Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Lontoo osa IV: Ostokset

Lopultakin pääsin näihin Lontoon ostoksiinkin asti. Vaatteita ostin vähän, lähinnä legginsejä ja niitä nyt en ala esittelemään. Muutenkin tein aika vähän ostoksia näiden kosmetiikkashoppailujen lisäksi. Tässä siis Lontoon kosmetiikka-aiheiset ostokseni lukuunottamatta jo aiemmin nähtyä Penhaligon'sin hajuvettä.


Ryhmäpotretti.


Ensimmäiset ostokset olivat Too Facedia Debenhamsilta. Tämä oli juuri se ostoskerta, jolla sain hieman outoa asiakaspalvelua myyjältä (kerroin tästä edellisessä Lontoo postauksessa). Sain lopulta ostettua Too Facedin La Crème -huulipunista jo kauan himoitsemani nudesävyn. Olen jo monta kertaa ollut ostamassa jotain punista netistä, mutta en oikein ole osannut päättää netin kuvista, mikä olisi sopiva sävy. Pähkäilin Naked Dollyn ja Nude Beachin välillä, mutta pääädyin näistä vähän tummempään Nude Beachiin. Myyjä oli jo ennen punien kokeilua sitä mieltä, että vaaleampi Naked Dolly on ehdottomasti minulle parempi, mutta olin itse eri mieltä ja valitsin tämän lähempänä huulteni luonnollista väriä olevan sävyn. Nude Beach on luonnollinen roosansävyinen nude, joka on aavistuksen omaa huulteni väriä vaaleampi ja pinkimpi. Todella hyvä sävy ihan jokapäiväiseen käyttöön ja käy varmaan ihan mihin tahansa meikkiin. Naked Dolly oli mielestäni sävyltään hyvin samanlainen, mutta vaaleampi.
Toinen Too Faced ostos oli Primed & Poreless Pure -meikinpohjustaja. Etsin vielä luottopohjustajaa rasvoittuvalle iholleni ja nappasin vähän hetken mielijohteesta tämän kehutun Too Facedin primerin mukaani. Valitsin tämän Pure version, joka on öljytön ja väritön. En tiedä onko tällä ja sillä normaaliversiolla kuin iso ero. 




Seuraavaksi taisi mukaani tarttua pari tuotetta Kikolta. Edullinen, italialainen merkki oli tuttu jo Rooman matkoilta. Ostin ripsivärin ja kulmatussin itselleni. Äitini osti muutama vuosi sitten itselleen Roomasta tuollaisen kulmatussin ja se oli kestänyt tähän minun reissuuni asti ja äitini pitää siitä todella paljon. Äiti sai itselleenkin uuden tussin tuliaiseksi. Kulmatussit pysyvät todella hyvin paikallaan ja niillä saa mukavan luonnollista jälkeä halutessaan. 
Ripsiväriksi valikoin Ultra Tech Mascaran vedenkestävän version. Kikolla oli melko runsas valikoima ripsivärejä ja tässä oli minua miellyttävä kumi/muoviharja. Ripsiväri on nyt ollut reissusta asti käytössä ja on osoittautunut ihan kelpo ripsiväriksi edullisesta hinnastaan huolimatta. Pitää katsoa, jos ehtisin tästä tekemään ihan oman arvostelunkin.




Illamasqua vei ison osan shoppailubudjetista, mutta ensimmäisellä vierailulla Beak Streetin liikkeeseen ostin vain yhden tuotteen. Olin miettinyt Skin Base -sarjaan kuuluvan silmänalusien peiteaineen Skin Base Liftin ostoa jo aiemmin ja nyt kun tuli tilaisuus nähdä ja kokeilla tuotetta se lähti mukaani heti. Ihanan myyjätytön neuvosta löytyi heti oikea sävy Light 1. Tuotetta tosiaan kokeiltiin minulle liikkeessä ja näin sen toimivuuden heti. Olen nyt käyttänyt tätä reissun jälkeen jatkuvasti ja pidän todella paljon. Tätä ennen olen käyttänyt silmien alle Make Up Storen Cover All Blueta, joka on paljon raskaamman näköinen silmien alla kuin Skin Base Lift. Tästä tulossa varmasti oma arvostelu!


Skin Base Lift rasioissa on myös sympaattinen pikku-peili :)

Seuraavat meikkiostokset tein Westfieldin ostoskeskuksen Inglotilla. Inglotiahan saa ihan täällä Suomessakin, mutta kaikki liikkeet ovat Etelä-Suomessa, joten itse en näitä näpräämään pääse juuri koskaan. Ainoastaan viime kesänä olen käynyt kerran Helsingissa Inglotilla.
Minulla ei nyt ollut mielessä tehdä isoja ostoksia Inglotilla, mutta metsästin pari kivaa ja tarpeellista mattasävyä luomiväreistä mukaani. Keskiruskeille on minulla aina kysyntää, koska käytän niitä lähes päivittäin luomivaossa ja Inglotilta löytyi aika täydellinen viileä sävy, numero 363. Myös täydellinen mattavioletti oli minulle tarpeen ja sellaisen löysin numerolla 377.
Olen ajatellut tehdä postauksen Inglotin luomiväreistäni, sillä olen ostanut sekä tyhjiä, että yhden täyden paletin bloggaajakollegoilta ja nekin on esittelemättä. Näistä swatchit siis tulossa Inglot -kokoelmapostauksessa.


