Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiukset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

It's a 10 - Hiusihme

Vähän aikaa sitten blogissa oltiin kulmakarvataikojen parissa ja tänään on vuorossa hiusihmeitä. New Yorkista nappasin Queensin ydintä tutkiessani ostoskoriini It's a 10 merkin Miracle Leave-in Product -hoitosuihkeen hiuksille. Käytän pitkiin hiuksiini jatkuvasti sekä pois pestävää että hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja pitkän hiusöljybuumin jälkeen on ollut mukava palata taas hoitosuihkeisiin.

It's a 10 on ilmeisesti ollut jo pitkään amerikassa bloggaajien ja YouTube -persoonien suosiossa. Itse onnistuin kuulemaan merkistä vasta viime keväänä xSparkagen kehuttua sitä kanavallaan. Suomessa merkkiä ei valitettavasti ole saatavilla, mutta amerikassa sitä löytyi ainakin drugstoreista ja Ultasta. Oman pulloni ostin Duane Readesta.




Ihmeelliseksi tuotteen tekee ilmeisestikin sen lupaus kymmenestä eri vaikutuksesta. Suihkepullosta hiuksiin taiotaan hoitoa, suojaa, ennaltaehkäisyä, kiiltoa, lämpösuojaa jne. Lupaukset kokonaisuudessaan löytyy alimmaisesta kuvasta. 
Tuotteen teho perustuu tyypilliseen tapaan osittain silikoneihin, jotka eivät sinänsä pelasta hiuksia miltään, mutta tekevät hiukset mukavan tuntuisiksi ja kauniin näköisiksi. Silikonien lisäksi siniseen pulloon on kuitenkin pakattu myös hoitavia ainesosia. 

Miracle Leave-In Product tuoksuu tyypilliseltä kampaamotuotteelta. En osaa sanoa, mikä tuoksu varsinaisesti on, mutta kampaamotuotteita käyttäneet tietävät varmaan mistä puhun. Tuoksu on ainakin itselleni miellyttävä, ja se tuoksuu hiuksissa kevyenä haihtuen melko pian.
Koostumus tuotteessa on vähän erilainen kuin suihkeilla yleensä. Tavallisesti suihkepulloon pakatut tuotteet ovat täysin nestemäisiä ja usein kirkkaita tai värjättyjä, mutta silti läpinäkyviä. It's a 10:in suihke paljastuikin yllättäen vähän paksummaksi ja sameaksi nesteeksi. Tai no, neste ei ehkä ole edes ihan oikea sana, mutta en tiedä miksi muuksikaan sitä kutsuisin. Koostumuksen vuoksi hoitoaine tarttuu hyvin hiuksiin, eikä sitä valu hukkaan suihkiessa. Harmittavasti suihkepullo tukkiutui kuitenkin jo aika varhaisessa vaiheessa, ja olenkin käyttänyt tuotetta jo pitkään kaatamalla sitä vähän käsiin ja hieromalla sen käsistä hiuksiin. Tavallinen pumppupullo olisi ehkä ollut suihkepulloa parempi vaihtoehto?




Kuvista näkeekin, että olen käyttänyt hiusihmeen jo lähes kokonaan. Kokemusteni perusteella voin sanoa, että It's a 10 Miracle Leave-In Product on oikein hyvä hoitosuihke hiuksille, mutta en ehkä kutsuisi sitä ihmeeksi. 
Tuote jättää hiuksiin aluksi hyvin liukkaan pinnan, joka helpottaa hiusten selvittelyä huomattavasti. Takkutukille tämä on varmasti loistava. Pitkien hiusteni latvat ovat ainakin vielä hyvässä kunnossa, joten hoitoa ja suojaakin tuote on ilmeisesti tuonut. Hiukseni eivät kuitenkaan tunnu normaalia pehmeämmiltä tai sileämmiltä. Hiusten kuivaamisen jälkeen latvat tuntuvat kuivilta tuotteen lämpösuojasta huolimatta. 
Hoitosuihkeet tuntuvat minusta usein aika keveiltä ja tähän suhteutettuna sanoisin, että Miracle Leave-In Product on keskivertoa parempi hoitosuihke. Erityisesti hiusten selvittelyn avuksi se on todella toimiva. Todella kuiville hiuksille suosittelisin kuitenkin ennemmin öljyjä tai voidemaisia tuotteita. 




It's a 10 Miracle Leave-In Product oli mukava tuttavuus, jota olen käyttänyt mielelläni. Ulkomaan reissuilta voisin ostaa sitä vaikka toistekin. Tilaamaan ulkomailta asti sitä en kuitenkaan lähtisi, sillä se ei lopulta pystynyt nimensä lupaamiin ihmeisiin. Hoitosuihke on myös melko hintavaa. Muistelisin maksaneeni tästä 120ml pullosta n. 15-17$ (n. 13.50-15,50€), ja Amerikan hintatasoon nähden tämä oli jo aika paljon. Suihkeeksi tuote on onneksi aika riittoisa ja sen pisteitä nostaa myös eläinkokeettomuudesta kertova Leaping Bunny -merkintä.

Uskotko hiusihmeisiin?


Briefly in English: From my trip to New York I bought a miracle in a little bottle. Or that's what it promises at least. I heard about the brand It's a 10 just before my trip, but apparently it's been popular in the YouTube community for a while.
It's a 10 Miracle Leave-In Product is a hair care spray that promises pretty much everything you could hope for. It detangles, prevents damage, adds shine, provides heat protection etc. I guess the miracle is that one product does so much?
The product has a pleasant, typical "salon product" scent. The consistency, however, is not typical for a spray. It's a little bit thicker than normal liquid in a spray bottle and it's not see through. The thicker consistency sticks to your hair better, but it also clogged the spray nozzle quite fast. I've been using it by pouring some on to my hands and spreading it through my hair with my fingers.
Miracle Leave-In Product leaves your hair very slick for a little while and makes detangling easy. The ends of my hair look pretty good, so it seems that it has also protected my hair. Still, my hair doesn't feel softer than usually and after blow drying my hair feels dry.
Altogether, I would say that the Miracle Leave-In Product is better then an average hair care spray, but by no means it's a miracle. For really dry hair I would still recommend oil or cream product. I've been happy using Miracle Leave-In Product and I could buy it again while traveling, but I wouldn't go through the trouble of ordering it online. 
If I remember correctly the 120ml/4 fl.oz. bottle was about 15-17$ in Duane Reade. It's a 10 is also sold at Ulta. The brand has a Leaping Bunny certification!

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa tekstin linkkien käytöstä mitään hyvitystä. tietääkseni It's a 10 ei käytä eläinkokeita!
Product in this post was purchased by me and all of the opinions are my own. there's no affiliate links in this post. As far as I know It's a 10 is cruelty free! 

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tangle Teezer Blow-Styling

Vanha, originaali Tangle Teezer -harjani alkoi vetelemään viimeisiään jo hyvän aikaa sitten. Hiuksillani on tapana tappaa kaikki harjat, ja niin oli TT:n harjaksetkin jo taipuilleet ja harjan kaksi puolikasta eivät enää pysyneet kunnolla kiinni toisissaan. Koska kaipasin pitkästä aikaa varrellista harjaa, ja perinteinen Teezer -malli ei sovellu hiusten kuivaamiseen, päätin ostaa kokeiluun Tangle Teezerin tuoreehkon Blow-Styling harjan.
Vanha Teezerikin pääsi muuten uusiokäyttöön ja on nyt kissan harja! Nero rakastaa kampaamista ja harjausta ja tykkää erityisesti TT:llä harjaamisesta. Nykyään kylppäriin mennessä saa takuuvarmasti seuraa kissasta, joka kerjää harjausta ja yrittää tulla härppimään tassuillaan minunkin harjaa kun harjaan hiuksiani.




Tangle Teezerin Blow-Styling harjat tulivat markkinoille vuoden alussa. Niitä on tarjolla kahta kokoa full padle ja half padle. Itse ostin suosiolla isomman full paddlen, joka on tarkoitettu keskipitkistä pitkille hiuksille. Jälleenmyyjiähän löytyy nykyisin paljon, kampaamoista tavarataloihin. Omani ostin Stockmannilta hintaan 29,50€.
Harja on nimensä mukaisesti suunniteltu erityisesti hiusten kuivaamiseen, tai oikeastaan hiusten muotoiluun kuivaamisen yhteydessä. Sen harjasten pitäisi edistää hiusten nopeaa kuivumista ja tehdä hiuksista kiiltävät ja tuuheat. Erikoismuotoiltujen harjasten lisäksi harjaan on muotoiltu uria, jotka helpottavat harjan puhdistusta ja irronneiden hiusten poistoa harjasta. Sen enempää harjan tekniikkaan perehtymättä, menen omiin kokemuksiini harjasta ja sen eroista perinteiseen Teezer -malliin.


Pari kissankarvaa näköjään jäi harjaan, vaikka yritin sen putsata ennen kuvaa :D Oli aika työ yrittää pitää kissa erossa harjasta sen ajan, että saan muutaman kuvan napattua.

