primassa on kuitenkin selvästi aistittavissa jotain yleellistä ja vanhanaikaista. Tuoksu ei ole tunkkainen vaan samanaikaisesti kepeä ja syvä. Bergamotti ja kukat,  kuten iiris ja jasmiini, kuvastavat varmaankin kepeää prima ballerinaa. Tuoksun paras osa minusta on ehkä pohjatuoksun nahka, joka on saanut inspiraation balettitossuista. Vetiver, benzoin ja santelipuu pohjatuoksussa tuovat lämpöä ja ilmentävät vanhoja teatterirakennuksia. Tuoksun pohjassa on myös vaniljaa, joka tuntuu löytyvän lähes kaikista tuoksuista, joista pidän. 




Hallitsevia elementtejä tuoksussa ovat ehdottomasti nahka sekä kukat. Haistan nahan tuoksun jo alkuvaiheissa, vaikka se kuuluukin tuoksun pohjanuotteihin. Nahka on mielestäni myös se elementti, joka tekee Iris Primasta niin omintakeisen. Kukista erotan iiriksen kevyesti ja myös jasmiinin, joka on yksi suosikkituoksujani. Kukat, ehkä iiris, tuovat tuoksuun kevyttä puuterisuutta, joka ei kuitenkaan ole liian vahva. Muita kukkia tuoksusta en osaa tunnistaa. Vetiver, santeli ja benzoin antavat tuoksulle lämpöä ja syvyyttä. Vanilja antaa pohjalla kevyttä makeutta ja tulee esiin sitä enemmän mitä pidempään tuoksu on ollut iholla.  Mielestäni tuoksussa on myskimäisyyttä, joka saa tuoksun sulautumaan hyvin ihoon, mutta myski ei ole listattu tuoksunuotteihin. Alkunuottien bergamotti on mielestäni kevyt ja menee nopeasti ohitse antaen tilaa pehmeille ja lämpimille nuoteille.

Iris Prima on minulle tuoksu, jossa on selkeä tunnelma. Tuoksu on lämmin ja lohdullinen, siinä on seksikkyyttä, ehkä nahasta, mutta myös jotain kaihoisaa ja hieman surullista. Iris Prima sopii hyvin Penhaligon'sin arvokkaan vanhanaikaiseen olemukseen ja tuoksu on ehdottomasti jollain tapaa nostalginen. Iris prima tuoksuu selkeästi olematta kuitenkaan hyökkäävän voimakas. Voin kuvitella käyttäväni tuoksua talvella, jolloin se on ihanan lämmin ystävä iholla, mutta myös lämpiminä kesäiltoina, jotka Suomessa ovat valitettava harvassa ja siten itsessään kaihoisia, kuten Iris Priman tuoksu. 

Iris Prima on ehkä enemmän aikuisen naisen tuoksu kuin nuoren tytön, mutta varmasti myös nuoremmista löytyy niitä, jotka pitäisivät tästä tuoksusta. Nykyään Iris Prima taitaa olla listattuna Penhaligon'sin sivulla vain naisten tuoksuna, mutta tiedän, että jotkut miehetkin käyttävät tätä tuoksua. Penhaligon'silla on hyvin paljon unisex-tuoksuja ja asiantuntevat myyjät varmasti osaavat suositella tuoksuja asiakkaan maun mukaan yli sukupuolirajojen. 

Penhaligon's on minulle merkki, joka henkii vanhaa Lontoota. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan merkin liikkeessä, jos liikkuu Lontoossa. Myös Pariisissa taitaa löytyä merkin liikkeitä. Lontoossa liikkeitä on useita ja itse vierailin aikanaan pienessä liikkeessä aivan Lontoon keskustassa, Victoria's Secretiä vastapäätä. Penhaligon's oli yksi reissuni kohokohtia ja palvelu liikkeessä aivan huippuluokkaa. Olen usein todennut, että voisin käyttää pelkästään Penhaligon'sin tuoksuja loppuelämäni ja Iris Prima taitaa olla uusi "signature" tuoksuni. Seuraavana ostoslistallani olisi mehukas ja mausteinen Vaara, ja kunhan pääsen seuraavan kerran Lontooseen, saattaa ostoslistani vain kasvaa.




Kiitos, jos pääsit tänne asti pitkässä teksissäni. Olen viettänyt hiljaiseloa blogissani viime aikoina. Yksinkertaisesti energia ei ole riittänyt kirjoittaa tänne, vaikka olisi tehnyt mieli. Tällä hetkellä olen lomalla ja saanut hieman ladattua akkujani (sekä enemmänkin puhelimen akkua Pokémon-metsästyksen jäljiltä). Työkuvioni ovat ilmeisesti pian muuttumassa ja minulla on sitten toivottavasti enemmän aikaa ja energiaa taas blogille. Päätän tähän tämän aamuöisen tajunnanvirran. Kiitos, että olet vielä mukana blogiani seuraamassa <3.


