Lyhyt ja ytimekäs postaus tällä kertaa, allekirjoittanut on viettänyt koko viikon peiton alla flunssassa.
Keskiviikkona päättynyt arvonta on nyt suoritettu ja onni suosi tällä kertaa Teija H:ta, onnea! Olen lähettänyt sähköpostia voittajalle ja odotan vastausta viikon sisällä, muutoin arvon palkinnon uudelleen.
(edit.) Ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja ihanille lukijoilleni <3
Mukavaa viikonloppua ja vappua kaikille! Itse taidan vielä pysyä kotona peiton alla toipumassa, koska flunssa vain tuntuu jatkuvan ja jatkuvan...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvonta. Näytä kaikki tekstit
torstai 28. huhtikuuta 2016
Arvonta suoritettu
perjantai 15. huhtikuuta 2016
Myöhästynyt arvonta!
Laitetaan luvattu arvonta viimein käyntiin! Minulla on ollut tapana pitää jonkinlainen synttäriarvonta, ja näköjään tavaksi on jäänyt myös, että arvonta on reilusti myöhässä. Blogini nimittäin viettää syntymäpäiväänsä jo tammikuun lopulla :D. Pääasia, että luvattu arvonta saadaan edes myöhässä käyntiin.
Palkintona tällä kertaa uudempia ja vanhempia suosikkejani. Yritin valita tuotteet, jotka sopisivat mahdollisimman monelle. Toivottavasti palkinto on kiinnostava!
Palkinto:
- Real Techniques Miracle Complexion Sponge "meikkimuna"
- RCMA No-Color Powder -puuteri (kuvassa omani, voittajalle lähtee tietenkin käyttämätön)
- ColourPop Lippie Stix -huulipuna sävyssä Lumiére
- ColourPop Lippie Pencil -huultenrajauskynä sävyssä Lumiére
Arvonnan säännöt:
- Osallistujan tulee seurata blogiani Bloggerin, Bloglovin'in tai Facebookin kautta. Ilmoita nimi tai nimimerkki, jolla seuraat kommentissa/sähköpostissa. Jos seuraat omalla nimelläsi riittää etunimi ja sukunimen alkukirjain.
- Jos seuraat blogiani Bloggerin tai Bloglovin'in lisäksi Facebookissa saat toisen arvan arvontaan. Ilmoita osallistuessa, jos seuraat myös Facebookissa. Osallistumiseen riittää pelkkä FB-seuraaminenkin, mutta tällöin saat vain yhden arvan.
- Osallistuaksesi kerro tämän postauksen kommenteissa, minkä kosmetiikkamerkin haluaisit Suomeen myyntiin. Vaihtoehtoisesti voit osallistua sähköpostilla, vastaamalla samaan kysymykseen. Lähetä sähköposti osoitteeseen kosmetiikkakaaos@gmail.com
- Jätä kommenttiin mielellään sähköpostiosoitteesi. Voittajaa huhuilen maksimissaan viikon ajan, jos sähköpostiosoitetta ei ole jätetty.
- Postitan palkinnon vain Suomeen.
- Osallistumisaika päättyy keskiviikkona 27.4.2016 klo 21.00
Myös uudet seuraajat ovat tervetulleita. Toivoisin kuitenkin, että jäät seuraajaksi, etkä seuraa vain osallistuaksesi arvontaan. Arvontapalkinnon olen ostanut omilla rahoillani eikä arvontaa sponsoroi mikään taho. Kaikki palkintotuotteet ovat tietenkin avaamattomia ja käyttämättömiä. Tietääkseni kaikki merkit ovat myös eläinkokeettomia!
Onnea arvontaan!
Briefly in English: It's time for a giveaway! This giveaway is open for my readers living in Finland. If You live in Finland and need the rules translated, send me an e-mail to: kosmetiikkakaaos@gmail.com.
Tunnisteet:
Arvonta
,
ColourPop
,
RCMA
,
Real Techniques
Sijainti:
Oulu, Suomi
maanantai 29. kesäkuuta 2015
Arvonnan voittaja!
Kiitos kaikille osallistumisesta arvontaan! Osallistujia tulikin mukava määrä, joten ilmeisesti palkinto oli monen mieleen. Kaikista kommenttiosiossa ja sähköpostilla osallistuneista voittajaksi arpoutui nimimerkki:
Tiltu
Onnea Tiltulle!
Lähetän voittajalle nyt sähköpostia, joten kurkkaahan sinne :) Ihanaa pusuhuulikesää myös kaikille muille!
Tiltu
Onnea Tiltulle!
Lähetän voittajalle nyt sähköpostia, joten kurkkaahan sinne :) Ihanaa pusuhuulikesää myös kaikille muille!
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
Muistutus!
Hei rakkaat lukijat! Aikaa osallistua arvontaan on jäljellä reilu vuorokausi. Käykää siis osallistumassa täällä nyt, jos ette vielä ole osallistuneet. Flunssasta huolimatta yritän suorittaa arvonnan heti osallistumisajan päätyttyä huomenna ja ilmoitan voittajalle välittömästi.
Toivottavasti teidän viikonloppu on mennyt mukavammin kuin minun. Eilen lähti kokonaan ääni ja kurkku on tuntunut siltä kuin olisi syönyt kaktuksia. Ensi viikolla yritän saada tehtyä uusia postauksia, nyt ei ole paljon innostanut meikata eikä kuvata mitään.
tiistai 23. kesäkuuta 2015
Pusuhuulet kesäksi (arvonta)
*Osallistumisaika päättynyt*
Kesän yksi ihanista puolista on, että meikin voi usein kuitata kevyellä meikkipohjalla, värikkäällä huulikiillolla tai -punalla ja aurinkolaseilla. Lupasin jo hyvän aikaa sitten teille arvonnan, kun sellainen jäi alkuvuodesta blogin synttäripäivän aikoihin järjestämättä, joten nyt tulee. Tästä siis väriä ja suojaa jonkun lukijani kesähymyyn!
Palkintona arvonnassa on New Yorkin tuliainen, Too Faced Melted Liquified Long Wear Lipstick sävyssä Melted Strawberry, ja Hurraw! Sun Balm -huulivoide. Palkinto lähtee yhdelle voittajalle, jonka arvon sääntöjen mukaan osallistuneiden kesken. Säännöt löytyvät kuvan alta. Palkinto on itse ostamani, ja molemmat tuotteet ovat uusia ja käyttämättömiä. Huulipunan pakkauksen sisään on sen verran kurkattu, että varmistin pakkauksen ja tuubin sävyn vastaavan toisiaan.
Säännöt:
1. Osallistuaksesi sinun pitää olla julkinen lukijani joko Bloggerin tai Bloglovin'in kautta tai seurata minua Twitterissä. Lukijaksi saa liittyä arvonnan aikanakin, mutta toivon, että myös jäät lukijaksi etkä ole vain palkinnon perässä.
2. Vastaa kysymykseen, mikä on sinun luottotuotteesi huulimeikkiin kesällä? Vastata voi tämän postauksen kommenteissa tai sähköpostilla osoitteeseen kosmetiikkakaaos@gmail.com. Laita sähköpostin otsikoksi Kesäarvonta.
3. Kerro kommentissa/sähköpostissa mitä kautta ja millä nimimerkillä seuraat blogiani.
4. Jätä mielellään sähköpostiosoitteesi, josta tavoitan sinut voiton osuessa kohdallesi. Jos sähköpostia ei ole jätetty huhuilen voittajaa nimimerkillä maksimissaan viikon ajan ennen kuin arvon palkinnon uudelleen.
5. Postitan palkinnon vain Suomeen.
6. Osallistumisaika alkaa heti tämän postauksen julkaisusta ja päättyy maanantaina 29.6.2015 klo 21.00. Osallistumisajan jälkeen tulleita kommentteja/sähköposteja ei huomioida arvonnassa.
Onnea kaikille arvontaan!
*Osallistumisaika päättynyt*
This is a giveaway for my readers living in Finland. If you live in Finland and need the rules translated, send me an e-mail (to: kosmetiikkakaaos@gmail.com) and I'll gladly translate the rules for you!
Palkinto ostettu itse. Tietääkseni sekä Too Faced että Hurraw! ovat eläinkokeettomia!
Prize in this giveaway was purchased by me. As far as I know, both Too Faced and Hurraw! are cruelty free!
Sijainti:
Oulu, Suomi
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Arvonta päättynyt ja voittaja arvottu!
2v. synttäriarvonta päättyi eilen illalla ja sain arvottua voittajankin nopeasti. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
Alla olevan kuvan palkinto lähtee osallistujalle nimellä Riikka, Onnea! Riikka suositteli minulle matkakohteeksi Wieniä. Ehdottomasti sellainen kohde, jossa mielelläni joskus kävisin. En halua nyt alkaa ajattelemaan kaikkia ihania leivonnaisia, mitä Wienin kahviloista saisi, että en ala kuolaamaan näppiksellä :D Riikalle lähtikin ilmoitus voitosta jo eilen sähköpostiin.
Jätin ihan tietoisesti vastailematta arvontakommenttehin, oli helpompi listata osallistujat lyhyemmästä listasta ja halusin teidän matkakohdesuosituksia ilman, että omat kommenttini vaikuttavat niihin. Oli mukava lukea, mitä kohteita suosittelitte ja perusteluita niihin. Vaikka kaikki kohteet ei itseäni juuri kiinnosta, niin oli mukava kuulla mistä paikoista pidätte, ja eihän sitä koskaan tiedä milloin itse kaipaakin jotain erilaista kohdetta.