Blow-Styling on varrellisena enemmän perinteisen hiusharjan näköinen kuin edeltäjänsä. Full padle on kookas ja perus-Teezeriin verrattuna painava, vaikkakaan ei yleisesti hiusharjaksi painava. Harjakset ovat malliltaan erikoisesti tyvestä leveämpiä ja kapenevat kärkeä kohti. Harjakset ovat myös kovaa muovia, eivätkä sellaista taipuisaa ja pehmeää kuin vanhassa mallissa.
Aluksi harjan paino ja kovuus vaativat minulta vähän totuttelua. Harjalla saa helposti kolautettua itseään aika kipeästi päähän sen jälkeen kun on tottunut harjaamaan kuontaloaan huolettomasti joustavilla harjaksilla. Muutaman käytön jälkeen kuitenkin opin harjaamaan uudella harjallani vähän varovaisemmin. Miss Piggy's Pearls -blogin Sallalla oli isompiakin ongelmia harjan kovien piikkien kanssa, joten lyhyemmillä ja/tai hennommilla hiuksilla varustetut eivät välttämättä tykästy tähän harjaan. Sallan ajatukset voi käydä lukemassa täältä.

Käytän Blow-Styling harjaa myös hiusten selvittelyyn ja se tekee siinä ihan hyvää työtä. Vanha Teezerini oli silti ehkä vähän hellävaraisemman tuntuinen. Tämäkään ei kuitenkaan tunnu pahemmin repivän hiuksia eikä hiuksia irtoa enempää kuin vanhalla harjallani. Omat hiukseni eivät onneksi ole edes kovin pahasti takkuuntuvat eikä niiden selvittelyyn mene kauaa. 




Kuivaamisen yhteydessä harjan parhaat puolet tulevat esiin. En ota sen kummemmin kantaa johtuuko nopeampi kuivuminen harjasten muotoilusta vai siitä, että isolla ja leveällä harjalla hiukset ovat levittyneenä laajemmalle ja pääsevät siten kuivumaan helpommin. Kuitenkin saan hiukseni kuivaksi vähän nopeammin verrattuna aiempaan.
Parasta on kuitenkin se, että hiukset kuivuvat suoriksi ja kiiltäviksi harjaa käyttäen. Hiukseni taipuvat melko paljon, mutta Tangle Teezer Blow-Styling harjalla niistä tulee melkein kuin suoristetut. Etuna suoristusraudan käyttöön verrattuna on, että hiusta ei tarvitse rasittaa kuumalla raudalla ja hiukset jäävät tuuheammiksi. Ja aikaakin säästyy kun ei tarvitse erikseen kuivata ja muotoilla hiuksia vaan kaikki hoituu yhdellä kertaa. Harjalla pitäisi olla mahdollista myös suoristaa luonnonkihara hius. Hiukset voi myös muotoilla taipumaan tiettyyn suuntaan, itse kuivaan hiukseni yleensä lähes suoraksi vain hieman sisäänpäin taipumaan. 

Minulle harjan puhdistettavuus on myös tärkeää. Irtohiuksia täynnä oleva harja on vähän inhottava, ja koska minulla on rasvoittuvat hiukset, on puhdas harja erityisen tärkeä. Blow-Styling harjan puhdistusurat todella tekevät irtohiusten poistamisesta helppoa. Uran avulla sormet saa helposti hiusten alle ja ne saa lähes yhdellä kertaa irti. Muovinen harja on myös helppo pestä vedellä ja se tuntuu puhdistuvan hyvin pelkällä huuhtelulla. Tarkemman shampoopesun yhteydessä kovamuoviset harjakset eivät ole yhtä helppoja kuin joustavat edeltäjät, mutta kyllä shampoopuhdistuskin onnistuu.




Tangle Teezer Blow-Styling harjan pienet viat tuntuvat olevan lähinnä totuttelukysymyksiä ja se on kokonaisuutena oikein toimiva harja. Mitä enemmän käytän harjaa, sitä paremmalta se on tuntunut. Sekä hiusten selvitys että niiden kuivaaminen ja muotoilu kuivatessa onnistuu harjan avulla. Lähes 30€ hinta tuntuu äkkiseltään vähän korkealta, mutta harja on hyvin kestävän oloinen ja odotan saavani tästä kumppanin vuosien ajaksi.

Millä sinä harjaat hiuksesi?


Briefly in English: I recently bought a new hairbrush to replace my old Tangle Teezer, which was pretty badly worn out. I choose a Tangle Teezer again, but this time around got the Blow-Styling brush. The Blow-Styling brush looks pretty different from the original Tangle Teezer. It has a hadle and it looks more like a traditional hair brush. It's also heavier and the bristles are harder than in the original TT brush.
I use the Blow-Styling brush for both untangling my hair and to blow dry. It works well for both, although it might not be as gentle as the original brush for untangling. Its strenghts definitely are in blow drying and styling hair while blow drying. My hair dries faster and is left straight and shiny after using this brush.
The brush is also very easy to clean. It has innovative cleaning grooves which makes removing loose hair from the brush very easy. As the whole brush is plastic, it's also easy to wash or rinse after use.
It took me a little bit time to get used to my new brush as it's heavier and harder than my old one. I'm still very pleased I bought this brush, since I like the results I get with it. I would recommed this brush especially if you want a straight finish and blow dry your hair regularly. There are two sizes of the brush and I got the bigger, full paddle one, which is meant for medium to long hair.

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa tekstin linkkien käytöstä mitään hyvitystä.
Product in this post was purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post.

lauantai 23. elokuuta 2014

Bodausta hiuksille

Fudge on merkki, joka on kiinnostanut minua jo kauan ja keväällä lopulta tilasin BeautyBaysta Body Builder -sarjan shampoon ja hoitoaineen. Body Builder tuotteet ovat tuuheuttavia, mikä onkin yleisin valinta minulle hiustuotteissa, sillä raskaat hiukseni kaipaavat tuuheutusta, vaikka niitä onkin paljon. 

Fudgen tuotteet ovat eläinkokeettomia ja pidän myös niiden raikkaan näköisistä pakkauksista. Mielestäni pakkaukset ovat aika unisex -tyylisiä. Tuoksumaailma shampoossa ja hoitoaineessa oli merkin nimen mukainen ja muistutti minua hieman toffeesta ollen makeahko. Tuoksu ei kuitenkaan ollut mikään yltiömakea, joka olisi saattanut alkaa pidemmän päälle ällöttämään. 
Koostumus tuotteissa oli melko tyypillistä, shampoo keskipaksua, mutta juoksevaa ja hoitoaine hieman paksumpaa. Shampoo vaahtosi hyvin ja hoitoaine levittyi hyvin hiuksiin. 


Shampoo

Tuuheuttavat tuotteet ovat yleensä sukulaisia syväpuhdistaville tuotteille, eivätkä välttämättä selvitä hiuksia hyvin tai jättävät hiukset karheiksi. Fudgen tuotteiden jäljiltä hiukseni olivat kuitenkin pehmeät ja aikalailla takuttomat. Jo shampoon jäljiltä, ennen hoitoainetta, hiukset tuntuivat hyviltä. Omat hiukseni ovat tosin käsittelemättömät ja hiusten kunto varmasti vaikuttaa tulokseen. 
Tuuheutuksen osalta pesutulos oli kohtalainen. Hiukseni tuntuivat vähän normaalia runsaammilta pesun jälkeen ja varsinkin alkuvaiheessa hiukset tuntuivat rasvoittuvan hieman normaalia hitaammin. 

Pesen voimakkaasti rasvoittuvat hiukseni useimmiten joka toinen päivä ja vaahdotan shampoolla lähes aina kaksi kertaa. Fudgen 300ml pullot riittivät tiheällä pesutahdillanikin monta kuukautta ja huomasin, että varsinkin shampoota tarvitsee kerrallaan hyvin pienen määrän. Shampoota suositellaan käyttämään yleisesti vain teelusikallinen kerrallaan ja tuo määrä tosiaan riitti Fudgella, vaikka minulla on sekä pitkät että melko paksut hiukset. Hoitoaine riitti vielä pidempään kuin shampoo, sitä kun en laita kuin yhden annoksen per pesukerta, vaikka annos onkin vähän isompi kuin shampoossa.


Hoitis

Kokonaisuutena olin oikein tyytyväinen Fudgen Body Builder shampooseen ja hoitoaineeseen. Tuotteet pesivät hyvin ja jättivät hiukset hyvän tuntuisiksi. Pientä tuuheutustakin olin havaitsevinani, vaikka useimmiten en juuri huomaa eroa tuuheuttavien tuotteiden käytöllä. Erityisen paljon pidin tuotteiden riittävyydestä. Tuoksu ja koostumuskin olivat miellyttävät. 
BeautyBayn sivuilta en enää löytänyt Body Builder tuotteita, olisikohan tuotteet uudistuneet? Fudgen shampoita ja hoitoaineita uskallan kuitenkin tämän kokeilun perusteella suositella ja hinnatkaan eivät Briteistä tilatessa ole pahat, noin 10e tienoilla per tuote. Itse haluaisin kokeilla myös merkin muotoilutuotteita.

Onko Fudge tuttu merkki?