Matta-Inglotit.

So much powder.

Loput kosmetiikkaostokseni olivatkin taas Illamasqualta. Nämä ostokset tein Beauty School Drop-In session jälkeen ystävällisen, pinkeillä kulmakarvoilla varustetun miesmyyjän avustuksella :D
Tarpeeseen valitsin ensin irtopuuterin. Massiivinen purkki pitää sisällään 15g väritöntä ja ihanan hienojakoista puuteria. Tämän luulisi riittävän vähän aikaa!
Seuraavaksi suuntasin poskipunahyllylle ja myyjän suosituksesta kokeilimme minulle Velvet Blusheria sävyssä Sleek. Rakastan Illamasquan poskipunia ja minulla oli jo ennestään pari normaalia poskipunaa ja yksi voidemainen. Velvet Blusherit ovat Illamasquan kolmas koostumus ja ne ovat voidemaisia, mattaisia punia, jotka muuttuvat iholla puuterisen tuntuisiksi. Rakastan tätäkin koostumusta! Jos Illamasqualta jotain suosittelen, niin ehdottomasti poskipunia. Sleek on jännä, koralliin vivahtava sävy, mutta vähän murrettu. Myyjä sanoi, että sävy tekee minun kasvoillani mukavasti samalla vähän varjostusefektiä ja olen samaa mieltä. Vaikka en poskipunaa laita varjostusvärin paikalla, niin tämä muotoilee hyvin kasvojani. Tästäkin tulee tietenkin oma postaus :)
Viimeinen ostos oli melkoinen villikortti ja en olisi sitä itse osannut valita. Illamasquan uudessa Glamore -kokoelmassa julkaistiin kolme uutta huulipunaa, joissa on uusi koostumus. Illamasquan punat ovat tietääkseni todella kuivia ja mattaisia ja nyt julkaistiin uusi satin -koostumus niille, joille vanha koostumus tuntuu liian kuivalta. Uudet sävyt ovat vaalea pinkki Luster, fuksia Glissade ja oranssi Soaked. Huomioni kiinnitti heti upea fuksianpunainen Glissade, mutta minulla on sen verran fuksiansävyisiä huulimeikkejä, että en halunnut sitä ostaa. Myyjä ehdotti minulle oranssia Soakedia ja olin aivan varma, että se ei sovi minulle. Olin swatchannut kaikki kolme punaa kädelleni ja Soaked näytti todella oranssilta. Myyjän ehdotuksesta kokeilimme kuitenkin oranssia punaa huulilleni ja eipä se näyttänytkään yhtään huonolta! Pakkohan se oli sitten poimia mukaani ja olenpahan kerrankin muodissa mukana, oranssihan on tämän kevään/kesän ehdottomia muotivärejä. Voin paljastaa, että reissun jälkeen olen käyttänyt Soakedia jo monta kertaa ja rakastan sitä. Postausta siis siitäkin tulossa :)


Velvet Blusher Sleek.

Soaked.

Tällaiset kosmetiikkaostokset tarttuivat mukaani. Oikeasti ostin vielä yhden Nyxin ripsivärin, mutta se ei sopinut minulle ja jatkoi heti matkaa äidilleni, joten siitä ei ole edes kuvaa. Hillitsin mielestäni itseäni hyvin ja ostin tarpeellisia tuotteita ja sellaisia joita minulla ei ennestään ollut. Olisihan Lontoosta voinut ostaa paljon esimerkiksi edullista Sleekia ja Barry M:ää, mutta en halunnut ostaa mitään turhaa vain siksi, että se olisi halpaa. Hajuvesi, Illamasqua ja Too Faced varsinkin veivät myös sen verran rahaa, että budjettia tuli kyllä tehokkaasti kulutettua.

Miltä ostokset vaikuttivat? Jos postaus jostain tietystä tuotteesta kiinnostaa erityisesti, saa hihkaista kommentteihin, niin voin pistää sen postausjonossa kärkijoukkoihin :)


Briefly in English: My make up haul from London. I bought couple of items from Too Faced. A nude shade of the La Crème lipsticks had been on my wish list for a while and I now bought Nude Beach. It's close to my natural lip colour and I can wear it with everything. I also bought the Pure version of the Primed & Poreless Primer. 
From Kiko I bought a mascara and an eyebrow marker. My Mom has used Kiko's brow marker for a few yers and really likes it, so I bought one for myself and one for her. I choose a waterproof Ultra Tech mascara for myself, because I liked how the brush looked.
From Inglot I bought two matte eyeshadows. A cool medium brown, because I use this kind of shade almost every day, and a matte violet, since I'm always looking for a perfect shade of matte violet.
Illamasqua took most of my make uo budget. On my first visit to Beak Street flagship store I only bought the Skin Base Lift concealer in shade Light 1. On my second visit I bought a big jar of loose powder, a Velvet Blusher in Sleek and a Glamore Lipstick in orange shade Soaked. The lipstick was something I would have never thought of purchasing if it had not been recommended for me by the salesman at Illamasqua. It looked too orange for me when I swatched the new lipsticks on the back of my hand, but when I tried it on I really liked it! I think it might be my favourite lip product for this spring and summer :)
I will be reviewing most, if not all, of  my purchases later in detail!

