keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Liebster

Riikkaamalia nakkasi minua haasteella jo kesällä, ja koska haasteita ei ole viime aikoina tullut juuri tehtyä, niin tartuin siihen nyt! Olen tehnyt vastaavan, ellei peräti saman, jo aiemminkin, mutta ei kai se mitään haittaa :).
Tässä haasteessa on tavoitteena tuoda esiin uusia "pienempiä" blogeja. Tehtävänä on vastata haasteen esittäjän 11 kysymykseen, ja sen jälkeen keksiä omat 11 kysymystä ja haastaa 11 bloggaajaa. 
En laiskuuttani haasta itse ketään, mutta tein kyllä kysymykset, joten kuka tahansa saa halutessaan napata tästä haasteen omaan blogiinsa. Lisäksi haastan tämän postauksen lukijat vastaamaan kommenteissa edes yhteen esittämääni kysymykseen!

Kuvituksena syksyisiä otoksia.


*This post is only in Finnish!*




Riikan kysymykset:

1. Mitä kuuluu, kuinka on kesä mennyt?:)
Eipä oikein mitään ihmeempiä. Kesä meni jotenkin ihan ohi, kun ei se tänne Ouluun juuri tuntunut saapuvankaan. Nopeasti aika meni, vaikka ei juuri tehnyt mitään. Syksy onkin ollut huomattavasti kesää kiireisempi.



2. Mikä olet ammatiltasi tai mitä opiskelet?:)
Ammattini on ollut koko blogiuran salaisuus ja pysyköön sellaisena. Kerrotaan kuitenkin sen verran, että humanistisen alan koulutuksen olen saanut eli filosofian maisterin paperit löytyy.



3. Maaseutu vs Kaupunki
Kaupunki. En osaa kuvitella asuvani maaseudulla, vaikka eihän sitä koskaan tiedä minne farmille sitä vielä päätyy :D.



Syys-Nero


4. Mitä kosmetiikka tuotetta ilman et voisi elää?
Tämä on oikeasti todella paha kysymys. Jätän hygieniatuotteet tämän ulkopuolelle, koska niitä nyt kaikki tarvitsee. Tietenkin kaikenlaista ihonhoitotuotetta ja huulirasvaa tarvii aina, mutta meikkipuolelta sanoisin ehkä sen perinteisen ripsivärin. Tosiasiassa, jos saisin käyttää vain yhtä meikkituotetta, olisi kyllä aivan sama olla täysin ilman meikkiä :D.



5. Mikä tekee bloggaajasta hyvän?
Se, että bloggaaja on aidosti kiinnostunut ja innostunut aiheistaan. Se on ehkä tärkeintä. Minulle on myös tärkeää, että blogin tekstit on hyvin kirjoitettu. En ala nillittää pienistä kirjoitus- tai kielioppivirheistä, mutta jos tekstistä puuttuu kaikki välimerkit, ja normaalien sanojen kirjoitusasukin on hukassa, niin blogi jää kyllä minulta lukematta. 



6. Milloin perustit blogisi?
24.1.2012. On kyllä ihan hullua, että olen blogannut jo reilusti yli 3 vuotta! Aika on kyllä lentänyt. Toivottavasti jaksan jatkaa vielä pitkään. Tämä vuosi on ollut ihan liian hiljainen blogissa, mutta lopettaminen ei ole käynyt silti mielessäkään, ja ainakin itsestäni tuntuu, että olen taas pikkuhiljaa ollut vähän aktiivisempi.



7. Oletko tehnyt tai ajatellut tekeväsi videoita?
Juuri hiljattain julkaisin ensimmäisen pienen videoni. Swatcheja meikkituotteista voisin kuvata jatkossakin videomuodossa. Videoita, joissa itse esiintyisin tuskin tulen tekemään. 



Syksyistä murkinaa.



8. Mainitse jokin lempiblogeistasi.
Lukulistaltani löytyy reilusti yli 100 blogia, joten yhden suosikin sanominen on oikeasti aika hankalaa. Sanon siis muutaman: Keyword: Love, Eyeshadow and Flame, Mustaa Kajalia, Lazy Dynamite, Dixi, The Diary of a Shopaholic...Ja nämä on tosiaan vaan ihan muutama, jotka nyt sattuivat mieleen. Hyviä blogeja on niin paljon!



9. Urban Decay vs MAC
Ei kumpikaan :D. Urban Decay kuului ennen suosikkimerkkeihini, mutta se valitettavasti myytiin L'oréalille, ja sen jälkeen en ole UD:tä ostanut. Vanhat tuotteeni toki pidin ja käytän niitä. MACia en ole koskaan kokeillutkaan, ja niin kauan kun merkki ei ole eläinkokeeton, niin en tule kokeilemaankaan!



10. Kuinka paljon käytät aikaa laittautumiseen arkiaamuisin?
Paljon. Tai no, varsinaiseen laittautumiseen ei välttämättä mene niinkään kauaa, mutta olen ihan toivottoman hidas saamaan itseäni liikenteeseen. Jos pesen aamulla hiukset, niin mielellään varaan n. 2,5-3 tuntia kaikkiin aamupuuhiin (sisältää koneella notkumisen, aamupalan, laittautumisen ja kissan ruokinnat yms.). Jos ei taas tarvi pestä hiuksia, niin mielellään varaan pari tuntia. Toki pystyn nopeamminkin pääsemään liikenteeseen ja tekemään esim. pikameikin 20 minuutissa, mutta mieluiten varaan aikaa reilusti ja käyn hitaalla :D.



11. Entäs juhliin?
Juhliin varaan mielelläni myös sen kolmisen tuntia. Minulla arkimeikki ei välttämättä ole yhtään nopeampi kuin juhlameikki, sillä ajan tarve riippuu ihan siitä, huvittaako minua meikata oikein pitkän kaavan mukaan vai ei. Varsinaisia kampauksia en harrasta arkena enkä juhlaan, joten sekään ei tee eroa ajankäyttöön.



Aavemainen Oulu syksyllä.


Minun kysymykseni:

1. Millä historian aikakaudella haluaisit elää?
2. Ärsyttävin "kesähitti"?
3. Mikä on sinun "guilty pleasure" biisi (eli kappale, jota rakastat, mutta vähän häpeilet)?
4. Luetko muita kuin kosmetiikkablogeja/katsotko muun genren YouTube videoita kuin kosmetiikan?
5. Mikä on paras saamasi elämänohje?
6. Kuinka montaa kieltä/mitä kieliä puhut?
7. Miltä nyt tuntuu?
8. Bravuurisi keittiössä?
9. Kerro jokin outo tapasi?
10. Mitä teet sähkökatkon aikana, kun et pääse nettiin (kännykästä/tabletistakin on akku loppunut)?
11. Mitä täytteitä tilaat pizzaasi pizzeriassa?

Nyt vastailemaan kysymyksiini kommenteissa!

2 kommenttia :