Briefly in English: For a past several months I used a Body Builder Shampoo & Conditioner by Fudge. I had been interested in the brand for a long time. Fudge is a cruelty free brand that have nice fresh desing in their range of hair products. 
Body Builder is a volumising series. I felt that the shampoo and conditioner did make my hair feel a little more full. My hair felt nice and tangle free after washing it with these products. The consistency and the scent of the products was also pleasing. I think the shampoo and conditioner had a semi-strong, slightly sweet toffee like scent.
I was really pleasantly surprised by how long the 300ml bottles of shampoo and conditioner lasted. I usually wash my hair every other day and shampoo it twice. Both the shampoo and conditioner lasted several months, the conditioner a little longer than the shampoo. 
Altogether, I was really happy with Fudge's shampoo and conditioner. It seems that the product lines have changed since I bought these, but judging by these products I would recommend Fudge. I would like to try their hair styling products also. The prices of Fudge's shampoos & conditioners are around 10€ per item. 

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Fudge ei käytä eläinkokeita!
Products in this post were purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Fudge is cruelty free!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Luonnonkosmetiikkaviikko: Ei ihan saippuaooppera vaan shampoo -draama

Luonnonkosmetiikan teemaviikolla siirrytään tänään ihonhoidosta hiuksiin. Seuraa jatkoa palashampookokeilulleni! Kirjoittelin marraskuun alussa ostaneeni Flow'n palashampoon ja aloittaneeni sen testailun. Nyt luvassa siis tarkempaa raporttia kokeilun onnistumisesta ja tottakai jännitysnäytelmä tarvii yllättävän käänteenkin.




Aloitin palashampookokeilun siis loka-marraskuun vaihteessa Flow kosmetiikan rasvoittuville hiuksille tarkoitetulla Teepuu shampoopalalla. Aluksi shampoo tuntuin ihan hyvältä, joskin hiukset jäivät sen jäljiltä takkuisimmiksi kuin normaalisti. Hiuksiin myös jäi selvästi shampoota, sen huomasi varsinkin Tangle Teezerin saamasta kuorrutuksesta hiusten harjauksen jälkeen. Kuitenkaan samanlaista lähmää ja läpipääsemätöntä hiuspehkoa, mitä Sanni koki, ei päässyt syntymään. Muutamien pesukertojen (n. 6-7) jälkeen shampoota tuntui alkavan jäädä hiuksiin vähemmän ja hiuksien takkuuntuminenkin vähän helpotti. Käytin koko ajan shampoon rinnalla tavallista hoitoainetta, sillä ilman hoitista en tämän jäljiltä voinut kuvitellakaan olevani. Alla Flow'n Teepuu shampoopalan INCI heidän omilta sivuiltaan kopioituna.

INCI: Sodium Cocoate*, Butyrospermum Parkii Butter*, Aqua, Sesamum Indicum Oil*,  Clycine Soja Powder*, Montmorillonite,  Rosmarinus Officinalis Herb*,  Melaleuca Alternifolia Oil*, Lavandula Angustifolia Oil*,  Rosmarinus Officinalis Leaf Extract*.
Linalool**, Limonene**

* Sertifioitu luomu raaka-aine
**Esiintyy luonnostaan eteerisessä öljyssä.
Kaikki raaka-aineet täyttävät sertifioidulta luomukosmetiikalta vaadittavat kriteerit.

Joulukuun alkupuolella shampoopala alkoi olla jo melko vähissä, minulla se ei siis riitä kovin kauaa, kun joudun pesemään hiukseni usein. En mielestäni edes hieronut palaa ylenmäärin hiuksiini vaan sen verran, että sain hiuspohjaan kauttaaltaan vaahtoa. Shampoopala myös vaahtosi helposti.
Tässä vaiheessa shampoota tuntui taas alkavan jäädä enemmän hiuksiin. Rasvoittumiseen teepuushampoo ei tuntunut tuovan helpotusta, päinvastoin shampoon kerrostuminen hiuksiin sai aikaan tunteen entistä nopeammin rasvoittuvista hiuksista, minkä vuoksi ehkä pesin vielä normaalia useammin hiuksiani, ja pala kului nopeasti. Tiedän, että sen olisi tarkoitus kestää paljon pitempään, kuin se minulla tuntui kestävän. En ollut kovinkaan tyytyväinen palashampooseen enää ja mietin kokeilisinko Flow'lta jotain toista palashampoota. Teepuu tuntui samaan aikaan liian pesevältä aiheuttaen takkuuntuvat, natisevat hiukset ja kuitenkin hiuspohja rasvoittui ennen aikojaan.

Draamankaari sai käännöksensä kun satuin paikallisessa Prismassa tutkimaan luonnonkosmetiikkahyllyä, ja näin siellä kasan monille LivBoxista tuttua Ma Provencen palashampoota. Ystäväni oli käyttänyt sitä tyytyväisenä jo pitempään ja mietin pitäisikö minunkin kokeilla sitä Flow'n tilalta. Seuraavalla Prisma -käynnillä nappasinkin ranskalaisen luonnonkosmetiikkamerkin palasen mukaani huokeaan 8,50€ hintaan.

Ma Provencella on tuotteissa ainakin Cosmebio -sertifikaatin merkki ja palashampoita löytyy kuiville, normaaleille ja rasvoittuville hiuksille. Omassa Prismassani oli vain normaalien hiusten versiota ja sitä siis itse nyt käytän. Hinta shampoopalalla näyttää vaihtelevan 8,50€ - n. 13€ välillä. Shampoopalan mukana tulee seinään kiinnitettävä koukku, johon shampoon saisi kuivumaan kätevästi, mutta ainakaan minun seinässäni koukku ei kauaa pysynyt. Suihkutangon saippuatelineen kyljessä onneksi oli pieni koukku, johon saan rengasmaisen shampoon roikkumaan ja kuivumaan.


Ma Provencen palashampoo vajaan kuukauden käytön jäljiltä, vielä on reilusti jäljellä!

Heti ensimmäisellä pesulla oli selvää, että Ma Provence pesee (hih) suomalaisen vastineensa mennen tullen ja ehkä vielä palatenkin. Ma Provencen normaalien hiusten palashampoo jätti hiukset heti ensimmäisellä vaahdotuksella puhtaan, mutta pehmeän ja sileän tuntuiseksi. Sen jäljiltä en oikeasti tarvinnut edes hoitoainetta, niin kuin pakkaus lupaakin. Olen nyt käyttänyt Ma Provencea muutaman viikon ja hiukset tuntuvat ihanan pehmeiltä joka pesun jälkeen ja näin selvät ja sileät ne eivät ole olleet vuosiin edes hoitoaineiden jälkeen. Kuivuttuaan hiukset ovat ilmavat, eivät normaalia tuuheamman tuntuiset, mutta eivät myöskään latistuneet. Käytän hiuksiin enää jätettävää hoitoöljyä, mutta pois pestävä hoitsikka on saanut jäädä kokonaan. 
Shampoojäämiä Ma Provence ei tunnu jättävän hiuksiin käytännössä ollenkaan. Välillä harjaan saattaa jäädä vähän jälkiä shampoosta, mutta hiuksissa sitä ei huomaa ollenkaan. Tuntuma on koko ajan pysynyt samana eli tuotetta ei tosiaan tunnu pitemmässäkään käytössä kerrostuvan hiuksiin. 
Hellävaraisuudesta huolimatta shampoo pesee hiukset helposti puhtaiksi. Yleensä vaahdotan hiukset vain kerran, mutta jos olen käyttänyt synteettisiä muotoilutuotteita tai hiukset ovat erityisen likaiset, vaahdotan hiuspohjan varmuuden vuoksi kahdesti. Kukan muotoinen ranskalainen ei vaahtoa aivan niin helposti kuin jäyhän nelikulmainen suomalainen, mutta ihan tarpeeksi hyvin kuitenkin. Ma Provence tuoksuu aavistuksen yrttiseltä ja appelsiiniakin siitä erotan, mutta tuoksu on hyvin mieto. Alla Ma Provencen shampoon INCI kopioituna/suomennettuna pakkauksen kyljestä.

INCI: Disodium Lauryl Sulfosuccinate, Sodium Coco-Sulfate, Triticum Vulgare (wheat) Starch, Cetearyl Alcohol, Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Fruit Water*, Rhus Verniciflua Wax, Sodium Laurylsulfate, Butyrospermum Parkii (Shea Butter)*, Coco-Glocoside, Aqua (Water), Illite, Cocamidopropyl Betaine, Parfum (Fragrance), Glycerin*, Lauryl Pca, Glyceryl Stearate, Salvia Officinalis (Sage) Extract*, Citric Acid, Sodium Benzoate, Potassium Sorbate, Limonene, Eugenol, Citral, Linalool

99,99% raaka-aineista luonnollista alkuperää
10,09% raaka-aineista luomutuotantoa (* merkityt)

Vaikka mielellään tukisin kotimaista luonnonkosmetiikkaa, vei ranskalainen nyt täysin voiton. Mikäli Ma Provence tulee toimimaan jatkossakin minulla näin hyvin, en kyllä helpolla enää siitä luovu. Sen lisäksi, että pala on edullinen, säästän sitä käyttämällä myös normaalisti hoitoaineeseen menevät rahat. Ma Provence tuntuu kuluvan minulla hitaammin kuin Flow'n pala, mutta en usko, että se minulla kestää kuitenkaan ihan luvatun kahden normishampoon verran. Minusta tuntuu myös, että hiusteni rasvoittuminen on vähän hidastunut, ainakaan yhtä nopeasti, kuin Flow'n jäljiltä, ne eivät enää rasvoitu. Flow'ta minulla olisi vielä muutamiin pesuihin jäljellä, mutta suoraan sanottuna ei kyllä tee enää yhtään mieli sitä käyttää, joten sen jämä päätynee roskiin. 

