Näytetään tekstit, joissa on tunniste Etsy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Etsy. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. syyskuuta 2012

Luvattuja tuoksuja

Vielä viimeiset työkiireet on menossa, mutta pian postaustahti toivottavasti hieman paranee, kun alan taas täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Rahat myös tietenkin vähenee, kun ei palkkaa saa, ja kosmetiikkaostoksiakin pitää varmasti karsia, mutta onneksi tällä hetkellä on vielä paljon tuotteita odottamassa postausta :)

Sitten ihan asiaan. Lupailin tuoksupostausta ja nyt se sitten tulee. Olen yrittänyt etsiä kivoja indietuoksuja, sillä kaikki suosikkihajuveteni ovat valitettavasti yhtiöiltä, jotka käyttävät eläinkokeita, enkä haluaisi niitä siksi ostaa. Tällä kertaa kokeiluun pääsi kaksi tuoksua Etsyssä kauppaavalta Dorian & Dahlilta.




D&D kuuluun niihin indiefirmoihin, jotka löysin Phyrran kautta. Phyrralla on mielestäni aina hyviä ja luotettavia arvosteluja, joten erityisesti indiefirmoja olen löytänyt hänen kauttaan paljon. Dorian & Dahlilla on mukavan kokoinen valikoima hajuvesiöljyjä ja muistelen heidän ilmoittaneen, että tulossa on myös voidemaisia tuoksuja.
Tilasin kokeiluun siis kaksi täysikokoista tuoksua, mutta myös näytteitä on saatavilla. Valitsemani tuoksut ovat Phyrran inspiroima Dame Caniche sekä liikkeen omistajan äidin inspiroima Yummy.

Tuoksuissa pidän suhteellisen voimakkaista, lämpimistä ja makeista tuoksuista,. Liian imelät tuoksut eivät kuitenkaan enää miellytä minua. Suosikkituoksuryhmäni olisivat varmaan hedelmäiset ja itämaiset tuoksut. Olen myös aika herkkä joillekin tuoksuille ja saan aika usein päänsärkyä tuoksujen vuoksi.
Toinen syy, miksi olen tutkaillut indietuoksuja on se, että ne ovat yleensä joko öljyjä tai voiteita. Allergikkona ne sopivat minulle paremmin kuin perinteiset suihkutettavat tuoksut, jotka saavat minut aivastelemaan. Sen pahempia oireita en onneksi hajuvesistä saa. Listaan tähän vielä joitain suosikkituoksujani niin saatte ehkä paremmin käsitystä maustani: Calvin Klein Euphoria ja One Shock, Escada Taj Sunset ja Rockin' Rio, Dolce & Gabbana 3 L'Impératrice, Diesel Loverdose.

Nyt Dorian & Dahlin tuoksuihin tarkemmin...

Dame Caniche: (alla kuvaus Dorian & Dahlin sivuilta)

Inspired by the beautiful and talented Phyrra, Dame Caniche is the quintessential girly scent with out being overly sweet.

Decadent almond creme brulee sweetens spiced pears and juicy raspberries while warm sandalwood and a fresh bouquet of frangipani florals waft through rich amber.

The perfect scent for bold beauties!

SCENT FAMILY: Fruity, Sweet, Warm

Oma mielipide: Tuoksun kuvaus on mielestäni oikein osuva. Tuoksu on selvästi makea ja tyttömäinen, mutta ei liian imelä. Pohjatuoksu on lämmin ja hienostunut, joten tämä ei tuoksu makeudestaan huolimatta "teinimäiselle".
Tuoksukuvauksessa on lueteltu manteli creme brulee, mausteiset päärynät, vadelmat, santelipuu, temppelipuu ja meripihka. Itse olen huono erottamaan yksittäisiä tuoksuja, mutta ainakin creme brulee, mausteinen päärynä ja lämmin meripihka on tuoksusta tunnistettavissa. Tuoksussa on aika voimakas alkutuoksu, jota en osaa oikein sijoittaa mihinkään, mutta se voisi olla manteli tai sitten mausteisen päärynän aromeja.
Tuoksu vaati minulta hieman totuttelua. Pidin heti lämpimästä ja pehmeästä pohjatuoksusta, mutta alun voimakas, tunnistamaton tuoksu tuntui aluksi aika oudolta. Parin käyttökerran jälkeen olen kuitenkin alkanut pitää tuoksusta paljon ja tuntuukin, että joka kerta kun tuoksuttelen tätä, pidän siitä enemmän ja enemmän.
Tuoksua ei kannata kuin pyyhkäistä kevyesti muutamaan kohtaan iholle, sillä se on melko voimakas. Tuoksu pehmenee iholla nopeasti, mutta pohjatuoksu säilyy kauan. Käytin Dame Canichea tänään ja tällä hetkellä tuoksu on ollut ihollani lähemmäs 8 tuntia ja sen haistaa yhä.




Yummy: (alla kuvaus Dorian & Dahlin sivuilta)

Inspired by my mother, this scent is subtly sweet and delightfully airy.

Crisp, cool pineapple, sticky sweet island mango and tangy white grapefruit all soaked in bubbly ginger ale to give it that effervescent sparkle and creamy rice milk musk for a smooth finish.

