sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Maailman kaunein?

Viimeisimmässä ColourPop -tilauksessani oli mukana luomiväri, jota uskalsin jo aiemmassa postauksessa hehkuttaa mahdollisesti kauneimmaksi luomiväriksi ikinä. Joku ehkä tunnistikin, että kyseessä oli KathleenLightsin uusimman ColourPop -yhteistyön tulos Weenie. Weenie on saanut erikoisen nimensä Kathleenin yhdeltä koiralta.

Tilasin ainakin toistaiseksi uusimmasta yhteistyökokoelmasta vain tämän luomivärin. Toinenkin luomiväri, Telepathy, kyllä jäi kaihertamaan mieleen. Ehdottomasti hyvä juttu, että tämän kokoelman luomivärit on myytävänä myös yksittäisinä, eikä pelkkänä settinä. Kokoelmassa ilmestyi myös kaksi huulipunaa ja niille yhteensopivat rajauskynät. Kokoelman huulimeikit onnistuin kuitenkin toistaiseksi jättämään pois ostoskoristani. Sen sijaan tilasin jo omistamalleni Tootsi Lippie Stixille kaveriksi yhteensopivan huultenrajauskynän. Nude -maailmaan sijoittuva Tootsi sopii varmasti muidenkin huulipunien kaveriksi.


ColourPop x KathleenLights Weenie <3

Weenie on uskomattoman kaunis ruusukullan sävy. Sävyssä on melko lämmin kuparinen vivahde, mutta myös viileämpiä vaaleanpunaisia sävyjä on nähtävissä. ColourPopin sivuilla väri on kuvailtu vaaleanpunertavaksi ruusukullaksi, mutta minun silmiini kuparisuus on voimakkaampi kuin vaaleanpunaiset sävyt.

Viimeistelyltään Weenie on Pearlized, metallinen, mutta ei glitterinen. Pigmenttisyys on aivan huippuluokkaa, swatchikuvassa näkyvän tuloksen saa yhdellä sormenpyyhkäisyllä. Kokeilemistani ColourPopin luomiväreistä tämä on ehdottomasti pehmein ja pigmenttisin. Koostumus on tietenkin CP:lle tyypillinen, jännän voidemainen tai jopa geelimäinen. Minulla nämä luomivärit pysyvät pohjustajan kanssa ongelmitta, toisin kuin mitkään tavalliset voidemaiset luomivärit. 


Yllä Weenie ja alla Tootsi -huultenrajauskynä. Kuva ei valitettavasti tee oikeutta Weenielle.

Weenien kanssa tungen tähän samaan postaukseen Tootsi -huultenrajauskynän. Tootsi on viileä "greige", tällaiselle kalpeanaamalle keskitumma sävyltään. Rakastan Tootsi -huulipunaani, joten tilasin kynän sille kaveriksi ja samalla muidenkin neutraalien, luonnollisten huulipunien kanssa käytettäväksi. Pitääkin muistaa testata tämä ainakin Too Facedin Nude Beach -punani kanssa.

Tootsi on ensimmäinen huultenrajauskynäni ColourPopilta. Koostumus kynässä on todella pigmenttinen ja helposti levittyvä, mutta ei kuitenkaan liian voidemainen. Minulla ainakin supervoidemaiset rajauskynät tahtovat karkailla huulten rajojen ulkopuolelle. En ole ehtinyt kokeilemaan Tootsia montaa kertaa, mutta se tuntuu pysyvän paikoillaan loistavasti. Koostumus tuntui mattapunan alla ehkä hiukan kuivalta, mutta ongelma saattoi olla ihan omissa huulissanikin näin talviaikaan. 

Huultenrajauskynät noudattelee ulkonäössään ColourPopin raikasta, valkoista linjaa. Kyseinen kynä oli muuten kamala kuvattava, kamera ei suostunut millään tarkentamaan siihen...

Tilaukseni kolmannen tuotteen esittelen myöhemmin omassa postauksessaan. Tilasin nimittäin kokeiluun myös ensimmäisen ColourPopin geelilinerini. Silmienrajaustuotteet ovat minulle sen verran vaativa tuoteryhmä, että se on parempi arvostella itsekseen ihan kunnolla.

En muuten ole unohtanut teitä lukijoitani ja lupaamaani arvontaa. Minulla on parikin tilausta matkalla kotiin, joissa on teille arvottavaksi ihania tuotteita ;).


Briefly in English: Quick swatches of some of my latest ColourPop products. I had to have Weenie eyeshadow from the new KathleenLights collaboration. I think Weenie might be the most beautiful eyeshadow ever created. It's a gorgeous rose gold with both coppery and pink tones. To me the copper tones are stronger. The pigmentation is amazing!
I also ordered a matching Lippie pencil for my beloved Tootsi lipstick. Tootsi is a mid tone, cool "greige". I think i'll get a lot of use from it with some other lipsticks too. The formula seems to be really pigmented and applies well. It felt a bit dry under a matte lipstick, but that might be just because of the dry winter season here in Finland. 
I also ordered a gel liner from ColourPop. However, I'll review that later in it's own post!

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni ColourPop on eläinkokeeton!
Products in this post were purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know ColourPop is cruelty free!

3 kommenttia :

  1. Casino-Malta - How To Play & Casinos Near Me
    In this review, we'll show you the basics. This casino 의정부 출장안마 is open 전라남도 출장샵 for business and provides the best gaming and entertainment 통영 출장마사지 in 시흥 출장마사지 the region. Read the reviews 김포 출장마사지

    VastaaPoista