Näytetään tekstit, joissa on tunniste Victorian Disco Cosmetics. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Victorian Disco Cosmetics. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. elokuuta 2013

Discon toinen mahdollisuus!

Kirjoittelin aikoinaan amerikkalaisesta indiekosmetiikkafirmasta nimeltään Victorian Disco Cosmetics. Ensimmäisen tilaukseni jälkeen firma joutui ongelmiin omistajan sairastuttua ja monet eivät saaneet tilauksiaan ja uudelleen lähetyksissä ja rahojen palauttamisissa oli pitkiä viivästyksiä. Itsekin olin tehnyt toisen tilauksen, joka ei ikinä saapunut minulle. Rahani sain lopulta takaisin, mutta siihen meni useampi kuukausi aikaa ja aika monta sähköpostia tuli asiasta lähetettyä. 

Sittemmin firma on päässyt taas jaloilleen ja koska asiakaspalaute näytti nyt erittäin hyvältä, uskaltauduin antamaan VD:lle uuden mahdollisuuden. Asiat hoidettiin todella huonosti firman ollessa vaikeuksissa, mutta koska kyseessä oli kertoman mukaan vakavampi sairastapaus, en ollut yhtä ankara kuin olisin ollut muuten tälläisen asiakaspalvelun jälkeen. Tällä kertaa tilaus saapui ongelmitta perille ja ilmeisesti tilausten toimittamisen jonotusaikakin on laskenut vielä tilaukseni jälkeen huomattavasti. Nyt siis swatcheja uusista tilaamistani luomiväreistä. Kaikki tilaamani värit ovat näytekokoja, jotka tulevat pienissä "minigripeissä" ja maksavat 1,25$ (n. 0,94€).




Aura on hyvin vaalea vaaleanpunainen kimaltava väri. Se on aika läpikuultava ja toimii hyvin korostusvärinä. Tarpeeksi vaalea sopiakseen minullekin, joka en paljoa vaaleanpunaisia käytä.
Bath House on toinen tilaukseni ilmaisnäytteistä. Se on pohjaltaan metsänvihreä sävy, jossa on kirkkaansinistä shimmeriä.
Emerald Dream on pohjaltaan samanlainen metsänvihreä kuin Bath House, mutta siinä on vihreää shimmeriä, minkä vuoksi se näyttää puhtaamman vihreältä kuin sinisellä maustettu BH.
Exodar Waffle House on ihana violettiin taittava hopea, jossa on ainakin sinertäviä ja punertavia shimmereitä. Rakastan tälläisiä sävyjä ja väri on luonnossa paljon parempi kuin kuvassa.
Invisible Invincible on vaalea, vähän läpikuultava harmaa, jossa on vihertävä hohto ja shimmeriä. Saattaa joissain valoissa näyttää violetiltakin. Tämäkin on paljon parempi luonnossa ja parhaimmillaan auringonpaisteessa.
Mage Quarter on mielettömän kirkas ja upea violetti, joka on niin lähellä sinistä kuin vaan voi olla olematta vielä sininen. Siinä on lisäksi punaisia pieniä kimalteita, itse pohja on aika mattainen.



Mojo on vaalea sininen, lähellä lilaa ja siinä on vihreää shimmeriä. 
River Guardian on toinen ilmaisnäytteistäni. Se on läpikuultava, kimaltava valkoinen, jossa on myös siniseen shiftaavia shimmereitä.
Shadowform on kaunis keskitumma violetti shimmerillä. Sinipohjainen, vaikkakaan ei läheskään niin sininen kuin Mage Quarter.
The Life Binder on upea ruosteenpunainen vaaleanpunertavilla kimalteilla. Ei kyllä oikein minun väri, mutta niin kaunis, että pakko tätäkin on joskus koittaa käyttää meikissä. 
Zangermarsh on enemmän vihreään kuin siniseen kallellaan oleva shimmerinen turkoosi. Kimaltavampi kuin miltä näyttää kuvassa.
Zug Zug! on upea, metallinen kupari ruskealla pohjalla. Tosi kaunis sävy, joka on valitettavasti poistumassa myynnistä. Vielä on mahdollisuus tilata tämä alennettuun hintaan.


