tiistai 28. elokuuta 2012

Smoked

 Blogiani seuraavat tietävätkin, että ostin hetki sitten Urban Decayn uuden Smoked -paletin. Olen käyttäny palettia parin viime viikon aikana melko paljon ja lopultakin minulla oli aikaa ja valoa myös kuvata palettia. Varsinaisen arvostelun ja swatchien jälkeen postauksen lopussa on pieni vertailu muutaman Smoked -paletin värin ja samankaltaisten värien kesken. Varoitan heti aluksi, että postaus on melko pitkä!




Smoked -paletissa on kymmenen 0,8 gramman luomiväriä, joista viisi ovat uusia tähän palettiin luotuja värejä. Uudet sävyt ovat Kinky, Freestyle, Backdoor, Barlust ja Asphalt. Neljä sävyä on mattavärejä ja loput kuusi shimmerisiä tai metallisia, glitteriä ei ole yhdessäkään sävyssä. Nimensä mukaisesti paletti on suunniteltu smokey eye -meikkeihin, mutta mukaan on valittu myös värikkäämpiä sävyjä, joilla pystyy tekemään modernimpia smokey -meikkejä perinteisten mustan, ruskean tai harmaan sävyisten lisäksi. Luomivärinen lisäksi paletin mukana saa mustan Perversion kajaalin, matkakokoisen Eye Primer Potionin sekä ohjekirjasen, jossa on ohjeet 12 eri smokey eye -meikin tekoon.




Urban Decay on markkinoinut Smoked -palettia isoimpana juttunaan Naked -palettien jälkeen. Itse en ole missään vaiheessa ollut erityisen kiinnostunut nakupaleteista, mutta Smoked kiinnitti heti huomioni. Käytän usein voimakkaita, tummia tai värikkäitä silmämeikkejä, joten tiesin, että Smoked -paletille löytyy käyttöä. Kaikki kymmenen luomiväriä paletissa näyttivat swatcheissa sellaisilta, että pystyn niitä käyttämään.




Paletin neljä mattaväriä ovat perusvärejä, joita jokainen luomivärien käyttäjä tarvitsee. Kinky on hyvin vaalea ihonsävy, joka on niin lähellä omaa ihoani ettei käytännössä näy ihollani ollenkaan. Itse olen käyttänyt sävyä häivytyksissä, mutta se sopii myös kulmaluulle, silloin kun en halua erityistä korostusta sinne. Hieman tummemmen ihonsävyn omaaville Kinky toimii paremminkin kulmaluun korostajana.
Freestyle on hieman Kinkyä tummempi ja persikkaisempi. Myös tämä sävy toimii minulle hyvin häivytyksessä ja olenkin käyttänyt sitä luomivaossa pohjana auttamassa häivytyksessä. Väri sopii kevyempään meikkiin myös hyvin koko luomella käytettynä.
Backdoor on tumma mattaruskea, joka ei jää kauas mustasta. Sopii hyvin luomivakoon ja silmän ulkonurkkaan sekä rajaukseen, jos ei halua käyttää täysin mustaa.
Neljäs matta on tietenkin perusmusta Blackout. Olen käyttänyt itse väriä lähinnä rajaukseen, mutta musta mattaväri on erittäin käytännöllinen myös silmän ulkonurkan tummentamisessa. Minkä tahansa luomivärisävyn voi tummentaa kerrostamalla mustan kanssa. Blackout on todella musta ja pigmenttinen, ei ollenkaan harmahtava niin kuin jotkut mustat.


Mattavärit. Pohjalla UDPP ja kuvattu luonnonvalossa.

