Pitkästä aikaa sain otettua edes jonkinlaiset kuvat meikistä. Viime aikoina on kyllä ollut niin väsynyt meininki, että en ole juuri edes meikannut. Töissäkin mennyt lähinnä sillä, että kasvoilla on kevyt meikkivoide tasoittamassa ihoa ja antamassa vähän aurinkosuojaa.
Lauantaina olin kuitenkin viettämässä iltaa ystävien seurassa ja sain jopa meikattua. Meikissä ei sinänsä mitään ihmeellistä, mutta halusin julkaista sen, sillä se on tehty kokonaan Too Facedin suklaapalikkasarjan tuoreimmalla tulokkaalla Chocolate Bon Bons -paletilla.
Meikissä pääosassa on liikkuvalla luomella ja alaluomella kaunis Molasses Chip. Luomivaossa ja ulkonurkassa paletin mattaruskeita: Almond Truffle, Mocha ja Malted. Kulmaluuta ja sisänurkkaa valaisin Beccan korostuspuuterilla, mutta muuten meikki on täysin Bon Bonsilla tehty. Ripsissäkin on Too Facedia, Better than sex -ripsarin vedenkestävä versio.
Chocolate Bon Bons on mielestäni aivan ensimmäisen Chocolate Bar -paletin veroinen. Värit ovat pigmenttisiä ja häivyttyvät tosi kauniisti. Sävymaailmaltaan Bon Bons on edeltäjiään viileämpi, mutta kuten tästä meikistä voi päätellä, niin hieman lämpimämmätkin meikit onnistuvat.
Toivottavasti saan kesän aikana kuvattua enemmänkin meikkejä Bon Bonsilla ja muutenkin. Myös arvosteluja useista tuotteista pitäisi saada kirjoitettua. Minulla on esimerkiksi kuvat yhden huulimeikkituotteen arvosteluun odotelleet jo pitkään sitä, että ehtisin ja jaksaisin kirjoittaa postauksen. Töissä kirjoitan suurimman osan ajasta, joten vapaa-ajalla on ollut vaikea löytää innostusta ja energiaa kirjoittamiseen. Jospa tässä kesän mittaan vielä innostus kirjoittaa kotonakin löytyisi!
P.S. Jos luitte edellisen postaukseni ja haluatte tietää, miten Anttilan kanssa kävi, niin tässä päivitystä asiaan. Anttilasta luvattiin minulle lopulta 30 euron hyvitys suoraan luottokortille haittaa ja puhelinlaskuja korvaamaan. Hyvityksen piti näkyä pian tililläni, mutta olen odotellut sitä jo toukokuun lopulta asti, eikä se ole vieläkään tullut. Olen lähettänyt asiasta Anttilaan viestiä viikko sitten, mutta en ole saanut vastausta.
Anttilasta myös väitettiin, että he eivät voineet poistaa ylimääräistä katevarausta, vaan minun pitäisi ottaa yhteyttä luottokortin myöntäjään. Ja olin kyllä jo kertonut, että olen ottanut ensimmäisenä Visalle yhteyttä ja sieltä nimenomaan sanottiin, että vain Anttila voi katevarauksen purkaa.
Briefly in English: Just a quick make up look this time. I've been lazy with my make up lately, but manage to do something last Saturday when I had a little party with my friends. I used Too Faced Chocolate Bon Bons palette to create this look. I used Molasses Chip, Almond Truffle, Mocha and Malted. I also used Becca's highlighter in Moonstone to highlight under the brow bone and in the inner corners. I think Chocolate Bon Bons is a great as the original Chocolate Bar palette!
Postauksessa mainitut tuotteet ostettu itse. Tietääkseni Too Faced ja Becca eivät käytä eläinkokeita!
Products mentioned were purchased by me. As far as I know Too Faced and Becca are cruelty free!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Becca. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Becca. Näytä kaikki tekstit
maanantai 13. kesäkuuta 2016
Bon Bons
Tunnisteet:
Becca
,
Meikkikuvat
,
Too Faced
Sijainti:
Oulu, Suomi
sunnuntai 6. maaliskuuta 2016
Moonstone
Joskus sitä tulee ostaneeksi jotain, mitä ei todellakaan tarvitse, koska jostain järjettömästä syystä vain haluaa sen. Minulle kävi näin Beccan korostupuuterin kanssa. Beccan Shimmering Skin Perfector -highlightereita on hehkutettu ainakin YouTube -piireissä pieni ikuisuus, ja lopulta hehkutus vei voiton minustakin. Jännäähän tässä on sekin, että viime vuonna New Yorkin reissussa kävin kyllä Beccan hyllyjä hivelemässä Sephorassa, mutta en vielä tuolloin jaksanut kovin merkin tuotteista innostua :D.
