lauantai 28. huhtikuuta 2012

Mukavuusalueen venytystä

Sain arvonnassani haaste-ehdotuksen ulostautua mukavuusalueeltani ja käyttää niitä meikkejä, mitä en yleensä käytä. Edellisen postauksen Meow -meikkikään ei ollut ihan tyypillisintä minulta, mutta tällä kertaa käytin nimenomaan värejä, jotka yleensä jäävät minulta käyttämättä. Tyypillisimpiä värejähän silmämeikeissäni ovat turkoosit, sinivioletit, vihreät, kullat sekä jotkin neutraalit sävyt. Minulla on myös yleensä aina musta, melko vahva ylärajaus, joka jatkuu yli silmän "kissarajaukseksi". Alla oleva meikki voidaan siis varmasti katsoa olevan mukavuusalueeni ulkopuolella, tosin siitäkin halusin saada sellaisen, jolla uskaltaisin vielä lähteä ulos ihmisten pariin. Tämän hetkinen elämäntilanteeni on sellainen, että aamuisin tulee lähinnä tehtyä jokin turvallinen ja nopea meikki. 5.30 herätykset aamulla eivät kauheana jätä tilaa meikeillä leikkimiseen, joten tällä meikillä en nyt oikeasti ollut kuin yksin kotona sunnuntaina.







Kuvat otettu luonnonvalossa. Meikki on todella kirkkaan värinen ja normaalisti lisäisin ehdottomasti vahvan rajauksen yläluomelle. Tehtävä oli kuitenkin pysyä pois itselle turvallisista asioista, joten rajasin silmän vain mustalla luomivärillä enkä oikeastaan jatkanut rajausta yli silmän. Olisin halunnut tehdä meikin kokonaan mattaväreillä, mutta minulta ei löytynyt tarpeeksi kirkasta mattaa oranssia, joten siihen pääsi nyt shimmer -väri. Alunperin tarkoitus oli, että luomivaossa olisi vielä ollut punertava, tummempi luumun sävy, mutta se näytti yksinkertaisesti niin kauhealta, että otin sen pois. Kuten mainitsin halusin saada meikistä sellaisen, että voisin oikeasti näyttäytyä siinä, ja luumun sävy näytti minulla ihan mustelmalta. Tästäkin meikistä tuli yksinkertainen, mutta ehkä voin myöhemmin, kun on enemmän aikaa, yrittää kehitellä jonkin vähän erikoisemman meikin tällaisilla väreillä tai muilla väreillä mukavuusalueeni ulkopuolelta.

Käytetyt luomivärit:

BH Cosmetics: matta keltainen 2. pystyriviltä 88 Color Standard Matte -paletista (silmän sisänurkka)

BH Cosmetics: shimmer oranssi 2. pystyriviltä 88 Color Cool Shimmer -paletista (silmän keskellä ylä- ja alaluomella)

BH Cosmetics: matta pinkki 7. pystyriviltä 88 Color Standard Matte -paletista (silmän ulkonurkka)

BH Cosmetics: matta musta 11.pystyriviltä 88 Color Standard Matte -paletista (yläluomen rajaus)

Muut käyetyt tuotteet:

ELF: Eyelid Primer (pohjustus)

My Beauty Addiction: Shadow Poxy - Eye Shadow Primer (pohjustus, vain yläluomella)

Isadora: Inliner Kajal Blonde (alaluomen sisärajauksessa)

Max Factor: 2000 Calorie Waterproof Volume (ripsissä)

Make Up Store: Tri Brow Color (kulmakavoissa)


Oliko tämä nyt tarpeeksi kaukana mukavuusalueestani? Kuinka moni menisi ulos vastaavassa meikissä?


Tietääkseni meikkiin käytetyt tuotteet ovat eläinkokeettomia Max Factorin mascaraa lukuunottamatta!

3 kommenttia :

  1. Kyllä mä voisin ulkoiluttaa itseäni näissä väreissä,tosin sen sinunkin yleensä käyttämäsi rajauksen laittaisin yläluomelle.Ja suht vahvana.

    Luumusta tulee tosi usein mustelmafiilikset.Sitä sävyä mun ei ainakaan kannata huonossa valossa ja kiireessä laittaa,olen ihan mukiloidun näköinen.Nätti väri ja kun aikaa ja viitseliäisyyttä häivyttelyyn on kiva laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä,olet poistunut ansiokkaasti mukavuusalueeltasi,tuli kuvaa katsellessa fiilis jotta onkos tässä sama daami ollenkaan.
      Värimaailma ja ennenkaikkea rajauksen puuttuminen.

      Poista
    2. Vähän oli outo olo itselläkin katsoessa peiliin tässä meikissä :)

      Luumun sävyt on ihania ja oon tosi kateellinen ihmisille, joille ne ei aiheuta ongelmia. Mulla on tosiaan useimmat punaiseen vivahtavat värit hankalia, ihan muutamia poikkeuksia oon löytänyt. Onneksi on paljon muitakin kivoja värejä :D

      Poista