SCENT FAMILY: Fresh, Fruity, Foody

Oma mielipide: Myös Yummy on kuvailtu todella osuvasti. Tuoksu on voimakkaasti hedelmäinen ja makea, mutta kuitenkin myös raikas. Näistä kahdesta tämä on mielestäni nuorekkaampi, mutta ei tämäkään ole liian "teini".
Tuoksussa pitäisi haistaa ananas, mango, greippi, inkivääriolut ja riisimaitomyski (?). Vaikka tuoksu on selvästi hedelmäinen, en haista tästä erikseen ananasta, mangoa tai greippiä. Enemmänkin tuoksusta tulee mieleen jokin hedelmäkarkki. Tuoksu raikkaus johtuu varmasti sekä greipistä että inkiväärioluesta. Rakastan ginger alea, joten se voisi mielestäni tuoksua selvemminkin. Riisimaitomyski on minulle täysin tuntematon tuoksu enkä varsinaisesti tavallistakaan myskiä tästä erota. Tuoksussa on kuitenkin pehmeyttä, joka varmaan tulee tästä erikoisesta tuoksun osasesta.
Tämä on mielestäni näistä kahdesta "helpompi" tuoksu eikä vaadi totuttelua. Tuoksuna tämä menee mielestäni samaan perheeseen Escadan tuoksujen kanssa, joten jos pidät niistä, pitäisit todennäköisesti Yummystakin. Muistelen, että tämän kesto on iholla hieman heikompi kuin Dame Canichen, mutta pitkään tämäkin tuoksuu

Tilasin siis molemmat tuoksut täysikokoisina, enkä kyllä ole katunut. En yleensä osta täysikokoisia tuoksuja haistamatta niitä etukäteen, mutta minulla oli tunne, että tulen pitämään näistä. Hyvä onni minulla olikin ja sain kaksi hyvää ja erilaista tuoksua. Molemmat ovat kyllä makeita ja lämpimiä, mutta kummatkin yksilöllisiä. Vaikka Yummy onkin Escadamainen, ei sekään ole kopio. 
Tuoksut on pakattu pieniin lasisiin roll-on -pulloihin, joissa on 8ml tuoksuöljyä. Mielestäni pakkaukset ovat toimivat, tyylikkäät ja ammattimaisen näköiset. Varsinkin etiketit miellyttävät silmääni. Vaikka pullot ovat pienet, tulevat nämä varmasti kestämään pitkään, sillä öljyä ei tarvitse laittaa paljoa iholle. Tuoksuihin on käytetty jojoba- ja riisiöjyä (rice bran oil) ja ne imeytyvät ihoon heti jättämättä öljyistä tunnetta iholle. 
 

 
Täysikokoiset tuoksut maksavat 12,50$ (n. 9,70e), postikulut ovat 5$ (n. 3,90e) ensimmäiselle tuotteelle  + 0,50$ (n. 0,40e) jokaiselle lisätuotteelle.  Näytteitä saa setteinä, esimerkiksi 3kpl/5$ ja postikulut ovat niille hieman pienemmät. Tuoksut oli pakattu todella hyvin, joten lasipullot tulivat täysin ehjinä USA:sta (Hawaijilta) Suomeen asti. Tällä hetkellä tilaukset luvataan postittaa 3-10 päivän kuluessa, minun tilaukseni postitettiin 5 päivässä. Postissa paketti matkasi reilun viikon.


En osaa valita omaa suosikkiani näiden kahden tuoksun välillä, sillä pidän molemmista. Kumpikin meni kyllä ehdottomiksi suosikeiksi kokeilemistani indietuoksuista. Suosittelen kokeilemaan Dorian & Dahlin tuoksuja, jos kaipaa yksilöllisiä ja eläinystävällisiä tuoksuja. Yummya suosittelen erityisesti Escadan ystäville ja Dame Canichea makeiden, mutta vähän aikuisempien tai hienostuneempien tuoksujen ystäville. Muitakin D & D.n tuoksuja toki kannattaa käydä vilkaisemassa, jos edellä kuvaillu tuoksut eivät houkuta. 


Tekstin tuotteet ostettu itse ja mielipiteet omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Dorian & Dahl ei käytä eläinkokeita! 

lauantai 18. helmikuuta 2012

Söpöilyn jatko

Tilasin pari viikkoa sitten lisää Scaredy Cat Cosmeticsin luomivärejä, kun koodilla sai 20% alennuksen kaikista tuotteista. Olisin tietysti säästänyt enemmän, jos olisin tehnyt isomman tilauksen, mutta tällä kertaa tilasin kuitenkin vain yhden täysikokoisen luomivärin ja viisi näytettä ;)



Tilaus saapui reilussa viikossa postituksesta, ja minä pääsin swatchauspuuhiin. Alla siis kuveja uusista luomiväreistäni. Enemmän tietoa Scaredy Cat Cosmeticsista ja heidän tuotteistaan löytyy Söpöys yliannostus! -postauksestani.

Ylärivistä ja vasemmalta aloitten värit Arctic Royale, Tudor, Hera, Keltoi, Koi-Eurism ja Draconia. Pohjustajana Fyrinnaen Pixie Epoxy ja kuvattu luonnonvalossa.

Samat värit keinovalossa


Todella tyytyväinen olin tälläkin kertaa väreihin. Samaa hyvää laatua kuin ensimmäisen tilauksen värit, ja sävytkin olivat mieleen. Jotenkin tuli paljon vihertäviä sävyjä tällä kertaa valittua. Vihreä-kultaisesta duochrome -sävystä, Hera, uskalsin tilata täysikokoisen purkin suoraan ilman näytettä.  En oikeastaan ymmärrä, miksi Hera ei ollut mukana jo ensimmäisessä tilauksessa. Vaaleampi kullanvihreä Keltoi on myös aivan ihana. Vaalea, lilaan taittava Arctic Royale tulee tarpeeseen silmän sisänurkkaan sopivana värinä. Harmahtavan violetti Tudor sopisi varmasti hyvin yhteen Arctic Royalen kanssa, ja niistä saisi hyvän värillisen, mutta kuitenkin hillityn meikin. Itseasiassa muutenkin kivoja väripareja näistä löytyy, ihan suunnittelematta sattui näin :) Koi-Eurism on kaunis turkoosinvihreä sävy, itselläni ei täysin vastaavaa ollut ennestään. Draconia on itselleni epätyypillinen sinertävänvihreän sävy, melko pastellinen, mielenkiintoista päästä testailemaan tätä. Tälläkin kertaa kaikki värit ovat hohtavia tai niissä on shimmeriä, mutta ei mitään isoa glitteriä.