Briefly in English: I just had to write down the love story between myself and the scent I fell in love with more than two years ago in London. I left behind the lovely Iris Prima in a Penhaligon's store and went home with Eau Sans Pareil. Luckily I had my little sample vial of Iris Prima too, and that sample became like a treasure to me. I used to browse the web and look for Iris Prima time and time again, but never had the money to spend on an expensive bottle of perfume. 
I little while ago, on my birthday, I came across a bottle of Iris Prima at a very good price from Feelunique. Normally 100 ml of Iris Prima is about 150 € and I found it on sale for about 82 €! I had to get it immediately. Finally we are together again. 
Iris Prima is made in a partnership with English National Ballet. I know nothing about ballet, but the scent is made to remind the Prima Ballerina and the old theaters. The scent is warm and sensual, very nostalgic and captures a certain mood. The bergamot and the flowers represent the Prima Ballerina. Vetiver, benzoin and sandalwood give the impression of the old theater buildings. The highlight of the scent is the leather in the base notes, inspired by the ballet slippers. Leather and the flowers (iris and jasmine etc.) are the main elements to me. Vetiver, sandalwood and benzoin give warmth and depth to the scent and vanilla gives some sweetness. To me the bergamot note is light and passes quickly giving room for the soft and warm elements in Iris Prima. I need to get to London again and visit Penhaligon's again. Penhaligon's is a brand that captures old time London perfectly!

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Penhaligon's ei käytä eläinkokeita!
Product in this post was purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Penhaligon's is cruelty free!

10 kommenttia :

  1. Kuulostaa ihanalta tuoksulta, Alberto Morillas on tehnyt monia mun lempituoksuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tuoksuttele, jos joskus saat tilaisuuden!

      Penhaligon's ois sulle tuoksujen ystävänä yleensäkin varmasti käymisen arvoinen paikka, jos et oo koskaan käynyt. Itse en oo koskaan missään saanut niin hyvää ja asiantuntevaa palvelua tuoksujen osalta eikä ollut kuitenkaan yhtään sellainen tuputusmeininki, että tuntuis, että on pakko ostaa jotain.

      Itse olin vielä silloin pienessä liikkeessä ainoa asiakas ja sain ihan rauhassa käyttää aikaa eri tuoksuihin ja valintaan. Myyjä tuoksuttu mulla varmaan 15 tuoksua ja ainoastaan yks niistä oli sellainen, josta en yhtään tykännyt. Eli hyvin osas valita juuri niitä tuoksuja, millaisista tykkään, kun vähän oli omaa makua kuvaillut.

      Poista
  2. Tää teksti oli kuin satu! Piti lukea kokonaan, vaikka hajuvedet ei mua kiinnosta. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos :D. Ihana kommentti ja ihana, kun jaksoit lukea, vaikka aika pitkästi tuli aamuyöstä naputeltua tätä tekstiä.

      Poista
  3. Ihana, että sait tuoksun itsellesi. :)
    Oi, kun olisi ihana päästä vierailemaan heidän liikkeessään. Tuoksupullojen ulkoinen olemuskin viehättää omaa silmääni todella paljon. <3 (En tosin osaisi valita vain yhtä tuoksua.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penhaligon's on kyllä tuoksujen ystävien taivas, toivottavasti joskus pääset käymään!

      Itse kans rakastan noita pulloja myös. Tähän postaukseen en vaan enää viitsinyt pullon ulkoasusta kirjoittaa, kun tuli muutenkin niin pitkä teksti :D. Onneksi kuvista kuitenkin näkee pullon. Näitä ois niin ihana pitää esilläkin, mutta pidän kyllä omat tuoksuni tarkasti valolta suojattuna kaapissa.

      Penhaligon'silla tosiaan voi tulla hieman vaikeuksia valinnan suhteen. Tuoksujen hinta vaan hillitsee ostohaluja :D. Mulla on pitkä lista tuoksuja, joita haluaisin käydä tuoksuttelemassa, osa on julkaistukin vasta tuon mun vierailun jälkeen. Ja Vaara on tosiaan jo valmiiksi ostoslistalla.

      Poista
  4. Olipas ihanan kuvaileva kertomus sinun ja Iris Priman tarinasta :) Itse tuoksukin kuulostaa upealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ja Iris Prima on tosiaan ihana, kannattaa ehdottomasti tutustua Penhaligon'siin, jos ei vielä ole ja saa tilaisuuden!

      Poista
  5. Hieno kirjoitus! ja varmaan hieno tuoksukin...

    VastaaPoista