tiistai 24. tammikuuta 2012

Jännittää...

Ensimmäistä kertaa ikinä kirjoitan blogitekstiä. Jännittää!

Innostuksen omaan blogiin sain, kuten niin moni muukin, lukemalla muiden kirjoittamia blogeja. Aihevalinta blogilleni oli selvä ja blogin nimi on valittu siten, että aihe ei jäisi kenellekään epäselväksi :)
Tämä ensimmäinen postaus jää suhteellisen lyhyeksi ja tarkoitus on vain kertoa, kuka olen, miksi perustin blogin ja mistä täällä on tarkoitus kirjoittaa. Pidemmittä puheitta siis asiaan!

Olen 26-vuotias opiskelija Oulusta. Opintoni eivät liity mitenkään kosmetiikkaan vaan ovat päinvastoin välillä melko sotkuista puuhaa eivätkä juuri houkuttele panostamaan omaan ulkonäköön. Rakastan kuitenkin meikkejä, meikkaamista ja kosmetiikkaa. Ristiriitaisena luonteena en kuitenkaan meikkaa joka päivä ja uskallan lähteä vaikka ostoksille ilman meikkiä. Meikit kuitenkin ovat niin tärkeässä roolissa elämässäni, että joka kuukausi tulee varmasti ostettua jotain meikkejä. Koska opiskelijan budjettini ei ole päätä huimaava, jää esimerkiksi vaatteiden osto vastaavasti vähemmälle. Meikkien (erityisesti luomivärien) kimallus vain menee järkevien vaateostosten edelle.

Tässä blogissa aiheena on siis kosmetiikka. Tarkoituksena on kirjoittaa omia ajatuksia kosmetiikasta ja erilaisista kosmetiikkatuotteista. Pääpaino tulee olemaan nimenomaan meikeissä, mutta muitakin kosmetiikka- ja kauneudenhoitotuotteita tulen käsittelemään. Enimmäkseen tarkoituksena on esitellä käyttämiäni tuotteita, arvostella uusia hankkimiani tuotteita ja swatchailla meikkejä, jotta muutkin pääsevät ihailemaan niitä. Käyttämäni tuotteet ovat enimmäkseen edullisia, johtuen edellä mainitusta opiskelijabudjetista, ja useimmat ostokseni teenkin nykyisin netin kautta indiekosmetiikkafirmoilta. Indiekosmetiikkaan tutustuin itse useiden blogien kautta ja omassa blogissanikin haluan levittää indiekosmetiikan ilosanomaa. Laadukkaiden tuotteiden ei aina tarvitse maksaa maltaita! 

Edellä mainittujen blogin päälinjausten lisäksi blogissa varmaan vilahtavat silloin tällöin muutkin kiinnostukseni kohteet. Seuraava blogiteksti kummittelee jo jossain aivojen sopukoissa ja tulee todennäköisesti käsittelemään joitain suosikkituotteitani. Yritän päivittää blogia suhteellisen säännöllisesti ja pyrin ilmoittamaan, jos postauksiin tulee erityisen pitkää taukoa. Toivottavasti edes joku lukija tulee viihtymään blogini parissa. Itselleni tämä on harrastus ja mukavaa ajanvietettä, mutta toivon, että joku muukin saisi tästä jotain irti!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti