tiistai 29. toukokuuta 2012

From the land down under

Uusia kiinnostavia indiekosmetiikkafirmoja on pompannut tietoisuuteeni viime aikoina Phyrran kautta, tässä niistä taas yksi. USA:n indiemarkkinat ovat laajat, mutta muualtakin maailmasta löytyy kosmetiikan alan pienyrittäjiä. Huomioni kiinnittyi australialaiseen Femme Fatale Cosmeticsiin. Koska pelkkiä näytteitä sisältävät tilaukset toimitetaan ilman postikuluja, käytin muutaman euron, jotta pääsisin testaaman Femme Fatalen luomivärejä. Valikoima ei ole vielä kovin laaja, mutta tilauksen karsiminen vain seitsemään näytteeseen oli kuitenkin vaikeaa. Valikoimissa on paljon uniikkeja, moniulotteisia sävyjä.


Frostfire - Misdirection - Moonglow - Dreamstate - Spirit Bond - Wrath Baby - Riptide - Crusader
Ylemmässä kuvassa luonnonvalo ja tässä keinovalo, tuttuna kaverina pohjalla Pixie Epoxy.

Jauhemaiset luomivärit tuntuvat olevan ihan ylivertaisia moniulotteisuudessaan verrattuna puristettuihin väreihin. Kaikki Femme Fatalelta tilaamani värit olivat todella hyvän koostumuksen ja pigmenttisyyden lisäksi ihan mielettömän kauniisti kimaltavia ja monipuolisia. Moonglow näyttää kuvassa melko tylsältä, hopeiselta sävyltä, mutta oikeasti se on juuri sellainen kuin miksi se FF:n sivuilla kuvataan; vaalea hopea-sininen kultaisella hohteella ja vaaleanpunaisella shimmerillä. Femme Fatalen sivuilla on väreistä todella hyvät kuvat ja sanalliset kuvaukset, jotka tuntuvat olevan täysin kohdillaan.

Tilasin siis itse seitsemän väriä, kirkkaan keltainen Crusader oli ilmaisnäyte, jollaisen saa joka tilaukseen. Värit tulivat pakattuina pieniin muovipusseihín ja huomionarvoista oli, että matkaa varten pussit oli laitettu jokainen toiseenkin omaan pussiinsa ja lopuksi vielä kaikki yhteen isompaan "minigrippiin". Pussukka oli niitattu kiinni tilauslistaan ja mukana oli kaksi käyntikorttia. Värien pussukoissa oli pyöreät tarrat, joista löytyi värin nimi, ainesosat ja kaikki muukin tarpeellinen tieto. En kuvannut tällä kertaa pussukoita, sillä ei niissä oikeastaan ole mitään nähtävää.

Hinnoiltaan Femme Fatale on varsin kilpailukykyinen amerikkalaisten firmojen kanssa. Luomivärit maksavat 1,10 AUD (n. 0,86e) ja täysikokoiset luomivärit 5 AUD (n. 3,90e). Postikulut näytetilauksille ovat siis ilmaiset kaikkialle maailmaan ja muille tilauksille australian ulkopuolelle 10,50 AUD (n. 8,20e). Luomivärien lisäksi yrityksen valikoimaan kuuluu poskipunia ja korostusvärejä, joiden näytekoot ovat saman hintaisia kuin luomivärit ja täysikokoiset tuotteet 8 AUD (n. 6,25e). Oma tilaukseni postitettiin muutaman päivän sisällä tilaamisesta ja postissa se matkasi tasan viikon. Maksaminen Femme Fatalella tapahtuu Paypalilla, jonka kautta voi maksaa myös luotto- ja pankkikorteilla. Tilaukselle on  minimiraja 5 AUD!


Lopuksi vielä meikki, jossa käytetty Femme Fatalen luomivärejä. Silmän sisäpuolikkaalla Moonglow, ulkonurkassa, silmän alla ja luomivaossa Frostfire ja ylempänä luomivaossa vielä Wrath Baby.





Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Femme Fatale ei testaa eläimillä!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti