Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ebay. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ebay. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. elokuuta 2012

Vielä kerran BB

BB -voiteista on jauhettu jo täällä ja muuallakin lähes kyllästymiseen asti, mutta kirjoitan nyt vielä kerran uudesta BB -voiteesta. Ohimennen mainitsinkin jo aiemmassa postauksessa, että olen hankkinut jo monessa paikassa kehutun Dr. Jart Rejuvenating Beauty Balm Silver Label -voiteen. Miksiköhän muuten BB -voiteet tahtovat olla tuollaisia nimihirviöitä? 

En enää viitsi kirjoittaa, mitä BB -voiteet ovat/ mitä kaikkea niiden pitäisi tehdä, vaan tällä kertaa menen suoraan asiaan ja kerron vain mitä tämä kyseinen voide tekee. Viimeiseksi BB -voide postaukseksi tämä jäänee siksi, että tuskin tulen enää hankkimaan muuta BB -voidetta tai en ainakaan muun merkkistä. Aiempiin BB -voide postauksiin pääsee täältä, täältä ja täältä :)


Dr. Jart voide ja mukana tulleet näytteet.

Voi siis jo varmaan arvata, että olen erittäin tyytyväinen Dr. Jartin Silver Labeliin. Voide peittää paljon paremmin kuin aiemmin kokeilemani voiteet, joista kyllä pidin myös. Hyvästä peittävyydestä huolimatta voide ei tee paksun tai maskimaisen näköistä jälkeä, vaan lopputulos on luonnollinen. Kuten muutkin BB -voiteet, joita olen kokeillut, tämäkin sulautuu omaan ihonväriin hyvin. Voide on kuitenkin aika vaaleaa, joten kovin tummalle iholle tämä tuskin enää sulautuu.

Voidetta tarvitsee yllättävän vähän koko kasvoille, joten 50ml putkilo kestänee pitkään. Olen käyttänyt voidetta pohjustajan päällä, mutta erillistä kosteusvoidetta en tarvitse. Pohjustajakaan tuskin on välttämätön. Voidetta ei tarvitse kuin yhden kerroksen, mutta näppylöille voi taputella vielä vähän lisää. Ihan suurimpia finnejä tämäkään ei peitä täydellisesti, mutta kohtuu hyväihoiselle tämä varmaan riittää ihan yksistään. Itse olen lisännyt tarvittaessa vielä peitevoidetta ja viimeistellyt joko värittömällä- tai mineraalipuuterilla.


Vasemmalla paljas ihoni ja oikealla pohjustaja + BB -voide, ei erillistä peitevoidetta eikä puuteria. Kuvattu luonnonvalossa.

Muissa kokeilemissani BB -voiteissa on ollut aika voimakas tuoksu, joten yllätyin (positiivisesti) kun tämä ei tuoksunut juuri miltään. Voide on aika paksun tuntuista, mutta varsinkin pohjustajan päälle levittyy hyvin. Iholle jää vähäksi aikaa hieman tahmea tuntuma, mutta se menee nopeasti ohi ja jäljelle jää lähes mattapinta. Itselläni on edelleen voimakkaasti rasvoittuva iho, joten käytän puuteria, mutta kuivemmalle iholle ei varmaan puuterikaan ole välttämätön. Pysyvyys voiteella on myös hyvä, vaikka oma ihoni kyllä alkaa jossain vaiheessa päivää kiiltelemään ilman meikin korjailuja. 

Mitään vaikutusta ihoni kuntoon en ole ainakaan vielä lyhyehkön käyttöajan jälkeen huomannut. En kyllä odota edes BB -voiteilta enää ihon paranemista, sillä minun ihoni taitaa vaatia järeämmät keinot. Pääasia hoitavuuden suhteen minulle onkin, ettei tuote ainakaan huononna ihoani ja sellaistakaan en ole Dr. Jartilla huomannut. 

Dr. Jartia voin vielä kehua siitä, että pakkaus on toimiva ja tyylikäs (joskin minulla jo sotkeentunut, kun olen lähminyt sitä voiteisilla käsilläni). Annetaan lopuksi plussaa vielä korkeasta 35 SPF suojakeroimestakin.