Suosituksia tuli mukavasti eri puolille maailmaa kotimaan matkailusta Amerikkaan ja Aasiaan. Tallinnaa ja Tukholmaa suositteli monikin, Tukholmassa olen kauan kauan aikaa sitten käynyt, mutta Tallinnassa en koskaan. Harmi, että molempiin kohteisiin on suhteellisen pitkä matka ja kallista matkustaa Oulusta. Tai no Tukholmaan nyt lentokoneella pääsee nopeasti, mutta yhtä edullista sinne matkustaminen ei täältä ole kuin esimerkiksi Turusta.
Minulta toivottiin postausta myös kotikaupungistani Oulusta! Ei tämä Oulu oikeasti niin kovin pohjoisessa ole, aika keskellä Suomea täällä oleskellaan, eli rohkeasti tännekin vaan matkalle :) Voisin yrittää kesällä kuvata Oulua, kun se on kauneimmillaan ja kirjoitella tänne jotain rakkaasta kotikaupungistani.
Kerron vielä lyhyesti millaisista matkakohteista pidän ja missä olen käynyt. Olen ehdottomasti kaupunkimatkailija, aurinkorannikot minua ei kiinnosta, koska en ota aurinkoa enkä viihdy kuumassa tai jaksa makoilla vaan uima-altaalla tai rannalla varjossakaan. Itse kaipaan matkakohteelta kulttuuria, mielellään hyviä museoita ja miksei teatteriakin, sen verran positiivinen kokemus oli Wicked Lontoossa. Lisäksi tietenkin haluan hyvät ostosmahdollisuudet, kosmetiikan suhteen varsinkin ;) Ruoka tietenkin kiinnostaa aina, joten edullinen ja hyvä ruoka on myös plussaa matkakohteen valinnassa.
En ole matkustellut hirveitä määriä elämäni aikana, mutta jonkin verran kuitenkin. Lapsena olen käynyt Kreetalla ja Ruotsissa. Täysi-ikäisenä olen käynyt Prahassa, Amsterdamissa, Sheffieldissä, Roomassa kaksi kertaa ja nyt tietenkin Lontooossa. Sheffieldin reissu oli vaihto-opiskelua ja ensimmäinen Rooman visiittikin oli opiskeluun liittyvä. Sain tällöin viettää Roomassa peräti kokonaisen kuukauden ja asua ihanassa Villa Lantessa. Rooma on yksi sellainen kohde jota itse suosittelen, rakastuin kaupunkiin heti ja tunnen siellä jostain syystä oloni hyvin kotoisaksi.
Suurin haaveeni matkustelun suhteen on päästä New Yorkiin. Eli sinne pitäisi alkaa säästämään. Olemme rakkaan ystäväni kanssa haaveilleet ja puhuneet, että lähtisimme ensi vuonna New Yorkiin viettämään synttäreitä, meillä kun on sama syntymäpäiväkin ja olemme viettäneet yhdessä synttäreitä muistaakseni yhtä vuotta lukuunottamatta siitä asti kun tutustuimme toisiimme yläasteella :)
Tämä bloggaaminenkin on jonkinlainen matka ja kiitos kaikille jo mukana olleille! Huomenna viimeinen Lontoo aiheinen postaus, ostokset!
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
2v. synttäriarvonta!
Tammikuussa tuli tosiaan 2 vuotta bloggaamista täyteen ja lupasin jo silloin järjestää arvonnan Lontoon reissun jälkeen. Nyt on sitten arvonnan aika! Palkinnoksi lähtee yhdelle onnekkaalle alla olevassa kuvassa näkyvä setti. Ohjeet osallistumiselle löytyvät kuvan alta.
*Osallistumisaika päättynyt*
Palkinto:
-Sleek Garden of Eden -luomiväripaletti
-Nyx Blush Taupe (varjostusväri)
-Makeup Academy Blusher Bubble Gum
-Wet n Wild Megaprotein Mascara
Sleekin Garden of Eden -palettia on näkynyt muutamissa lukemissani blogeissa ja se on kyllä kaunis. Jos paletti ei ole tuttu, niin Googlen avulla paletin sisältö selviää helposti :) Vähän harmittaa, että en ostanut tätä itsellenikin, sillä paletti oli oikeasti vielä kauniimpi kuin näkemissäni kuvissa.
Nyxin poskipuna sävyssä Taupe on neutraali ruskea sävy, joka on sopiva varjostusväriksi vaaleallekin iholle. Punahan nauttii melkoista kulttimainetta kosmetiikkabloggaajien piireissä. Itselle jätin ostamatta vain sen vuoksi, että oma varjostaminen on niin vähäistä, että siihen käytössä oleva tuote tulee kestämään vielä pienen ikuisuuden.
MUA:n poskipuna näytti todella kauniilta lämpimähköltä pinkiltä. Luulen, että sävy sopii aika monelle ja on nyt kesän lähestyessä oikein sopiva. Pigmenttiäkin näytti testerin perusteella olevan hyvin.