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni kaikki mainitut merkit ovat eläinkokeettomia!
Products mentioned purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know, all the brands mentioned are cruelty free!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lontoo osa III: Huonot puolet

Lontoo postaukset jatkuvat ja nyt kerron, mitä pidin huonoina piirteinä Lontoossa. Mitään kovin negatiivista minulla ei ole sanottavana, mutta omassa blogissa on välillä kiva vähän valittaa :D

Huom! Tänään on viimeinen päivä osallistua arvontaan! Linkki sivupalkissa :)


British Museumista.

Aloitetaan ihmisistä, nimittäin niiden määrästä. Oulu tuntui melko tyhjältä paikalta Lontoon reissun jälkeen, mikä oli kyllä ihan mukavaa. Itse en viihdy ihmismassojen keskellä ja saan joskus jopa lieviä paniikkikohtauksen oireita joutuessani ihmismassojen pariin tai tilaan, johon on ahdettu liikaa ihmisiä. Lisäksi minua ahdistaa aina, jos joku kävelee selkäni takana liian lähellä (tiedän, en ole ihan normaali). Lontoo on varsinkin näin suomalaisnäkökulmasta valtava kaupunki ja ihmisten määrä on sellainen, että sitä ei edes halua ajatella. Vaikka nyt ei ollut mikään suosituin turistikausikaan, niin ihmisiä oli silti paljon liikkeessä joka paikassa ja myös niitä turisteja.
Ahdistavinta oli iltapäivisin metrossa ja Primarkissa :D Siinä vaiheessa kun joka puolelta tuuppii ihmisiä tai ihmiset tukkivat kaikki kulkureitit alkaa minulla kiristää mielikuvituspipo päässä. Pahiten ihmismäärä kuitenkin ehkä koetteli hermoja Natural History Museumin jonossa, jonka pituus tuli kyllä niin yllätyksenä. Toivottavasti ei enää koskaan tarvitse kulkea yli tuntia jonossa, jotta pääsen museoon! Onneksi en reissussa kuitenkaan mihinkään ihan hirveän ahdistaviin tilanteisiin joutunut, ja onneksi omat ahdistuksen oireeni eivät ole niin pahat, että ne estäisivät normaalia elämää, vaikka joitain tilanteita ja paikkoja kyllä tietoisesti välttelen.


Marble Arch.

Seuraavaan aiheeseen, joka on ihmiset :D Tällä kertaa vain vähän eri tavoin kuin edellisessä kohdassa. Kerroin Lontoon kohokohdat postauksessa saaneeni aivan loistavaa asiakaspalvelua Lontoossa, erityisesti Illamasqualla ja Penhaligon'silla. Reissuun mahtui kuitenkin myös huonompia asiakaspalvelukokemuksia. Tavarataloissa palvelu tuntui pääasiassa vaihtelevan joko liian päällekäyvästä olemattomaan.
Selfridgesillä katselin Trish McEvoyn tiskiä, mutta sen myyjä oli niin päällekäyvä, että mitään ei voinut rauhassa tutkia ja itse en pidä tällaisesta. Hyvä asiakaspalvelija osaa antaa asiakkaalle myös tilaa. Kaiken huippu oli, kun halusin tutkia merkin hajuvesiä ja niille ei ollut mitään tuoksulappuja, vaan myyjä suihkutti hajuvettä nenäliinaan, jonka tunki samantien nenäni alle. En haistanut mitään muuta kuin alkoholin ja muutenkin sen yhden nuuskauksen perusteella nyt oli vaikea sanoa mitään. Myyjä ei siis edes antanut hajuvedellä kyllästettyä nenäliinaa minulle haisteltavaksi, vaan piti sen koko ajan itsellään. Myyjä oli kyllä ystävällinen, niin kuin kaikki myyjät Selfridgesillä tuntuivat olevan, mutta aivan liian päällekäyvä ja innokas minun makuuni. 
Toinen ääripää oli sitten Libertyllä Diptyquen osastolla, jossa en saanut mitään palvelua. En nähnyt ainakaan missään sielläkään lappuja, joihin tuoksuja voisi suihkuttaa tuoksuttelua varten ja kun tutkin ja haistelin eri hajuvesia pulloista, myyjä seisoi muutaman metrin päässä kassan vieressä eikä tehnyt elettäkään auttaakseen. Hetki aiemmin sama myyjä oli iloisesti auttanut toista asiakasta ja taisi tälle tuoksun myydäkin, mutta minulta ei tosiaan edes kysytty, että haluaisinko apua tai etsinkö jotain tiettyä ja olin kuitenkin sillä hetkellä ainoa asiakas huoneessa. Olisin tietenkin voinut pyytää apua, mutta kun selvästi on tuotteista kiinnostunut ja myyjä ei tee muuta kuin seisoo kassalla, niin alkoi vähän ärsyttämään. Tuli sellainen olo, että myyjä katsoi, että tuo on niin köyhän näköinen, ettei se mitään ole oikeasti ostamassa...No, menin sitten hetken myöhemmin Penhaligon'sille ja ostin sen 110£ maksaneen tuoksun :P
Kolmas outo asiakaspalvelukokemus oli Debenhamsilla. Katselin Too Facedin pisteellä huulipunia, kun myyjä tuli kysymään tarvinko apua. Kerroin, että haluaisin ehkä jonkun nudesävyn Too Facedin La Crème -huulipunista, ja myyjä pyysi minua seuraamaan häntä ja talutti minut Calvin Kleinin tiskille ja alkoi esitellä heidän puniaan. Vähän hämmentyneenä sanoin, että halua katsella vielä Too Facedia ja vähän muitakin tuotteita. Myyjä jätti minut rauhaan, mutta tuli pian taas kysymään haluanko apua. Myyjä talutti minut vielä kerran Calvin Kleinin hyllylle ja taisi jotain muutakin merkkiä tyrkyttää ja minun piti lopulta sanoa, että en osta hänen ehdottamiaan merkkejä, koska ne eivät ole eläinkokeettomia. Vasta tämän jälkeen myyjä taisi uskoa, että haluan tosiaan katsella Too Facedin tuotteita. Sama myyjä lopulta testasi minulle tuotteita ja olin hänen kanssaan vielä eri mieltä minulle sopivimmasta sävystäkin. Ihmetytti vähän, kun myyjä ei tuntunut millään haluavan minun katsovan saatika ostavan Too Facedia. Ja kuitenkaan myyjä ei näyttänyt edustavan Calvin Kleinia tai mitään muutakaan tiettyä merkkiä vaan esitteli minulle useampaakin merkkiä eikä hänellä ollut vaatetuksissakaan minkään merkin logoja. Sain lopulta kuitenkin ostokseni tehtyä ja ihan sitä mitä itse halusinkin.


