tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tuoksuja amerikkalaisesta pikkukaupungista ja Ihmemaasta

Indietuoksut ovat kiinnostaneet minua jo pitempään ja olen muutamia ehtinyt kokeillakin. Jokin aika sitten löysin Mannaia Fragrances Etsy -kaupan ja päätin kokeilla paria heidän tuoksuistaan. Mannaia tekee ilmeisesti jonkinlaista yhteistyötä Detrivore Cosmeticsin kanssa, ja joka tilauksessa saakin yhden näytekokoisen Detrivoren luomivärin. 

Mannaian valikoima ei ole valtava, mutta itse ainakin onnistuin löytämään useitakin kiinnostavia tuoksuja. Tilasin kuitenkin vain kaksi näytettä. Täytyy myöntää, että tuoksujen nimet otettiin huomioon valinnoissa, mutta itse tuoksukuvaukset olivat kuitenkin painavin peruste :)


Ensimmäiseksi lähdetään vampyyreista ja vähän muistakin yliluonnollisista olioistaan tuttuun amerikkalaiseen pikkukaupunkiin. Tuoksun nimi on siis Bon Temps. Tuoksussa pitäisi haistaa magnoliaa, jääteetä, visteria, ihmeköynnöstä ja persikkaa. Itse haistan ehdottomasti selvimmin persikan. Tuoksu on aika voimakas ja makea. Eri kasveja ja jääteetä en erota hajusta muuten kuin, että tuoksu on mielestäni melko lämmin ja pehmeä, joten muut tuoksut varmaan tasapainottavat voimakasta persikkaa. Iholla tuoksu pysyy pitkään eikä sitä tarvitse laittaa paljoa, tuoksu myös säilyy melko samanlaisena koko ajan. Pidän tuoksusta, mutta en rakastunut siihen, persikan tuoksu on vähän liian voimakas. Tulen kuitenkin käyttämään näytteen kokonaan.







Toinen tuoksu vie mukanaan teekutsuille Ihmemaahan. Tuoksu on nimeltään Un-birthday. Tämä tuoksu muodostuu valkoisesta syntymäpäiväkakusta, vadelmateestä, karkeista, karhunvatukasta, orvokista, ruusupuusta sekä kuusamasta. Edeltävästä listasta voi varmaan jo päätellä, että tämäkin tuoksu on makea. Un-birthdayssä ei kuitenkaan ole mitään niin selkeää ja vahvaa yksittäistä tuoksua kuin Bon Tempsin persikka. Tämä tuoksuu enemmän tuoksusekoitukselta, josta voi kyllä aavistaa karkkia, marjoja ja teetä. Un-birthday on omaan makuuni sopivampi. Tämäkin säilyy melko kauan iholla, mutta ei ihan yhtä kauan kuin Bon Temps. Loppuvaiheessa tuoksu haalistuu jotenkin tyypilliseksi parfyymien lopputuoksuksi, ei mitenkään huonossa mielessä kuitenkaan. Tuoksut ovat siinä mielessä samanlaisia, että kuvailisin molempia makean lisäksi myös lämpimiksi. Testailen varmaan vielä muitakin Mannaian tuoksuja, mutta en poissulje mahdollisuutta, että ostaisin Un-birthdayn täysikokoisena.


Näytekokoiset tuoksut saapuivat minulle pienissä kierrekorkillisissa pulloissa. Pullossa ei ole mitään annostelijaa, mutta suu on sen verran pieni, että tuoksua voi annostella vain pienen määrän kerrallaan. Näytekoot ovat 2ml, mistä riittää kyllä todella moneksi kerraksi. Tuoksut ovat öljypohjaisia ja käsittääkseni Mannaia käyttää jojobaöljyä. Hintaa näytteillä on 2,50$ (n. 2e) kappaleelta, postikulut Suomeen ovat 6$ (n. 4,90e) yhdestä tuotteesta + 0,50$ (n. 0,40e) jokaisesta lisätuotteesta. Täysikokoinen 5ml pullo maksaa 6$ ja postikulut näyttävät pysyvän samana. Postitukseen meni muistaakseni reilu viikko ja matkalla tuoksut olivat viikon verran.

Itse pidän indietuoksuissa siitä, ettei joka toisella vastaantulijalla ole samaa tuoksua. Lisäksi tuoksut ovat usein voidemaisia tai öljyjä, joten ne voi levittää hyvin paikallisesti sen sijaan, että suihkisi niitä pullosta ympäriinsä. Tämä on erityisen hyödyllistä, jos on hieman allerginen tuoksuille eikä halua henkittää niitä suoraan. Lisäksi vaatteet säästyvät tuoksulta ja seuraavana päivänä on helpompi vaihtaa eri tuoksuun. Edullisia indietuoksuja voi myös hankkia useita, eikä tarvitse ostaa monella kymmenellä eurolla yhtä tuoksua.




 Kuten mainitsinkin alussa, Mannaialta saa tilauksen mukana Detrivoren luomivärinäytteen. Itse sain sävyn nimeltään Heathen. En ole vielä ehtinyt kokeilla väriä luomilla, mutta swatchasin sen tähän näytille. Detrivoren sivuilla väri on kuvailtu tummanruskeaksi vaaleanpunaisilla vivahteilla ja shimmerillä, omansta mielestäni se on enemmänkin kuparinen sävy. Pigmenttiä tuntui ainakin Pixie Epoxyn päälle swatchatessa löytyvän!


Heathen luonnonvalossa kuvattuna

Löytyykö muita indietuoksuista kiinnostuneita?


 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Mannaia Fragrances ja Detrivore Cosmetics eivät testaa eläimillä!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti