maanantai 4. marraskuuta 2013

Loistopohjustaja

Minulle silmämeikinpohjustaja on ehdottomasti meikin kulmakiviä ja välttämätön tuote, jos haluan käyttää luomiväriä. Saatan laittaa pohjustajaa luomille silloinkin, kun en laita luomiväriä, jotta luomet eivät alkaisi kiiltämään rasvaisina. Ehdoton suosikkituotteeni on ollut Too Facedin Shadow Insurance, ihan se perusversio. Se ei ole minulla juuri pettänyt ja toimii selvästi paremmin kuin esim. UDPP ( Urban Decay Primer Potion) toimi, vaikka sekin on hyvä pohjustaja. Tällä hetkellä monet blogit hehkuttavat Narsin pohjustajaa, mutta minä liputan edullisen ja loistavan vaihtoehdon, Milanin Eyeshadow Primerin, puolesta.





Tilasin omani kesällä Ebaystä myyjältä joy017 ja hintaa 9ml pohjustajatuubille tuli postikuluineen aika tarkalleen 10€. Näin pienessä ostoksessahan ei tarvitse edes huolehtia tullista ja veroista, vaikka tilaakin Euroopan ulkopuolelta. Olin lukenut ulkomaisista blogeista kehuja Milanin silmämeikinpohjustajasta ja sitä verrataan usein juuri suosikkiini TFSI:een, joten pakkohan tätä oli kokeilla. Vähän minua silti epäilytti, sillä ongelmaluomillani (raskaat ja voimakkaasti rasvoittuvat) vain TFSI on ollut lähes 100% luotettava. Jos silmäni vuotavat erityisen voimakkaasti, ei mikään pidä silmäkulman meikkejä paikallaan, mutta yleensä silmämeikkini pysyvät TFSI:n voimin paikoillaan koko päivän, vaikka se olisi pitkä.

Milanin Eyeshadow Primeria saa ainakin toistaiseksi yhdessä sävyssä, Nude, joka on ihon sävyistä tuubista otettaessa ja luomella täysin näkymätöntä. Koostumus on tosiaan hyvin samanlaista kuin TFSI:ssa, selvästi notkeampaa ja ohuempaa kuin hieman kuivahko UDPP. Koostumus tuntuu jopa aavistuksen öljyiseltä, mutta kuivahtaa luomella nopeasti jääden vain aavistuksen tahmeaksi. Koska koostumus tuntuu Milanissa ja TFSI:ssa niin samalta, vertailin niiden incejä. Ei ollut kovin yllättävää, että ainesosaluottelon alkuosa on molemmissa pohjustajissa lähes identtinen. Milanin inci on pidempi, mutta alkupään ainekset, eli ne joita on eniten, on tosiaan samoja kuin Too Facedilla.


Milani ja TFSI kädelläni, koostumukset ovat hyvin samanlaiset ja vain pieni väriero erottaa pohjustajat.

Olen käyttänyt Milanin pohjustajaa kesästä lähtien ja se on pettänyt kaksi kertaa. Toisella kerroista pidin koko päivän aurinkolaseja päässä ja epäilen, että ne hiostivat sen verran, että silmämeikkini rullaantui. Toisella kerralla unohdin mahdollisesti antaa pohjustajan kuivahtaa hetken ennen kuin laitoin luomivärit. Milanin pohjustajassa todella ohjeistetaan odottamaan luomivärin laittoa 30 sekuntia pohjustajan levittämisen jälkeen. Pieni odottaminen tosiaan tuntuu olevan Milanilla tarpeen, TFSI:lla ei ole tarvinut odotella. Pitkienkin päivien aikana Milani on pitänyt luomivärini yleensä paikallaan, korkeintaan ihan pieni luomivärirantu on saattanut kertyä luomivakoon. 

Jos sanotaan, että minun luomilla Too Facedin pitävyys on 100%, niin Milanin pohjustajan pitävyys on vähintäänkin 90%. Milani häviää siis ihan aavistuksen verran Too Facedille ja sen huonona puolena voi pitää myös tuota 30s odottelua ennen luomivärin laittoa. Myös saatavuus on huonompi kuin Too Facedin, sillä Milania taitaa saada vain Cherry Culturesta tai Ebaystä Suomeen. Too Facedia saa helposti tilattua Englannista ilman postikuluja (esim. BeautyBaystä). Milanin etu taas on tosiaan hinta. Kuten sanoin, 9ml tuubin saa Ebaystä Suomeen n. 10 eurolla, kun taas 11ml Too Facedia maksaa n. 21€. Milani on siis noin puolet halvempi. Too Facedilla on tietysti kauniinpi pakkaus, mutta käytössähän sillä ei ole väliä. Molempien pakkaus on kapeanokkainen tuubi, joten pakkausero on tosiaan vain esteettinen.
Tasoissa molemmat pohjustajat tuntuvat olevan luomivärien levittymisen suhteen. Molemmat antavat luomiväreille tarttumapintaa tehden väreistä intensiivisemmät. Molempien päällä värejä on myös helppo häivyttää. 