Om nom.

Englannin kohdalla on pakko valittaa vähän säästäkin. Vaikka Lontoossa oli reissun ajan koko ajan lähelle +10 astetta, oli siellä todella kylmä tuuli. Metrojen tunnelit toimivat kunnon tuulitunneleina, joissa välillä piti melkein taistella, että pääsee eteenpäin. Olen kuitenkin oululaisena tottunut tuuliseen säähän, mutta Englannissa tuuli tuntuu olevan aina jotenkin kylmempi. Tämän huomasin jo aikoinaan Sheffieldissä. Sää ei tietenkään korreloi rakennustaidon kanssa ja sisätiloissakin on kylmä. Hotellihuoneeni oli onneksi vähän lämpimämpi kuin huoneeni opiskelija-asuntolassa Sheffieldissä, mutta melko viileä tapaus kuitenkin. Sänkyni vieressä oli paksujen verhojen takana ikkunasyvennys ja sieltä tuli ihan selvä kylmä veto. Onnea oli lämmin peitto! Sade ei onneksi hirveästi vaivannut reissullani, vaikka parina päivänä satoikin välillä ja harmaata oli lähes koko ajan. Ja positiivisena puolena kylmyydessä oli se, että sain hyvän syyn mennä Starbucksille lämpimälle kaakaolle ja nettiin :)


Dino-kaverukset Natural History Museumissa.

Bonusvalitus loppuun! Nimittäin Primarkin paperipussit. Arvostan kyllä niiden ekologisuutta, mutta kuka keksii käyttää sateistaan kuuluisassa maassa paperipusseja!? Onneksi minulla oli muovipussi muista ostoksista siinä vaiheessa kun Primarkin paperipussi kirjaimellisesti hajosi käsiin kastuttuaan sateessa...

Kokonaisuutena siis kuitenkin pidin Lontoosta paljon ja menen sinne mielelläni joskus uudestaan. Nämä minun valituksen aiheet ovat tälläisiä pieniä asioita, eikä näitä kannata ottaa liian tosissaan. Vaikka huonosta asiakaspalvelusta saa kyllä ihan tosissaankin valittaa, jos sellaista saa. Mihin huonoihin puoliin sinä kiinnität huomion matkustaessa?


Briefly in English: This time I wanted to point out a few things I disliked in London. First of all, there are so many people everywhere. Undergrouds and some shops were so crowded during afternoon. And there were a lot of tourists everywhere, eventhough it wasn't really tourist season yet. I get quite uncomfortable in crowded places.
Another thing was customer service. I did get some amazing customer service at Illamasqua and Penhaligon's, but not so much in department stores. It seemed that You'll get either too pushy customer service (Selfridges) or not any at all (Liberty). Pretty much the weirdest customer service experience was at Debenhams when it seemed that a salesperson just didn't want me to buy anything from Too Faced and kept trying to sell me different brands when I said I wanted to look some TF products. And she didn't even seem to be a representative of any particular brand.
I also have to complain little about the weather. It's so windy and chilly in London! My hotel room as also quite cold, but it could have been worse. And why does Primark use paper bags in a country known for it's rainy weather. I'm glad I had a plastic bag from other purchases when my Primark paper bag decided to fall completely apart during rain.
All and all, I really did like London and hope I get a chance to go back there someday :)

torstai 13. maaliskuuta 2014

Lontoo osa II: Kohokohdat

Nyt siis vähän tarkemmin Lontoon reissun kohokohdista. Aioin ensin kirjoittaa Lontoon huonoista puolista tässä samalla, mutta postauksesta olisi tullut aivan liian pitkä, joten kirjoitan niistä myöhemmin erikseen. Nostan nyt muutaman yksittäisen jutun esille ja mainitsen lisäksi muutaman hyvän asian Lontoosta lyhyesti. Toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti.

