keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Under the Sea

Taannoisessa blogiarvonnassa minulle ehdotettiin tehtävää tehdä meikki kunnioittaen suosikki Disney -prinsessaani. Hetken aikaa sain miettiä, mikä on ihan ehdoton suosikkini prinsessoista, sillä rakastan Disney'n elokuvia ja suosikkeja on useita. Lopulta valinta oli kuitenkin ehdottomasti Ariel, sillä Pieni Merenneito oli niin kova sana jo pienenä, muistan vielä kun sain elokuvan videolla ja nykyäänkin se löytyy DVD:nä hyllystä! Meikin tein aika fiilispohjalta, mutta ainakin omasta mielestä värit ovat hahmoon sopivat.






Käytin aikamoisen kokoelman luomivärejä meikkiin, vaikka se ei ihan heti lopputuloksesta näykään. Halusin, että merelliset, vihertävät siniset sulautuvat toisiinsa ja ainoastaan violetti erottuu selvästi muista väreistä. Meikissä olisi voinut olla enemmänkin vihreää Arielin pyrstön hengessä, mutta nyt värit jäivät enemmän sinisen sävyisiksi, vaikka niissä vihreitä vivahduksiakin löytyy (vihreys ei oikein näy kuvissa...). Violetin halusin ehdottomasti mukaan, koska se on ensinnäkin lempivärejäni meikeissä ja toiseksi Arielin "bikiniyläosa" eli simpukat ovat violetit. En rajannut silmiäni mustalla niin kuin yleensä, sillä minusta se olisi ollut liian kova merenneitomeikkiin, yläluomella rajauksena siis vain luomiväriä, joka näkyy varmaan parhaiten keskimmäisessä kuvassa. Huulille olisi kuulunut silmämeikin kaveriksi ehdottomasti sellainen "Arielin punainen" huulipuna tai kiilto, mutta olin laiska ja tein pelkän silmämeikin, en siis tehnyt meikkipohjaakaan. Kuvat otettu luonnonvalossa ja taas sai tällaisessa värikkäässä meikissä harmitella sitä, että huono kamera syö värejä.

Käytetyt luomivärit:

Victorian Disco Cosmetics: Sailor Neptune (silmän sisänurkassa)

Fyrinnae: Digital Faerie (liikkuvalla luomella ja siitä vähän ylöspäin sekä alaluomen häivytyksessä)

Fyrinnae: Faerie Glamour (silmän ulkonurkassa ja luomivaon yläpuolella)

Shiro Cosmetics: Still Alive (sisänurkassa Sailor Neptunen päällä)

Viva La Diva: 673 Cup Cake (alaluomella ja yläluomen rajauksena)

Inglot: Matte 355 (häivytyksessä)

Fyrinnae: Center Stage -highlighter (kulmaluulla)

Muut käytetyt tuotteet:

Urban Decay: Eye Primer Potion (pohjustus)

Isadora: Inliner Kajal Blonde (alaluomen sisärajaus)

Max Factor: 2000 Calorie Waterproof Volume (ripset)

Make Up Store: Tri Brow Color (kulmakarvat)


Klikkaa tästä jos haluat fiilistellä merenalaisissa tunnelmissa ;)


Tietääkseni meikkiin käytetyt tuotteet ovat eläinkokeettomia lukuunottamatta Max Factorin mascaraa ja Urban Decay on siirtymässä/siirtynyt eläimillä testaavan L'oréalin omistukseen!

2 kommenttia :

  1. Ihanaa kun teit tämän.

    Kaunis merellinen värimaailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideasta! Olisi kiva tehdä Disney -prinsessa meikkejä enemmänkin ja paremmalla ajalla. Ehkä sitä aikaa vielä joskus tulee olemaan :D

      Poista