Vertailu: Vasemmalla kaksi luomiväriä Milanin pohjustajan päällä ja oikealla samat värit TFSI:n päällä. Eroja ei juuri ole ja molemmmat antavat hyvän tarttumapinnan luomiväreille. Swatchit tehty käsivarteni iholle.

Jos minun pitää valita näistä kahdesta ehdoton suosikkini, on se edelleen Too Faced. TFSI vie voiton aavistuksen paremmalla pysyvyydellä, mielenkiintoisemmalla brändillä ja kauniimmalla pakkauksella. Milanin Eyeshadow Primer on kuitenkin niin lähellä toimivuudessaan ja niin paljon edullisempi, että jos minulla on yhtään tiukkaa rahoista, niin valitsen Milanin. Loistavia pohjustajia siis molemmat, ja jos etsit TFSI:lle halvempaa korvaajaa tai olet aina halunnut kokeilla TFSI:a, niin osta ensin Milani kokeiluun!

Mikä on sinun luottopohjustajasi silmämeikille?


Briefly in English: During summer I bought Milani's Eyeshadow Primer to try out, because I had heard that it's really similar to my favourite primer Too Faced Shadow Insurance. And it really turned out to be an excellent primer. I have really oily and hooded lids, so primer is a must for me. I compared the ingredients of both primers and for the main ingredients they are basically identical. The consistency of both primers is very similar. They both are quite thin and feel a bit oily before setting. With Milani You'll need to wait 30 seconds before applying eyeshadow, but with TFSI You can apply eyeshadow immediately after applying the primer. Both primers intensify eyeshadows and eyeshadows are easy to blend on top of them. I would say that my eye make up has lasted a little bit better with TFSI, but the difference to Milani is minimal. Milani Eyeshadow Primer has kept my make up on very well too, only two times it has slightly let me down.
I paid about 10€ (shipping included, ordered from Ebay) for my Milani Eyeshadow Primer (9ml) and Too Faced Shadow Insurance costs about 21€ (11ml). If I have to choose an absolute favourite, I'd have to pick TFSI, because it performs just slightly better and I also like the brand and the look of the packaking better. However, Milani is so close to Too Faced in it's performance that I will probably buy it more often than the twice as expensive TFSI. 

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Milani ja Too Faced ovat molemmat eläinkokeettomia!
Products in this post purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. Ad far as I know both Milani and Too Faced are cruelty free!

8 kommenttia :

  1. No mä liputan sen NARSin puolesta, mutta en ole tätä Milanin pohjustajaa kokeillut. Milanin eyeliner on muuten ihan huippukestävä, pakkaus vaan harmittavan pieni että loppuu nopeasti. Mulla on myös yksi Milanin luomiväri ja se on myös laadukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taitaa tämän lisäksi olla Milanilta vaan yksi huulipunakynä ja se on kyllä kans loistava. Yleensäkin Milanin tuotteista kyllä kuulee vain kehuja.
      Mulla Nars jää valitettavasti testaamatta, mutta onneksi nyt oon kuitenkin jo löytänyt kaks hyvää pohjustajaa :)

      Poista
  2. Too Facedia käytän, mutta haaveilen siitä Narsista... :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää taidan pysyä TFSI:ssa ja Milanissa, jos en jotain todella hyvää ja halpaa pohjustajaa vielä löydä :)

      Poista
  3. Wau, oon kyl tosi kade, että sun tarttee odottaa max. 30 sekuntia ennen luomiväriä. Mun luottopohjustaja on myös Too Faced, mutta joudun odottamaan ainakin 10 minuuttia ennen luomivärin laittoa. Sama homma kaikkien kokeilemieni pohjustajien kanssa. Mulla ei mitkään luomivärit pysyneet hyvinä paria tuntia pidempään, enkä millään meinannut hoksata jutun jujua. Laitan pohjustajaa *hyvin* vähän, joten sekään ei ole ongelma. Sitten annoin pohjustajan odottaa reilun tovin ennen luomiväriä, ja lopputulos oli aivan toinen. Meikki pysyikin hyvänä koko päivän ilman mitään rantuja. Ihme homma. En tiedä, että mikä mun luomissa on vikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä kyllä. Mää voin kyllä laittaa Too Facedin päälle luomivärit heti kun se on levitetty. Tuon Milanin kans saan odottaa sen hetken. Mutta jos yhtään lohduttaa, niin mää joudun laittamaan yleensä kaksi kerrosta pohjustajaa :D Ekan kerroksen laitan ensimmäisena kun alan meikkaamaan ja toisen sitten just ennen luomivärejä.

      Poista
  4. Sinun innoittamana ostin tuon Milanin,sopii omille rasvaluomille täydellisesti.Pysyvyys on 10+.Suuret kiitokset suosituksesta,nyt ei silmämeikki karkaile kesken päivän. :)
    -TanjaP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että se toimii! Se on kyllä loistava pohjustaja ja vielä edullinen :)

      Poista