Tässä meikissä pääosassa Hera ja sisänurkassa Keltoi. Kuvattu luonnonvalossa, ja kamera harmillisesti söi vähän värejä.

Tällä kertaa pääsin siis kokeilemaan täysikokoisen purkin toimivuutta. Ensinnäkin purkki on tietenkin todella söpö. Vähän hankala säilytettävä erikoisen muotonsa ja korkeutensa vuoksi, mutta tämmöisiähän on kyllä kiva pitää hyllyllä ihan koristeena sen sijaan, että tunkisi purkin meikkipussiin tai -laatikkoon piiloon. Yleensä en pidä erityisemmin sirottimista, mutta tässä se tuntui toimivan aika hyvin. Sirottimesta tuli sopivasti väriä purkin kannelle, kun joskus minusta tuntuu, ettei sirottimen läpi saa tulemaan mitään. Toistaiseksi jätän siis sirottimen paikoilleen, vaikka sen saa kyllä helposti irtikin (testasin). En siis usko, että Hera jää ainoaksi täysikokoiseksi väriksi, jonka Scaredy Catilta hankin. Voin jo kuvitella rivin söpöja purkkeja hyllylläni...

Lopuksi kuvasarja täysikokoisesta Herasta. Kaikillä sävyillä on siis omat yksilölliset purkkinsa omine kuvituksineen. Klikkailkaa kuvia isommiksi!






 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Scaredy Cat Cosmetics ei testaa eläimillä!

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kauneusriippuvaisuus

Tällä kertaa esittelyssä Etsyssä toimiva My Beauty Addiction, ja muutamia sen tuotteita. My Beauty Addiction ( tai lyhemmin MBA) tekee ja myy Etsyn kautta monenlaisia kosmetiikkatuotteita aina luomiväreistä ja huulikiilloista tuoksuihin ja vartalovoiteisiin. Valikoima on todella laaja enkä itse ole vielä kokeillut kuin murto-osaa tuotteista.

Ensimmäisen tilaukseni MBA:lta tein viime joulukuun alussa ja toisen pari viikkoa sitten. Tilaamieni tuotteiden lisäksi olen voittanut yrityksen Facebook -sivujen kilpailuista usemmankin palkinnon ja saanut yhden luomivärinäytteen tilaukseni mukana. Kerron tuotteiden kohdalla, mitkä olen itse hankkinut ja mitkä saanut palkintoina. Kaikki mielipiteeni tuotteista ovat rehellisiä ja omiani riippumatta siitä, olenko ne itse ostanut vai en.

Kaikki My Beauty Addiction tuotteeni

Yrityksen laaja valikoima on yksi sen hyvistä puolista. MBA:lla on myynnissä hurja määrä eri luomivärisävyjä ja huulikiilloista ja -punistakin löytyy kattava värivalikoima. Lisäksi kaupan on meikkivoidetta,  mineraalimeikkipohjia, poskipunia ja mineraalipeiteaineita. Meikkituotteiden lisäksi tarjolla on saippuoita, voiteita, deodoranttia ja tuoksuja. Ja tässä on lueteltuna vain suurin osa tuotteista, muitakin yksittäisiä kosmetiikkatuotteita löytyy, mutta en ala tähän tekstiin luettelemaan joka ikistä tuotetta erikseen :) Käsitykseni mukaan tuotteet ovat pääasiassa yrityksen itse luomia. Liquid Mineral Foundation -meikkivoiteesta on tuotteen tiedoissa kerrottu, että sen pohja on valmiina hankittu, ja he itse ovat parannelleet tuotetta mieleisekseen. Lisäksi en ole varma esimerkiksi Pure Pearl Powder -helmipuuterin alkuperästä, sillä täysin samaa tavaraa on myynnissä tukkukauppiaillakin.

MBA:lla on erittäin aktiivinen Facebook -sivu. Sivulla järjestetään viikottain jokin meikkihaaste, jossa luodaan meikki annettujen värien, kuvan tai teeman mukaan, ja haasteen voittajaksi valittu saa lahjaksi kolme valitsemaansa täysikokoista luomiväriä. Lisäksi naamakirjassa järjestetään yleensä joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina Facebook Party, jossa on lukuisia pieniä kilpailuja, joista voi voittaa erilaisia tuotteita. Itse olen ollut mukana kaksissa pippaloissa ja voittanut molemmista jotain. Lisäksi minut valittiin yhden meikkihaasten voittajaksi ja pääsin valitsemaan kolme haluamaani luomiväriä (ei muuten ollut helppo tehtävä...). FB pippaloita suosittelen, jos vain jaksaa, ja on mahdollisuus valvoa yön yli (yritys on yhdysvaltalainen, joten toiminta ajoittuu Suomen yöaikaan). Juhlien osaanottajamäärä ei ole oman kokemukseni mukaan valtava, joten niissä on hyvä mahdollisuus voittaa jotain. Osa kilpailuista vaatii tietoa yrityksen tuotteista, mutta joissain pärjää pelkän tuurin avulla. Facebook -sivu on mukavan lämminhenkinen ,ja itse pidän siitä, että yritys pitää aktiivisesti yhteyttä asiakkaisiinsa sen avulla.

