tiistai 7. heinäkuuta 2015

Värilasia huulilla

Täällä on flunssa selätetty ja voin taas palata meikkien ja bloggaamisen pariin. Aloitetaan kuitenkin pienen tauon jälkeen kevyesti, nopeahkolla arvostetulla.

New Yorkista ostin pitkään himotuslistalla olleen OCC:n eli Obsessive Compulsive Cosmeticsin Stained Gloss Lip Tarin. Väriksi valikoitui mehevän pinkki New Wave. Stained Glossit eroavat perinteisistä Lip Tareista olemalla läpikuultavia, joskin edelleen hyvin pigmenttisiä. Nimikin viittaa näiden huulikiiltojen inspriraation lähteeseen eli stained glassiin, värjättyyn lasiin.



10 milliä vetävään pikkutuubiin on pakattu pigmenttistä huulikiiltoa, joka antaa runsaasti väriä huulille, mutta kuultaa kauniisti läpi. Kiilto on hyvin miellyttävän, kevyen ja kevyesti kosteuttavan tuntuinen huulilla. Muiden Lip Tarien tavoin Stained Glossit sisältävät piparminttuöljyä säilöntäaineena, joten niissä on melko voimakas piparmintun tuoksu ja hieman mintun makuakin. 

Kestävyys ei näissä ole lähellekään yhtä hyvä kuin perus Lip Tareissa. Stained Gloss kestää huulilla ehkä pari tuntia ja jättää nimen lupaavan "stainin" jälkeensä vielä kun enin kiilto on kulunut pois. Väri kuitenkin lähtee helposti pois, joten näiden jäljiltä ei tarvitse olla päiväkausia saman värisillä huulilla.



Stained Glossin mukana myyntipakkauksessa tulee myös merkin oma pieni huulisivellin, jota suositellaan kiillon levittämiseen. Sivellin on pieni ja napakka ja toimii mielestäni hyvin sekä OCC:n omien tuotteiden että muidenkin huulimeikkien kanssa. Siveltimen pieni koko on minusta vain plussaa huulimeikin tarkassa levitystyössä.

Itse olen levittänyt Stained Gloss kiiltoa siveltimen lisäksi myös sormin, mikä toimii aivan mainiosti. Sormin saa vain hieman varoa, sillä kiiltoa suttaa silloin helposti huulten rajojen yli, mutta mikäli kiillon pyyhkii pois nopeasti se ei tahraa ihoa. 
Sormin levittäessä kiiltoa saa helposti tarpeeksi vähän, sillä mielestäni nämä ovat parhaimmillaan kun kiiltoa on vain ohut kerros huulilla. Liian iso määrä pigmenttistä kiiltoa alkaa helposti karkailla huulten rajojen ulkopuolelle. OCC suosittelee kiillon alle pohjustusta ja väritöntä rajauskynää, mutta ohuen kerroksen kanssa en ole kokenut pohjustusta ja rajausta tarpeelliseksi. Jos kiiltoa haluaa paksumman, superkiiltävän kerroksen on pohjatyöt varmasti tarpeen. 


OCC New Wave ohuena kerroksena huulillani. Levitetty sormin.

OCC:n Stained Gloss oli odotusteni mukainen, pigmenttinen, mutta läpikuultava ja miellyttävä huulilla. Jotenkin nämä sopivat mielestäni erityisen hyvin kesään ja ovat ohuesti levitettynä hyvin huolettomia, pirteitä huulimeikkejä. Toivottavasti tänne Ouluunkin saadaan vielä jonkun näköinen kesä aikaiseksi, niin New Wave pääsee vielä loistamaan! OCC:ta voi tilata Suomeen ainakin BeautyBaystä (UK), Cocktail Cosmeticsilta (UK) ja OCC: omasta verkkokaupasta (USA).


Briefly in English: After surviving a summer cold it's time to get back to blogging! I'll start with a quick review of a lip product I bought from New York. 
I had been interested in OCC's Stained Gloss Lip Tars for a long time and it fullfilled my expectations. Stained Glosses are very pigmented, but still not fully opaque lip glosses that leave a light stain after most of the gloss has wore off. They are very light and pleasant to wear and feel slightly moisturising. The longevity is not nearly as good as the normal Lip Tars though. Like original Lip Tars these too have peppermint oil as a preservative, so these glosses have a minty scent and flavour.
I bought the shade New Wave, which is a bright pink. It's very suitable for summer. I like to wear it as a thin layer so it doesn't feather. OCC recommends using a primer and colourless lip pencil under Stained Glosses, but if you use a thin layer I don't think that's necessary. You can use either the lip brush provided with the gloss or a finger to apply these. 
All and all, I'll give a thumbs up for these lip glosses and would recommend them to anyone who wants an easy to wear pigmented gloss.

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni OCC on eläinkokeeton!
Product in this post was purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know OCC is cruelty free!

3 kommenttia :

  1. Tosi kaunis sävy. Mä katselin näitä yhdellä kauneusbloggaajalla youtubessa, joten hauska lukea tästä sunkin arvostelu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkit toimii aina! Mulla on tullut näistä nähtyä videoita ja luettua arvosteluja paljonkin, niin oli jo aika päästä itse kokeilemaan :).

      Poista
  2. Tämä on kyllä kaunis sävy! Mä odotan innoissani, että mun Lip Tar tilaus saapuisi. Tilasin tosin pari ihan perinteistä, stained gloss kun saattaa olla mulle liian kiiltomainen.

    VastaaPoista