keskiviikko 22. toukokuuta 2013

4 x 11 haaste

Ripsarit poskilla -blogin Satu muisti minua haasteella. Kiitokset Satulle, onkin mukava kirjoitella tällainen pitkästä aikaa :) Perässä myös Catti Cosmetic Landistä nakkasi saman haasteen, joten kiitokset sinnekin! Yhdistin haasteet ja vastasin molempien kysymyksiin, mutta en alkanut muita osioita tuplaamaan. Kuvituksena muutama kuva Nerosta, että postaus ei jäisi ihan kuvattomaksi. Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.  
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!






 Random asioita minusta:

1. Valmistun Oulun yliopistosta 30.5. 2013! Viihdyin yliopistolla vähän turhankin pitkään ja oikeasti olikin jo aika päästä sieltä. Opiskele(i)n humanistisessa tiedekunnassa, mutta tarkemmin alaa en näin julkisesti paljasta.

2. Rakastan tuoretta vihreää parsaa. Rakastuminen tapahtui viime vuonna keväällä ja parsanippuja meni aika monta kevään ja kesän aikana. Tälle vuodelle on menossa vasta toinen nippu ja söinkin juuri äsken parsaa paistetun kananmunan ja pecorino -juuston kanssa. Oli hyvää! Syön parsaa vain keväisin/kesällä, koska silloin on parsakausi. Talvisinkin joskus näkee parsaa myynnissä, mutta silloin jätän sen kyllä rauhaan ja odotan kevään parsoja.

3. Minulla on aivan mieletön matkakuume. Olen ollut viimeksi Jyväskylää kauempana matkalla reilu kaksi vuotta sitten ja olisi jo aika päästä maailmalle. Tällä hetkellä haaveilen eniten New Yorkista, Lontoosta ja rakkaasta Roomasta. Olen siis ehdottomasti kaupunkilomailija ja aurinkorannat ei kiinnosta yhtään.

4. Haaveilen omasta yrityksestä. Omalla alallani ei ole juuri töitä tarjolla ja minusta olisi ihana olla vastuussa vain itselleni, joten oma yritys sopisi kuvioihini oikein hyvin. Yritys ei olisi oman alani töitä, sillä tällä alalla ei ole juuri mahdollisuuksia yksityisyrittäjälle.

5. Ärsyynnyn helposti ja usein pienistä asioista. Ärsytyksen aiheita myös riittää! Esimerkiksi kaupungilla edessä matelevat ihmiset (kun itsellä on kiire) ja pyörän pyörätelineen eteen, omalla jalustimellaan seisomaan jättävät ihmiset ärsyttävät suunnattomasti. Jälkimmäiset lähinnä siksi, että omasta pyörästäni jalustin on rikottu ja tarvitsen oikeasti sen telinepaikan pyörälle ja usein ne omalla jalustimella seisovat pyörät vielä vievät tilaa kahden telinepaikan edestä. Oulussa on ainakin liian vähän telineitä ja joskus saa hakemalla hakea paikkaa pyörällensä.

6. Katson liikaa TV:tä.

7. Mietin asioita liikaa ja stressaannun sitten niistä. 

8. En koe olevani kovinkaan luova ihminen. Jos minun pitää keksiä tarina tai piirtää jotain spontaanisti, en yleensä saa mitään mieleeni. Joskus sitten tulee jotain ihmeideoita päähän, mutta ei silloin kun ideaa johonkin tarvitsisi. Blogini nimikin on hätäisesti keksitty enkä ole siihen ollut missään vaiheessa tyytyväinen, mutta joku nimi oli pakko keksiä. Jos jaksaisin, niin vaihtaisin sen nyt ihan toiseksi. 

9. Keskittymiskykyni on usein suunnilleen kanan lennon kestoinen. Monesti en esimerkiksi saa katsottua yhtä TV -sarjan jaksoa yhteenmenoon Netflixistä, vaan välillä pitää käydä selailemassa Facebookkia tai tehdä jotain muuta tarpeetonta. 

10. Koen monesti kirjojen lukemisen jälkeen "kirjamasennusta". Eli tuntuu kamalalta, että joku hyvä kirja tai kirjasarja loppuu enkä tiedä, mitä sitten tekisin ja lukisin. Viimeksi kirjamasennus iski Nälkäpeli -sarjan viimeisen osan jälkeen. Onneksi kirjamasennus menee yleensä nopeasti ohi.

11. Huomasin juuri saaneeni jalkapyödilleni rusketusrajat.




Seuraavaksi Satun kysymykset ja vastaukseni niihin:

1. Kevät vai kesä?
    Kesä, vaikka en viihdykään kovin kuumassa säässä.
2. Mikä on elämässäsi tällä hetkellä hyvin?
    Opiskeluasiat alkaa tosiaan lopultakin olemaan hyvällä mallilla :)
3. Mihin matkustit viimeksi?
    Kotimaassa Jyväskylään ja ulkomaille Roomaan.
4. Suolainen vai makea?
    Makea.
5. Mikä on lempikukkasi?
    En yleisesti kauheasti välitä kukista, mutta orkideat on kauniita.
6. Milloin sanoit viimeksi tiukasti ''ei''?
    En muista :D Osaan kyllä tarvittaessa sanoa ei, mutta ei nyt tule mieleen mitään mistä on pitänyt tiukasti kieltäytyä.
7. Yksin vai yhdessä?
     Yhdessä, vaikka olenkin välillä aika erakko.
8. Mikä on unelma-ammattisi?
    Yrittäjä tällä hetkellä. Ala, jolta olen juuri valmistumassa on lapsuuteni haaveammatti, mutta sitä en edelleenkään kerro.
9. Mitä kotiaskaretta inhoat eniten?
    Kaikkia!? Ehkä pölyjen pyyhkiminen on ärsyttävintä.
10. Missä olet hyvä?
     Koulussa olen aina ollut hyvä, vaikka en mikään huippu kuitenkaan.
11. Läppäri vai pöytäkone?
     Läppäri. 