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Ma Provencen palashampoota, mikäli ei vielä ole kokeillut vastaavia tai jos on pettynyt Flow'n palashampooseen. Flow voisi hieman tarkistaa omien palasiensa koostumusta, koska parantamisen varaa selvästi on. Omat hiukseni ovat käsittelemättömät ja melko hyvässä kunnossa (latvoissa vähän kuivuutta) sekä nopeasti rasvoittuvat, joten tämä arvostelu on kirjoitettu näistä lähtökohdista. Ma Provencea uskallan suositella kuitenkin kokeilemaan, vaikka hiukset eivät olisi käsittelemättömät ja yhtä hyväkuntoiset kuin omani, niin hellävaraiselta se tuntuu!

Kokemuksia palashampoista?

Briefly in English: I started using solid shampoo bar (or shampoo soap) from Finnish natural cosmetics brand Flow at the end of october. At first it seemed nice, although it did tangle my hair. After using it for a while I noticed that eventhough it didn't tangle my hair as much anymore there was still a lot of shampoo residue in my hair after washing. I used almost all of the bar before I found another solid shampoo bar in my local super market.
I bought the French Ma Provence shampoo bar to try out a few weeks ago and have been using it since. Mine is for normal hair and it is great! It washes my hair easily, but does not leave residue. It also makes my hair feel soft and silky. I don't even need to use conditioner with it. My hair feel light after it dries. Hands down Ma Provence beats the shampoo bar from Flow.
Ma Provence is also a natural cosmetics brand. The shampoo bar costs from 8,50 to about 13€ depending on where You buy it. I really recommend on trying the solid shampoo bar from Ma Provence!

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni sekä Flow kosmetiikka että Ma Provence ovat eläinkokeettomia!
Products in this post are purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know both Flow kosmetiikka and Ma Provence are cruelty free!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Sannin jalanjäljissä

Otsikko viittaa siis tietenkin kaikkien kosmetiikkablogien lukijoiden tuntemaan Karkkipäivän Sanniin. Kävin ostamassa Sannin kokemusten innoittamana palashampoon ja aloitin sen testailun. Totta puhuakseni, kyllähän palashampoot ovat minua jo aiemminkin kiinnostaneet, mutta Sannin matkapostauksien ja palashampootaistelun seuraaminen kyllä antoi viime sysäyksen omaankin kokeiluun :D

Kävin ostamassa FLOW kosmetiikan rasvoittuville hiuksille tarkoitetun Teepuu shampoopalan Kuukorennosta. Flow'ta on muuten aika hyvin nykyisin saatavilla myös Oulussa, Kuukorennon lisäksi sitä myy ainakin Punnitse & Säästä, Kuudes Maku ja Life. Valikoimat ja hinnat eri paikoissa toki vaihtelevat. Kuukorennossa shampoopala maksoi vain 7,90€.




Kuten sanoin, aloitin jo testailut shampoolla ja toistaiseksi kaikki vaikuttaa hyvältä! Tämä on kuitenkin vain tällainen esipostaus ja tulen jatkossa kirjoittamaan shampoosta kattavammin. Jatkan siis testailua ja palataan tähän myöhemmin lisää!

Oletko kokeillut palashampoota? Hyvää pyhäinpäivää!

Briefly in English: I bought my first ever solid shampoo bar! I choose to try the Finnish brand FLOW kosmetiikka and their tea tree shampoo soap for oily hair. I already started using this and so far it seems to work very well. I will be doing a proper review of this later!

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni FLOW kosmetiikka ei käytä eläinkokeita!
Product in this post purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know FLOW kosmetiikka is cruelty free!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Päänahan putsaus - Goldwell Scalp Specialist

Täällä taas! Oli tarkoitus postata taas jo aiemmin, mutta viime viikonlopun reissun jälkeen olen hoitanut erinäisiä asioita (passin uusinta, sängyn osto jne...) ja ehtinyt sairastamaankin. Tiistaina iski joku pöpö ja pari päivää meni nukkumiseen ja itseni paranteluun. Vitamiinit ja pakuritee tekivät kuitenkin tehtävänsä ja flunssa kesti vain pari päivää.
Viime viikonloppuna kävin tosiaan Helsingissä yhdistetyllä shoppailu ja blogimiitti -reissulla. Lauantai sujui oikein mukavissa merkeissä muiden bloggaajien seurassa ja sunnuntaina shoppailin Mustaa Kajalia -blogin Heidin kanssa. Heidi myös tarjosi minulle oikein vieraanvaraisen majapaikan reissulla, kiitos siitä :) Helsingin shoppailuista juttua myöhemmin, nyt ajattelin kirjoitella shampoosta, joka minulla on ollut käytössä jo useamman kuukauden. Oulun harmaa sää ei nyt oikein innosta meikkien kuvailuun, mutta shampoon kohdalla väreillä ei ole niin väliä!




Käytän melko vähän hiustenmuotoilutuotteita,  mutta silloin kuin käytän, haluan saada ne myös pesussa pois päästäni. Yleisin hiustuotteeni on kuivashampoo, joka ei välttämättä keveimmillä tuotteilla poistu kokonaan hiuksista. Minulla on siis tarpeen löytyä suihkun hyllystä syväpuhdistava shampoo. Jokin kuukausi sitten ostin Goldwellin dualsenses -sarjan Scalp Specialist deep cleansing -shampoon. Tilasin shampoon jostain brittisivustolta, luultavasti BeautyBaystä, jossa shampoon hinta näyttää olevan 7,80€/250ml.

Scalp Specialist -shampoota olen käyttänyt nyt siis useamman kuukauden ajan, en kuitenkaan päivittäin. Syväpuhdistavaa käytän yleensä vain silloin, kun olen käyttänyt jotain muotoilutuotetta. Jos muotoilutuotteita käyttää päivittäin, eí kuitenkaan kannata pestä joka pesussa syväpuhdistavalla shampoolla, vaan vaikka kerran pari viikossa. Syväpuhdistavat shampoot ovat pesevämpiä kuin muut shampoot ja jättävät hiussuomut auki, joten ne kuluttavat hiuksia enemmän kuin normaalit shampoot.


Korkki


Goldwellin syväpuhdistava tuoksuu raikkaan sitruksiselle, greippi on ensimmäinen mitä tulee mieleen. Tuoksu vahvistaa vaikutelmaa voimakkaan puhdistavasta tuotteesta. Itse olen enemmän makeampien tuoksujen ystävä, mutta ei tämänkään tuoksu paha ole. Koostumukseltaan shampoo on hyvin ohutta ja nestemäistä ja  väriltään täysin kirkasta. Välillä shampoo meinaa karata sormien välistä ennen kuin se ehtii päähän asti, mutta muuten minulle on aikalailla ihan  sama millainen koostumus shampoossa on. Pakkaus on ulkoasultaan Goldwellille tyypillinen ja vähän tylsähkö, mutta toimiva. Napsautettava flippikorkki on helppo ja nopea suihkussa märilläkin käsillä.
Shampoo vaahtoaa ihan keskivertomäärän ja tosiaan puhdistaa hiukset tehokkaasti. Hiukset saa tällä aivan natisevan puhtaaksi halutessaan. Omat, melko hyväkuntoiset hiukseni eivät juurikaan mene edes takkuun shampoon jäljiltä ja hoitoaineen jälkeen ne ovat hyvinkin takuttomat ja sileät. Joskus kun olen käyttänyt tätä syväpuhdistavaa shampoota tiheämmin, olen huomannut, että hiusten latvat alkavat tuntua pesun yhteydessä vähän vanuttuneilta. Tähänkin hoitoaine on kuitenkin auttanut.


INCI


Kaiken kaikkiaan olen siis ollut tyytyväinen Goldwellin Scalp Specialist deep cleansing -shampooseen. Ostin sen sitä varten, että saan silloin tällöin hiukseni täysin puhtaaksi muotoilutuotteista ja sen työn shampoo hoitaa hyvin. Mihinkään tiheään käyttöön en tätä suosittele kenellekään, mutta silloin tällöin käytettynä tämä hoitaa hommansa eikä tee ainakaan hyvässä kunnossa olevista hiuksista takkupalloa. Hinta-laatusuhde tuotteella on mielestäni hyvä ja voisin hyvinkin ostaa tätä toistekin. Suosittelen tätä siis sellaisille, jotka haluavat hiuksistaan edes välillä natisevan puhtaat ja sitrustuoksujen ystäville!


Loppuun vielä hyvän juhannuksen toivotukset kaikille! Itse en taida mitään ihmeellistä tehdä, mutta toivotaan auringoinpaistetta, niin saisin kuvailtua blogia varten. Postausaiheita minulla kyllä riittäisi :)

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä, ne ovat vain teidän lukijoiden avuksi. Tietääkseni Goldwell ei käytä eläinkokeita!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Vappuhiukset hiusväriliiduilla

Täällä taas ollaan. Kiire alkaa pikkuhiljaa helpottamaan, kun opiskelutkin on ihan viimeisiä pikkuhommia vaille kasassa. 

Tilasin kaverini kanssa vappua silmällä pitäen Born Pretty Storesta pari hiusväriliitua mieheen (naiseen). Liituja tulikin vapun alla opiskelijabileissä testailtua, ja liidut olivat kyllä yllättävänkin toimivia. Hintaa tilaamallemme neljälle liidulle tuli n. 7€ ja postikulut olivat ilmaiset. Matka Suomeen kesti pari viikkoa.