Wet n Wildin ripsiväri on vesiliukoinen ja pohjan tarran mukaan ainakin musta. Sain tämän wettiksen Facebook -kampanjasta, mutta laitoin nyt tähän palkintosettiin mukaan, koska itselläni ei ole tälle tarvetta. Tuote ei siis kuitenkaan tullut blogin kautta.
Kaikki tuotteet on uusia ja käyttämättömiä. Sleekin palettia aukaisin sen verran, että katsoin sen selvinneen Suomeen ehjänä. Kaikki palkinnon tuotteet ovat tietääkseni eläinkokeettomilta merkeiltä. Palkinnon olen ostanut itse lukuunottamatta ripsiväriä, jonka tosiaan sain Facebook -kampanjasta.
Osallistumisohjeet:
-Ole julkinen lukija joko Googlen (eli näyt tuolla sivupalkissa) tai Bloglovin'in kautta. Kommentissa/sähköpostissa pitää näkyä nimimerkkisi, jolla seuraat minua.
-Jätä minulle tähän postaukseen kommentti, jossa suosittelet minulle jotain matkakohdetta ja perustelut suositukselle. Voit osallistua myös lähettämällä suosituksesi sähköpostilla osoitteeseen kosmetiikkakaaos@gmail.com. Katso, että sähköpostissa on nimimerkkisi, jolla seuraat!
-Kommentilla osallistuessasi jätä mielellään myös sähköpostiosoitteesi, josta saan sinut kiinni mahdollisesti voittaessasi. Jos sähköpostia ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa n. viikon ajan, mutta jos en saa vastausta joudun arpomaan uuden voittajan.
-Jos olet alaikäinen, niin pyydä vanhemmiltasi lupa osallistua!
-Arvonta alkaa heti tämän postauksen julkaisusta ja päättyy kahden viikon kuluttua 23.3.2014 klo 21.00. Osallistumisajan jälkeen tulleita kommentteja ei hyväksytä!
-Postitan palkinnon vain Suomeen.
-Lue säännöt tarkasti ja katso, että kaikki vaaditut kohdat täyttyy. Arvonta on vain lukijoilleni ja osallistumisesta täytyy löytyä nimimerkki sekä matkakohdesuosituksesi perusteluineen. Jos vaaditut kohdat ei täyty hylkään osallistumisen.
This is a giveaway to my readers! If You are a reader of my blog and live in Finland and want to participate, but don't understand the rules, please send me an email to kosmetiikkakaaos@gmail.com and I'll translate the rules to You!
Tunnisteet:
Arvonta
,
MUA
,
Nyx
,
Sleek MakeUP
,
Wet'n'Wild
Sijainti:
Oulu, Suomi
perjantai 15. marraskuuta 2013
Arvonta suoritettu!
100 lukijan kunniaksi järjestämäni arvonta on suoritettu! Kiitos kaikille osallistuneille ja tervetuloa kaikki uudet lukijat, joita ilmestyi arvonnan aikana mukava määrä. Kohtahan tässä pääsee pitämään 200 lukijan arvonnan ;D Kiitos myös kaikille kaikista ihanista kommenteista, joita arvonnan yhteydessä sain <3
Tällä kertaa onni suosi nimimerkkiä:
SuperHotFemale
Onnea voittajalle! Pistän ihan kohta sähköpostia tulemaan.
torstai 31. lokakuuta 2013
100 lukijaa arvonta!
Happy Halloween! Eiköhän laiteta näin lokakuun viimeisen päivän kunniaksi se luvattu arvonta käyntiin! 100 lukijan raja ylittyi sivupalkin käyttäjäraadissa jo hetki sitten ja pitäähän kolminumeroiseen lukuun siirtymistä jotenkin juhlia. Tuttuun tapaan arvonta on lukijoilleni ja siihen osallistuakseen pitää olla julkinen lukija joko Google käyttäjäraadin (eli löydyt tuolta sivupalkista) tai Bloglovin'in kautta. Arvonnan haluan järjestää nimenomaan lukijoilleni, sillä se juhlistaa lukijamäärää ja palkinto on minun itse ostamani eikä sponsoroitu. Palkinto sisältää vaatimattomasti seuraavat tuotteet:
*Osallistumisaika päättynyt!!!*
- IsaDora Color Chock Glossy Lip Stain sävyssä 50 Diva Pink. Tämä on suosikkivärini kolmesta omistamastani, joten valitsin sen arvontaankin. Voittajalle lähtee tietenkin ihan oma avaamaton kappale.
- EcoTools Six Piece Essential Eye Set -sivellinsetti. EcoTools tekee laadukkaita ja nimensä mukaisesti ekologisia meikkisiveltimiä ja tähän arvontaa valitsin setin, joka sisältää 5 sivellintä ja pienen pussukan niille. Lyhytvartiset siveltimet ovat kätevät vaikka matkasiveltimiksi. Nämäkin ovat täysin käyttämättömiä ja avaamattomassa paketissa.