  Sitten kysymykset Cattilta ja minun vastaukset:

1. Millaiset ovat unelmahiuksesi?
    Pitkät, paksut ja tuuheat luonnonvaaleat. Aika pitkät ja paksut hiukseni ovatkin, mutta varsinkin sitä tuuheutta kaipaisin lisää ja muitakin ominaisuuksia. Värikin saisi olla vähän kirkkaampi ja kauniimpi luonnostaan.
2. Mitä kaipaat lapsuudestasi?
    Asioiden yksinkertaisuutta.
3. Lempielokuvasi?
    Liian monta, että yhtä osaisi sanoa, esim. Avain pakoon, Sormusten herrat, Kwai -joen silta...
4. Omistatko jonkun ns. erityistaidon? Minkä?
    En kyllä omista mitään erikoistaitoa.
5. Lempi alkoholijuoma? Jos et juo alkoholia, niin voit kertoa jonkun muun lempijuoman.
    Näitäkin on liikaa :D Tilanteesta riippuen Prosecco, kuiva siideri tai drinksuista Long Island ice tea.
6. Oletko taikauskoinen?
    Jonkin verran.
7. Mitä haluaisit, että huomenna tapahtuu?
    Sattuisi vain jotain oikein hauskaa ja piristävää.
8. Mitä teet hermostuneena? Esim. pureskeletkö kynsiä, siivoat, nypit huulta jne.
    Näpeltelen hiuksia tai rannekelloa/-korua, naputtelen kynää tai pomputan jalkaa...Kunhan nyt jotain voin tehdä, että ei tarvi vain paikallaan istua.
9. Mehujää vai tuutti?
    Näistä vaihtoehdoista tuutti.
10. Aku Ankka vai Mikki Hiiri?
    Aku Ankka.
11. Mitä haluaisit muuttaa ulkonäössäsi?
    Kropan yleisesti.
 
Kuva on epätarkka, mutta muuten kyllä oikein onnistunut ;)


Minun kysymykset:
1. Unelmalomakohteesi?
2. Housut, hame vai mekko?
3. Väri, joka kuvaa sinua?
4. Jos sinun pitäisi valmistaa kolmen ruokalajin illallinen, mitä ruokia tekisit?
5. Lempielokuvasi kuluvalta vuosikymmeneltä?
6. Oletko optimisti, pessimisti vai realisti?
7. Lempituoksusi? Voi olla hajuvesi tai jokin muu tuoksu.
8. Bändi, artisti tai elokuva, jota et voi sietää?
9. Jos et asuisi Suomessa, missä haluaisit asua?
10. Jos sinulla olisi mahdollisuus lähteä matkalle avaruuteen, lähtisitkö?
11. Kerro yksi haaveesi, joka on jo toteutunut elämässäsi?


En tällä kertaa haasta ketään, sillä tämä on nyt aika tehokkaasti pyörinyt lukemissani blogeissa. Tähän saa kuitenkin halutessaan tarttua, siksi nuo kysymyksetkin tein. Minusta näitä haasteita on mukava lukea, joten napatkaa tästä ja käykää vaikka kommentteihin kertomassa, että olette tämän tehnyt, niin käyn lukemassa postauksen!  


Huom! Blogger kiukutteli ja tekstien fontit ovat siksi vähän sekaisin.


maanantai 20. toukokuuta 2013

Physician's Formulan nimihirviö

Saatuani ihoni parempaan kuntoon erilaiset kasvomeikit ovat kiinnostaneet enemmän ja enemmän. Korostustuotteet eli highlighterit ovat tuoteryhmä, jota olen vasta vähitellen opetellut käyttämään ja joita meikkikokoelmastani ei juurikaan löydy. Olen tietenkin silmämeikissä korostusta käyttänyt, mutta kasvoilla harvemmin. Helpottaakseni highlighter -puutettani tilasin iHerbistä Physician's Formulan Powder Palette Mineral Glow Pearls -valopuuterin sävyssä Translucent Pearl. Puuteri on tarkoitettu käytettäväksi koko kasvoilla, mutta itse ostin tämän nimenomaan korostuskäyttöön. Paletti -sana tuotteen nimessä viitannee siihen, että puuteri ei ole tasaisen väristä vaan siinä on sekaisin vaaleita ja hieman tummempia beigejä, persikkaisia ja vaaleanpunaisia sävyjä. Sävyn luvataan sopivan kaikille ihonsävyille.




Physician's Formula oli minulle ennestään vain nimeltä tuttu merkki ja tämä on ensimmäinen tuote, jonka merkiltä hankin. Suomalaisissa blogeissa merkkiä ei juuri näykään. Fashioned in Finland -blogin Nea on tosin ainakin muutamista tuotteista kirjoittanut. Merkin ideologiana on tehdä mahdollisimman "puhdasta" allergisoimatonta kosmetiikkaa. Tuotteissa käytetään paljon luonnon raaka-aineita, mutta luonnonkosmetiikkaa se ei kuitenkaan ole. Hinnaltaa Physician's Formula on näin suomalaisen näkökulmasta melko edullista. Tilaamani valopuuteri maksaa iHerbissä 13,39$ eli noin 10,40€ ja tällä saa 8g puuteria. Itse käytin pienet iHerb -bonukseni tilaukseen ja maksoin tästä postikuluineen vain noin 7 euroa :)


