lauantai 23. elokuuta 2014

Bodausta hiuksille

Fudge on merkki, joka on kiinnostanut minua jo kauan ja keväällä lopulta tilasin BeautyBaysta Body Builder -sarjan shampoon ja hoitoaineen. Body Builder tuotteet ovat tuuheuttavia, mikä onkin yleisin valinta minulle hiustuotteissa, sillä raskaat hiukseni kaipaavat tuuheutusta, vaikka niitä onkin paljon. 

Fudgen tuotteet ovat eläinkokeettomia ja pidän myös niiden raikkaan näköisistä pakkauksista. Mielestäni pakkaukset ovat aika unisex -tyylisiä. Tuoksumaailma shampoossa ja hoitoaineessa oli merkin nimen mukainen ja muistutti minua hieman toffeesta ollen makeahko. Tuoksu ei kuitenkaan ollut mikään yltiömakea, joka olisi saattanut alkaa pidemmän päälle ällöttämään. 
Koostumus tuotteissa oli melko tyypillistä, shampoo keskipaksua, mutta juoksevaa ja hoitoaine hieman paksumpaa. Shampoo vaahtosi hyvin ja hoitoaine levittyi hyvin hiuksiin. 


Shampoo

Tuuheuttavat tuotteet ovat yleensä sukulaisia syväpuhdistaville tuotteille, eivätkä välttämättä selvitä hiuksia hyvin tai jättävät hiukset karheiksi. Fudgen tuotteiden jäljiltä hiukseni olivat kuitenkin pehmeät ja aikalailla takuttomat. Jo shampoon jäljiltä, ennen hoitoainetta, hiukset tuntuivat hyviltä. Omat hiukseni ovat tosin käsittelemättömät ja hiusten kunto varmasti vaikuttaa tulokseen. 
Tuuheutuksen osalta pesutulos oli kohtalainen. Hiukseni tuntuivat vähän normaalia runsaammilta pesun jälkeen ja varsinkin alkuvaiheessa hiukset tuntuivat rasvoittuvan hieman normaalia hitaammin. 

Pesen voimakkaasti rasvoittuvat hiukseni useimmiten joka toinen päivä ja vaahdotan shampoolla lähes aina kaksi kertaa. Fudgen 300ml pullot riittivät tiheällä pesutahdillanikin monta kuukautta ja huomasin, että varsinkin shampoota tarvitsee kerrallaan hyvin pienen määrän. Shampoota suositellaan käyttämään yleisesti vain teelusikallinen kerrallaan ja tuo määrä tosiaan riitti Fudgella, vaikka minulla on sekä pitkät että melko paksut hiukset. Hoitoaine riitti vielä pidempään kuin shampoo, sitä kun en laita kuin yhden annoksen per pesukerta, vaikka annos onkin vähän isompi kuin shampoossa.


Hoitis

Kokonaisuutena olin oikein tyytyväinen Fudgen Body Builder shampooseen ja hoitoaineeseen. Tuotteet pesivät hyvin ja jättivät hiukset hyvän tuntuisiksi. Pientä tuuheutustakin olin havaitsevinani, vaikka useimmiten en juuri huomaa eroa tuuheuttavien tuotteiden käytöllä. Erityisen paljon pidin tuotteiden riittävyydestä. Tuoksu ja koostumuskin olivat miellyttävät. 
BeautyBayn sivuilta en enää löytänyt Body Builder tuotteita, olisikohan tuotteet uudistuneet? Fudgen shampoita ja hoitoaineita uskallan kuitenkin tämän kokeilun perusteella suositella ja hinnatkaan eivät Briteistä tilatessa ole pahat, noin 10e tienoilla per tuote. Itse haluaisin kokeilla myös merkin muotoilutuotteita.

Onko Fudge tuttu merkki?


Briefly in English: For a past several months I used a Body Builder Shampoo & Conditioner by Fudge. I had been interested in the brand for a long time. Fudge is a cruelty free brand that have nice fresh desing in their range of hair products. 
Body Builder is a volumising series. I felt that the shampoo and conditioner did make my hair feel a little more full. My hair felt nice and tangle free after washing it with these products. The consistency and the scent of the products was also pleasing. I think the shampoo and conditioner had a semi-strong, slightly sweet toffee like scent.
I was really pleasantly surprised by how long the 300ml bottles of shampoo and conditioner lasted. I usually wash my hair every other day and shampoo it twice. Both the shampoo and conditioner lasted several months, the conditioner a little longer than the shampoo. 
Altogether, I was really happy with Fudge's shampoo and conditioner. It seems that the product lines have changed since I bought these, but judging by these products I would recommend Fudge. I would like to try their hair styling products also. The prices of Fudge's shampoos & conditioners are around 10€ per item. 

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Fudge ei käytä eläinkokeita!
Products in this post were purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Fudge is cruelty free!

2 kommenttia :

  1. Tuntuivat olevan hinnaltaankin kohtuullisia . Täytyy pitää mielessä. On niin paljon mitä haluaisi kokeilla ! Yritän nyt käytellä varastoja pois ja hankkia enemmänkin tarpeeseen kuin mieliteon vuoksi. Mutta äkkiäkös niitä tarpeita luo itselleen .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeita ja mielitekoja kyllä tosiaan löytyy enemmän kuin helposti :D Itse hillitsen tällä hetkellä aika tiukalla kädellä ostoshaluja, kun pitäisi saada rahaa säästöön.
      Fudget on kyllä erittäin kohtuullisen hintaisia, varsinkin kun Briteistä tilaa. Suomessakin taitaa jotkut kampaamot myydä, mutta en osaa tarkemmin sanoa mitkä ja kuin paljon kalliimmalla.

      Poista