- Sierra Bees Organic Vanilla Lip Balm. Luonnollisista aineksista valmistettu, mehiläisvahapohjainen huulivoide. Toivottavasti vaniljan tuoksuinen/makuinen vaihtoehto miellyttää mahdollisimman monia. Tämäkin on tietenkin käyttämätön ja avaamaton.
| Palkinto! Pahoittelen hieman epätarkkaa kuvaa. |
Osallistuminen tapahtuu joko kommentoimalla tähän postaukseen tai sähköpostilla osoitteeseen kosmetiikkakaaos@gmail.com ja vastaamalla pariin kysymykseen. Katsothan, että kommentissa tai sähköpostissa näkyy se nimimerkki, jolla seuraat minua. Vastaa kommentissa/viestissä seuraaviin kysymyksiin:
- Millaisia postauksia haluaisit pääasiassa nähdä jatkossa? Tuotearvosteluja, meikkikuvia, kosmetiikkauutisia, kuulumisiani, muuta?
- Minkä pituisia postauksia haluaisit blogissani lukea? Lyhyitä ja ytimekkäitä vai pitempiä ja tarkempia/syvemmälle meneviä vai jotain siltä väliltä?
Arvonta alkaa heti tämän postauksen julkaistuani ja aikaa osallistua on kuun puoliväliin. Osallistu siis perjantaihin 15.11.2013 klo 21.00 mennessä. Sen jälkeen tulleita osallistumisia ei huomioida. Palkinnon arvon perinteisellä lappusysteemillä mahdollisimman pian osallistumisajan päättymisen jälkeen. Jos osallistut kommentoimalla, niin jätä mielellään sähköpostiosoitteesi kommenttiin. Ilmoitan voittajan täällä blogissa ja ilmoitan voittajalle myös sähköpostitse. Jos sähköpostia ei ole jätetty, odotan voittajan yhteydenottoa muutaman päivän ajan voittajan julkistamisen jälkeen ja jos en sitä saa, arvon palkinnon uudelleen. Palkinnon postitan vain Suomeen! Myös uudet lukijat ovat tervetulleita osallistumaan, mutta on erittäin epäkohteliasta liittyä lukijaksi arvontaa varten ja lopettaa lukeminen heti arvonnan jälkeen, ja toivon, että tällaista toimintaa ei esiinny.
Onnea arvontaan!
*Osallistumisaika päättynyt!!!*
This giveaway is for my readers and only available for people living in Finland. If You live in Finland and want to participate, but don't understand the rules, please send me an e-mail (to: kosmetiikkakaaos@gmail.com) and I'll translate the rules for You!
torstai 13. kesäkuuta 2013
Arvonta ohi ja voittaja arvottu!
Valmistumiseni ja kesän kunniaksi järjestämäni arvonta on päättynyt. Olin kiltti bloggaaja ja suoritin voittajan arpomisen heti osallistumisajan päätyttyä.
Stilan kesäinen paletti lähtee nimimerkille Pipa paa, onnea!
Arvonnan suoritin tällä kertaa ihan perinteisellä nimilappusia kupissa -systeemillä. Virallisena valvojana toimi Nero, joka säesti arpomista kehräyksellä. Kiitos kaikille osallistuneille, teitä olikin ihan mukava määrä. Voittajalle olen lähettänyt sähköpostia :)
Viikonlopun olen tosiaan reissussa Helsingissä, mutta palaan blogin pariin taas ensi viikolla!
Viikonlopun olen tosiaan reissussa Helsingissä, mutta palaan blogin pariin taas ensi viikolla!
torstai 30. toukokuuta 2013
Ohi on ja kesäarvonta
Tänään sain käsiini filosofian maisterin paperit Oulun yliopistolta ja haluan juhlistaa sitä blogissakin pienellä arvonnalla. Lisäksi kesäkin alkaa jo olla täällä, tai Oulussa ainakin on ollut jo kovastikin käynnissä, joten juhlistetaan samalla vielä kesän aloitustakin. Palkinto onkin erittäin kesäinen :)
*Osallistumisaika päättynyt!*
Palkintona on siis yllä olevissa kuvissa näkyvä Stilan Beach palette no. 4 Wonderful in Waikiki. Söpö hulatyttö -paletti pitää sisällään neljä luomiväriä: shimmeriset ja kesäisen väriset Wahine, Sarong ja Coconut sekä sinisen mattavärin Surf. Lisäksi paletissa on poskipuna North Shore sekä Hanauma Bay -aurinkopuuteri. Paletti on sopiva vaikka kesäreissuille, sillä se on vain kämmenen kokoinen ja litteä. Lisäksi paletin kannessa on peili ja ohjeet meikkiin. Alkoi melkein harmittamaan etten tilannut samaa palettia itselleni :)
Mikäli mielit voittaa paletin, tee näin:
1. Sinun tulee olla blogin julkinen lukija. Tämä siksi, että arvonta on suunnattu lukijoilleni kiitoksena, että olette jaksaneet seurata blogia, vaikka postaustahtikin on vaihdellut opiskelukiireiden vuoksi. Toki saa liittyä nytkin lukijaksi, mutta seuraamisen lopettaminen arvonnan jälkeen on erittäin epäkohteliasta.