Pohjan säilytysosio siveltimineen, peili ja allerkirjoittaneen sormikin vilahtaa kuvassa :)


Puuteri on pakattu melko suloiseen, mutta ei kovin käytännölliseen kompaktiin. PF:llä onkin aika persoonallisia ja kauniitakin pakkauksia. Itse puuterissa on kaunis, kuvioitu pinta ja pakkauksen kannessa on "helmikoriste". Kiiltävän hopeisessa pakkauksessa on puuterin alla myös peili ja tila pienelle siveltimelle. Pakkaus on aika kookas ja alaosan kantena toimiva puuteriosa ei ole mitenkään kiinni vaan läpsähtää auki kääntämällä pakkaus ylösalaisin. Puuteriosa on myös melko raskas, joten sitä täytyy itse pitää auki, jos haluaa peilailla pakkauksen peilillä. Onneksi sentään koko kompaktin kansi pysyy napakasti kiinni, aueten kuitenkin helposti napista painamalla, ja pohjassa on pienet reiät, joten sivellin pääsee "hengittämään". 
Sivellin on mielestäni ihan mukavan kokoinen ja muotoinen, mutta ei kaikkein pehmein. Karva tuntuu luonnonkarvalta. Sivellintä kyllä pystyy käyttämään, mutta kotioloissa valitsen ehkä mieluiten jonkin muun siveltimen.


Vasemmalla koskematon pinta, oikealla pinnasta on harjattu pois glitter -kerros.


Puuterin pinnalla on aluksi kerros pientä glitteriä. Glitter ei ole mitään jättimäistä ja voin kuvitella, että joku voisi sitäkin korostukseen käyttää. Itse suosin kuitenkin hienompaa koostumusta korostuksiin, ja koko naamalle kukaan tuskin edes pientä glitteriä haluaa. Olin lukenut arvosteluista, että glitter on kuitenkin vain puuterin pinnassa ja lähtee siitä helposti sutimalla pois. Tämä olikin totta, ja kuvattuani koskemattoman pinnan ja swatchin pintakerroksesta, harjasin mukana tulleella siveltimellä koko puuterin pinnan saadakseni miniglitterin pois. Alta paljastui huomattavasti hillitymmästi hohtava puuteri, jossa näkyy jo puuterin eri värisävytkin. Kuvassakin näkyy selvästi ero koskemattoman pinnan ja glitteristä harjatun pinnan ero. En oikeastaan ymmärrä, miksi tuotteeseen on edes pitänyt laittaa glitter -kerros. Ehkä se on ollut puhtaasti esteettinen kysymys, sillä onhan koskematon pinta toki kaunis. Kerros ei kuitenkaan minua erityisemmin haitannutkaan, sillä sen harjasi muutamalla siveltimenvedolla pois. Tosin pinnan tekstuurin vuoksi syvempiin kohtiin jäi hieman glitteriä, joka ei kuitenkaan käyttöä haitannut ja poistunee sekin muutaman käyttökerran mukana.


Vasemmalla puuteria pintakerroksesta ja oikealla pinnan pois harjaamisen jälkeistä puuteria. Kuvat otettu eri päivinä erilaisessa luonnonvalossa, minkä vuoksi kuvat ovat eri sävyisiä. Vasemmalla näkyy hieman isompaa glitteriä, joka on myös vähän varissut varsinaisen swatchin alle, oikealla hohto on tasaisempi.


Käytössä korostuspuuteri on osottautunut oikein hyväksi. Siveltimellä otettuna mukaan tulee vielä hieman glitteriä, mutta ei häiritsevästi ja sormella pinnasta saa puuteria ilman, että syvemmissä koloissa piileskelevät glitterit tulevat mukaan. Korostukset ovat hillityt ja näkyvät vain valon osuessa niihin. Ei siis tarvitse pelätä mitään diskopallo -efektiä. Kaikkein tasaisin puuteri ei kuitenkaan ole, vaan siinä erottaa kevyesti shimmerin läheltä katsottaessa. Puuteri ei myöskään tunnu mitenkään maailman pehmeimmältä, mutta siitä irtoaakin tästä syystä sopivasti väriä. Pehmeämmästä puuterista irtoaisi helposti liikaakin tavaraa. Puuteri ei myöskään ole mikään kova tai jauhoinen, vaikkei kaikkein pehmeinkään.
Puuteria voi halutessaan käyttää kevyesti koko kasvoillekin, mutta itse en tällaista kaipaa. Mitään puuterin lupaamaa ihonsävyn tasoitusta en hirveästi tällä huomannut, mutta en tätä sitä varten hankkinutkaan, joten tämä puute ei minua häiritse. Swatcheista saa ehkä jonkinlaisen käsityksen sävystä, joka on vaalea ja nähdäkseni aika neutraali. Kuten alussa sanoin, puuterissa on sekaisin beigejä, vaaleanpunaisia ja persikkaisia sävyjä, jotka yhdistyvät neutraaliksi kokonaisuudeksi. Puuteri siis sopii värinsä puolesta useimmille.

Olin ostokseeni oikein tyytyväinen ja olen käyttänyt nyt Physician's Formulan korostuspuuteria kaikkina niinä päivinä, kun olen ylipäätään meikannut. Puuteri on edullinen ja hyvä perustuote korostukseen. Haaveilen vielä sellaisesta oikein unelmapehmeästä ja tasaisesta korostuspuuterista, mutta sellaisen löytymiseen asti tämä kelpaa oikein hyvin. Mikäli joku on tilaamassa iHerbiltä ensimmäisen kerran, niin koodillani OHA929 saa 5-10$ alennuksen. Alennus riippuu käsittääkseni tilauksen koosta. Koodia voi siis käyttää vain ensitilaukseen ja sen jälkeen saa oman koodin, jota voi jakaa. Koodi kerryttää omistajalleen bonuksia iHerbille samalla kun sen käyttäjä saa alennuksen.


Tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä postauksen linkkien käytöstä. Tietääkseni Physician's Formula ei testaa eläimillä!

torstai 16. toukokuuta 2013

Loella

Palataanpas taas hetkeksi Illamasquan pariin ja pitkästä aikaa asiaa kynsilakasta. Alkuvuoden epäonnisessa Illamasqua -tilauksessani oli yksi kynsilakka, karkkipinkki Loella. Väri muistuttaa paljon LivBoxissa monelle, myös minulle, tullutta Essien Lovie Dovieta, mutta on hieman lämpimänpi ja tässä on myös hieman shimmeriä, joka ei tosin juuri kynsillä näy. Itse pidin tämän Illamasquan lakan sävystä enemmän kuin Essien, Lovie Dovie menee vähän liian Tuksuksi makuuni :)




Loella on tosiaan aavistuksen lämpimän sävyinen, vaaleahko/keskitumma pinkki. Pullossa siinä näyttää olevan jännästi sinertävän pinkkiä shimmeriä, mutta kynsillä sitä en ole havainnut kuin kerran poistaessani lakkaa. Ehkä shimmer jossain oikeanlaisessa valossa näkyy kynsilläkin. Illamasqua kuvailee lakan viimeistelyn kiiltäväksi ja sitä lakka tosiaan onkin. Kuvissa minulla ei ole edes päällyslakkaa. Illamasquan sivuilla värin sävy näyttää mielestäni hieman vaaleammalta ja viileämmältä kuin mitä se oikeasti on.

Koostumukselta lakka on ohutta, mutta pigmenttistä. Pullossa lukee, että kaksi kerrosta lakkaa riittää ja itsekin olen käyttänyt tätä kahdella kerroksella. Kuvissa kuitenkin kolme kerrosta, sillä lakkausta tehdessä ei hommasta meinannut tulla jostain syystä mitään, ja kerrokset jäivät turhankin ohuiksi. Normaalisti tosiaan kaksi kerrosta riittää ja lakka levittyy hyvin raidoittumatta. Pieniä "kaljuja" kohtia voi jäädä jos laittaa oikein ohuita kerroksia ja silloin voi joutua laittamaan kolmannen kerroksen.


Loella kylmässä luonnonvalossa.


Pullossa luvataan lakalle myös kestävyyttä. Itselläni tämä kestikin testaillessa useamman päivän siistinä, mikä on jo minulle saavutus. Viereisessä kynnessä vertailun vuoksi ollut Essien Lovie Dovie alkoi lohkeilla jo aiemmin. Koostumuskin oli tässä lakassa enemmän minun mieleen kuin Essien. Itse pidän suht ohuista lakoista, koska saan ne yleensä tasaisemmin levitettyä. Essienkin koostumus on kyllä hyvä, mutta minulla se raidoittui aavistuksen verran.

Lakka on Illamasquan tapaan tyylikkäässä pullossa. Pyöristetyn neliskanttisessa pullossa on lakkaa 15ml. Iso neliskulmainen korkki ei ole helpoin lakatessa, mutta olen kyllä hankalampiinkin korkkeihin törmännyt. Sivellin lakassa on sellainen ihan perus, ei leveä, mutta ei hirveän kapeakaan. Isohkoille peukalon kynsilleni kaipaisin vähän leveämpää sivellintä, mutta lopuille kynsilleni tällainen perussivellin on hyvä, joten käytän mieluummin tällaista normaalisivellintä kuin superleveitä.


Kamalat kynsinauhat lähikuvassa, anteeksi!


Hintaa lakalla on 14,50£, eli noin 17,10€. Itse en kynsilakoista tuollaista hintaa maksaisi ja tämänhän tilasin alennusmyynnin aikana. Illamasqua pystyy nykyään käsittääkseni taas toimittamaan lakkoja, mutta postikulut on kalliimmat kuin muille tuotteille. Jos haluaa siis tilata Illamasquan lakkoja, niin kannattaa harkita kimppatilauksia, jolloin postikulut saa jaettua tai tilata isompi tilaus, johon saa ilmaisen toimituksen. Illamasquan valikoimassa olisi kyllä ihania lakkoja. Minua kiinnostaisi varsinkin ne pilkulliset "linnunmuna" lakat ja uusimmassa kokoelmassahan ilmestyi myös UV -valossa hohtavia lakkoja :)

Iskeekö karkkipinkit kynsilakat?


Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä postauksen linkkien käytöstä. Tietääkseni Illamasqua ei käytä eläinkokeita!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Pohdintaa: Järjettömät himotukset

Tähän väliin taas vähän erilainen postaus. Minulla on nimittäin viime aikoina ollut välillä vähän sellainen fiilis, että tekee mieli ostaa jotain sellaista, mitä en selvästikään tarvitse. Se ei sinänsä ole ihmeellistä, sillä ostanhan huulikiiltoja ja luomivärejäkin jatkuvasti uusia, vaikka niitä on liikaa ennestäänkin, enkä siksi voi sanoa tarvitsevani lisää. Erilaista nyt on ollut se, että olen himoinnut tuotetta, joka ei varmaan minulle edes sovi!  


Nero pönöttämässä parvekkeella <3

Täytekuvana, ja estämässä tuotekuvan näkyminen esikatselua spoilaamassa.