Olin tosiaan jo etukäteen päättänyt, että haluan ostaa Lontoosta itselleni uuden hajuveden. Olin etukäteen tutkinut mitä eri merkkejä Lontoosta saa, keskittyen merkkeihin, joita Suomesta ei saa tai joita on hankala hankkia Suomeen. Lisäksi otin jo etukäteen selvää, mitkä merkit ovat eläinkokeettomia. 
Hajuveden metsästys ei kuitenkaan ollut kovin helppoa ja tavarataloista en onnistunut mitään löytämään. Päätin lopulta mennä yhden kiinnostavan merkin Penhaligon'sin omaan myymälään ja se kannatti. Penhaligon's on jo 1870 perustettu Lontoolainen merkki. Kerron siitä enemmän sitten kun kirjoitan ostamastani tuoksusta tarkemmin, nyt haluan keskittyä ostoskokemukseen.



Itse satuin menemään pieneen myymälään Brook Streetin ja New Bond Streetin kulmassa, vastapäätä Victoria's Secretiä. Penhaligon'silla on lukuisia muitakin myymälöitä Lontoossa. Myymälässä ei juuri silloin ollut muita asiakkaita, joten myyjä tuli heti auttamaan. Hän kyselin minulta mitä etsin ja minkälaisia tuoksuja olen aiemmin käyttänyt. Kerroin muutaman käyttämäni tuoksun (CK:n Euphoria ja Nina Ricciä) ja kerroin, että haluan kuitenkin jotain vähän eri tyylistä tällä kertaa. 
Myyjä alkoi heti antaa minulle tuoksuja haisteltavaksi, mutta ei kertonut mikä on mikäkin tuoksu ja mitä niissä on. Hän antoi ensin kaksi tuoksua ja pyysi kertomaan kumpi on minusta huonompi. Huonomman tilalle myyjä antoi aina uuden tuoksun ja pyysi kertomaan taas kumpi kahdesta tällä hetkellä tuoksuteltavana olevasta tuoksusta oli minusta huonompi. Haistelin tällä tekniikalla varmaan kymmenisen tuoksua, joista erottui kaksi parasta, joista minun oli todella vaikea sanoa kumpi on suosikkini. Näitä tuoksuja myyjä sitten suihkutti vähän iholleni, toista toiseen käteen ja toista toiseen. Tuoksut saivat olla ihollani hetken kun katselimme tuotteita hyllyissä ja myyjä kertoi merkistä, tuoksuttelin siinä samalla käsiäni. Lopulta onnistuin päättämään kahdesta tuoksusta suosikkini. 
Valitsemaani Eau Sans Pareilia ei ollut saatavana kuin 100ml koossa, joten ostin sen. Tuoksu ei ollut mikään halpa vaan maksoi 110£, mutta sainpahan ihanan uuden tuoksun, hyvää palvelua ja kauniin pullon, josta riittää pitkäksi aikaa.
Myyjästä huomasi, että tämä oli ammattilainen. Hän osasi hyvin lyhyen kyselyn perusteella valita useita tuoksuja, joista pidin ja tuntui, että hän todella ymmärsi mistä pidän ja mitä haen. Kaikista tuoksutelluista tuoksuista vain yksi oli sellainen, että en pitänyt siitä yhtään. 
Liikkeessä tuoksut oli suihkuteltuna valmiiksi lapuille, jotta niistä olisi esillä sydäntuoksu. Usein itse ainakin haistan juuri suihkutetuista hajuvesistä vain alkoholin, joten tämä oli hyvä. Itse liike oli kaunis ja tunnelmallinen, hyvin sopiva 1800 -luvulla perustetulle merkille. Ostokseni pakattiin kauniiseen pussiin papereilla pehmustettuna ja sain mukaani vielä pari näytettäkin. Toinen näytteistä oli vielä se toinen suosikkini, eli Iris Prima, joten saan tuoksutella sitäkin vielä muutaman kerran omalla ihollani.
Tuoksun ostaminen pienestä liikkeestä oli minulle uusi kokemus ja erittäin hyvä sellainen. Sinänsä asiakaspalvelutilanteessa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta harvoin ainakaan tavarataloissa saa enää niin asiakkaaseen keskittynyttä palvelua kuin Penhaligon'silla sain. Myyjä keskitttyi vain minuun koko tuoksun valitsemisen ja oston ajaksi. Ja kuten sanoin, myyjä oli tosiaan ammattilainen, joka osasi heti suositella minulle sopivia tuoksuja. Kerron Eau Sans Pareilista tosiaan tarkemmin sitten omassa postauksessaan!