Tämän näköisiä liituja oli käytössä, liidun pituus ehkä noin 6 cm.


Liidut ovat kooltaan melko pieniä, mutta yhdellä liidulla minä sain värjättyä kaikki hiusteni latvat ja liitua jäi vielä ainakin kolmannes jäljelle. Tosin olin ilmeisesti yön pikkutunteina hävittänyt lopun liituni jonnekin...Itse värjäsin tosiaan hiusteni latvat pinkillä liidulla, kaverini teki raitoja vaalean ja tummansinisillä liiduilla. Minulla on toinen, violetti liitu, vielä kokonaan käyttämättä.
Liitujen käyttö oli helppoa. Hiukset kostutetaan, väri hinkataan ja hierotaan hiuksiin. Seuraavaksi hiusten annetaan kuivaa itsekseen ja lopuksi värjätyt hiusosiot käydään läpi suoristusraudalla, joka kiinnittää värin. 
Itse kostutin hiukseni pelkällä vedellä, jota suihkin osio kerrallaan suihkepullosta. Kaverini R käytti hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Väri kannattaa hinkata hiuksiin alaspäin suuntautuvin vedoin, jotta hiukset eivät turhaa kärsi. Värjättyjä osioita kannattaa myös hieroa yhteen hellästi, jotta väri leviää tasaisesti. Kun hiukset ovat taas kuivat ne käydään siis läpi suoristusraudalla. Itse kampasin tämän jälkeen hiukseni vielä harvapiikkisellä kammalla, koska en sietänyt takkuja latvoissani. Väri vaaleni kampaamisesta, mutta ei lähtenyt kokonaan pois. Värin levityksen ajaksi kannattaa hartioille levittää pyyhe, jonka sotkeutuminen ei harmita. 
Koko värjäysoperaatioon, kuivumisen odottaminen mukaanluettuna, meiltä meni kaverini kanssa muistaakseni reilu tunti. Ehkä noin tunti ja vartti tai tunti ja 20 minuuttia. Eli värin saa kyllä ihan suhteellisen nopeasti päähän. Värin tarkoitus on kestää vain 1-2 pesua, joten sen pitemmäksi aikaa ei tarvitse hassuihin väreihin sitoutua.  
Värit olivat yllättävän pigmenttisiä ja niillä sai melko tasaisen värjäystuloksen aikaan. Laatu siis tuntui hyvältä ja tällaiseksi erikoistapauksessa käytettäviksi halvat liidut ovat omiaan.


Pinkit latvani. Punainen mekko ei ole paras tausta hiuksille, mutta eiköhän kuvasta saa jonkinlaisen käsitykset väristä. Liidun sävynumero 22.


Sekä kaverillani että minulla on vaaleat käsittelemättömät ja aika hyväkuntoiset hiukset. Olikin mielenkiintoista vertailla värien käyttöä, kun itse käytin tosiaan pelkkää vettä hiuksien kostutukseen ja kaverini hoitoainetta. Levitysvaiheessa vedellä ja hoitoaineella ei tainnut olla mitään eroa, mutta pysyvyys näytti olevankin sitten ihan eri asia. Kaverini kertoi, että hän oli laittanut yöksi tyynylle pyyhkeen ja se oli nukkumisen aikana värjäytynyt, myös hänen kaulansa oli ollut kauniin sininen. Minä taas en suojannut vuodevaatteitani mitenkään, mutta väriä ei ollut sotkeentunut niihin eikä iholleni yön aikana lainkaan. Väri siis näyttää pysyvän selvästi paremmin hiuksissa, jos sen levittää vain vedellä kostutettuihin hiuksiin. Tietysti myös hiusten laadulla on merkitystä. Hoitoaine on varmasti myös hellempi hiuksille ja suojaa niitä liidun aiheuttamalta kuivumiselta. Liidulla värjätyt hiukset tuntuivatkin (sekä näyttivät) selvästi kuivilta ja minulta kesti pari pesua, että väri oli kokonaan pois hiuksista ja latvat tuntuivat taas normaaleilta.


Kaverini R:n sinisiä raitoja. Vaaleansinisissä raidoissa käytössä liitu sävyssä 28. Kaverillani oli edessä myös tummansinisiä raitoja liidulla 71, mutta ne eivät näkyneet ottamistani kuvista kovin selvästi.


Olimme molemmat kaverini kanssa oikein tyytyväisiä värjäystulokseen, jonka liiduilla sai. Liitujen merkistä, taustoista tai aineksista minulla ei valitettavasti ole mitään tietoa. Liiduissa lukee gallery ja Soft Pastels, mutta en tiedä onko se merkki vai jotain muuta. Liitujen eläimillä testaamisesta tai testaamattomuudestakaan en osaa sanoa mitään. Olin paha ihminen ja tilasin liidut, vaikka en tiennyt niistä mitään. Onneksi oma osuuteni maksoi vain 3,50€, joten en ainakaan tukenut mitään tuntematonta yhtiötä isoilla rahoilla :) Liituja on saatavilla 24 eri sävyssä!

Loppuun vielä ainoa julkaisukelpoinen kuva silmämeikistä, joka minulla oli bileissä, joissa hiukseni olivat värjätyt. Menin tylsällä, neutraalilla linjalla. Onneksi edes pinkit latvat piristivät vappuilmettäni.




Onko kellään kokemusta näistä tai vastaavista hiusväriliiduista tai houkutteleeko kokeilla?

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Liitujen merkki tuntematon!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

LivBoxin satoa

Kolmesta LivBoxistani jäi minulle lopulta omaan käyttöön vain osa tuotteista. Kaksi tällaista oli Dermalogican overnight repair serum ja Moroccanoil treatment -hoitoöljy hiuksille. Koska nämä olivat niitä melko harvoja tuotteita, joita kokeilin itsekin, päätin kirjoittaa niistä lyhyesti myös tänne blogiin. Aloitetaan seerumista.





Overnight repair serum kuuluu Dermalogican Age Smart -tuotelinjaan ja on suunnattu ikääntyneelle tai ennenaikaisesti ikääntyvälle iholle. Oma ihoni ei ihan tähän kategoriaan kuulu, mutta halusin kokeilla seerumia kuitenkin itselleni, koska saan harvoin tilaisuuden kokeilla tämän hintaluokan tuotteita. Alla vielä laajempi kuvaus tuotteen lupauksista sekä tuotteen INCI, molemmat lainattuna Dermalogican sivuilta.

Maksimoi ihon öistä korjaantumisprosessia, tällä ainutlaatuisella tehoseerumilla, joka minimoi hienoja juonteita ja lisää ihon heleyttä. Levittämällä öljymäistä seerumia suoraan ihollesi tai sekoittamalla sen Dermalogica -kosteusvoiteeseesi saat huomattavia ihon ikääntymistä vastaan taistelevia hyötyjä. Tähän öljypohjaiseen tehoseerumiin on lisätty peptidi, joka stimuloi kollageenin muodostumista, kiinteyttää sekä lisää ihon joustavuutta. Tehokas argan- ja ruusuöljy heleyttävät ja tasoittavat hienoja juonteita. Ei sisällä keinotekoisia hajusteita tai väriaineita.

INCI: Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Argania Spinosa Kernel Oil, Rosa Moschata Seed Oil, Portulaca Pilosa Extract, Sucrose Cocoate, Palmitoyl Tripeptide-38, Jasminum Officinale (Jasmine) Oil, Alaria Esculenta Extract, Cananga Odorata Flower Oil, Aniba Rosaeodora (Rosewood) Wood Oil, Eugenia Caryophylus (Clove) Flower Oil, Pelargonium Graveolens Oil, Citrus Medica Limonum (Lemon) Peel Oil, Rose Flower Oil, Geranium Maculatum Oil, Citrus Aurantium Bergamia, Ocimum Basilicum (Basil) Oil, Cymbopogon Schoenanthus Oil, Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Peel Oil, Daucus Carota Sativa (Carrot) Seed Oil, Murraya Koenigii Leaf Oil, Cinnamomum Zeylanicum Leaf Oil, Sesamum Indicum (Sesame) Seed Oil, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Extract, Caprylic/Capric Triglyceride, Citronellol, Eugenol, Limonene, Geraniol, Linalool, Benzyl Benzoate, Benzyl Salicylate, Cetearyl Ethylhexanoate, Sorbitan Isostearate.