Mietin, miksi himoitsen itse ja miksi muut himoitsevat jotain tavaroita. Koska kirjoitan meikkiblogia, niin ensisijaisesti tietenkin mietin, miksi haluan jotain tiettyjä meikkituotteita. Olen jo aiemmin kirjoittanut kosmetiikkatuotteiden nimistä ja niiden vaikutuksesta ostopäätöksiini. Lisäksi myönnän, että kaunis, söpö tai erikoinen pakkaus vakuuttaa minut usein. Oudompiakin syitä himoita jotain kuitenkin löytyy, ja nyt olen päätynyt himoitsemaan tuotetta mielestäni todella oudosta syystä.

Kaikki jo varmaan miettivät, että minkä himotuksen olen nyt keksinyt. Toivottavasti kukaan ei pety kun, kun tuote ei ole sen ihmeellisempi kuin Illamasquan uudessa Paranormal -kokoelmassa julkaistu Hydra Veil -pohjustaja. Tuote kuvaillaan innovatiiviseksi ihonhoidon ja meikin yhdistäväksi ihmeeksi. Hydra Veil on geelimäinen tuote, joka levitetään meikin alle kosteuttamaan ja tasoittamaan ihoa. Periaatteessa kyseessä on siis vain meikinpohjustaja, mutta käsittääkseni sen kosteutustehon pitäisi olla parempi kuin perinteisissä pohjustajissa, jotka ovat pääasiassa meikkituotteita. Hydra Veilin alle ei siis tarvitse välttämättä kosteusvoidetta ja sen ansiosta meikki ei keräänny ihon kuiviin kohtiin. Lisäksi tuote siis tasoittaa ja auttaa meikin pysymään paikoillaan ja siistinä koko päivän.
Hydra Veil -purkki, kuva Illamasquan sivuilta, täältä.


Minulla on melko rasvoittuva iho, joten Hydra Veil ei kuulosta tuotteelta, joka sopisi minulle. Minähän tarvitsen, ja käytän, ihon mattana pitäviä tuotteita, en erityisesti ihoa kosteuttavia tuotteita. No, miksi sitten haluaisin Hydra Veilin!? No siksi, että sen koostumus kuulostaa jännältä. Tuote on paksua geeliä, joka palauttaa muotonsa. Eli kun geeliä kahmaisee purkista, palautuu se hetken päästä taas tasaiseksi ja sormenkuopat häviää. Tuote ei kuitenkaan ole juoksevaa, jolloin tasoittuminen olisi selviö. Haluaisin siis purkin itselleni sopimatonta, ja melko hintavaa tuotetta (27£/30ml), koska haluan lääppiä sitä ja katsoa kun se palautuu entiseen muotoonsa. Tiedän, aivan järjetön syy haluta jotain. No, kuitenkin haluaisin kokeilla Hydra Veilia. Varmaan pystyisin tuotteen käyttämäänkin, vaikka se ei ihotyypilleni ole ensisijaisesti suunnattukaan, ja olen jo kuullut tuotteesta ylistäviä kommentteja. Yritän nyt kuitenkin olla ostamatta purkin ihmemömmöä, koska varsinaisesti tarvetta minulla ei voi sille sanoa olevan. Sainpahan ainakin purettua järjettömät ostohaluni tähän tekstiin, niin ehkä ne nyt häviävät :)

Tunnustaako kukaan tunteneensä ostohimoja jostain yhtä järjettömästä syystä kuin minä? Minkä takia yleensä himoitsette jotain tuotteita? Kuinka moni haluaa kokeilla Hydra Veilia?


En saa mitään hyvitystä postauksen linkkien käytöstä!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

900 sanaa puuterista - Wet n Wild CoverAll Pressed Powder

Olin jo vähän aikaa miettinyt kivipuuterin hankkimista, sillä olen jo vuosia käyttänyt pelkästään irtopuuteria. Koska ihoni on aika rasvoittuva, tarvisi se päivisin joskus korjailua ja irtopuuteria ei todellakaan tule kuljetettua mukana :) Olin jo parista paikasta katsellut Benecosin kehuttua kivipuuteria, mutta koska sitä ei löytynyt, päädyin ostamaan Wet n Wildin uuden CoverAll Pressed Powderin. Wettiksen uutta puuteriakin on jenkkiblogeissa kehuttu ja se maksaa vain 5,45€/7,5g Seppälässä, joten ostopäätös oli helppo tehdä.



Wet n Wild kuvailee puuteria nettisivuillaan näin:

Airy, silky-smooth formula creates a polished finish for a radiant look that lasts with micro-powders that adhere weightlessly to the skin with no fallout. VisiBright™ Technology leaves the skin perfected and hydrated. Best when used with CoverAll® Cream Foundation.

INCI:  Talc, Mica, Nylon-12, Boron Nitride, Phenyl Trimethicone, Magnesium Stearate, Caprylyl Glycol, Alumina, Bisabolol, Caprylhydroxamic Acid, Glycerin, Tetrahexyldecyl Ascorbate. May contain: Iron Oxides CI 77491, CI 77492, CI 77499, Carmine CI 75740. (Pretty.fin sivuilta)