Toinen ehdottomista kohokohdista Lontoossa oli musikaali Wicked. Minulla oli lippu esitykseen torstai-illalle, eli heti ensimmäisenä kokonaisena päivänäni Lontoossa. Itse olin ostanut lipun etukäteen boxoffice.co.uk -sivustolta ja lipun sai hakea teatterin omalta lippuluukulta tulostetulla tilausvahvistuksella ennen näytöstä.
Wickediä esitetään Apollo Victoria teatterissa ja näytöksiä on melkein päivittäin. Tällä hetkellä pääosarooleissa on Willemijn Verkaik (Elphaba), Savannah Stevenson (Glinda) ja Jeremy Taylor (Fiyero).
Wicked musikaali perustuu Gregory Maguiren kirjaan Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot. Se kertoo siis Ozin velhosta tutun lännen ilkeä noidan tarinan. Wicked on tarina ystävyydestä ja siitä, miten tarinoilla on aina kaksi puolta.
Musikaali kestää väliaikoineen noin  2 tuntia 45 minuuttia ja voin sanoa, että tuo aika menee nopeasti ja tylsää ei ehdi tulla. Musikaali oli aivan loistavasti toteutettu ja sen pohjalla on hyvä tarina. Lavasteet olivat ihan eri tasolla kuin Suomessa näkemissäni teatteriesityksissä ja esiintyjät olivat todella hyviä. Esiintyjät olivat sekä loistavia laulajia että näyttelijöitä. Itselläni oli lippu halvalle paikalle yläparvella, mutta silmälasien kanssa sieltä näki aivan hyvin. Punnan kolikolla pystyi myös vuokraamaan teatterikiikareita. Vaikka kaikkia näyttelijöitten ilmeitä ei yläparven perukoilta näekään, niin näyttelijät kyllä välittävät kaikki tunteet eleillä ja äänenpainoillakin. 
Iltanäytöksessä oli melko paljon katsojia, vaikka aivan täynnä katsomo ei ollutkaan. Katsojia oli pienistä lapsista vanhuksiin ja kaikki tuntuivat viihtyvän. Lopussa yleisö taputti seisaallaan ja muutamia suomalaisille epätyypillisiä kiljahduksiakin kuului. Kovimmat aplodit taisi saada Elphabaa näyttelevä hollantilainen Willemijn Verkaik, mutta miespääosa Jeremy Taylor sai ehkä kovimmat kiljunnat teinitytöiltä :D
Tunnelma teatterissa oli hyvin rento. Suurin osa ihmisistä oli pukeutunut aivan normaaleihin vaatteisiin ja ihmiset söivät ja joivat katsomossa. Katsomossa jopa myytiin sipsejä, karkkeja ja limsoja. Olutta, siideriä ja viiniä sai teatterin baareista. Suosittelen Wickediä ehdottomasti kaikille, joilla on se mahdollisuus päästä katsomaan. Meidän suomalaistenkaan ei tarvitse pelätä, että teatterissa olisi jotenkin muodollista ja jäykkää. Olen kuullut, että Wicked -musikaalin pohjalta oltaisiin tekemässä elokuvaa ja toivottavasti se on totta. Tarina on mielestäni paljon parempi kuin viime vuonna ilmestyneessä Oz The Great and Powerful -elokuvassa. Jos rooleihin löytyy sopivat näyttelijät, niin elokuvalta voi odottaa paljon.


Wickedin lavastusta. Hämärässä teatterissä ei kunnon kuvaa saanut. Esityksen aikana ei saannut kuvata ja tämä kuva onkin otettu ennen esityksen alkua.

Kolmanneksi kohokohdaksi haluan nostaa Illamasquan Beak Streetin liikkeessä shoppailun ja Beauty School Drop-In -meikkidemon. En käynyt ollenkaan Illamasquan pisteillä tavarataloissa, sillä halusin käydä nimenomaan merkin omassa liikkeessä. Illamasquahan on siis Englantilainen meikkimerkki, joka on tunnettu vähän massasta poikkeavista lookeista ja mainoskampanjoistaan. Itse olen tilannut Illamasquaa heidän nettikaupastaan ja olen ollut hyvin tyytyväinen tuotteiden laatuun. Merkki ei ole ihan halvimmasta päästä, mutta kuitenkin selektiivisiä merkkejä hieman halvempi.
Kävin heti torstaina jo pikaisesti Illamasqualla ja ostinkin silloin yhden tuotteen. Torstaina julkaistiin juuri uusi Glamore -kokoelma ja liike oli koristeltu epätavallisen pinkiksi. Myyjät olivat hyvin ystävällisiä ja sain aivan loistavaa palvelua. Tuotteita sai katsella rauhassa halutessaan, mutta apua sai myös heti pyytäessä. Haluamaani tuotetta kokeiltiin minulle liikkeessä, jotta varmistettiin oikea sävy ja näin muutenkin sen toiminnassa. Torstai-iltana olisi ollut uuden kokoelman julkistamistilaisuuskin, johon minut kutsuttiin, mutta minulla oli tosiaan ostettuna jo lippu Wickediin illalle.


Illamasquan liike Beak Streetillä.