Värit ovat kauniita ja hyvälaatuisia, joten olen niihin tyytyväinen. Jotkut värit kyllä ovat vähän erilaisia kuin miltä VD:n sivuilla näyttävät, mutta kauniita kuitenkin. Suosikkejani ovat ensimmäisen kuvan alarivi ja toisesta kuvasta Shadowform ja Zug Zug! Kaikki tilaamani värit ovat World of Warcraft -pelin inspiroimasta Azeroth -kokoelmasta. Itse en ole peliä koskaan pelannut eikä nimet sano minulle mitään, vaan olen ne valinnut ihan vaan värien perusteella. Kaksi saamani ilmaisnäytettä ovat molemmat Hayao Miyazakin inspiroimasta Sirocco -kokoelmasta. Miyazaki onkin minulle paljon tutumpi aihe kuin WoW.

Tilaukseni perusteella uskaltaisin itse tilata jatkossakin Victorian Disco Cosmeticsilta. En kuitenkaan suosittele firmaa varauksetta, koska sillä oli isoja ongelmia asiakaspalvelussa ja firman pyörittämisessä välillä. Jokainen päättäköön itse haluaako firmalta tilata, jos jokin väri kiinnostaa. Jos on tilaamassa, niin kannattaaa seurailla myös VD:n Facebook -sivuja, joilla kerrotaan tulevista uutuuksista ja on välillä alennuskoodeja. Nyt on menossa tarjous sunnuntaihin 11.8. asti, koodilla BACKTOSCHOOL 20% ale tilauksista. Koodia ei voi käyttää hyväntekeväisyysväriin Cherry, vaan sen halutessaan voi laittaa viestiä VD:lle.

Briefly in English: I ordered some loose eyeshadow samples from an indie company named Victorian Disco Cosmetics. I had ordered from them before, but after my first order the owner got sick and there was a lot of trouble getting orders or getting refunds. I received a refund from a lost/never send order, but only after waiting several months and writing piles of emails. After re-opening the company seems to be doing a lot better and there seems to be no more problems so i wanted to give them a second chance. Especially, since the problems were caused by sickness. Everything went well this time and i'm very happy with the order and the quality of the eyeshadows. Some of the colours look a bit different from VD's website, but they're still beautiful. My favourites are bottom row from the first picture and Shadowform and Zug Zug! from the second.

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Victorian Disco Cosmetics ei testaa eläimillä!

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kosmetiikkabloggaajan viikonloppumeikit

Edelleen heräilen joka aamu 5.30 eikä aikaa ja energiaa kovin jännittäviin meikkeihin arkisin ole. Viikonloppuisin korjailen sitten vahinkoa ja meikkaan paljon enemmän ja värikkäämmin. Päätin laittaa tänne näkyville pari viikonloppumeikkiäni, joista itse pidin. Jälkimmäinen on aikalailla bilemeikkityylinen, mutta koska en ole ihan normaali, olin sillä ihan päiväsaikaan liikenteessä ;)





Kuvat ovat taas mitä ovat, mutta meikistä pidin itse paljon. Yhdistän usein kultaa ja vihreää meikissä ja varsinkin kullanhohtoiset, murretut vihreät ovat minusta aika luonnollinen pari kultaisille luomiväreille. Tämä oli siis aika tyypillinen meikki minulle, tosin häivyttelin luomivärejä enemmän kuin usein. Kuvattu luonnonvalossa.