2. Kommentoi tätä postausta ja kerro mitä odotat eniten tältä kesältä tai lähetä samaan kysymykseen vastaus sähköpostilla osoitteeseen kosmetiikkakaaos@gmail.com.
3. Jos osallistut kommentoimalla, jätä mielellään kommenttiin sähköpostiosoite, jos osoitetta ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa muutaman päivän, mutta jos en saa yhteydenottoa arvon uuden voittajan.
Arvonta alkaa tämän postauksen julkaisusta ja päättyy torstaina 13.6.2013 klo 21.00, eli osallistumisaikaa on pari viikkoa. Palkinnon olen ostanut itse ja postitan sen vain Suomeen. Stila ei tietääkseni käytä eläinkokeita. Kaikille osallistujille onnea arvontaan!
*Osallistumisaika päättynyt!*
*Osallistumisaika päättynyt!*
Palkintona on siis yllä olevissa kuvissa näkyvä Stilan Beach palette no. 4 Wonderful in Waikiki. Söpö hulatyttö -paletti pitää sisällään neljä luomiväriä: shimmeriset ja kesäisen väriset Wahine, Sarong ja Coconut sekä sinisen mattavärin Surf. Lisäksi paletissa on poskipuna North Shore sekä Hanauma Bay -aurinkopuuteri. Paletti on sopiva vaikka kesäreissuille, sillä se on vain kämmenen kokoinen ja litteä. Lisäksi paletin kannessa on peili ja ohjeet meikkiin. Alkoi melkein harmittamaan etten tilannut samaa palettia itselleni :)
Mikäli mielit voittaa paletin, tee näin:
1. Sinun tulee olla blogin julkinen lukija. Tämä siksi, että arvonta on suunnattu lukijoilleni kiitoksena, että olette jaksaneet seurata blogia, vaikka postaustahtikin on vaihdellut opiskelukiireiden vuoksi. Toki saa liittyä nytkin lukijaksi, mutta seuraamisen lopettaminen arvonnan jälkeen on erittäin epäkohteliasta.
2. Kommentoi tätä postausta ja kerro mitä odotat eniten tältä kesältä tai lähetä samaan kysymykseen vastaus sähköpostilla osoitteeseen kosmetiikkakaaos@gmail.com.
3. Jos osallistut kommentoimalla, jätä mielellään kommenttiin sähköpostiosoite, jos osoitetta ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa muutaman päivän, mutta jos en saa yhteydenottoa arvon uuden voittajan.
Arvonta alkaa tämän postauksen julkaisusta ja päättyy torstaina 13.6.2013 klo 21.00, eli osallistumisaikaa on pari viikkoa. Palkinnon olen ostanut itse ja postitan sen vain Suomeen. Stila ei tietääkseni käytä eläinkokeita. Kaikille osallistujille onnea arvontaan!
*Osallistumisaika päättynyt!*
Sijainti:
Oulu, Suomi
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Voittaja!
Vuosipäiväarvonta päättyi perjantaina ja voittaja on nyt arvottu. Tällä kertaa onni suosi nimimerkkiä....
Onskuu
Voittajan arvoin random.orgin avulla. Kiitos kaikille osallistuneille. En pysty tällä hetkellä pitämään arvontoja usein, mutta tulen kyllä jatkossakin pieniä arvontoja järjestämään ainakin isoimpien blogi -merkkipaalujen yhteydessä.
Menen nyt samantien lähettämään voittajalle sähköpostiakin hänen blogistaan löytämääni osoitteeseen. Onskuu, mikäli et ole saanut minulta pian sähköpostia, niin otathan yhteyttä minuun osoitteeseen kosmetiikkakaaos@gmail.com.
torstai 24. tammikuuta 2013
Vuosipäivä!
Julkaisin blogini ensimmäisen postauksen tasan vuosi sitten! Eli tänään vauvani on 1 -vuotias ja siirtyy taaperoikään. Myös toinen merkkipaalu, 50 lukijan raja, ohittui hetki sitten, joten on tuplasti syytä juhlaan.