Ensimmäiset hankkimani tuotteet olivat viisi näytekokoista voidemaista tuoksua. Eri vaihtoehtoja on todella paljon valittavana, joten on hyvä, että tuoksuja saa näytteinäkin. Olen ollut todella tyytyväinen tuoksuihini, ne kestävät melko pitkään, eivätkä jätä ihoa rasvaiseksi. Koska niiden pohja on tehty kookosöljystä, manteliöljystä ja mehiläisvahasta se ei myöskään kuivata tai ole muuten pahaksi iholle, ellei nyt satu olemaan allerginen jollekin aineelle. Mikään viidestä valitsemastani tuoksusta ei ole epämiellyttävä, mutta suosikeiksi on noussut Stiletto Blonde ja Butt Naked in Bed. Stiletto Blonde on "kopio" Lushin Sex Bomb tuoksusta ja siinä on kukkien ja myskin tuoksuja. Butt Naked in Bed koostuu omenan, päärynän, melonin, vaniljan ja myskin tuoksuista. Tulen varmaan tilaamaan lisääkin tuoksuja kokeiluun ja ainakin Stiletto Blondesta on haaveissa täysikokoinen versiokin. Hintaa viidellä näytteellä on 13$, eli noin 10e ja yhdestä näytteestä saa tuoksutettua itsensä kyllä todella monta kertaa.

Tuoksunäytteiden pohjassa tuoksun nimi ja käytetyt ainekset

Näytteiden pakkaus on toimiva, ja ne voi pinota

Toisella kertaa tilasin Sugar Babies Jojoba Lip Glaze -huulikiillon sävyssä Rumors ja luomivärien pohjustusaineen Shadow Poxyn. Sugar Babies huulikiillot tuoksuvat ihanan makeille, niitä tekisi mieli tuoksutella koko ajan. Rumors on kauniin korallinen, voimakas pinkin sävy. Kiilto on koostumukseltaan hieman hankala. Se on melko ohutta, ja siten vaikea saada levittymään tasaisesti. Pigmenttiä on kuitenkin hyvin ja pidän siitä, että kiilto ei kuivata huulia lainkaan. Koska kiilto ei ole ollenkaan tahmainen, se ei pysy kovin kauaa huulilla. Väri ja tuoksu ovat kuitenkin niin ihanat, etät tulen varmasti kiiltoa käyttämään.


Rumors huulilla, todellisuudessa väri on peittävämpi ja intensiivisempi

Rumors kädelle swatchattuna, luonnonvalo


Shadow Poxy -luomivärinpohjustaja ei ollut minulle paras tuote. Jauhemaiset luomivärit kyllä tarraavat siihen todella hyvin ja levittyvät tasaisesti sen päälle, mutta omilla rasvoittuvilla luomillani poxy rullaa värit luomivakoon. Aion kuitenkin käyttää tuotetta ainakin kulmaluulla, jossa värit eivät pääse rullautumaan ja varmaan myös toisen kestävämmän pohjustajan päällä luomella korvaamassa varsinaista tahmeaa pohjustajaa. Erikoista tuotteessa onkin, että se ei ole lainkaan tahmean tuntuinen, vaikka jauhevärit siihen hyvin tarttuvatkin.  Pohjustajapurkki näkyy ensimmäisessä kuvassa. Hintaa tuotteella on 5g purkissa vain 4,50$, eli noin 3,50e.

Facebook pippaloista olen voittanut Whipped Body Parfait -vartalovoiteen, ensimmäisessä kuvassa näkyvän pienen meikkipussin sekä Pink Coral -luomivärin. Vartalovoide on sekoitus perinteisemmän oloista valkoista vartalovoidetta ja punaiseksi värjättyä aloe geeliä. Tuoksuna minulla on Cherry Vanilla. Ihoni on kyllä tuntunut tykkäävän voiteesta, eikä superkuivat jalkanikaan ole kutisseet tätä käyttäessäni. Voiteen tuoksu on aluksi melko voimakas, mutta jättää voiteen imeydyttyä vain kevyen makean tuoksun. Tätä tuotetta voisin hankkia lisääkin. Hintaa ensimmäisessä kuvassa näkyvällä pienehköllä  4 oz. purkilla on 7,50$, eli noin 5,90e.

Pippaloista voittamani Pink Coral -luomivärin lisäksi sain meikkihaasteen voitolla valita kolme muutakin luomiväriä. Valitsin värit Dolphin, After Party ja Golden Tiara. Lisäksi jälkimmäisessä tilauksessani sain näytteen Satin Bronze -luomiväristä. MBA:lta luomivärinäytteitä voi tilata joko tavallisissa pikkupurkeissa tai ns. clamshell-purkeissa. Clamshell -purkit ovat edullisempia, 10 näytettä maksaa 7,50$, eli noin 5,90e kun samalla rahalla saa 5 normipurkkia. Edullista kyllä kummallakin tavalla, ja ainakin saamassani näytteessä oli todella paljon tuotetta!


Satin Bronze - Golden Tiara - After Party - Dolphin - Pink Coral
 
Täysikokoisessa purkissa pohjassa tuotetiedot ja sirottimen päällä muovi, jonka saa helposti irti läpän avulla. Oikeassa reunassa Satin Bronze -näyte syvässä clamshell -purkissaan