Käytin itse seerumia ohjeen mukaisesti iltaisin ja laitoin sen suoraan iholle ennen kosteusvoidetta. Tuotetta tosiaan tarvitsi vain ohjeistetun 4 - 6 tippaa koko kasvoille. Joka ilta en tätä käyttänyt vaan vuorottelin Denova Pron normalisoivan seerumin kanssa.
Aluksi huomasin, että iho tosiaan oli hoidetun ja kirkkaan näköinen niitä iltoja seuraavina aamuina, joina olin tätä seerumia käyttänyt. Seerumi siis kyllä selvästi toimii ja hoitaa ihoa. Minulle alkoi kuitenkin ilmaantua ongelmia, kun olin käyttänyt tätä hetken aikaa. Huomasin, että minulle alkoi ilmestyä tavallista enemmän näppylöitä, ja koska tämä oli ainoa uusi tuote ihonhoidossani, epäilin seerumin aiheuttavan näppylät. Lopetin tämän käytön ja ihoni alkoikin muutaman päivän kuluttua palata itselleni normaaliksi. Todennäköisesti tämä öljypohjaisena alkoi tukkia minun rasvoittuvaa ihoani. 
Sanoisin siis, että tuote on kyllä toimiva, mutta sitä kannattaa käyttää vain vähän vanhemmalle ja kuivemmalle iholle. Lisäksi minun on pakko mainita, että seerumissa on todella voimakas yrttinen/eteeristen öljyjen haju, josta ainakaan itse en pitänyt yhtään. Sain itseasiassa hajusta päänsäryn. Ilmeisesti "tuoksu" on tyypillinen Dermalogican tuotteille ja jotkut eivät siitä häiriinny, mutta tuotetta kannattaa ehkä käydä haistelemassa, mikäli mahdollista, ennen kuin ostaa sen. Dermalogican verkkokaupassa seerumin hinta on 82,60e/15ml. Itselläni kokeilussa oli siis 5ml minikoko ja itselläni käyttämättä jääneen seerumin lopun lahjoitin äidilleni.


Huomaatteko kuvausapurin tassut taustalla?


Moroccanoil -hiusöljy on jo kulttimaineessa oleva hiustenhoitotuote ja oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan sitä itse. LivBoxissa öljystä tuli 10ml näyte, joka itselläni riitti n. 15 käyttökertaan. Öljy olisi ehkä riittänyt useampaankin kertaan, mutta täydestä näytepullosta oli aika vaikea annostella öljyä ja aluksi sitä lurahteli ehkä turhankin paljon kerralla käyttöön. Alla jälleen tuotteen lupaukset kopioituna PrimeBeauty -sivustolta ja INCI pullon kyljestä.

MOROCCANOIL® TREATMENT on ainutlaatuinen arganöljy, joka imeytyy välittömästi hiuksiin luoden upean kiillon ja silkkisen pehmeyden kaikentyyppisille hiuksille. Se on monipuolinen hoito-, muotoilu- ja viimeistelytuote, joka myös nopeuttaa hiusten kuivausta ja muotoilua. Se myös vahvistaa hiuksia, selvittää tehokkaasti ja tekee hiuksista helposti hallittavat.  Pienikin määrä Moroccanoil Treatment -öljyä imeytyy hiuksiin korjaten, elvyttäen ja virkistäen välittömästi hiuksia. Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen hiukset ovat silminnähden kiiltävämmät ja terveemmät. Säännöllinen käyttö edelleen tervehdyttää hiusta, ehkäisee ja hoitaa kaksihaaraisia sekä vahvistaa ja korjaa hauraita ja katkeilevia hiuksia.

INCI: Cyclomethicone,  Dimethicone, Argania Spinosa Kernel Oil, Fragrance (Parfum), Linum Usitatissimum (Linseed) Seed Extract, Butylphenyl Methylpropional, Benzyl Benzoate, Alpha-Isomethyl Ionone, CI 26100 (Red 17), CI 47000 (Yellow 11).


Moroccanoilia käytin joka hiustenpesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin. Levitin pienen määrän öljyä keskittyen hiusten latvoihin ja lopuksi harjasin hiukset läpi Tangle Teezerilla. 
Vaikka öljy on melko paksun tuntuista, se ei jättänyt hiuksia raskaan tai öljyisen tuntuiseksi. Tuoksu öljyssä on aika voimakas, mutta ei epämiellyttävä. Hiukset tuntuivat selvittyvän hyvin ja jäävän melko pehmeiksi ja sileiksi öljyn jälkeen. Moroccanoilin tehoissa ei siis ole mitään vikaa. 
Ongelma minulle onkin lähinnä öljyn hinta. 100ml pullo Moroccanoilia maksaa noin 49e ja itse en huomannut tehossa eroa halvempiin hiusöljyihin. Minullahan on ollut käytössä Schwarzkopfin Bonacure -linjan hiusöljy ja saan täsmälleen saman tuloksen sillä. Schwarzkopfin Oil Miracle maksaa alle puolet Moroccanoilista ja vieläkin halvempiakin vaihtoehtoja löytyy. Moroccanoilin etuna verrattuna Schwarzkopfin tuotteisiin on kuitenkin eläinkokeettomuus.
Moroccanoil on siis varsin mukava ja toimiva tuote, mutta ylihinnoiteltu. Vaikka en enää toiste osta Swarzkopfin tuotteita, en aio sijoittaa Moroccanoiliinkaan. Minulla onkin Oil Miraclen loputtua uuden, eläinkokeettoman hiustenhoitotuotteen etsintä edessä. Moroccanoilia voisin ostaa, jos sen saa jostain reilusti alennettuun hintaan. Lopuksi vielä mainitsen, että vaikka Moroccanoilia markkinoidaan nimenomaan argan -öljyn voimin on siinä kuitenkin kahtena ensimmäisenä ainesosana silikoneja, joten tuotteen siloituskykyä ei voi täysin argan -öljyn ansioksi laskea. Onneksi en ole itse kovin silikonikammoinen.


Nämä kaksi tuotetta olivat siis molemmat ilmeisen toimivia, mutta seerumi ei sopinut iholleni ja hiusöljy on mielestäni ylihinnoiteltu. Kumpaakin oli kuitenkin mukava päästä kokeilemaan, sillä ne ovat normaalisti ostettuna budjettini ulkopuolella.
LivBoxista muuten vielä sen verran, että sain helmikuun boxin rikkoutuneen minihajuveden tilalle uuden ja lisäksi LivBox -tiimi lähetti minulle Dr. Hauschkan ruusuvoiteen ja Lady Gagan hajuvesinäytteen korvauksena. Vaikka noille korvaustuotteille ei itselläni mitään hirveää tarvetta ole, niin arvostan kyllä, että LivBox lähetti hyvitystä.


Postauksen tuotteet saatu itse ostamastani LivBoxista ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Dermalogica on vetäytymässä Kiinan markkinoilta ja muuten eläinkokeeton ja Moroccanoil on tietääkseni eläinkokeeton.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Goldwellin monitoimiyllättäjä

Alunperin en edes aikonut kirjoittaa tästä kesällä ostetusta Goldwellin Fruits 4 You Hair & Body Shampoosta postausta blogiin. Nyt olen kuitenkin viimein ottanut tuotteen käyttöön ja se muutti mieleni. Ostin tämän Jyväskylän Sokokselta kesäalesta ja tarkoitus oli käyttää tätä pelkästään suihkusaippuana. Ikivanha Tigin shampoo -jättipulloni vetelee kuitenkin viimeisiään ja sen lisäksi minulla oli vain Goldwellin syväpuhdistava shampoo, jota en halua ihan päivittäin käyttää, joten nyt olen käyttänyt Fruits 4 Youtakin hiustenpesuun.





Ostin tuotteen ihan vain tuoksun perusteella. Kaikki Sokoksella tarjolla olleet Fruits 4 You shampoo/suihkusaippuat tuoksuivat ihanilta, ja koska ne olivat kesällä vielä tarjouksessa alle 4 eurolla, en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, vaikka tuotteelle ei silloin tarvetta ollutkaan. Normaalihinta näille olisi 9,90e/250ml. Tällä hetkellä ei ainakaan Sokoksen verkkokaupassa ole tarjolla kuin mustaherukan tuoksuista versiota, mutta toivottavasti nämä eivät ainakaan ole poistumassa valikoimista.

Suihkusaippuana tämä on ihan peruskamaa. Minä en suihkusaippuoista oikein mitään suuria eroja koskaan löydä ja tärkein kriteeri niille onkin oikeastaan tuoksu. Itse ostin siis kesällä tämän Papaya -tuoksun, mutta kaikki Fruits 4 Yout tuntuivat tuoksuvan hyvälle ja aika luonnolliselle. En valitettavasti enää muista, mitä kaikkia tuoksuja oli tarjolla. Tuoksu on mielestäni sellainen semivoimakas, ei ylitsekäyvä, mutta ei kyllä kevytkään. Papayan tuoksu on tietenkin makea, mutta ei liian imelä. Tuotteessa olevan glyseriinin pitäisi kosteuttaa sekä ihoa että hiuksia.

Se, miksi päätin tästä kirjoittaa blogiinkin on kuitenkin se, että tuote yllätti minut täysin shampoona. Kuvittelin, että tällainen monitoimituote ei ole kovinkaan hyvää hiustenpesuun, mutta minä käyttäisin tätä ihan mielellään jokapäiväisenä shampoona. Omat hiukseni eivät ole mitenkään erityisen ongelmaiset, vaikka ovatkin rasvoittuvat, joten en tiedä miten tämä käyttäytyisi esim. vahingoittuneiden hiusten kanssa. Normaaleille hiuksille tämä tuntuu olevan kuitenkin erinomainen. Pullon mukaan tämä sopii kaikille hiustyypeille. 
Olen tämän rinnalla käyttänyt siis Goldwellin syväpuhdistavaa shampoota ja Tigin tuuheutttavaa ja tämän jäljiltä hiukset ovat olleet ehdottomasti sileimmät ja pehmeimmät. Tietenkin syväpuhdistava ja tuuheuttava shampoo pesevät voimakkaammin, mutta olin silti yllättynyt, miten ison eron tämä teki. Edes ennen hoitoainetta hiukset eivät tuntuneet olevan takkuiset tai karheat. Tälläkin saa kuitenkin hiukset puhtaaksi hyvin ja ne pysyvät puhtaina ihan niin kuin minkä tahansa hyvän shampoon jälkeen.