Huonoksi puoleksi tuotteessa voi laskea lähinnä hinnan. Tämä on kallein kokeilemistani BB -voiteista, mutta ei onneksi mitenkään järkyttävän hintainen. Itse tilasin voiteen Ebaysta myyjältä cosmetic.love ja hinta oli 26,38$ (vajaa 22e), postikulut olivat ilmaiset. Ei siis mitenkään mahdoton hinta 50ml voiteesta, joka vielä tuntuu olevan riittoisa. Voide tuli pahvisessa paketissaan, jossa oli myös "virallinen", aitouden todistava sinetti, joten minulla ei ole syytä epäillä, että kyseessä olisi väärennös. Toimitus oli nopea ja mukaan oli laitettu kolme näytettä. Minulla ei ole muuten aavistustakaan, mitä nuo näytteet ovat, joten jos joku tunnistaa kuvasta niin saa kertoa minullekin :)

Dr. Jart vei siis minullakin BB -voiteiden ykkössijan ja tulen tilaamaan uuden purkin kun tämä loppuu. Sijoitan mielelläni reilu pari kymppiä näin toimivaan tuotteeseen!


 Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Dr. Jart ei testaa eläimillä!

perjantai 4. toukokuuta 2012

Shoppailuja ja klubi-ilta 2

Keskiviikkona en saanut paljon palautua vapusta vaan menoja oli iltaan asti. Make Up Storella oli jälleen klubi-ilta, joten alkuillasta suuntasin Oulun keskustaan ja tein pientä shoppailua klubi-illassa ja ennen sitä. Kosmetiikkapuolelta mukaan lähti Vitalis -purkki (uudessa kuosissa!), Herbinan tuuheuttava hiuslakka sekä Make Up Storelta High Tech Lighter sävyssä Big Bang. Lisäksi löysin aivan ihanan punaisen mekon Seppälästä. Päivän saldoa täydensi vielä se, että postiluukusta tipahti Ebaysta tilattu (teko)käärmeennahkalaukku <3




High Tech Lighterista kirjoittelen oman postauksen sitten kun olen sitä kokeillut eri tarkoituksiin. Kyseessähän on monitoimituote, jota voi käyttää mm. luomivärin pohjustajana tai huulilla. Tämän kertaisen klubi-illan teema oli Make Up Storen kesälookki Coral. Lookkiin kuuluu merellisiä sävyjä sinisistä koralleihin. Myyjä teki illassa mallille silmämeikin teeman mukaisesti, ja tarjolla oli jälleen kuohuviiniä ja pientä naposteltavaa. Ostokseni ei kuulunut Coral -lookkiin, vaikka sävy onkin aika korallinen ja olisi siten siihen ihan hyvin sopinut.

Vitalista käytän huulirasvana, vaikka se käy lähes mihin tahansa. Se on ollut jo vuosia luottohuulirasvani enkä varmaan luovu siitä koskaan. Pieni tauko käytössä oli, kun vanha loppui enkä muistanut heti ostaa uutta, mutta muuten minulta on löytynyt Vitalis -purkki (tai useampikin) yli 10 vuoden ajan. Kaverinikin tietävät Vitalis riippuvaisuuteni, joten kun olin lähdössä vaihtoon Englantiin sain kaveriltani selviytymispakkauksen, joka sisälsi mm. Vitaliksen. Purkki maksoi Anttilassa 3,50e, ja kestää huulirasvana helposti pari vuotta, ja tätähän saa useimmista kaupoista. Tuo uusi ulkonäkö on muuten IVANAHelsingin suunnittelua ja ainakin minusta aika piristävä!

Herbinan hiuslakan ostin myös Anttilasta ja hinta taisi olla hiukan alle 4e. En ole aiemmin kokeillut, mutta ensimmäinen kokeilu tänään oli ihan lupaava. Pitoa tuntui olevan hyvin ja haju oli ihan miellyttävä eikä liian voimakas.