Luomiväreihin olen todella tyytyväinen. Sävyt ovat kauniita, väreissä on hyvin pigmenttiä ja ja ne pysyvät hyvin luomilla. Itse tietenkin käytän näitäkin pohjustajan kanssa, niin kuin kaikkia luomivärejä. Luomivärit swatchasin merkin oman Shadow Poxy -pohjustajan päälle ja kuvat on otettu luonnonvalossa. Golden Tiara on kauniinpi luonnossa kuin kuvassa, se on todella pigmenttinen ja ihanan kimaltava. Ei tavallisin kullan sävy, ehkä voisi sanoa, että sävy on lähempänä oikeaa kullan sävyä kuin monet kultaiset luomivärit.
Suurin osa luomiväreistä maksaa täysikokoisina 5$, eli noin 3,80e. Jotkin erikoisemmat luomivärit saattavat maksaa vähän enemmän. MBA:lla on myös puristeluomivärejä, mutta niitä en itse ole ainakaan vielä kokeillut, sillä palkinnot ovat sattuneet olemaan juuri jauhemaisia värejä :) Alla olevassa kuvassa MBA:n luomiväreillä tekemäni meikki, josta itselleni tuli mieleen lähinnä My Little Ponyt.
After Party, Dolphin ja Pink Coral tositoimissa


Toimitukset tilauksilleni ovat olleet todella nopeat. Jälkimmäinen tuli alle viikossa tilauksen teosta, nopeammin kuin mikään tilaukseni USA:sta ikinä. Tuotteet ovat olleet pakattuina hyvin, kunnolla kuplamuovilla suojattuna, ja luomivärit pienessä "minigrip" -pussissa. Postikulut eivät ole halvimmat mahdolliset, sillä yhden tuotteen postitus maksaa 4-6$ (3,20 - 4,80e) ja jokainen lisätuote lisää postikuluja 1-5$ (0,80 - 4e). Jos postikulut tuntuvat nousevan hurjiksi kannattaa ottaa yhteyttä myyjään ja pyytää tarkemmin laskettuja postikuluja. Itse säästin viimeksi postikuluissa, koska silloin oli menossa tarjous, jonka ansiosta jouduin maksamaan vain ne postikulut, jotka ylittivät Yhdyvaltojen sisäiset postikulut.

Olen ollut tyytyväinen My Beauty Addictioniin, vaikka kaikki tuotteet eivät ole olleet itselleni täysin sopivia. Tulen varmasti jatkossakin tilaamaan ainakin luomivärejä ja tuoksuja. Postikulut voivat nousta korkeiksi, mutta itse tuotteet ovat mielestäni edullisia. Jos tuotteet vaikuttavat kiinnostavilta, kannattaa tutkia yrityksen Etsy -kauppaa. Facebook -sivut ovat myös tutustumisen arvoiset ja suosittelen osallistumista meikkihaasteisiin ja Facebook Partyihin!



 Postauksen tuotteet ostettu itse tai saatu kilpailujen palkintoina ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni My Beauty Addiction ei testaa eläimillä!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kosmetiikan saatavuus

Olen viime aikoina miettinyt, miksi iso osa ihmisistä on jumittunut käyttämään vain muutamaa markettikosmetiikkamerkkiä. Onko kysymys siitä, että markettikosmetiikka on niin helposti saatavilla, siitä että ei ole vara ostaa selektiivisten merkkien tuotteita vai eikö ole tarpeeksi tietoa muista kosmetiikkamerkeistä?

Maailma on meikkejä täynnä, mutta suurin osa tutuistani käyttää vain marketeista löytyviä perusmerkkejä (esim. Maybelline, L'oreal, Rimmel, Lumene...). Joskus joku tuttuni tai minä itse saatan saada käsiini jonkin selektiivisen merkin tuotteen, mutta nämä ovat poikkeustapauksia. Oma meikkivalikoimani uudistui lähes täysin tutustuttuani indiekosmetiikkaan ja muutamiin nettikauppoihin.

Käytössäni olevia "markettikosmetiikan" tuotteita

Internetin välityksellä on saatavilla lähes rajattomasti kosmetiikkaa eri merkeiltä. Suomalaisia kosmetiikan  nettikauppoja en tunne montaakaan, mutta esimerkiksi brittifirmoja, jotka toimittavat Suomeen on lukuisia. Itse olen tilannut Feeluniquelta, HQhairilta ja ELFiltä (ELF on itseasiassa amerikkalainen meikkifirma, mutta Suomeen toimittaa merkin brittiläinen jälleenmyyjä). Lisäksi mahdollisia ostospaikkoja ovat esimerkiksi Look Fantastic, Cocktail Cosmetics, Cheap Smells, Love Make Up ja Fragrance Direct. Briteistä tilatessa etuna on se, että tullimaksuista ei tarvitse huolehtia kun toimitus tapahtuu EU:n sisällä.

Muualtakin maailmasta löytyy kosmetiikkaa myyviä nettikauppoja niin paljon kun jaksaa vain etsiä. Coastal Scents ja Cherry Culture ovat esimerkkejä Yhdysvalloissa toimivista liikkeistä, joista usein saa lukea meikkiblogeista. Itse en ole kummastakaan vielä tilannut, sillä mielestäni niiden toimituskulut ovat melko kalliit, vaikka tuotteiden hinnat ovatkin edullisia. Iherb taas on muun muassa lisäravinteita myyvä jenkkifirma, jonka valikoimista löytyy kuitenkin myös kosmetiikkaa. Itse olen tilannut ainakin kasvojenpuhdistustuotteita sekä vartalovoiteita iHerbistä, jonka valikoima on suunnaton ja toimituskulut kohtuulliset. Amerikasta tai muualta EU:n ulkopuolelta tilatessa pitää muistaa mahdolliset tullimaksut, itse pidän sääntönä noin 40 euron maksimitilausta, jolla ei pitäisi ylimääräisiä maksuja tulla.