Shimmeri- /metallisävyistä ensimmäinen on minulle jo ennestään tuttu harmaa taupemainen Mushroom. Olen käyttänyt Mushroomia koko kesän ahkerasti, sillä minulla on se ennestään käytettynä ostetussa Book of Shadows vol. II -paletissa. Blogini lukijat ovatkin varmaan kuulleet jo tarpeeksi tästä sävystä. Kerron kuitenkin taas kerran, että sävy on ihana ja sopii aika lailla minkä tahansa kanssa yhteen. Itse käytän useimmiten Mushroomia luomivaossa, mutta se sopii myös luomella käytettäväksi tummemmissa meikeissä.
Barlust oli sävy, joka kiinnosti minua paljon jo etukäteen. Väri on hieman punertavan/pronssisen sävyinen ruskea, johon kaikki sitä kokeilleet tuntuvat ihastuvan. Pelkäsin, että sävy on jopa liian punertava, mutta onneksi se ei ole. Olen käyttänyt Barlustia luomella ja silmän ulkonurkassa ja se saa silmäni näyttämään todella vihreiltä. Barlust on sävy, joka tuntuu korostavan monen värisiä silmiä hyvin.
Rockstarin kanssa minulla oli sama tilanne kuin Barlustin kanssa, odotin innolla pääseväni kokeilemaan sitä, mutta hieman pelkäsin että sekin saattaisi olla liian punertava. Sävy on punertava, luumuinen violetti. Tämäkin väri toimii punertavasta sävystään huolimatta minullakin hyvin ja korostaa myös vihreitä silmiä erinomaisesti. Rockstaria olen tykännyt käyttää luomella, mutta kerrostettuna Mushroomin kanssa siitä sai myös tosi kivan sävyn luomivakoon.
Seuraavia kolmea sävyä en ole ehtinyt testata käytännössä. Evidence on kuitenkin syvä safiirin sininen sävy, jolla saa vähän väriä smokey meikkiin. Näyttää swatcheissa tosi kauniilta ja olen lukenut, että se käyttäytyy luomella paremmin kuin swatchatessa.
Loaded on kaunis, tumma, turkoosiin vivahtava vihreä, jota haluankin heti seuraavaksi kokeilla käytännössä. Loaded oli yksi niistä sävyistä, jotka kiinnostivat minua eniten paletissa. Ainoa syy miksi en ole sitä vielä kokeillut on se, että olen ollut kiireinen töitten ja gradun kanssa enkä ole juurikaan ehtinyt tehdä tummempia meikkejä.
Viimeinen sävy on tummanharmaa Asphalt. Väri on kaunis, mutta jostain syystä meinaan usein unohtaa sen. Tätäkin haluan kyllä päästä pian kokeilemaan ja uskon, että löydän sille paljon käyttöä. Erityisesti voin kuvitella käyttäväni Asphaltia paljon alaluomella rajauksen sijasta tai pehmeänä rajauksena.


Shimmer-/metallivärit. Pohjalla UDPP ja kuvattu luonnonvalossa. En saanut kuvaan näkymään Loadedin vihreää hohdetta.

Laadultaan kaikki 10 väriä ovat todella hyviä. Urban Decay uusi jokin aika sitten luomiväriensä koostumuksen ja Smoked -paletissa on käytössä nimenomaan uusi koostumus. Pieniä eroja värien laadussa on, mutta yleisesti ottaen kaikki värit ovat pehmeitä ja pigmenttisiä. Häivyttelyn kanssa saa olla vähän varovainenkin, sillä värit ovat niin pehmeitä, että häivyttyvät todella helposti. Parhaimia koostumukseltaan ovat ainakin Mushroom, Barlust ja Rockstar. Blackout on myös todella laadukas mustaksi mattaväriksi.