Sunnuntaina vierailin uudelleen Illamasqualla meikkidemon merkeissä. Beauty School Drop-Inejä järjestetään käsittääkseni melko säännöllisesti Illamasquan eri pisteissä ja ne ovat n. 45 minuuttia kestäviä meikkiopastuksia, joita kuka tahansa saa tulla seuraamaan. Tällä kertaa mallille tehtiin klassinen juhlalookki, koska sunnuntaina oli Oscar -gaala ja uusi Glamore -kokoelmakin henkii glamouria.
Meikissä käytettiin sekä Glamore -kokoelman uutuuksia että vanhoja tuotteita. Meikkipohja tehtiin Skin Basella, joka on ehdottomasti omia meikkivoidesuosikkejani. Silmämeikki oli hyvin klassinen neutraali juhlameikki, mutta sen jujuna oli, että varjostuksen pohja luotiin meikkikynällä. Meikkikynän päälle käytettiin kyllä sitten luomivärejäkin Neutral -paletista, jotta saatiin kauniisti häivytetty meikki. Liikkuvalla luomella käytettiin kaunista shampanjan sävyistä ja kimaltavaa Furore -pigmenttiä. Huulilla käytettiin uuden kokoelman huulipunaa Glissade, joka on uutta Satin koostumusta. Glissade on todella kaunis, syvä fuksian sävy. Olisin varmasti ostanut sen, jos minulla ei olisi niin monia fuksiapinkkejä huulimeikkejä. 
Meikkidemosta mieleen jäi meikkikynällä varjostamisen lisäksi erityisesti mieleen se, että meikkitaitelija kehotti käyttämään tuotteita moniin eri tarkoituksiin. Esimerkiksi poskipunia luomiväreinä, voidemaisia poskipunia huulilla ja pigmenttejä luomiväreinä ja korostuksiin. Kokonaisuudessaan Illamasquasta jäi mieleen loistava asiakaspalvelu ja ihanat, rennot työntekijät. Kaikki myyjät olivat ystävällisiä ja tuotteita kokeiltiin mielellään liikkeessä omalle iholle, jotta näki heti miten koostumukset ja sävyt toimivat itselle. Sunnuntaina ostinkin vielä muutaman tuotteen ja ainakin yksi niistä menee täysin hyvän myyjän piikkiin :D No, se ostos tulee ehkä olemaan koko kesän suosikkimeikkini, joten ei yhtään huono ostos!


Pikku-dinot kuoriutuvat Natural History Museumissa.

Lopuksi vielä muutama hyvä puoli Lontoosta. Ensinnäkin näin kosmetiikkahamsterina, Lontoossa on tosiaan melkein mitä tahansa myynnissä. Kosmetiikkatarjonta on aivan eri tasolla Suomeen verrattuna. Vaikka itselläni on eläinkokeiden takia vähän rajallisemmat ostosmahdollisuudet, olisi Lontooseen saanut tuhlattua omaisuuden pelkkiä meikkejä ostaessa. Kalliiden luksusmerkkien lisäksi tosin on tarjolla ilahduttavan edullistakin kosmetiikkaa. Kosmetiikkaa myös löytää helposti, isojen tavaratalojen lisäksi Bootseja ja Superdrugeja on vähän joka kulmalla ja niissä myydään mm. Barry M:ää, Sleekiä, Soap & Gloryä...
Lontoossa on myös hyvin helppo liikkua. Metrolinjat ovat selkeät ja niillä pääsee nopeasti melkein mihin tahansa Lontoossa. Busseja itse en käyttänyt ollenkaan, koska metrolla pääsi niin helposti joka paikkaan. En ollut tosiaan koskaan matkustanut metrolla, mutta se oli Lontoossa ensikertalaisellekin helppoa ja väärään metroon olisi ollut melkein mahdotonta mennä. Sen kun katsoi millä linjalla ja mihin suuntaan oli menossa ja seurasi aseman kylttejä.
Ilmaiset museot! Suurimmat ja monet pienemmätkin museot ovat Lontoossa ilmaisia. Lontoossa saa kyllä käytettyä rahaa myös nähtävyyksiin, jo käy esim. Madame Tussaudsilla. London Eyessa ja London Zoossa, mutta itse suosittelen kyllä ennemmin museoita. Luonnontieteellinen museo dinosauruksineen kiinnostaa varmasti myös lapsia ja kaikki historian klassisista kulttuureista kiinnostuneet suuntaavat British Museumiin.


British Museumissa.

Ehkä lopetan tällä kertaa tähän. Lisää Lontoosta taas pian. Yritän päivittää vähän tiheämmin, mutta olen ollut viime päivät aivan mielettömän väsynyt. Vuorokaudesta on mennyt helposti 14-15 tuntia nukkumiseen. Minulla on Lontoon ostokset kuitenkin jo kuvattuna ja sain swatchattua ennen reissua ostetun Chocolate Barinkin, joten aineksia postauksiin on!