Käärmylaukku saapui minulle Kiinasta eikä hintaa ollut kuin n. 6,5e postikuluineen!!! Etsin ympäri nettikauppoja käärmeennahkakuosista pikkulaukkua, ja tämä miellytti eniten silmää sekä oli superedullinen. Reilu viikko tilaamisesta meni siihen, että laukku oli perillä, ja olin oikein tyytyväinen ostokseeni. Tällä hinnalla ja tekonahkalaukusta ei tietenkään kannatakaan odottaa mitään huippulaatua, aitoa nahkaa en kuitenkaan edes haluaisi. Laukusta saa ketjun kokonaan irti, ja mukana tuli itseasiassa ketjuja kaksin kappalein. Kuvassa laukussa pitempi ketju, toinen oli muuten samanlainen, mutta lyhyempi. Samoja laukkuja sai useissa eri väreissä. Mietin tämän ja vaalean sävyisen välillä, mutta lopulta tämä miellytti eniten omaa silmää. Myyjä, jolta laukun tilasin oli hotsell-99.

Kuva Seppälän sivuilta!

Seppälän mekon kuvan nappasin tapojeni vastaisesti heidän sivuiltaan. Itse on vaikea ottaa hyvää kuvaa mekosta, joka ei ole kenenkään päällä. Mekko kuuluu Seppälän Great Girls mallistoon ja oli nyt tarjouksessa 22,17e, normaalisti 36,95e. Menin Seppälään kokeilemaan yhtä tunikaa, mutta nappasin samalla pari muuta vaatetta kokeiluun. Yllättäen tämä mekko oli tosi kiva ja muut vaatteet näyttivät päälläni kauheilta, vaikka odotin asian olevan täysin päinvastoin :) Tähän mekkoon olisi ollut oikein hyvin sopivat punaiset ballerina -kengät Anttilassa, mutta en viitsinyt käyttää kaikkia rahojani yhden päivän aikana...Nyt saisi tulla vaan lämpimämmät säät, että pääsisi pitämään mekkoja. Oulussa satoi tänäänkin (3.5.) lunta :(

Oli kyllä hauskaa käydä pitkästä aikaa kunnolla shoppailemassa kaupungilla ja ystäväni M oli oikein loistavaa seuraa!



Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Make Up Store eikä Herbina testaa eläimillä, Vitaliksen valmistajasta minulla ei ole varmaa tietoa!

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Hot Pinkkiä iholle

Toisena BB -voiteena kokeiluuni pääsi Skin79 Hot Pink Super Plus. Tilasin voiteen Ebaystä (jee, ensimmäinen Ebay tilaus ikinä!) ja yllätyin, miten nopeasti tuote saapui perille. Maksoin täysikokoisesta 40g voiteesta 13,83$, eli n. 10,60e, toimituskuluineen. Tuote postitettiin heti tilausta seuraavana päivänä, ja todellinen yllätys oli kun voide oli kotiovella 6 päivän päästä postituksesta! Myyjä oli arvioinut toimitusajaksi 3-5 viikkoa ja olen lukenut monesta paikasta, että Koreasta tilatessa voi odottaa vähintään kahden viikon toimitusaikaa. Käyttämäni myyjä oli ideaseller_kr. Myyjällä oli hyvät arvostelut, ja ei kyllä itselläkään tämän tilauksen perusteella ole mitään pahaa sanottavaa. Ebayssä minua on epäilyttänyt myyjien rehellisyys ja tuotteiden aitous, mutta saamassani tuotteessa ei ollut mitään mikä viittaisi sen olevan väärennös. Katsoin Youtubesta pari videota, jossa vertailtiin aitoja ja väärennettyjä tuotteita ja omani täytti kaikki aidon tuotteen merkit.

Tuote lupaa muiden BB -voiteiden tavoin toimia useammankin tuotteen edestä. Skin79 Hot Pink Super Plus lupaa vaalentaa, toimia aurinkosuojana ja estää ihon ikääntymistä. Lisäksi paketissa luvataan kosteutusta ja hoitoa iholle sekä tietenkin peittävyyttä ihon virheille. Kuten muutkin BB -voiteet, tuote ei varsinaisesti valkaise ihoa vaan tarkoitus on, että mahdolliset pigmenttivirheet iholla vaalenevat.