takapuoli

Väriksi valikoin sävyn E822B Fair/Light, joka on vaalea, nähdäkseni aika neutraali sävy. Puuteria on Suomessa ilmeisesti vielä hieman vaaleammassa sävyssä Fair ja ainakin kahdessa tummemmassa sävyssä Light ja Light/Medium, jenkeissä sävyvalikoimaa on vielä enemmän. Seppälässä ei mielestäni ollut kuin tuota Fair/Lightia ja Light/Mediumia, Pretty.fistä löytyy nuo kaksi muutakin sävyä. Sävy osoittautuikin aikalailla sopivaksi. Väri ehkä aavistuksen hapettuu kasvoillani tummemmaksi, mutta mitään selvää rajaa se ei tee ja myönnän olevani aika neuroottinen hapettumisen suhteen, joten voin hyvin kuvitellakin koko hapettumisen :) Minulla on ongelmana meikkipohjan tuotteita valitessa se, että kaulani on aina asteen verran vaaleampi kuin kasvoni, kesäisin joskus enemmänkin. Lisäksi kaulani on ehkä vähän keltaisempi sävyltään kuin kasvoni, jotka ovat aika neutraalit,  mutta hieman punapohjaiset. Yleensä minulle sopii parhaiten neutraalit meikkipohjan tuotteet, jotka ovat tummuudeltaan samaa astetta kaulani, ei kasvojeni, kanssa. Ostin puuterin kuitenkin käytettäväksi lähinnä vain eniten rasvoittuville kohdille kasvojani ja meikin korjailuun, joten sävy ei missään nimessä ole ongelma. Koko kasvoille käytän yleensä Fyrinnaen väritöntä viimeistelypuuteria ja kun lisään otsalle, nenään ja vähän poskille Wettiksen puuteria, ei sen väri erotu muista kasvojen osista mitenkään. Aavistuksenomaisen hapettumisen huomasin, kun käytin testauksen vuoksi CoverAll puuteria koko kasvoillani yksin.


Puuteria kämmenselälläni. Kuvasta näkee, että puuteri ei näytä pahemmin kökköiseltä, vaikka käteni ovat olleet ihan mielettömän kuivat jo pitemmän aikaa. Sävy on vaaleampi ja neutraalimpi kuin kuivuuttaan punoittavat käteni.


Puuteri on pakattu litteään ja keveään, suorakaiteen muotoiseen muovikompaktiin. Mielestäni nämä Wettiksen uusien tuotteiden pakkaukset ovat paljon tyylikkäämmät kuin vanhat, vaikka selektiivisten merkkien pakkauksiin näitäkään ei voi verrata. Itse puuteripannu on pyöristettykulmainen neliö ja lisäksi pakkauksessa on tila pienelle sienelle. Pidän siitä, että puuterin levittämiseen käytettävälle sienelle on oma tila eikä se makaa puuterin päällä likaamassa ja rasvoittamassa sitä.
Levitysvälineenä puuterin mukana tulee tosiaan pieni sieni, ei tyypillinen pehmeä vippa. Sieni haisee voimakkaan muoviselle, mutta toimii ihan hyvin, kun puuteria painelee vain pienille kasvojen alueille. Koko naamaa en tuolla sienellä alkaisi puuteroimaan, vaan siihen olen käyttänyt ELFin puuterisivellintä. Peili olisi kiva kivipuuterissa, mutta alle viisi ja puoli euroa maksavalta tuotteelta en sitä välttämättä vaadi ja minulla on kuitenkin aina oma pieni peilini mukana laukussa. Olen muuten saanut käyttämäni pikkupeilin äidiltäni niihin aikoihin kun täytin 18 vuotta, eli peili on pysynyt tallessa ja ehjänä, ja mikä tärkeintä käytössä, kohta 10 vuotta :)

Tärkeintä puuterissa on tietenkin sen koostumus ja toimivuus. Odotin puuterilta aika paljon, koska olin kuullut siitä kehuja, enkä kyllä pettynyt yhtään. Puuteri on todella silkkisen ja pehmeän tuntuista ja iho jää sen jäljiltä niin ikään pehmeän ja silkkisen tuntuiseksi. Puuterin pehmeän koostumuksen huomaa myös ottaessa sitä siveltimeen tai sieneen, sillä pintaa tarvitsee vain kevyesti hipaista saadakseen sopivan määrän puuteria.
Puuteri tasoittaa hieman ihoa, häivyttäen huokosia, mutta iho ei näytä pakkeloidulta. Mielestäni ihon pieni kuulauskin jää jäljelle, vaikka kiiltely häipyy. Eli mitään ysärityylistä supermattaa puuterilla ei tule, ainakaan jos sitä käyttää normaalisti kevyen määrän. Kuivia kohtia puuteri ei mielestäni erityisesti korosta, vaikka ainakin minulla ne aina vähän erottuvat läheltä katsottaessa puuterin jälkeen. Minulla tosin kuivia kohtia yleensä on vain parantumassa olevien näppylöiden kohdalla. Wettishän lupaakin puuterin pitävän ihon kosteutettuna, joten pahin kuivien kohtien korostaja tämä tuskin kenenkään iholla olisi.
Kiiltely pysyy minulla normaalipäivänä pois muutaman tunnin tällä puuterilla ja koko päivän aikanakaan naama ei muutu superrasvaisen näköiseksi. Sanoisin, että kiiltely pysyy tällä minun ihollani yhtä hyvin kurissa kuin Fyrinnaen rasvoittuvan ihon viimeistelypuuterilla. Parhaan tuloksen saan kuitenkin, jos käytän ensin koko kasvoille Fyrinnaen irtopuuteria ja lopuksi painelen sienellä Wettiksen puuteria rasvoittuville kasvojen alueille. Vappuaattona minulla oli meikki kasvoilla varmaan kellon ympäri ja korjailin meikkiä aivan minimaalisen vähän päivän aikana, ja silti ihoni näytti vielä yöllä hyvältä. Muistaakseni lisäsin puuteria eniten rasvoittuvalle otsalleni vain kerran, maksimissaan kahdesti päivän aikana. Vappuaattona minulla oli muistaakseni käytössä CoverAll puuteri yksikseen.


