Pahoittelen, että täällä on niin hiljaista, mutta tuntuu, että aika ei riitä mihinkään. Varsinkin tällä viikolla on ollut kaikenlaista menoa ja viikonloppuna menot jatkuu, kun saan kaverini kyläilemään.
Kuluneen viikon aikana on putkahdellut mukavia paketteja postista. Sain muun muassa ihania Laveran tuotteita, jotka voitin Nonnulan arvonnasta. Tällä kertaa aiheena on kuitenkin toisesta paketista tulleet indiemerkki Shiro Cosmeticsin uudet huulituotteet. Vanhat, minulle rakkaat Intertubesit väistyvät tieltä ja tilalle tuli uusi huulituote Tinted Balm. Kun yhdistetään Shiron tuotteiden laatu ja huulivoiteiden inspiraatioksi Hayao Miyazakin elokuvat on tilaus minulta taattu. Miyazakin elokuvien pohjalta on luotu yhteensä viisi erisävyistä huulivoidetta, joista itse tilasin ainakin näin aluksi kaksi. Lisäksi samaan tilaukseen otin jo jonkin aikaa sitten julkaistuista Cages trough the ages -sarjasta yhden huulikiillon.
A Girl and a Cat - Who Swallowed a Star |
Tinted Balmseissa on ihanat etiketit ja täytyy myöntää, että värivalinnat meni vähän pakkaustenkin mukaan. Kikin lähettipalvelusta tuttu kissa Jiji koristaa The Girl and the Cat huulivoidetta ja Liikkuvan linnan tulidemoni Calcifer taas edustaa Who Swallowed a Starissa. Pakkaus on etikettejä lukuunottamatta ihan normaali pyöreä huulirasvaputkilo.
Voiteet tuoksuvat herkulliselta. Tuoksun/maun pitäisi olla vaniljaa, mutta minusta tuoksu on enemmän toffeinen, hyvä joka tapauksessa. The Girl and the Cat on tuubissa syvä violetti ja Who Swallowed a Star näyttää kirkkaalta punaiselta.
Intertubesien suurin ongelma taisi olla niiden muuttuminen rakeisiksi. Uudessa koostumuksessa tätä ongelmaa ei pitäisi olla ja voiteet tuntuvatkin hyvin sileältä ja liukuvat pehmeästi huulille. Tinted Balmit ovat mukavasti kosteuttavan tuntuisia ja hyvin kevyitä huulilla. Sopivat hyvin korvaamaan sekä huulirasvan että huulimeikin. Kestävyys ei kosteuttavan ja kevyen koostumuksen vuoksi ole mikään huima, mutta voimakkaamman värisestä Who Swallowed a Starista jää vähän stainia huulille, vaikka voide olisi kulunut jo pois huulilta.
A Girl and a Cat |
The Girl and the Cat on sävyltään luumuinen violetti. Pakkauksessaan pelottavan tumman näköinen voide levittyy huulille kevyenä luumuisena värinä. Ohuella kerroksella väriä ei jää juurikaan, mutta kerrostamalla saa nätin, läpikuultavan luumun sävyn. Helppo tapa käyttää violettia huulilla ja itse pidin lopputuloksesta enemmän kuin osasin odottaakaan. Väri levittyi helposti tasaisen näköisesti ja kuluu nätisti pois.
Who Swallowed a Star |
Who Swallowed a Star antaa voimakkaamman sävyn huulille. Tuubissa väri näyttää jopa oranssihtavalta punaiselta, mutta huulilla sävy on vadelmainen pinkki. Tätä voi levittää kevyemmin tai kerrostaa melko voimakkaaksikin sävyksi. Tämä on väreistä suosikkini! Kuvassa väri näyttää melko epätasaiselta, mutta luonnossa väri levittyy kyllä ihan tasaisesti huulille. Tästä tosiaan jää väriä huulille, vaikka voide olisi jo kulunut pois.
"Nicolas Beige" |
Nic Cage Churning Butter One Crisp Thanksgiving Morn on tosiaan Cages trough the ages kokoelmasta, jossa Nic seikkailee mitä erilaisemmissa tilanteissa eri aikakausilla. Tästä kokoelmasta haluaisin ihan jokaisen kiillon ihan vain jo putkiloiden kuvien vuoksi! Nyt valitsin ostoskoriin kuitenkin vain tämän nudekiillon, koska minulla ei ole juurikaan ollut tälläisia creme -koostumuksen nudekiiltoja.
Shiron huulikiiltojen koostumus on myös todella kosteuttava ja miellyttävä. Kiillot eivät ole tahmaisia ja levittyvät kauniisti ja tasaisesti. Tässä on sama tuoksu/maku kuin Tinted Balmeissakin. Kestävyys ei taaskaan ole huippuluokkaa, jos nyt ei huonoimmastakaan päästä, mutta onneksi helpon koostumuksen ansiosta kiiltoa on nopea lisätä pitkin päivää.