Indiekosmetiikka tarjoaa netissä valtavan valikoiman. Itse olen tutustunut lähinnä yhdysvaltaltalaisiin indiefirmoihin, kuten blogissa jo mainitut Fyrinnae, Venomous Cosmetics ja Scaredy Cat Cosmetics. Muitakin Indiefirmoja olen kokeillut ja niistä tulen varmasti blogissa kirjoittelemaan. Osalla firmoista on omat nettisivut (esim. Fyrinnae) ja toiset hyödyntävät nettisivustoja, joihin kuka tahansa voi luoda oman nettikauppansa (esim. Scaredy Cat Etsyssä). Indiefirmoissa etuna on usein uniikit meikkituotteet ja edullinen hinta. Haittana on, että merkin luotettavuudesta, niin toimitusten kuin tuotteiden laadun suhteen, ei voi etukäteen olla varma. Itse tutustun yleensä merkkeihin netistä löytyvien arvostelujen kautta ennen kuin tilaan itse.


Ahkerassa käytössä...

...indiekosmetiikkaa

Etsyyn tutustuin vasta viime vuoden lopulla. Etsyyn kuka tahansa voi perustaa oman nettikaupan ja myydä periaatteessa mitä tahansa (lain rajoissa...). Itse aloin tietenkin heti tutkimaan Etsyn meikkivalikoimia ja muutama helmi sieltä onkin löytynyt. Etsyn etuna pidän sitä, että sieltä on helppo tilata ja se on luotettava, sillä ostajat antavat kaikille näkyvän palautteen myyjille, ja siellä voi myös raportoida, mikäli tilaamaa tuotetta ei saakaan perille. Hintatao Etsyssä vaihtelee paljonkin eri myyjien välillä, mutta edullista kosmetiikkaa on tarjolla paljon. Maksut hoituvat helposti Paypalin välityksellä ja myyjiin voi olla suoraan Etsyn kautta yhteydessä. Huonoja kokemuksia minulla ei Etsystä ainakaan vielä ole. Olen tehnyt noin 6-7 tilausta eri myyjille ja aina tuotteet on saapunut perille, ja ne ovat olleet kuvauksen mukaiset. Etsyn vika onkin se, että valikoimaa on valtavasti ja shoppailuun voi jäädä koukkuun :)


Etsystä hankittua
Nettiostoksissa on aina se huono puoli, että jos tuote ei ole ennestään tuttu, ei voi tarkalleen tietää mitä on tilaamassa. Esimerkiksi meikkien värit saattavat poiketa tietokoneen näytöllä näkyvästä paljonkin. Monet varmaan haluavatkin ostaa kosmetiikkaansa paikasta, johon voi mennä paikan päälle tutkimaan tuotteita. Tässä hankaluudeksi tulee meikkivalikoima. Varsinkin pienillä paikkakunnilla ei monesti ole tarjolla kuin markettikosmetiikkaa. Itse Oulussa asuvana voin todeta, että kaupunginkaan valikoima ei välttämättä päätä huimaa. Oulussa valikoimaa kasvattaakin lähinnä Stockmannilla ja Pukumiehellä myytävät selektiiviset merkit, jotka ainakin opiskelijalle ovat liian kalliita. Pientä lisää Oulun valikoimiin on tuonut vähän aikaa sitten avattu Make Up Storen myymälä, mutta senkin hinnat ovat pääasiassa markettikosmetiikkaa korkeammat, jos ei nyt ihan selektiivisten meikkien tasoa. Ouluun itse kaipailisin ehdottomasti edes Kicksin liikettä kosmetiikkavalikoimaa täyttämään.

Itse koen, että valikoiman puute ja tietämättömyys merkeistä ja netin ostospaikoista on rajoittavampi tekijä kosmetiikkahankinnoissa kuin hinta. Selektiivisillä merkeillä on oma paikkansa, ja joskus tekee mieli itsekin hankkia jokin tuote, mutta niiden tuotteille löytyy varsin päteviä korvikkeita edullisen kosmetiikan puoleltakin. Hankin kosmetiikkani pääasiassa netistä, joten en näe tuotteiden saatavuutta itselleni suurena ongelmana, mutta niille, jotka haluavat nähdä tuotteen ennen ostoa tai joilla ei ole intoa roikkua nettikaupoissa tuntikausia tutkimassa kosmetiikkavalikoimaa, on edullisia tuotteita saatavilla aika rajoitetusti. Monet isotkin merkit ovat Suomessa melko tuntemattomia ja indiemerkit ovat oikeastaan vain meikkiharrastajien tietoisuudessa. Itsellänikin on muutama merkki, esimerkiksi Stila, Milani ja Too Faced, kokeilematta tällä hetkellä vain siksi, että niitä ei saa kuin tilaamalla netistä. Tuntuukin, että Suomi tai ainakin Oulu on vielä aika syrjäinen paikka kosmetiikkafirmojen silmissä.


Kuulisin mielelläni muidenkin ajatuksia meikkien saatavuudesta. Onko muissa Suomen kaupungeissa paremmat kosmetiikkavalikoimat kuin Oulussa? Minkälaisia nettishoppailukokemuksia muilla on? Kumpi teistä on ongelmallisempaa meikkien valikoima vai hinta? Myös Ebaysta kaipailisin kokemuksia, sillä itse olen kokenut sen jotenkin sekavaksi ostospaikaksi enkä ole vielä mitään uskaltanut sieltä hankkia.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Sininen kausi

Halusin esitellä lyhyesti luomivärinäytteet, jotka saapuivat postissa muutama päivä sitten. En tee yrityksestä mitään kunnon esittelyä tällä kertaa, sillä en ole tutustunut siihen vielä tarkemmin. Nämä luomivärit oli kuitenkin pakko saada esitellä, sillä ne ovat aivan mielettömän upeita!!!