Inci


Tällainen tuote olisi erinomainen sellaiselle ihmiselle joka käy suihkussa muuallakin kuin kotonaan, esim. kuntosalilla, koska erillisen shampoon ja suihkusaippuan sijaan voisi ottaa vain yhden pullon mukaan. Itse ostaisin tätä ihan kotikäyttöönkin mielelläni uudestaan. Se, että tuotteen tuoksu on ihana, on vain extraa hyvän tuotteen lisäksi. Jos joku tietää, onko näitä edelleen Sokoksella ihan vakiovalikoimissa tai myydäänkö näitä muualla, voi hihkaista minulle kommenteissa!


Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Goldwell ei käytä eläinkokeita!

maanantai 8. lokakuuta 2012

Herbina vs. Four Reasons

Opiskelijana olen tottunut etsimään halvempia vaihtoehtoja käyttämilleni tuotteille, joten, vaikka olinkin tyytyväinen Four Reasonsin Hair Powderiin, päätin vielä kokeilla halvempaa Herbinan tuuheuttavaa kuivashampoota. Tästä pääset lukemaan arvosteluni Four Reasonsin hiuspuuterista. Four Reasonsin hiuspuuteri maksaa muistaakseni 10,90e/250ml ja Herbina noin 5 euroa/ 200ml. Molemmat tuotteet siis vielä kohtuu hinnoissa, mutta Herbina kuitenkin selvästi halvempi.




Herbinan kuivashampoossa pidin heti tuoksusta. Kuivashampoissa tuntuu aika usein olevan voimakas tuoksu ja niin on tässäkin, mutta tuoksu on kuitenkin miellyttävän omenainen. Minulla on huonoja kokemuksia Klippoteketin kuivashampoosta, jonka haju sai minut oikeasti voimaan pahoin. Myös Batisten Tropical -kuivashampoon tuoksu oli makuuni liian voimakas, vaikka muuten pidin tuotteesta.

Tuoksun lisäksi tärkein kuivashampoon ominaisuus on tietenkin sen toimivuus. Itse haen ensisijaisesti sitä, että tuote oikeasti vähentää hiusteni rasvaisuutta ja toiseksi antaa tuuheutta. Four Reasonsin hiuspuuteri siis myös poistaa rasvaisuutta, vaikka ei olekaan kuivashampooksi nimetty.
Positiivista olikin kun sain todeta, että Herbinan kuivashampoo toimii ihan yhtä hyvin kuin Four Reasonsin puuteri. Molemmat poistavat rasvaisuutta ja myös tuuheuttavat hiuksia. Omat hiukseni ovat parhaimmillaan kun kuivashampoon ehtii olla hiuksissa vähän aikaa, heti suihkuttelun ja hiusten harjaamisen jälkeen hiukseni saattavat tuntua vielä vähän raskailta, mutta kun tuote saa olla vähän aikaa hiuksissa, tuntuma kevenee ja raikastuu.

Koska Herbina ja Four Reasons toimivat niin samanlaisesti, tarkastin niiden ainesosat. Kovin suuri yllätys ei ollutkaan, että tuotteiden INCIt ovat melkein identtiset. Käytännössä tuotteet lienevät samaa tavaraa, niin pienet erot niiden aineksissa on. Jos siis on kokeillut ja pitänyt Four Reasonsista, niin pitää todennäköisesti myös Herbinasta. Tuoksutkin tuotteissa ovat mielestäni hyvin samankaltaiset. 

Herbinan INCI: Butane, Alcohol Denat., Propane, Solanum Tuberosum (Potato) Starch, Aluminum Starch Octenylsuccinate, Cocotrimonium Methosulfate, Aqua, Hydrated Silica, Parfum, Limonene

Four Reasonsin INCI:  Butane, Propane, Alcohol Denat, Solanum Tuberosum (Potato) Starch, Aluminum Starch Octenylsuccinate, Aqua, Cocotrimonium Methosulfate, Hydrated Silica, Parfum

Löysin siis Herbinasta halvemman ja yhtä hyvän vaihtoehdon Four Reasonsille. Molemmat ovat kotimaisia tuotteita ja tietääkseni kumpikaan merkki ei käytä eläinkokeita, joten molempia voi käyttää hyvällä omatunnolla. Itse tulen ostamaan tästä lähtien edullisempaa Herbinaa ja turvautumaan Four Reasonsiin silloin, kun Herbinaa ei ole saatavilla. Olen nimittäin huomannut, että Herbinan kuivis on aika usein loppunut kaupoista. Muutkin ovat siis ilmeisesti tykästyneet tuotteeseen :)


Tekstissä mainitut tuotteet olen ostanut itse ja mielipiteet niistä ovat omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Kumpikaan, Herbina tai Four Reasons, eivät tietääkseni käytä eläinkokeita.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Ihmeöljy

 *Huom! Tiedot Schwarzkopfin eläinkokeiden käytöstä päivitetty postauksen loppuun!*


Hiustenhoitotuotteet ovat olleet melko harvinaisia blogissani, mutta nyt yksi sellainen. Elokuussa oli Stockmannilla jonkinlainen hiusviikko, jolloin hiustenhoito- ja muotoilutuotteista oli paljon erilaisia tarjouksia ja kanta-asiakkaat saivat kotiin myös alekupongin, jolla sai yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta 20% alennuksen. Koska Four Reasonsin hiuksiinjätettävä hoitosuihkeeni alkoi olla vähissä, päätin käyttää kuponkini uuteen hiuksiinjätettävään hoitikseen. Lähtökohdaksi vielä sen verran, että hiukseni ovat kohtuullisen paksut, jonkin verran taipuisat, aavistuksen karheat ja melko hyväkuntoiset. Mitään käsittelyjä hiuksissani ei ole.





Halusin löytää kosteuttavan hoitotuotteen, jota ei ole testattu eläimillä ja joka levitetään käsin hiuksiin. Pidin Four Reasonsin hoitosuihkeesta, mutta aloin sitä käyttäessäni kaipaamaan käsin levitettävää tuotetta, sillä minusta tuntui, että suihketta leijaili aina paljon ihan muualle kuin hiuksiini. Palloilin aikani tutkimassa  Stockan hyllyjä kunnes myyjä tuli kyselemään tarvitsenko apua. Kerroin myyjälle, mitä etsin ja hän suositteli minulle Bonacuren Oil Miracle Light Finishing Treatment -hoitoöljyä. Myyjä vakuutti minulle, että Bonacuren valmistaja Schwarzkopf ei ole käyttänyt enää vuosikymmeniin eläinkokeita (myyjä oli Schwarzkopfin konsultti tms.), joten päädyin ottamaan öljyn kokeiluun. Öljystä oli saatavilla kahta versiota, joista itse valitsin hennoille tai normaaleille hiuksille tarkoitetun, toinen on tarkoitettu paksuille, karheille tai luonnonkiharoille hiuksille. Suomalaisille sopii siis yleensä tuo valitsemani kevyempi versio. 

Tuotteen tehoaineena on marula -öljy ja se lupaa tehdä hiuksista välittömästi kiiltävät ja pehmeät. Öljyn on tarkoitus levittyä kevyesti ja imeytyä hiukseen välittömästi ja jättää hiukset kevyiksi ja ilmaviksi. Marula -öljy löytyy INCIssä sijalta kuusi, hieman ennen puoliväliä, joten öljyä pitäisi olla ihan kohtalaisesti tuotteessa.  Sitä ennen löytyy jo sijalta neljä toinen öljy, auringonkukkaöljy. Kuten silottavat tuotteet yleensäkin, tämäkin sisältää lisäksi silikoneja. Itse en kuitenkaan ole mikään silikoni -kammoinen, joten tämä ei minua liiemmin haittaa.




Öljy levitetään pyyhekuiviin hiuksiin. Ohjeessa käsketään laittamaan tuotetta helmen kokoinen määrä, mutta mielestäni helmeä on aika vaikea määrittää nestemäisestä öljystä, joten olen laittanut melko summassa pienen läntin tätä käsiini ja levittänyt hiuksiin. Öljyä tarvii joka tapauksessa hyvin pienen määrän. 

Ensimmäisenä öljystä huomaa sen tuoksun. Itse olen aivan rakastunut tämän tuoksuun. Tuoksun huomaa, mutta se ei ole liian voimakas. En osaa sanoa, mikä tuoksu on, mutta omaan nenääni se on pehmeä, lämmin ja jollain tapaa ylellisen tuntuinen. Valitettavasti tuoksu ei jää hiuksiin pitkäksi aikaa. Levitettäessä öljy pitää lupauksensa ja imeytyy heti hiuksiin. Hiuksiin ei jää rasvaista eikä raskasta tunnetta. Tuote on kai tarkoitettu pääasiassa hiusten latvaosiin ja itse levitänkin tuotteen vain latvoihin, minkä jälkeen pyyhkäisen hiusten pinnan vielä kauttaaltaan läpi käsilläni ja lopuksi harjaan hiukset juurista latvoihin. Levityksen jälkeen hiukset voi kuivata tai muotoilla haluamallaan tavalla. 