Nic Cage Churning Butter One Crisp Thanksgiving Morn |
Sävyltään "Nicolas Beige" on beige nude. Ensimmäinen huulikiiltoni muuten, jolla on ihan virallisesti lempinimikin :D Tosin koko nimi onkin niin pitkä, että lempinimi tulee tarpeeseen. Sävy on neutraali ja sopii varmaan monille, eikä ole niin vaalea, että saisi aikaan peitepuikkohuulet. Sävyssä ei ole mitään kimallusta eikä glitteriä.
Tämäkin tosiaan leviää nätin tasaisesti huulille ja kuluu nätisti pois. Nudesävyissä on monesti se ongelma, että ne uppoavat huulten juonteisiin ja näyttävät epätasaisilta, mutta tällä ei moisia ongelmia ollut. Tykkään tästäkin ja tulen parittamaan Nicolas Beigea tummien silmämeikkien kanssa.
Pikaiset swatchit vielä kolmikosta. Värit tunnistanee ilman nimeämistäkin kuvasta. |
Tällainen kolmikko tuli hankittua muutenkin aika mittavaan huulimeikkikokoelmaani. Shirolla on mielestäni tällä hetkellä ehkä indiemaailman parhaimmat huulituotteet. Shiroltahan pystyy myös edelleen tilaamaan custom -huulikiiltoja haluamastaan luomiväristä! Tinted Balmien hinta on vaivainen 5$ (n. 3,60€) ja Nic Cage -huulikiiltojen 8$/15ml (n.5,80€). Kurkkaa tästä myös Eyeshadow and flame -blogin Ilonan postaus Tinted Balmeista!
Iskeekö värilliset huulivoiteet? Entä Miyazaki -leffat tai Nic Cage?
Briefly in English: Shiro Cosmetics recently came up with some new lip products. Intertubes were replaced with Tinted Balms, and when I saw that the theme of the balms was Miyazaki movies, I immediately had to place an order. I ordered the purple coloured A Girl and a Cat and the raspberry pink Who Swallowed a Star.
Purple A Girl and a Cat has a picture of Jiji from Kiki's Delivery Service pictured on the tube. The colour is very sheer on the lips. Who Swallowed a Star has my favourite character Calcifer from Howl's Moving Castle on the tube. The colour is stronger and more opaque than the cat one.
The new Tinted Balms feel great on my lips. They apply smoothly and feel moisturizing. The wear time is not the longest, but they wear of very nicely. Who Swallowed a Star leaves a slight stain behind. Who Swallowed a Star seems patchy in the lip swatch, but it looked even irl.
I also picked up one of the Cages trough the ages lip glosses. Nic Cage Churning Butter One Crisp Thaksgiving Morn (or Nicolas Beige) is a creamy, beige nude. This also feels moisturizing on the lips and it's not sticky at all. The wear time isn't the longest, but the gloss applies nice and even so it's easy to reapply during the day.
I absolutely love Shiro's lip products! These are also very reasonably priced. The Tinded Balms are 5$ and The Nic Cage glosses are 8$/15ml. My friend Ilona also posted about Shiro's Tinted Balms in her blog Eyeshadow and flame, You can see her post here!
Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Shiro Cosmetics ei käytä eläinkokeita!
Products in this post purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Shiro Cosmetics is cruelty free!
AAAA en ehkä kestä, tuo A girl and a cat on UPEA. Tarvitsen. Oon muuten unohtanut käytellä mun Cageja- pitää kunnostautua :B
VastaaPoistaKisulivoide oli kyllä yllättävän kivan näköinen. Tuntuu, että tuollaiset läpikuultavat luumun sävyt on monesti vähän hankalia ja levittyvät epätasaisesti, mutta tuolla tulee nätin tasainen sävy.
PoistaÄkkiä siellä Caget käyttöön! Tosin ne pakkausten kuvat on niin loistavia, että ne voi käyttää kyllä vaan koriste-esineinäkin :D
Näyttävät tosi hyviltä jokaikinen. Toi Nicolas Beige-nimi nauratti :D.
VastaaPoistaKiitos :) Onneksi tuota kiiltoa voi kutsua tuolla Nicolas Beigellä, kun tuo koko nimi niin pitkä, että sitä ei jaksa ihan koko ajan käyttää :D Mua naurattaa koko Nic Cage kokoelma!
PoistaOn too who swallowed a star vaan ihana!
VastaaPoistaNiin se kyllä on :D
PoistaNicolas beige :D
VastaaPoistaNiinpä :D
PoistaIih, mulle nämä saapuivat tänään!
VastaaPoistaYhden aion antaa eräälle anime-fanille, mutta loput pidän itse :). En edes välitä noista leffoista, mutta pakkaukset on silti ihania ja itse tuotteet tietty myös.
Kuvia sitten kans blogiin! Nuo pakkaukset on aivan huippuja ja itse kyllä tosiaan tykkään leffoistakin.
Poista