Hiljattain pistin sitten menemään tilausta Beautylishille ja nappasin ostoskoriin Beccan korostuspuuterin sävyssä Moonstone. Pearl ja Opal -sävytkin olivat houkuttelevia, mutta pelkään, että Opal olisi kuitenkin liian tumma, ja jostain syystä valkosävyiset korostustuotteet tuntuvat vähän pelottavilta, joten Moonstone vei voiton Pearlista. Hintaa Moonstonella on 38 $ (n. 35 €)
Beccan highlighterit on pakattu ufoa muistuttavaan, pyöreään rasiaan. Reunojen materiaali on nihkeän kumimaista. Tyylikkään pakkauksen sisäkannessa on peili.
Moonstone on sävyltään vaalea, persikkainen kulta. Se ei ole liian lämmin, mutta ei kylmäkään. Sellainen helppo sävy, joka sopii varmasti monille vaaleaihoisille. Puuteri on pannussa aikalailla tasaisen väristä eikä siinä ole mitään turhia kikkailuja tai printtejä. Sinänsä mukavaa, että pintaa ei ole lähdetty koristelemaan mitenkään, niin eipähän tule paha mieli tuotteen käytöstä :D.
Puuteri tuntuu sormiin melko pehmeältä ja siitä lähtee hyvin pigmenttiä. Tiesin jo etukäteen, että Beccan tuotteilla saa todella voimakkaat korostukset aikaan, mutta minut yllätti, kuinka helposti tällä saa myös kevyempää jälkeä aikaan. Puuteri levittyy kauniin tasaisesti iholle ja häivyttyy helposti. Mitään isompaa kimalletta Moonstonessa ei ole nähtäissä, vaan aivan hienon hienoa shimmeriä, joka näyttää iholla hehkuvalta.
Levitykseen olen toistaiseksi käyttänyt sormea tai viuhkasivellintä, ja molemmat toimivat, Viuhkalla tulee helposti kevyempää jälkeä. Minun olisi kyllä aika hankkia muutama uusi kasvosivellin, ja juuri korostustuotteille olen aikonut jo pitkään hankkia sopivan siveltimen.
Minun on pakko vertailla tätä tuotetta aiempaan highlighter -suosikkiini Too Facedin Candlelight Duoon. Sävyltään nämä eroavat hieman, TF:n ollen kultaisempi ja Moonstonen persikkaisempi. Molemmat ovat pehmeitä, pigmenttisiä ja hienojakoisia. Beccan Moonstone näyttää minun silmiini kuitenkin aivan aavistuksen hienojakoisemmalta kuin Too Faced, ja jos nyt olisi pakko valita vain toinen näistä, veisi kuukivi voiton kynttilänvalosta. Beccan pakkaus on myös arvokkaamman ja jämäkämmän oloinen.
Minulla on nyt jo varmasti korostustuotteita koko loppuelämän tarpeisiin. Oliko Moonstonen tilaaminen järkevää, kun minulla oli jo lähes yhdenveroinen Too Facedin tuote? No, minulle Moonstone oli kuitenkin hintansa ja tilaamisen arvoinen. Tilasin sen osittain itselleni pienenä hemmotteluna koulutusjakson päätteeksi ja töiden alkamisen kunniaksi. Kaiken ei aina tarvi olla järkevää ja tarpeellista, jos se tuottaa kuitenkin iloa elämään ;).
| Beautylishille erikoismaininta sekä todella huolellisesta pakkauksesta että muutenkin lähetyksen yksityiskohdista! |
Briefly in English: I caved in to the temptation and bought the Becca Shimmering Skin Perfector in Moonstone from Beautylish. I've heard raves about these highlighters for years and I finally jumped on board the hype train.
The compact reminds me of UFO's, its classy and sturdy. There's also a mirror on the inside. The powder itself has no decorations, which is actually kinda nice. I don't have to feel bad for messing up any pretty prints or anything :D.
The powder feels soft, is pigmented and has no big glitters or shimmers in it. I knew Becca's highlighters can be quite intense, but I was pleasantly surprised with how easy it's to get a soft finish as well. The powder is smooth and easy to blend. I've used my fingers or a fan brush to apply it.
I already own Too Faced's Candlelight Duo highlighter and I have to say Moonstone is very similar when it comes to the quality. However, I feel that Moonstone is slightly more finely milled and I like the compact more, so to me Moonstone is the winner.
I didn't really need Moonstone, but sometimes it's OK to just pamper yourself.
Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Becca ei käytä eläinkokeita!
Product in thos post was purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Becca is cruelty free!
Sijainti:
Oulu, Suomi
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)