Kuten kuvasta saattaa huomata, voide on pumppupullossa. Itse pidän pulloa ihan toimivana, sillä se on hygieeninen ja pumpusta pystyy ottamaan helposti haluamansa määrän voidetta. Näin Youtubessa videon, jossa "tyhjä" pullo aukaistiin ja sisällä olikin vielä valtavasti tuotetta, joten itsekin aion kyllä purkin leikellä auki kun pumppaamalla ei enää tuotetta ulos saa.

Olen nyt käyttänyt tuotetta muutamia kertoja ja kokemukseni ovat olleet hyvin samankaltaisia kuin Misshan BB -voiteen kanssa. Täydellistä peittävyyttä tälläkään voiteella ei saa, mutta ihon väri ja pienet virheet tasoittuvat kivasti. Käytän tätä yleensä kaksi kerrosta kasvoilleni ja levitän voiteen käsin tai ELFin synteettisellä puuterisiveltimellä ja päälle laitan kevyesti viimeistelypuuteria. Olin odottanut tämän voiteen olevan vähän peittävämpi kuin Misshan voiteen, sillä kokeilemani näytteen perusteella oli näin vaikuttanut. Tämä kuitenkin ehkä jopa häviää peittävyydessä hieman Misshalle, suurta eroa ei kuitenkaan ole. Tämänkin kanssa olen siis käyttänyt vielä erikseen peitevoidetta silmien alusille ja isommille näppylöille.

Se missä Skin79 Hot Pink -voide puolestaan voittaa Misshan Perfect Coverin on tuntuma iholla. Skin79 -voide on mielestäni kosteuttavampi, itse en välttämättä tarvitse kosteusvoidetta tämän alle. Lisäksi voide asettuu iholle todella nopeasti niin ettei sitä tunne lainkaan. Värisävy sulautuu omaan ihooni yhtä hyvin kuin Misshankin väri. Hot Pink -voidetta ei tietääkseni ole kuin tämä yksi sävy saatavilla, joten tämä varmasti soveltuu parhaiten suhteellisen vaaleaihoisille.

Seuraavaksi kuvasarja voiteesta ihollani:

Paljas iho.
Yksi kerros Skin79 Hot Pink Super + -voidetta.

Kaksi kerrosta BB -voidetta, peitevoide ja puuteri.

Kuten kuvista näkyy, voiteella saa ihan mukavan lopputuloksen. Kuvat olen vain rajannut ja terävöittänyt, muuta muokkausta en tehnyt. Täydellistä posliini-ihoa ei tule, mutta suht tasaisen ja luonnollisen näköisen ihon tällä saa. Olen voiteeseen aikalailla yhtä tyytyväinen kuin olen ollut Misshaankin. Skin79 -voidetta en ole vielä testannut mineraalimeikkipohjan alla, mutta uskoisin sen toimivan hyvin niinkin. Sain tuotteen edullisesti Ebaystä, joten se on ollut ehdottomasti hintansa arvoinen ja käytän tuotteen mielelläni loppuun. Yleensäkin olen nyt aikalailla täysin siirtynyt BB -voiteiden käyttöön. Pidän erityisesti voiteiden kyvystä sulautua omaan ihon väriin ja luonnollisesta lopputuloksesta. Lisäksi voiteet levittää todella nopeasti!

Vielä polttelisi kokeilla ainakin Dr. Jartin BB -voidetta, mutta saa nähdä milloin raskisin siihen panostaa. Skin79 on kuitenkin oikein mukava tuote, jota tulen varmaan jatkossakin käyttämään. Selvää suosikkia kummastakaan kokeilemastani BB -voiteesta ei ole tullut, joten näiden välillä kulloinkin vallitseva hinta tulee määräämään sen kumman milloinkin hankin.


Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Jälleen kerran Aasialaisen merkin eläinkoestatuksesta on vaikea saada tietoa, mutta näyttäisi että Skin79 ei testaa eläimillä!