Kammottava kuvasarja. Vasemmalla pajas ihoni kraaterin kokoisten huokosten kanssa, keskellä iholle lisätty Dr. Jartin BB -voide ja oikealla päälle laitettu vielä Wettiksen puuteri. Puuteri siis hieman tasoittaa huokosia, jotka näkyvät näissä lähikuvissa liiankin hyvin. Viimei


Olen siis aivan supertyytyväinen ostokseeni enkä ihmettele yhtään, että puuteria on jenkkiblogeissa kehuttu. Tämän perusteella tekisi mieli kokeilla CoverAll sarjan kehuttua meikkivoidettakin, vaikka olen rakkaaseen Dr. Jartiini erittäin tyytyväinen. Minulle tärkeimmät ominaisuudet puuterissa ovat se, että puuteri pitää kiiltelyn niin vähissä kuin se kasvoillani voi olla ja, että se tasoittaa ihoa, eli luo sen viimeisen viimeistelevän silauksen meikkipohjaan. Wettiksen puuteri täyttää nämä tehtävät erinomaisesti. En tosiaan ole käyttänyt kivipuuteria vuosikausiin, enkä siis tiedä kuinka hyvälaatuisia halpis/markettipuuterit nykyisin ovat, mutta tämä Wettiksen puuteri on ainakin paras ja koostumukseltaan miellyttävin kivipuuteri, mitä olen ikinä käyttänyt. Selektiivisten merkkien puutereita en ole koskaan kokeillut, joten niihin en tätä osaa verrata ollenkaan. Jos etsii edullista kivipuuteria, niin kannattaa ainakin käydä kokeilemassa tätä, ja tuolla hinnalla suosittelen ostamaankin kokeiluun. Irtopuuterista en ole kokonaan luopumassa, mutta nyt näyttää, että kivipuuterikin jää minulla pysyvään käyttöön. 

p.s. enpä olisi uskonut keksiväni näin paljon sanottavaa puuterista :)


Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä postauksen linkkien käytöstä. Tietääkseni Wet n Wild on eläinkokeeton!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Vappuhiukset hiusväriliiduilla

Täällä taas ollaan. Kiire alkaa pikkuhiljaa helpottamaan, kun opiskelutkin on ihan viimeisiä pikkuhommia vaille kasassa. 

Tilasin kaverini kanssa vappua silmällä pitäen Born Pretty Storesta pari hiusväriliitua mieheen (naiseen). Liituja tulikin vapun alla opiskelijabileissä testailtua, ja liidut olivat kyllä yllättävänkin toimivia. Hintaa tilaamallemme neljälle liidulle tuli n. 7€ ja postikulut olivat ilmaiset. Matka Suomeen kesti pari viikkoa.


Tämän näköisiä liituja oli käytössä, liidun pituus ehkä noin 6 cm.


Liidut ovat kooltaan melko pieniä, mutta yhdellä liidulla minä sain värjättyä kaikki hiusteni latvat ja liitua jäi vielä ainakin kolmannes jäljelle. Tosin olin ilmeisesti yön pikkutunteina hävittänyt lopun liituni jonnekin...Itse värjäsin tosiaan hiusteni latvat pinkillä liidulla, kaverini teki raitoja vaalean ja tummansinisillä liiduilla. Minulla on toinen, violetti liitu, vielä kokonaan käyttämättä.
Liitujen käyttö oli helppoa. Hiukset kostutetaan, väri hinkataan ja hierotaan hiuksiin. Seuraavaksi hiusten annetaan kuivaa itsekseen ja lopuksi värjätyt hiusosiot käydään läpi suoristusraudalla, joka kiinnittää värin. 
Itse kostutin hiukseni pelkällä vedellä, jota suihkin osio kerrallaan suihkepullosta. Kaverini R käytti hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Väri kannattaa hinkata hiuksiin alaspäin suuntautuvin vedoin, jotta hiukset eivät turhaa kärsi. Värjättyjä osioita kannattaa myös hieroa yhteen hellästi, jotta väri leviää tasaisesti. Kun hiukset ovat taas kuivat ne käydään siis läpi suoristusraudalla. Itse kampasin tämän jälkeen hiukseni vielä harvapiikkisellä kammalla, koska en sietänyt takkuja latvoissani. Väri vaaleni kampaamisesta, mutta ei lähtenyt kokonaan pois. Värin levityksen ajaksi kannattaa hartioille levittää pyyhe, jonka sotkeutuminen ei harmita. 
Koko värjäysoperaatioon, kuivumisen odottaminen mukaanluettuna, meiltä meni kaverini kanssa muistaakseni reilu tunti. Ehkä noin tunti ja vartti tai tunti ja 20 minuuttia. Eli värin saa kyllä ihan suhteellisen nopeasti päähän. Värin tarkoitus on kestää vain 1-2 pesua, joten sen pitemmäksi aikaa ei tarvitse hassuihin väreihin sitoutua.  
Värit olivat yllättävän pigmenttisiä ja niillä sai melko tasaisen värjäystuloksen aikaan. Laatu siis tuntui hyvältä ja tällaiseksi erikoistapauksessa käytettäviksi halvat liidut ovat omiaan.


Pinkit latvani. Punainen mekko ei ole paras tausta hiuksille, mutta eiköhän kuvasta saa jonkinlaisen käsitykset väristä. Liidun sävynumero 22.