Käytetyt luomivärit:

My Beauty Addiction: Golden Tiara (liikkuvan luomen sisäpuolikas)

Scaredy Cat Cosmetics: Hera (luomen ulkonurkka ylä- ja alaluomella ja luomivako)

Scaredy Cat Cosmetics: Keltoi (silmän sisänurkka, häivytys luimivaossa ja alaluomi)

Muut käytetyt tuotteet tuttuun tapaan:

Urban Decay: Eye Primer Potion (pohjustus)

Fyrinnae: Pixie Epoxy (pohjustus)

Inglot: AMC Gel Eyeliner 77 (rajaus)

Make Up Store: Tri Brow Color (kulmakarvat)

Max Factor: 2000 Calories Waterproof Volume (ripset)





Tämä meikki olisi tosiaan ihan sopiva biletykseen, sillä käytin violetin luomivärin kaverina kultaista glitteriä reippaalla kädellä. Inspiraation sain netissä nähdystä meikkikuvasta, joten täyttä kunniaa en voi ottaa itselleni. Meow'n violetti Doomsday taitaa olla se etsimäni täydellinen violetti, pitäisi siis jossain vaiheessa tilata täysikokoinen ennen kuin väri poistuu myynnistä. Harmi ettei kuvissa näy sisänurkassa käytetyn Mellonin duochrome, sillä värissä tosiaan on pinkahtava lila hohde. Kuvattu luonnonvalossa.

Käytetyt luomivärit:

Victorian Disco: Mellon (silmän sisänurkan korostus ja glitterin alla)

Victorian Disco: Desert Eagle -glitter (liikkuva luomi)

Meow Cosmetics: Doomsday (silmän ulkonurkka, luomivako sekä alaluomella rajauksen päällä)

Inglot: Matte 355 (häivytys)

Muut käyetyt tuotteet samat kuin edellisessä.


Meikkaatteko te muut erilailla arkisin kuin viikonloppuisin?


Tietääkseni meikkeihin käytetyt tuotteet ovat eläinkokeettomia lukuunottamatta Max Factorin mascaraa ja Urban Decay on siirtymässä/siirtynyt eläimillä testaavan L'oréalin omistukseen!

perjantai 11. toukokuuta 2012

Victorian Disco

Victorian Disco Cosmetics kiinnitti huomioni heti kun näin Phyrran swatchit luomiväreistä. Minulla alkaa oikeasti olla niin paljon luomivärejä, että ihan joka firma ei enää jaksa kiinnostaa, vaan värivalikoimasta täytyy löytyä sävyjä, joita minulla ei vielä ole. Victorian Discolle laitoin kuitenkin heti tilauksen menemään, sillä sävyt näyttivät upeilta.
VD on viime vuoden lopulla perustettu yhden naisen indiekosmetiikkayritys ja se on vastikään siirtynyt Etsystä omille nettisivuilleen. Myynnissä on luomivärien lisäksi glittereitä sekä vasta julkaistuja huulikiiltoja ja poskipunia. Minulle on tulossa lisää luomivärinäytteitä (uudesta Azeroth -kokoelmasta) sekä pari huulikiiltoa Victorian Discolta, joten tämän postauksen swatcheille on tulossa jatkoa. Kuvien jälkeen taas lisää juttua tilaamisesta yms.


Söpö pussukka, jossa värit tulivat, ja vielä söpömpi tarra :)

Värit ylärivistä vasemmalta alkaen: Ewok Pajama Party - Helga - Lightspeed - Mellon - Pannier - Powder Wig - Sailor Neptune- Sailor Pluto - Sailor Saturn - AK-47 - Desert Eagle - Riot Shield - Semtex
Lähempää Ewok Pajama Party - Helga - Lightspeed - Mellon - Sailor Pluto - Sailor Saturn - AK-47 - Desert Eagle
...sekä Mellon - Pannier - Powder Wig - Sailor Neptune - Desert Eagle - Riot Shield - Semtex
Värit vielä keinovalossa. Muissa kuvissa luonnonvalo ja pohjustajana tuttu Pixie Epoxy.