Ensimmäinen bloggaus -vuosi on mennyt nopeasti ja olen viihtynyt blogistaniassa erinomaisesti. Kosmetiikkaa on tullut ostettua enemmän kuin tarpeeksi ja suurimmasta osasta olen saanut kirjoitettua tännekin. Vuoden aikana olen myös tutustunut uusiin tuotemerkkeihin ja tietenkin myös uusiin blogeihin. Olen myös siirtynyt käyttämään pääasiassa eläimillä testaamatonta kosmetiikkaa.
Tämän enempää en aio muistella ensimmäistä vuotta blogin parissa vaan siirryn suoraan juhlintaan. Perinteiseen blogi -tyyliin järjestän pienen (ja yksinkertaisen) arvonnan merkkipaalujen kunniaksi. Alla kuva siitä, mitä arvonnan voittajalle on luvassa ja kuvan alla ohjeet osallistumiseen!
Arvonnan palkinnot:
- Venomous Cosmetics Lip Poison -minihuulikiilto sävyssä Bubblegum Blast
- Fyrinnae irtoluomiväri sävyssä Delvian (valikoimasta poistunut väri)
- MIYO OMG! -luomivärit sävyissä 10 Dream & 19 Glamazon
- MIYO Candy gloss -huulikiilto sävyssä 9 Happy
Arvonnan säännöt:
- Osallistuaksesi sinun täytyy olla julkinen lukija, eli sinun pitää löytyä tuolta sivupalkin lukijalistasta
- Kommentoi tätä postausta. Voit esittää kommentissa jonkin kysymyksen tai jättää vaikka palautetta!
- Tee edellämainitut asiat perjantaihin 8. helmikuuta 2013 klo 23.59 mennessä!
Jos mahdollista, niin jätä kommenttiin myös sähköpostiosoite, jotta saan voittajaan helpoiten yhteyden. Mikäli sähköpostiosoitetta ei ole jätetty, niin huhuilen voittajaa muutaman päivän ajan, ja jos en saa yhteydenottoa, arvon palkinnon uudelleen!
Palkinnon tuotteet olen ostanut itse, lukuunottamatta Fyrinnaen luomiväriä, jonka sain tilaajalahjana. Mitään sponsoreita ei siis arvonnassa ole. Kaikki tuotteet on uusia ja käyttämättömiä!
*Osallistumisaika päättynyt*
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Voittaja on...
Järjestämäni blogiarvonnan voittaja on arvottu. Osallistumisia ei tullut kovin montaa, mutta kiitos kaikille osallistujille. Kiitos lisäksi kaikille lukijoilleni, joita on jo enemmän kuin osasin ikinä kuvitella blogini saavan!
Tällä kertaa onni suosi TylyMuijaa! Onnea!
Lähetän sinulle ihan kohta sähköpostia ja kyselen, mihin toimitan palkinnon. Toivottavasti paketista löytyy mieluisia asioita.
Lupasin myös purkaa vähän arvonnan yhteydessä ehdotettuja haasteita. Arvontaanhan osallistuttiin lähettämällä minulle sähköpostia, jossa oli ehdotettuna jokin kosmetiikkaan liittyvä haaste, jonka voisin toteuttaa, ja josta voisin kirjoittaa blogissa.
Haasteet sisälsi tällaisia muun muassa tällaisia ehdotuksia...
-Käytä pelkästään kirkkaita huulimeikkejä viikon tai kahden ajan
-Valitse 3 tai 4 luomiväriä, joilla teet joka päivä erilaisen meikin viikon ajan
-Uskaltaudu ulos mukavuusalueeltasi ja käytä meikeissä sävyjä, jotka eivät ole niin mieluisia
-Tee suosikki Disney-prinsessaa kunnioittava meikki
-Kerro meikkihistoriasi
Mukavia haasteita ehdotettiin ja tulinkin siihen tulokseen, että toteutan useampia ehdotuksia.Yllä olevat haasteet ovat sellaisia, jotka olen ajatellut toteuttaa. Ehdotuksissa oli myös mm. ostolakkoilua, jota jossain muodossa ehkä tulenkin kokeilemaan, vaikka ajatus hirvittääkin :) En lupaa vielä mitään aikatauluja tai järjestystä haasteiden toteutuksille, mutta näitä tulee putkahtelemaan blogiin jossain vaiheessa!
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Last Chance!
Elikkäs muistuttelen, että viimeiset hetket osallistua blogiarvontaani ovat käsillä. Kuluvan vuorokauden loppuun asti voi osallistua. 15.4.2012 klo 23.59 arvonta sulkeutuu enkä ota enää osallistumisia vastaan. Ohjeet ja palkinto löytyvät alkuperäisestä postauksesta!
Kiitos jo etukäteen kaikille osallistuneille ja muille tervetuloa osallistumaan, mukaan mahtuu vielä hyvin!
Kiitos jo etukäteen kaikille osallistuneille ja muille tervetuloa osallistumaan, mukaan mahtuu vielä hyvin!
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Arvonta!