Sekä kaverillani että minulla on vaaleat käsittelemättömät ja aika hyväkuntoiset hiukset. Olikin mielenkiintoista vertailla värien käyttöä, kun itse käytin tosiaan pelkkää vettä hiuksien kostutukseen ja kaverini hoitoainetta. Levitysvaiheessa vedellä ja hoitoaineella ei tainnut olla mitään eroa, mutta pysyvyys näytti olevankin sitten ihan eri asia. Kaverini kertoi, että hän oli laittanut yöksi tyynylle pyyhkeen ja se oli nukkumisen aikana värjäytynyt, myös hänen kaulansa oli ollut kauniin sininen. Minä taas en suojannut vuodevaatteitani mitenkään, mutta väriä ei ollut sotkeentunut niihin eikä iholleni yön aikana lainkaan. Väri siis näyttää pysyvän selvästi paremmin hiuksissa, jos sen levittää vain vedellä kostutettuihin hiuksiin. Tietysti myös hiusten laadulla on merkitystä. Hoitoaine on varmasti myös hellempi hiuksille ja suojaa niitä liidun aiheuttamalta kuivumiselta. Liidulla värjätyt hiukset tuntuivatkin (sekä näyttivät) selvästi kuivilta ja minulta kesti pari pesua, että väri oli kokonaan pois hiuksista ja latvat tuntuivat taas normaaleilta.


Kaverini R:n sinisiä raitoja. Vaaleansinisissä raidoissa käytössä liitu sävyssä 28. Kaverillani oli edessä myös tummansinisiä raitoja liidulla 71, mutta ne eivät näkyneet ottamistani kuvista kovin selvästi.


Olimme molemmat kaverini kanssa oikein tyytyväisiä värjäystulokseen, jonka liiduilla sai. Liitujen merkistä, taustoista tai aineksista minulla ei valitettavasti ole mitään tietoa. Liiduissa lukee gallery ja Soft Pastels, mutta en tiedä onko se merkki vai jotain muuta. Liitujen eläimillä testaamisesta tai testaamattomuudestakaan en osaa sanoa mitään. Olin paha ihminen ja tilasin liidut, vaikka en tiennyt niistä mitään. Onneksi oma osuuteni maksoi vain 3,50€, joten en ainakaan tukenut mitään tuntematonta yhtiötä isoilla rahoilla :) Liituja on saatavilla 24 eri sävyssä!

Loppuun vielä ainoa julkaisukelpoinen kuva silmämeikistä, joka minulla oli bileissä, joissa hiukseni olivat värjätyt. Menin tylsällä, neutraalilla linjalla. Onneksi edes pinkit latvat piristivät vappuilmettäni.




Onko kellään kokemusta näistä tai vastaavista hiusväriliiduista tai houkutteleeko kokeilla?

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Liitujen merkki tuntematon!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Torture

Edellisessä postauksessa mainittu uusin Illamasqua -tilaukseni saapuikin todella nopeasti, joten jatketaan Illamasquan huulikiiltojen parissa. Käytin saamani lahjakortin, ja hieman enemmänkin, ja tilasin yhden Sheer -sarjan kiillon sekä yhden poskipunan. Tässä siis esittelyssä Sheer Lipgloss sävyssä Torture.


Torture tuubissaan, kuvattu luonnonvalossa.

 Nimestään huolimatta Torture on aika kesy kiilto. Se kuvataan Illamasquan sivuilla lämpimäksi koralli-persikaksi. Sanoisin itse, että sävy on enemmän persikkainen kuin korallinen. Sheer -linjan mukaisesti se on läpikuultava, ja värissä ei ole mitään shimmeriä tai muita kimalluksia.

Koostumukseltaan kiilto on edellisen postauksen kiiltojen tapaan hieman tahmea ja hyvin pysyvä, mutta ei missään nimessä mitään supertahmaista liimaa. Myös tuoksu on sama kevyt ja hedelmäinen kuin edellisissäkin. Myös kiillon pakkaus on täsmälleen samanlainen puristettava tuubi.


Torture tassullani, kuvattu luonnonvalossa.


Tilasin kiillon itselleni helpoksi, kesäiseksi kiilloksi ja sitä tämä ehdottomasti on. Mielessäni on ollut tietty läpikuultava persikansävy, ja olen etsinyt kiiltoa, joka olisi juuri sellainen kuin mielikuvissani. Torture on hyvin lähellä sitä, mutta ei aivan. Ongelma ei sinänsä ole kiillossa vaan omissa huulissani, jotka taitavat olla liian tummat saadakseni juuri haluamaani lopputulosta. Pitää vielä kokeilla löytäsinkö jonkun sopivan nudesävyn alle hillitsemään huulteni luonnollista sävyä muuttamatta kuitenkaan kiillon sävyä liikaa. Yksinään käytettynä Torture lähinnä taittaa huulieni sävyn persikkaisemmaksi ja tietenkin antaa kauniin, aika vesimäisen kiillon.


Torture huulillani, kuvattu luonnonvalossa.


Pidän Torturesta, kuten kahdesta muustakin Illamasquan kiillostani. Tulen luultavasti käyttämään tätä kiiltoa kesän aikana paljon. Koostumus ja tuoksu on juuri minun makuuni ja sävy on kaunis ja helppo. Hintaa tälläkin kiillolla on 14£ (n. 16,40€).


Loppuun vielä hieman asiaa aiheen vierestä. Ensinnäkin, olen yrittänyt opetella ottamaan parempia kuvia. Mustaa Kajalia -blogin Heidi B kirjoitti juuri loistavat postaukset valokuvausvälineistöstä ja blogikuvaamisesta. Ne kannattaa lukea, jos kuvaaminen kiinnostaa yhtään. Otin tämän postauksen kuvat Heidin ohjeiden avulla täysin manuaaliasetuksilla. Käytössäni on valitettavasti vain rupuinen digipokkari, mutta yritän saada siitä jatkossa irti enemmän. Toivottavasti kuvani siis alkavat näyttää hieman paremmilta.
Toiseksi haluan vain ilmoittaa, että tämä alkanut viikko ja ensi viikon alku vappuineen tulevat olemaan minulle todella kiireiset, joten en välttämättä ehdi postaamaan mitään. Palaan kuitenkin uusien postauksien kanssa heti kun ehdin :) Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!


Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Illamasqua ei testaa eläimillä!