Ensimmäisten käyttökertojen jälkeen en huomannut öljyn tekevän mitään ihmeitä hiuksilleni. Ihan mukavalta se tuntui, mutta mitään suuria muutoksia en huomannut. Nyt olen käyttänyt tuotetta kuukauden verran ja olen huomioinut jo jonkin aikaa eron hiuksissani. Hiuseni olivat ennestäänkin kiiltävät, mutta pehmeyttä ja sileyttä hiuksiini on mielestäni tullut selvästi lisää. Osittain hiusteni kunto johtunee myös Tangle Teezer -harjan käyttöönotosta, mutta öljykin on varmasti vaikuttanut hiuksiini. Erityisesti huomaan eron aivan hiusten latvoissa, jotka ovat tietysti aina hiusten kuivimmat osat.
Öljy on pitänyt lupauksensa olla kevyt. Kertaakaan en ole saanut raskaita, lähmäisiä hiuksia aikaan. En edes niillä parilla kerralla, kun olen vahingossa puristanut pulloa ja saanut aivan liikaa tuotetta käsiini :)




Oil Miracle -hoitoöljyssä minua ilahduttaa myös sen riittävyys. Kuvasta näkee, kuinka vähän öljyä on kulunut kuukauden aikana ja olen tosiaan pari kertaa vahingossa lorauttanut aivan liikaa öljyä pullosta. Lisäksi pesen hiukseni vähintään, joka toinen päivä ja käytän öljyä joka pesun jälkeen. Eiköhän pullo riitä minulle vielä kuukausiksi eteenpäin. 
Pullon kanssa saa olla hieman varovainen, sillä jos sitä puristaa kevyestikään, tursauttaa se liikaa öljyä. Paras on siis vain valuttaa pullosta tippoja kädelle korkeintaan kevyesti ravistamalla. Pullon "herkkyys" onkin minulle tuotteen ainoa vika. Itse pullon ulkonäöstäkin pidän, se on tyylikäs vaikka onkin muovia. Lasipullo olisikin ainakin minulle ihan liian riskialtis valinta ja sellaisen olisin aivan varmasti jo onnistunut hajottamaan. 

Ihana tuote siis kyseessä ja olen todella tyytyväinen, että myyjä suositteli tätä minulle. Jos vain maltan olla kokeilematta uusia tuotteita, tulen varmasti ostamaan tätä uudestaankin. Mielestäni Oil Miracle Light Finishing Treatmentin hintakin on aika kohtuullinen. Stockalla 100ml pullo maksaa normaalisti 18,70e, itse käytin siin -20% kuponkini tähän ja sain öljyn hintaan 14,96e. Koska tuote on todella riittoisa ei minusta tuo normaalihintakaan ole kovin kauhea. Ostaessani tämän, Schwarzkopfin konsultti antoi minullle vielä kaupanpäällisiksi kierrätysmateriaaleista tehdyn vetoketjullisen kassin, joten ostoksista jäi extrahyvä mieli. Stockan lisäksi tätä löytyy luultavasti monista kampaamoista ja kampaamotuotteita myyvistä liikkeistä. Suosittelen kokeilemaan öljyä, mikäli etsii silottavaa ja pehmentävää hoitoa, joka ei lähmää hiuksia ja on kohtuu hintainen.


Valitettavasti olen nyt saanutkin tiedon, että Schwarzkopf käyttää eläinkokeita! Olen pettynyt siihen, että sain väärää tietoa suoraan yhtiön edustajalta enkä aio enää ostaa kyseisen yhtiön tuotteita. Kiitos kommentoijalle, joka vinkkasi minulle saamastani väärästä tiedosta ja pahoittelen, että alunperin kerroin täällä Schwarzkopfin olevan eläinkokeeton! Tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omia.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Neljä syytä tai vähän enemmänkin

Four Reasons -tuotteet eivät varmaan ole monellekaan enää mitään uusia tai outoja, mutta itse kokeilin niitä ensimmäisen kerran vasta menneellä viikolla. Ostin Stockalta Four Reasons Moisture Mist -hiuksiin jätettävän hoitoaineen sekä Hair Powder -hiuspuuterin. Olin kuullut Four Reasonsista lähinnä positiivisia kommentteja ja tuotteet ovat aika edullisiakin, joten oli varmaan korkea aika minunkin niitä kokeilla. 250ml Moisture Mist maksoi muistaakseni 8,90e ja pieni 100ml Hair Powder 4,90e, hiuspuuterista on myynnissä myös 250ml koko.




En ole mikään hiustuotteiden asiantuntija ja olen laiska tekemään hiuksilleni mitään. Halusin kuitenkin kirjoittaa näistä lyhyehkön jutun, sillä ainahan joku saattaa saada jotain siitä irti :) Omat hiukseni ovat käsittelemättömät, vaaleat, aika paksut ja hyväkuntoiset. Vasta pestyinä hiukseni ovat tuuheat, mutta rasvoittuvat nopeasti ja samalla lätsähtävät täysin. Inhoankin hiuksissani sitä, että vasta pestyinä ja varsinkin muotoilutuotteiden kanssa kuivattuna hiuksia tuntuu olevan melkein liikaakin (jos se on mahdollista), mutta vuorokausi pesun jälkeen hiuksia tuntuu olevan enää kolmannes jäljellä ja nekin inhottavan likaiset. Hiukseni ovat nyt kauttaaltaan aika hyvässä kunnossa, sillä leikkasin joulukuussa lähemmäs 30cm pituutta pois. Oikein pitkinä latvat alkavat kuivua ja sen vuoksi olen tottunut käyttämään oikeastaan jatkuvasti kosteuttavia hiuksiin jätettäviä hoitoaineita.

Tuotteilta etsin siis yleensä kosteutusta ja tuuheutusta. Kaikki tuotteet jotka tekevät hiuksista raskaan tai rasvaisen tuntuiset ovat poissa laskuista minun kohdallani. Lyhyen käyttökokemuksen perusteella voin sanoa, että Four Reasons ei pettänyt odotuksia. Moisture Mistiä olen suihkutellut hiuksiini viikon ajan joka pesun jälkeen aika reilulla kädellä ja hiukset tuntuvat sen jäljiltä ihanan pehmeiltä. En ole myöskään huomannut, että aine tekisi hiuksiani raskaan tai rasvaisen tuntuisiksi. Olen nyt pessyt hiukset joka päivä, sillä tämän hetkisissä hommissa hiukseni tuntuvat rasvoittuvan tavallista nopeammin, normaalisti pesen hiukseni joka toinen päivä.Tuotteessa on mieto, makeahko tuoksu, joka ei kuitenkaan jää leijumaan ympäriinsä vaan häviää pian. Hiukseni ovat jokapäiväisen pesun vuoksi nyt siis aika kovalla rasituksella, mutta Moisture Mist on pitänyt ne pehmeinä ja hyvinvoivan tuntuisina.

Hiuspuuterin ostin hetken mielijohteesta ja valitsin pienen koon, koska halusin ensin vain testailla tuotetta. Olen kokeillut muutamia kuivashampoita ja yhtä hiuspuuteria aiemmin, ja suurin osa kokemuksistani eivät ole olleet kauhean hyviä. Got2b:n hiuspuuteri on esimerkiksi kyllä tehokasta muotoiluun, mutta tekee hiuksista tahmaiset ja takkuiset. Klippoteketin kehuttu kuivashampoo taas haisi oksettavalle ja auttoi hiuksiani noin puolen tunnin ajan, jonka jälkeen hiukseni näyttivat vain enemmän likaisilta ja lässähtäneiltä. Paras kokeilemani kuivashampoo on ollut Batisten, mutta Tropical -version tuoksu oli makuuni liian voimakas. Four Reasonsin Hair Powder tuntuukin yhdistävän kuivashampoiden ja hiuspuuterien parhaat ominaisuudet ja on osoittautunut olevan hyvä sekä tuuheutta ja pitoa antavana muotoilutuotteena että likaisten hiusten pikakaunistajana. Jossain naistenlehdessä Hair Powderia olikin vastikään kuvattu hiuspuuterina, joka toimii kuivashampoon tavoin. Jätin yksi ilta hiusten pesun väliin ja käytin aamulla Four Reasons -hiuspuuteria eikä koko päivänä tuntunut siltä, että hiukset ovat rasvaiset ja lisäksi sama poninhäntä pysyi paikoillaan aamusta iltaan. Yleensä joudun sitomaan hiuksiani kiinni useammankin kerran päivässä, sillä hiukseni ovat liukkaat. Olen myös kokeillut puuteria puhtaisiin hiuksiin antamaan tuuheutta ja rakennetta ja hyvin tuote on toiminut siihenkin. Puuterissa ei ole mielestäni mitään häiritsevää tuoksuakaan, joka jäisi leijailemaan ympärilleni.

Molempia tuotteita voin siis suositella, mikäli hakee tuotteilta samoja asiota kuin minä. Hiustuotteet toimivat tietysti erilailla eri hiuksissa, mutta omat kokemukseni Four Reasonsin tuotteista oli oikein positiiviset. Todennäköisesti tulen ostamaan molempia tuotteita toistekin ja kokeilen mielelläni merkin muitakin hiustuotteita!


Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. Tietääkseni Four Reasond ei testaa eläimillä!