Olen jo lupaillut blogiarvontaa, ja koska ylitin hiljattain 10 lukijan rajan Googlen kautta, voisin käynnistää arvonnan sen kunniaksi. Koska budjettini ei edelleenkään ole valtavan suuri, arvonnan palkinto ei ole valtava, mutta toivottavasti kaikki löytää siitä edes jotain mielenkiintoista. Seuraavaksi käyn läpi arvonnan osallistumisohjeet ja lopuksi esittelen palkinnon!
Osallistuminen:
1. Osallistujan pitää olla blogini lukija. Ilmoita minulle mitä kautta seuraat blogia, ei ole pakko seurata Googlen kautta. Tämä siksi, että haluan palkinnon menevän jollekin joka oikeasti seuraa blogiani. Tarkoituksena ei ole haalia valtavasti uusia lukijoita, mutta jos satut blogiini uutena eksymään ja se kiinnostaa sinua, niin saa toki liittyä lukijaksi ja osallistua arvontaan. Toivoisin kuitenkin, että liittyjät eivät liity vain arvonnan takia.
2. Lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen kosmetiikkakaaos@gmail.com. Sähköpostissa tarvitsee olla vain nimesi tai nimimerkkisi (jos laitat postin oikealla nimelläsi, ilmoitan mahdollisen voiton yhteydessä vain etunimesi ja sukunimesi ensimmäisen kirjaimen), mitä kautta seuraat blogiani sekä ehdotus haasteesta minulle. Haasteella tarkoitan mitä tahansa kosmetiikkaan liittyvää haastetta, josta voin blogissani kirjoittaa, esim. erilaisia ostolakko -projekteja tai rajatun meikkivalikoiman käyttöä. Haasteissa voit käyttää omaa mielikuvitustasi niin paljon kuin haluat! Laita sähköpostiin otsikoksi arvonta tai kilpailu tms. Jos haluat voit toki laittaa osallistumisen yhteydessä minulle muutakin palautetta tai ehdotuksia postauksien aiheiksi.
3. Osallistujalla täytyy olla osoite, johon palkinnot voi lähettää, Suomessa. Tämä sen rajallisen budjettini vuoksi.
4. Arvonta alkaa heti tämän postauksen julkaistuani ja päättyy 15.4.2012 klo 23.59. Tähän mennessä osallistuneitten kesken arvon palkinnon käyttäen todennäköisesti random.orgia. Osallistujat saavat kilpailunumeron osallistumisjärjestyksen mukaan.
Julkaisen kilpailun voittajan mahdollisimman pian arvonnan päätyttyä. Samalla kun julkaisen voittajan kerron myös millaisia haasteita minulle ehdotettiin. Todennäköisesti valitsen myös yhden haasteen toteutettavaksi. Toteutettavan haasteen valitsen itse, eli sen ei tarvitse olla arvonnan voittajan ehdotus. Arvonnan voittajaan otan yhteyttä sähköpostilla ja kyselen palkinnon toimitusosoitteen sitten, joten pidä huoli, että kilpailuviestissäsi on näkyvissä lähettäjän sähköpostiosoite.
Palkinto:
Palkinnoksi lähtee pieni paketti kosmetiikkatuotteita ja se sisältää...
1. ELF Super Glossy Lip Shine spf 15 -huulikiillot sävyissä Pink Kiss ja Candlelight.
2. ELF Brightening Eye Color -luomiväripaletit sävyissä Punk Funk ja Pretty n' Pink.
3. Fyrinnaen minikokoiset irtoluomivärit sävyissä Callipygian ja Shenanigans.
4. Nubian Heritage African Black Soap -palasaippua. Tätä voi käyttää kasvojen tai vartalon pesuun, ja olen jopa kuullut ihmisten pesseen hiuksensa sillä :) Itse olen käyttänyt kasvojen pesuun.
5. Pieni yllätys, joka ei liity kosmetiikkaan!
| Palkinto! Yllätys ei tietenkään kuvassa, jotta se säilyisi yllätyksenä :) |
ELF -tuotteet olen saanut ilmaiseksi korvauksena heidän tekemästään mokasta kilpailun yhteydessä, muut olen ostanut itse. Kaikki tuotteet ovat täysin käyttämättömiä! Jos joku ihmettelee, miksi huulikiillot eivät ole sellaisissa pakkauksissa kuin ELF -tuotteet yleensä, niin nämä ovat tulleet huulikiiltokokoelman mukana eivätkä yksittäin pakattuina niin kuin yleensä. Saippuan pakkaus oli vähän kärsinyt matkalla Amerikasta, mutta itse saippua on täysin kunnossa.
Jos jokin jäi epäselväksi, niin kyselkää tähän postaukseen kommentoimalla. Itse kilpailuun voi osallistua vain sähköpostilla!
Osallistukaahan ja kaikille onnea arvontaan tasapuolisesti!
Osallistumisaika päättynyt!
Osallistumisaika päättynyt!
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)