Perversion kajaali

Seuraavaksi paletin muihin tuotteisiin. Eye Primer Potionista en kirjoita sen enempää kuin, että se on edelleen paras kokeilemistani pohjustajista ja että pieni matkatuubi on söpö ja katevä. Pohjustaja on siis nimenomaan tuubissa eikä aiemmassa pullopakkauksessaan. Kokoa tuubilla on 3,7ml.
Koska kyseessä on smokey eye -meikkiin tarkoitettu paletti, on kätevää, että mukana tulee myös kajaali. 24/7 Glide On Pencil sävyssä Perversion on todella musta ja todella pehmeä kajaali. Olen kokeillut kajaalia pari kertaa ja ainakin luomivärillä päällystettynä se on pysynyt hyvin. Minulla on aina epäilykseni kynämuotoisten rajausvärien kanssa, sillä edes geelirajaukset eivät ole minulla 100% luotettavia. Suurimmalla osalla ihmisistä tuskin tulee kuitenkaan olemaan mitään ongelmia Perversionin pysyvyyden kanssa. Sisärajauksena en ole kokeillut kynää, koska en juurikaan sellaista käytä, mutta kuvittelisin, että kynä toimii siihenkin hyvin. Perversionissa on hieman ongelmana sen pehmeys, jonka vuoksi kynä tylsyy nopeasti ja sillä on vaikea tehdä tarkkaa rajausta. Pakastimessa käyttämällä kynän saa varmaan teroitettua teräväksikin. Pehmeään smokey -rajaukseen kynä on kuitenkin erinomainen kunhan muistaa pehmentää rajauksen nopeasti ennen kuin se kuivuu ja jämähtää paikoilleen :) Täysikoisessa kynässä on tuotetta 1,2g.
Smokey eye -meikin tekoa helpottamaan mukaan on vielä laitettu pieni ohjekirjanen. En ole itse tutustunut vastaaviin ennen, mutta tämä ainakin vaikuttaa hyvältä. Ohjeet ovat yksityiskohtaisia ja kaikki 12 meikkiä ovat keskenään erilaisia. Kaipaisin kirjaseen vain kuvia, joissa meikki olisi tehty oikeasti ihmisille pelkkien piirrosten lisäksi, mutta muuten kirjanen on tosi kiva lisä palettiin. Meikkiohjeiden lisäksi kirjasessa on selitetty meikkaustermejä ja esitelty tarvittavia siveltimiä. Tulen kyllä itse kokeilemaan kirjasen ohjeita jatkossa!




Ennen loppuyhteenvetoa vielä muutama sana paletin pakkauksesta. Itse pidän Urban Decayn tyylistä ja mielestäni Smoked-paletti on sekä tyylikäs että käytännöllinen. Kaikki eivät ole pitäneet vetoketjulla suljettavasta paletista, mutta itse en ole siitä keksinyt vielä mitään huonoa. Paletti on tyylikkäästi musta ja päällismateriaali on jotain liukasta kangasta, jonka voi tarvittaessa puhdistaa helposti. Sisältä paletti on tukevaa pahvia ja siinä on erilaisten öhkömönkijäisten ja eläinten savumaisia kuvia.
Paletti on sopivan pieni, joten sen voi ottaa mukaan matkalle tai vaikka päivittäin käsilaukkuun. Kajaalille on oma syvennys, joten sekin kulkee matkassa tai halutessaan sen tilalle voi laittaa lyhyehkön siveltimen.
Paletin sisäkannessa on kohtuullisen kokoinen peili, joka riittää jos haluaa päivän aikana korjailla meikkiä. Hätätapauksessa voisin tehdä koko meikin pelkästään paletin peililläkin, mutta käytän yleensä kuitenkin vähän isompaa.

Todella tyytyväinen olen siis palettiin. Värit ovat hyvän laatuiset ja sopivat varmasti monelle. Paletin kylkiäiset on valittu hyvin ja smokey -silmämeikin tekoon ei tarvi oikeastaan itseltä löytyä paletin lisäksi muuta kuin ripsiväri. Pakkaus on kätevä ja tyylikäs. Jos saisin jotain lisätä tai muuttaa paletista niin vaalea shimmerväri olisi hyvä. Toisen vaaleista mattaväreistä olisi voinut korvata helmiäisvärillä, kuten monet paletin arvostelleet ovatkin maininneet. Phyrralta löytyy muuten arvostelu, jossa on omiani huomattavasti paremmat swatchit!
Paletti on mielestäni suhteellisen monipuolinen, sillä tummien smokey -meikkien lisäksi on mahdollista tehdä myös vähän vaaleampia päivämeikkejä. Ensisijaisesti suosittelisin kuitenkin sellaisille meikkaajille, jotka eivät arastele voimakkaampiakaan meikkejä. Smoked on tyylikäs ja varmasti muodikas kokonaisuus syksyyn ja talveen, mutta värit ovat sen verran klassisia että käyvät aina.