Forsaken luonnonvalossa, sisänurkassa Scaredy Catin Teal Deer
Dissolution keinovalossa, sisänurkassa Fyrinnaen Sakura
Infirmity keinovalossa, sisänurkassa Fyrinnaen Polar Bear


Kyseessä on siis Etsyssä toimivan My Pretty Zombien The Blue Period Trion sävyt Forsaken, Dissolution ja Infirmity. Kaikissa kolmessa värissä on voimakas sininen pohja, vaikka kaksi väriä eivät lopputulokseltaan ole sinisiä.

Sininen Forsaken oli aluksi suosikkini, mutta nyt Infirmity on ehkä vienyt sen paikan. Etukäteen odotin Infirmityn olevan samanlainen kuin jotkin vanhat luomivärini, mutta sitä se ei todellakaan ole. Infirmity on välillä kultaisenakin hohtava vihreä, josta sininen pohja tietyissä valoissa kuultaa läpi, vastaavaa en ole ennen nähnyt. Forsaken on superkirkas, kaunis turkoosinsinen. Forsaken on  harvinaisen upea, vaikkakin tavallisin väri näistä kolmesta. Dissolution on todella mielenkiintoinen. joissain valoissa se näyttää metalliselta, keskitummalta violetilta ja joissain tummansiniseltä, jossa on pinkahtavan violettia kimalletta. Dissolution on yhden kokeilun perusteella sottaavin näistä kolmesta.


Forsaken - Dissolution - Infirmity, luonnonvalo
Värit keinovalossa, pohjustajana kuvissa Pixie Epoxy
Salamavalolla kuvattuna, jotta kimalteen näkyisivät

Näitä värejä tuli ihasteltua pitkän aikaa ennen kuin sain aikaseksi tilata näytteet. Hintaa kolmelle, pienessä pussissa toimitettavalle, näytteelle tuli 3$ + 1$ postikulut. Tilasin näytteet perjantaina, ja ne lähetettiin seuraavana maanantaina, postissa matka kesti viikon verran. Yritys postittaa pääasiassa vain maanantaisin, joten olin todella tyytyväinen, että perjantainen tilaukseni ehti heti seuraavaan postitukseen. Näytteet tulivat normaalissa pienessä kirjekuoressa, mukanaan kaunis kortti, jossa omistaja omakätisesti kiitti tilauksesta.

Kolme väriäni ovat iiiiihanat ja ainakin tahmean pohjan päällä todella voimakkaat. Miinusta näille voi antaa vain siitä, että näillä saa helposti sotkun aikaan (swatcheissa näkyy hyvin sotkuisuus). Sininen pohja väreissä on siis todella voimakas ja varistessaan poskille värit sotkevat helposti puoli naamaa siniseksi :) Näillä suosittelenkin silmämeikin tekoa ensin ja muuta meikkiä vasta sen jälkeen. Värit on vaan niin ihanat, että ei näitä voi olla käyttämättä, enkä minäkään mitään katastrofia saanut aikaan, vaikka teinkin silmämeikkini sinisellä Forsakenilla vasta muun meikin jälkeen.

Itselläni on aikomuksena tutustua My Pretty Zombieen tarkemminkin. Merkillä näyttää olevan paljon mielenkiintoisia luomivärisävyjä valikoimassaan ja poskipuniinkin mielelläni tutustuisin. Zombie-teema ja myynnissä olevat korut antavat yritykselle persoonallisuutta, vaikka zombit eivät sinänsä omiin suosikkihirviöihini kuulukaan.

Olisiko jollakin kokemuksia kyseisestä yrityksestä jaettavana?



 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni My Pretty Zombie ei testaa eläimillä!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Söpöys yliannostus!

Postauksen otsikko sitten sisältää varoituksen...

Tämä postaus käsittelee jälleen yhtä indiekosmetiikan yritystä. Tällä kertaa vuorossa on Etsyssä toimiva Scaredy Cat Cosmetics. Linkin takaa löytyy kekseliäimpiä ja söpöimpiä luomiväripurkkeja, mitä olen ikinä nähnyt <3 Purkit on suunnitellut yrityksen omistaja itse.

Scaredy Catilla on myynnissä vain luomivärejä, suurin osa jauhemaisina. Itse asiassa jauhemaisten luomivärien lisäksi valikoimasta löytyy vain yksi 10 värin luomiväripaletti, jossa värit on puristettuina nappeina. Paletti kustantaa 30$ ja yksittäiset jauheluomivärit 5$ kappaleelta, mahdollisuus on myös tilata 6 täysikokoista jauheluomiväriä hintaan 25$. Lisäksi jauhemaisia luomivärejä saa näytekokoisina hintaan 5$/5 kappaletta, 10$/10 kappaletta tai kaikki 40 väriä 40$ hintaan. Postikulut Suomeen (Yhdysvalloista) näyttivät olevan 5$, riippumatta tilauksen koosta.

Olen tehnyt tähän mennessä vain yhden tilauksen Scaredy Cat Cosmeticsilta, ja kyllä harmittaa, että odotin niin pitkään. Kävin nimittäin useamman kuukauden ajan ihastelemassa värejä (eli siis niitä söpöjä purkkeja) Etsy-kaupassa, ennen kuin uskaltauduin tilaamaan. Ihanien täysikokoisten purkkien lisäksi, luomivärinäytteet ovat omaperäisissä pienissä näytepulloissa.

Taidankin siirtyä tämän söpöyden ylistyksen jälkeen kuviin tuotteista. Valitettavasti minulla on ainoastaan viisi näytekokoista luomiväriä, mutta saattepa ainakin nähdä niiden pakkaukset ja swatchit niistä. Täysikokoisia purkkeja voi käydä katsomassa sitten tuon alussa olleen linkin kautta. Sieltä löytyy todella hyviä kuvia niin pakkauksista kuin itse väreistäkin. Lisäinfoa jälleen postauksen lopussa!

