maanantai 26. elokuuta 2013

Sieni

Still alive! Lupasin palata blogin pariin jo viime viikolla, mutta jokin kesäflunssa pääsi iskemään ja sen myötä ei ollut paljon intoa käyttää meikkiä tai edes kirjoittaa niistä. Nyt tälläinen pehmeä lasku takaisin blogin ja kosmetiikan ääreen. Halusin vain näyttää ja kertoa lyhyesti uusimmasta ihonhoitovälineestäni. Tarkemmin aiheesta kerron sitten kun käyttökokemusta on hieman enemmän.

Kävin Make Up Storella katsomassa uutuuksia ja jotenkin puhe ajautui myyjän kanssa sitten kasvojen pesuun ja myyjä sai kehuillaan myytyä minulle "konjakkisienen". Sieni on valmistettu konjakkiyrtistä (näin myyjä minulle suomensi, netti kertoo konjacin olevan jokin aasialainen peruna) ja on siis 100% luonnontuote. Minulle koko yrtti ja sienet olivat ihan uusi tuttavuus, mutta olen sittemmin törmännyt samasta yrtistä valmistettuihin sieniin brittiläisissä verkkokaupoissa (esim. täällä).
Sieni on siis tarkoitettu kasvojen puhdistukseen ja se auttaa ihoa puhdistumaan ja kuorii kevyesti. Erityisesti sieni sopii herkälle iholle. Olen käyttänyt sientä vasta reilun viikon verran, mutta sen verran kokemuksista voin kertoa, että sieni on miellyttävän tuntuinen iholla. Siinä on tekstuuria, mutta se ei todellakaan ole karhea eikä raavi. Iho puhdistuu hyvin ja jää pehmeän tuntuiseksi pesun jälkeen. Minulla oli pieni näppylöiden hyökkäys kasvoissa hetki sitten, mutta ne alkoivat parantua hyvin nopeasti kun aloin käyttämään sientä kasvojen pesussa. Jää nähtäväksi onko ihon nopeasta puhdistumisesta tosiaan kiittäminen konjakkisientä vai oliko ihon puhdistuminen sienen käytön aloittamisen jälkeen sattumaa. 


Ei se kummoiselta näytä, mutta tuntuu toimivan!

Sieni on kuvassa kuiva ja se kutistuu ja käpristyy hieman. Pestessä sienen annetaan ensin kastua ja pehmentyä lämpimän veden alla ja sen jälkeen siihen lisätään haluamaansa kasvojen puhdistusainetta ja kasvot pestään pyörivin liikkein sienellä. Käytön jälkeen sieni virutetaan puhtaaksi ja jätetään ilmavaan paikkaan kuivumaan. Sienessä on kätevästi naru, jolla sen saa roikkumaan. 
Sieni on aika hidas kuivumaan, mutta ei kai siitä mitään haittaakaan ole. Kunhan sienen pitää tosiaan ilmavassa paikassa, ettei se ole koko ajan läpimärkä ja ala homehtumaan. Sieni muuten tuntuu olevan tosi kestäväkin, sillä olen puristellut ja rutistellut sitä ihan kunnolla pesun yhteydessä, mutta sille ei ole sattunut mitään eikä siitä ole irronnut muruakaan.

Hintaa sienellä on Make Up Storella 8,50€, joten kovin köyhäksikään sieni ei tee. Palaan tosiaan konjakkisieneen vielä myöhemmin, kun olen käyttänyt sitä pitemmän aikaa.

Kuinka moni käyttää jotain apuvälinettä kasvojen pesuun?

Briefly on English: I somehow ended up buying a konjac sponge from Make Up Store. It's meant to be used for cleaning your face. You just soak it under warm water until it's soft and add your facial cleanser on it and wash your face with it using circular motions. Rinse and let it dry after using it. It helps cleaning your skin and also exfoliates lighly. It's very gentle and suitable for sensitive skin. I've only used it just over week, but so far i really like it. The sponge feels nice on your face and it helps get all the dirt and make up off your skin.  My skin feels really soft after using the sponge. My skin has also become cleaner, but i can't say for sure if it's because of the sponge since i've only used it for such a short time. I will write more about the sponge after i've used it for some time. It only costs 8,50€ and you can find similar sponges from different brands also.

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Make Up Store ei testaa eläimillä!

4 kommenttia :

  1. Mä olen aina miettinyt, että pitäisikö käyttää jotain Sensain liinojen tapaista meikinpuhdistukseen. Sitten totean sen vain liian vaivalloiseksi. Pisimpään käytin aasialaista vaahdotusverkkoa, mutta sekin on tarkoitettu pesutuotteen vaahdottamiseen eli kasvoja verkko ei missään vaiheessa kosketa. Unelmanpehmeä vaahto on kyllä iltapesun yhteydessä aika ihana juttu, vaikka tuo verkko vähän hölmöltä kuulostaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon jo aiemmin käyttänyt sellaista kumista "harjaa", mutta tuo sieni on kyllä mukavamman tuntunen iholla. Ei kai noi apuvälineet mitenkään pakollisia oo, mutta ainakin mulle ihan hyviä ku käytän monesti aika paljon meikkiä ja iho on taipuvainen epäpuhtauksiin, niin saa ihon kunnolla kuurattua puhtaaksi. Make Up Storella ois ollut muuten sellainen liinakin, mutta myyjä suositteli ennemmin tuota sientä :)

      Poista
  2. Minulla on aika ajoin käytössä ihan tavallinen luonnomsieni, ollut jo useita vuosia. Olen käyttänyt myös jotain Duroyn kuorivaa mikroliinaa, mutta en erityisen säännöllisesti. Jos puhdistan kasvoni öljyllä, niin käytän siinä apuna ihan tavallista siivoukseen tarkoitettua mikroliinaa, koska se on tarpeeksi iso peittämään koko kasvot. Minulla on myös kuminen kasvojenpesuun tarkoitettu "lätkä" josta olen tykännyt (tuli sen yhden L'Oréalin putsarin mukana). Mitään noista en käytä kuitenkaan joka ilta.

    Kuulostaa kiinnostavalta tuo konjakkisieni, voisi kokeilla joskus jos jossain moiseen törmäilee. Tuollainen vaahdotusverkkokin kiinnostaisi mistä Elisa mainitsi, rakastan pehmoista vaahtoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut just tuollainen L'oréalin kumilätkä kanssa ja se oli jo ikivanha, joten oli aikakin korvata jollain ja kyllä tuo sieni on mun mielestä paljon miellyttävämmän tuntuinen.
      Nuo vaahdotusverkot on ihan jänniä, mutta mää luulen, että mulla ei tulis kovin usein käytettyä.
      Mutta kokeile ihmeessä konjakkisientä, jos vastaan tulee. Mun mielestä se ei edes hidasta kasvojen pesua vaan päinvastoin nopeuttaa kun sillä lähtee lika ja meikit pois helposti ja kasvoja ei tarvi kauaa huuhdella sienen jäljiltä kun se on imenyt ylimääräiset putsarit itseensä. Tietenkin sitä sientä pitää hetki kastella ja huuhdella, mutta ne nyt ei kuitenkaan kauaa vie :)

      Poista