Tilasin itse paletin BeautyBay.comilta. Hintaa oli n. 45,20e ja postikulut olivat ilmaiset. Tilaus postitettiin parin päivän sisällä ja matka postissa kesti noin viikon. BeautyBay on brittifirma, joten isommistakaan tilauksista ei tarvitse maksaa tullimaksuja.


Plussat:
-laadukas
-hyvä valikoima värejä
-hyvät kylkiäiset
-toimiva pakkaus
-suhteellisen monipuolinen
-puolet väreistä uusia

Miinukset:
-vaalean helmiäisvärin puute
-hinta (kallis verrattuna marketti- tai halpiskosmetiikkaan, mutta edullinen verrattuna selektiivisiin merkkeihin)




 Yllä tein pienen väri vertailun. Evidence on hyvin lähellä Inglotin Pearl 428 väriä, joten jos etsii syvää safiirin sinistä eikä halua ostaa koko Smoked -palettia niin Inglotilta löytyy hyvä vaihtoehto. Evidence on aavistuksen syvempi, mutta ajavat kyllä saman asian.
Seuraava pari on Mushroomin uuden koostumuksen ja vanhan välillä. Väri on pysynyt samana ja molemmat ovat hyviä laadultaan. Uusi Mushroom on vähän pehmeämpi ja pigmenttisempi ja oli ehkä aavistuksen hohtavampi luonnossa,
Vertasin myös kahta UD:n mustaa. Blackout on selvästi mustempi ja pigmenttisempi kuin BOS II -paletin Perversion ja sen koostumuskin on pehmeämpi. Perversionissa on myös aavistus jotain shimmeriä, joka ei kyllä käytössä näy.
Viimeisenä vertasin vielä Asphaltia ja UD:n monestakin paletista löytyvää Gunmetalia. Asphaltia on arvosteltu siitä, että se on liian samanlainen kuin Gunmetal. Molemmat ovat harmaita, joissa on aavistus sinistä sävyä, mutta Asphalt on selvästi tummempi kuin Gunmetal. Asphalt on melkein tummempi kuin musta perversion. Värin tummuusero oli luonnossa vielä selvempi kuin kuvassa.


Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Valitettavasti Urban Decay on siirtymässä/siirtnyt eläimillä testaavan L'oréalin omistukseen!!

8 kommenttia :

  1. Olipa kiva lukea tästä! Mulla on ollut harkinnassa tuo smoked -paletti jo pitkään, mutta olen vielä toistaiseksi jahkaillut sen hankkimista juuri siksi, että nykyisin tulee enää harvemmin tehtyä noita tummia meikkejä. Harkitsen kuitenkin edelleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä ei kyllä rahat mene hukkaan jos päätät hankkia :)

      Kannattaa muuten katsastaa myös tulossa oleva uusi Dangerous paletti. Se on mun mielestä vähän kuin mini Smoked, kun siinä on 6 tummaa sävyä ja siitä löytyy myös Mushroom, Loaded ja Evidence. Laitan linkin Phyrran arvosteluun siitä paletista tuohon sulle, jos et oo sitä nähnyt ja haluat katsastaa sen ;)

      http://www.phyrra.net/2012/08/urban-decay-holiday-2012-the-dangerous-palette.html

      Poista
  2. Olipas mielenkiintoisesti kirjoitettu, vaikkei paletti menekään omalle ostoslistalle! Ihanan perusteellista tekstiä :)

    VastaaPoista
  3. Pakkaus on tyylikäs ja värit vaikuttavat hyviltä.
    Laatuahan Urbanilla löytyy.

    Pyrin silti pidättäytymään tältä(kin) houkutukselta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on selvästi parempi itsekuri kun minulla :)

      Poista
  4. Mistä tilaat Urban Decayn paletteja?=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tilannut Beautybaystä ja Lookfantasticista. Molemmat löytyy ihan googlettamalla helposti, jos eivät tuttuja ole ja linkit on myös tuolla mun mistä ostan? -välilehdellä sivun ylhäällä. Eli Englannista olen tilaillut, kun saa molemmista ilman postikuluja eikä tarvitse veroista tai tullimaksuista huolehtia kun EU:n sisällä pysyy :)

      Poista