Näytepullot omissa pusseissaan

Snow Bird - Teal Deer - Smooze - Dee's Nuts - Nouveau

Pakkohan se on myöntää, että nimenomaan luomivärien pakkaukset vetivät minua kyseisen yrityksen puoleen. Saattoi kuitenkin olla jopa osittain pakkausten syy, etten tehnyt tilausta aiemmin. Jotenkin en vain voinut uskoa, että näin ihanien pakkausten lisäksi itse luomivärit voisivat olla kauniita ja laadukkaita. Itse pakkauksetkin kyllä olisivat melkein hintansa arvoiset, mutta onneksi myös sisältö vastaa toiveita.


Swatchit luonnonvalossa - järjestys sama kuin edeltävissä kuvissa

Kuvissa pohjalla Fyrinnaen Pixie Epoxy ja tässä kuvassa keinovalo

Kuten kuvista (toivottavasti) näkyy, ei yritys ole käyttänyt kaikkia paukkujaan pakkauksiin. Luomivärit ovat todella hyviä. Swatchasin nämä Pixie Epoxyn päälle, koska silloin niiden koko potentiaali tulee esiin. Värit toistuivat kuvissa hyvin samanlaisina kuin luonnossakin. Oikeastaan vain ruskea Dee's Nuts on oikeasti paljon kauniimpi kuin kuvassa. Se on itseasiassa ehkä suosikkini väreistä, vaikka yleensä neutraalit värit eivät niitä ole.

Dee's Nuts on siis oikeasti kaunis kullanruskea eikä noin...öh kakan ruskea :) Noveau on ihanan keltainen kulta tai kultainen kelta, ihan miten itse tykkää. Noveau eroaa täysin kaikista aiemmin tapaamistani kullan sävyisistä luomiväreistä, ja minulla on kuitenki ollut aika monenlaisia kultia! Väreissä on jonkin verran kimallusta, mutta mitään isoa glitteriä näissä ei ole. Smoozessa esimerkiksi on pientä vaaleanpunaista shimmeriä, mutta ei niin paljoa, että väri taittuisi liikaa pinkkiin.


Snow Bird ilman pohjustusta keinovalossa

Swatchasin vielä vertailun vuoksi Snow Birdin ilman mitään pohjustajaa. Väri ei ole yhtä peittävä eikä voimakas, mutta pienet kimalteet sen sijaan erottuvat paremmin kuin tahmean pohjan päällä. Pysyvyys ilman mitään pohjustajaa tuskin on kovin hyvä, joten ainakin jokin pohjustaja jauhemaisten luomivärien alle kannattaa laittaa, vaikkei tahmeaa pohjustajaa käyttäisikään.


Täysikokoiset purkit ovat kooltaan 4 grammaisia ja väriä niissä on Scaredy Catin mukaan 1,5 - 2 grammaa. Näytteiden kooksi kerrotaan 1/4 teelusikkaa, mutta minusta tuntuu, että väriä on jopa enemmänkin. Täysikokoisen pakkauksen toimivuutta en (vielä) ole päässyt testaamaan, mutta sen tiedän, että niissä on irroitettava sirotin. Näytepullot eivät kaikessa suloisuudessaan ole maailman toimivin tapa pakata luomivärejä, niiden suu on liian pieni mille tahansa luomivärisiveltimelle, mutta kuitenkin mielestäni parempi tapa kuin muovipussit.

Tuotteet postitettiin pienessä pahvilaatikossa ja näytepullot oli jokainen pakattu omaan pieneen muovipussiinsa, jossa oli värin nimi ja ainekset. Kaikki näytteet oli vielä laitettu hieman isomman muovipussin sisään. Jos ei satu pitämään pulloista voi näytteet helposti kaataa kunkin omaan pussiinsa! Itse säilytän värit mieluummin pulloissa, ja olen käyttänyt muovipusseja alustana, jolle kaadan vähän väriä ja noukin siitä siveltimeeni.

Tuotteiden postitus tapahtui parin päivän päästä tilauksestani ja mitään ongelmia minulla ei tilaukseni suhteen ollut, joten asiakaspalvelusta en osaa sen tarkemmin kertoa. Nettiarvostelujen perusteella ihmisillä ei kuitenkään näytä olleen ongelmia ja Etsyssä annettu palautekin on loistavaa (565 positiivista ja 4 neutraalia palautetta, ei ainuttakaan negatiivista).

Oman ostoskokemukseni perusteella uskallan kyllä suositella Scaredy Cat Cosmeticsia. Kissaihmisenä ja kaikesta överisöpöstä pitävänä, yrityksen konsepti kolahtaa minuun täysillä. Kun kyse on vielä luomiväreistä, niin koukutus on kohdallani varma. Pisteitä firmalle myös siitä, että edes osa luomiväreistä on vegaanisia. Pakkaukset ovat sekä firman vahvuus että heikkous. Toisaalta pakkaukset ovat uniikkeja ja houkuttelevia, toisaalta ne eivät ehkä ole kaikkein toimivimpia ja saattavat aiheutta epäilyksiä sisällön laadusta. Harmi, että valikoima on vielä aika pieni, mutta toisaalta on kiva seurata, miten yritys kehittyy ja millaisia uusia tuotteita se mahdollisesti tuottaa valikoimiinsa tulevaisuudessa.


Mikäli Etsy ei ole tuttu ostospaikka niin kannattaa tutustua siihenkin..tai no se saattaa kyllä syödä rahavarastosi aika äkkiä :) Olen ajatellut kirjoittaa jossain vaiheessa postauksen meikkien saatavuudesta/saavutettavuudesta, ja siinä tulen varmasti kirjoittamaan myös omista kokemuksistani Etsy-shoppailijana.


 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Scaredy Cat Cosmetics ei testaa eläimillä!