AK-47, Desert Eagle, Riot Shield ja Semtex ovat glittereitä, muut luomivärejä eri kokoelmista. Mellon ja Sailor Saturn olivat ilmaisia näytteitä, muut tilasin ja maksoin itse. Kaksi ilmaisnäytettä kuuluu kaikkiin tilauksiin! Victorian Discolla on tällä hetkellä muun muassa Star Wars-, Harry Potter-, Tolkien -aiheiset kokoelmat. Uusin kokoelma on World of Warcraft -teemainen, ja vaikka itse en ole ko. peliin ikinä tutustunut niin luomivärit kokoelmassa näyttävät ihanilta, ja tilasin niistäkin näytteitä kun VD:llä oli pikainen alennusmyynti. Myös vasta julkaistut huulikiillot ovat WOW -aiheisia, mutta niistä enemmän kun saan toisen tilaukseni!

Tilasin siis pelkkiä näytteitä ja Victorian Discon näytteet tulevat pienissä pussukoissa monen muun indiefirman tapaan. Unohdin kuvata pussit, mutta ne ovat ihan perinteisiä pussukoita, joissa on tarrat tuotetietoineen. VD ilmoittaa näytteiden kooksi 1/4 tl, mutta minusta näytteeet vaikuttivat aika pieniltä. Pitäisi siirtää joku väreistä purkkiin niin vertailu muiden firmojen näytekokoihin helpottuisi. Hinnaltaan näytteet ovat 1 - 1,25$ (n. 0,77 - 0,96e). Postikulut ovat pelkkiä näytepussukoita sisältäville tilauksille kaikkialle maailmaan 1,5$ (n. 1,20e) ja täysikokoisia tuotteita sisältäville tilauksille USA:n ulkopuolelle 6$ (n. 4,60e). Luomivärejä saa myös minikokona purkeissa hintaan 2 - 2,25$ (n. 1,55 - 1,75e) ja täysikokoisina purkkeina 4,50 -5$ (n. 3,50 - 3,90e) hintaan. Postitukseen meni ruuhkan vuoksi pari viikkoa ja matkalla näytteet viipyivät pari päivää yli viikon. Nettisivuilta ja Facebookista löytyy tietoa kulloinkin odotettavissa olevista postitusajoista.

Itse tuotteet vaikuttavat erittäin hyviltä. Swarchatessa värit levittyivät hyvin ja ne olivat intensiivisiä. Glitterit ovat erittäin hienojakoisia, joten pelkästään niilläkin saa peittävää jälkeä. Käytin Mellonia ja Pannieria yhtenä päivänä meikkiini ja luomillakin värit toimivat hyvin. UDPP ja Pixie Epoxy pohjustajinaan ne pysyivät rullaamatta luomillani reilut 12 tuntia, kunnes pesin ne pois. Värivalikoima on ihanan monipuolinen, vaikka Victorian Disco onkin vielä aika uusi yritys. Väreistä löytyy myös ainakin minulle uusia sävyjä ja yhdistelmiä, esim. Mellonissa on vaalean oranssihtavan pohjan lisäksi punertavan violetti duochrome -efekti, se ei näy swatcheissani, mutta käytössä näin hieman violetihtavaa hohdetta värissä.

Victorian Disco Cosmeticsin kaikki tuotteet ovat muuten vegaanisia eikä niitä ole testattu eläimillä! Ainoiksi huonoiksi puoliksi VD:ssä jääkin näytteiden pienehkö koko ja ajoittain hieman pitkähköt postitusajat. Tulen kyllä varmasti tilaamaan Victorian Discolta jatkossakin, sillä tuotteiden hyvät puolet ylittävät pienet miinukset. En malttaisi millään odottaa, että saan toisen tilaukseni, erityisesti odotan mielenkiinnolla huulikiiltojen testausta!


Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Victorian Disco ei testaa eläimillä!