Briefly in English: This post is about the highlights of my trip to London. I had a great experience buying a new fragrance from Penhaligon's. I couldn't find a fragrance from department stores and decided to go to Penhaligon's own store and finally found a new scent for myself. The customer service at Penhaligon's was great and the salesperson understood immediately what I liked and what I was looking for. I bought a fragrance called Eau Sans Pareil and I will write about it in detail later.
The other highlight was the musical Wicked. It was amazing. The musical runs in Apollo Victoria Theatre in London. The actors, staging, music, basically everything was put together so well. I love the story, which is based on the novel Wicked by Gregory Maguire. The atmosphere at the theatre was very laid back and everyone seemed to enjoy the show. I've heard that there will be a movie based on the musical and I hope that's true!
I also really enjoyed shopping and participating the Beauty Scholl Drop-In makeup lesson at Illamasqua. I only visited the Beak Street flagship store and skipped the counters at department stores. Illamasqua has great customer service and everyone was really nice and helpful. At the Beauty Scholl Drop-In session a makeup artist created a classic red carpet look. He used some new products from the Glamore collection mixed with old products. He used an interesting technique on the eye makeup and used a makeup pencil to create the shading to the crease. He also encouraged people to use products im multiple ways; blush as an eyeshadow or a pigment as an eyeshadow or highlighter.
The shopping possibilities in London are endless and London is very easy even if You haven't been there before. The underground system was so easy to use! I really recommend visiting the free museums in London instead of some of the expensive tourist attractions.

Mainitut tuotteet ostettu itse ja en saa mitään hyvitystä linkkien käytöstä.
Products mentioned purchased by me and there's no affiliate links!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Lontoo osa I: Yleistä

Hui, mikä urakka on yrittää saada luettua blogipostauksia, kun oli muutaman päivän kokonaan pois blogistaniasta. Olen bloggerin lukulistassa varmaan vielä päivän verran jäljessä ja blogloviniin en ole ehtinyt vielä edes kurkata. Lisäksi Youtubessa odottaa videoita.
Muiden blogien lukemisen välissä ajattelin kuitenkin yrittää kirjoittaa yhden postauksen itsekin. Tässä ensimmäisessä Lontoo -postauksessa kerron reissusta yleisemmin. Mitä tuli tehtyä ja mihin ei ehtinyt. Myöhemmin kerron joistain jutuista tarkemmin ja niitä ostoksiakin on tosiaan luvassa. Pian pyörähtää käyntiin myös arvonta, johon hankin muutaman palkintotuotteen Lontoosta.


Pieni varoitus jo nyt, että tästä tulee aika pitkä postaus!




Keskiviikko minulla oli matkustuspäivä ja olin Lontoossa kuuden aikaan illalla paikallista aikaa. Lontoon keskustaan menin etukäteen varaamalla bussikuljetuksella ja viimeisen pätkän hotellille matkasin metrolla. Olin saanut kaveriltani lainaan Oyster Cardin, jolle voi ladata rahaa ja maksaa sillä sitten julkisissa liikennevälineissä. Oyster on kyllä tosi helppo tapa liikkua Lontoossa ja suosittelen sitä ehdottomasti!
Hotellilla olin kahdeksan jälkeen illalla, kirjauduin sisään ja sain huoneen alakerrasta, läheltä respaa. Hotellini sijaitsi alle kilometrin päässä Oxford Streetistä, Bayswaterin alueella. Lähimmät metroasemat olivat Edgware Road ja Paddington. Matkustin muuten Lontoossa ensimmäisen kerran elämässäni metrolla :D Ja en kertaakaan mennyt edes väärään metroon!
Hotellihuoneeni oli ihan mukava, siisti ja sopivasti tilaakin löytyi. Pieniä miinuksia tuli huonohkosta sängystä ja tyypillisestä brittiläisestä suihkusta, eli vedenpaineesta ei juuri tietoakaan...Huoneessa oli myös pieni tv, josta katselin iltaisin mm. brittiläistä deittiohjelmaa, The Voice UK:ta ja elokuvia.

Hotellin Beauty Soap beauty bloggerille :D


Torstai oli ensimmäinen varsinainen päivä Lontoossa ja suuntasin heti Oxford Streetille ostoksille. Kyllähän siinä tuli vähän shokki, kun kaikkea olisi ollut niin paljon tarjolla :D Hetki menikin, että tein ensimmäiset ostokset. Oxford Streetin liikkeiden lisäksi poikkesin King's Crossilla Harry Potter -kaupassa ja Piccadilly Circuksen ympäristössä. Toki Oxford Streetin ja Piccadillyn välilläkin tuli vähän pyörittyä mm. Illamasquan liikkeessä! Illamasqua julkaisi juuri tuona torstaina uuden Glamore kokoelmansa, mutta jouduin jättämään kokoelman julkistamistilaisuuden illalla väliin, koska minulla oli lippu musikaaliin. 
Olin päättänyt jo etukäteen, että ostan Lontoosta uuden hajuveden, mutta sen löytäminen ei osoittautunut niin helpoksi kuin olin kuvitellut. Lopulta uusi tuoksu löytyi pienestä liikkeestä todella hyvän ja osaavan myyjän avustuksella, mutta tästäkin kokemuksesta ja itse tuoksusta myöhemmin lisää!
Ennen illan musikaalia kävin hetken hengähtämässä hotellilla. Musikaali oli siis Wicked ja sitä esitetään Apollo Victoria -teatterisssa, joka sijaitsee aivan Victorian metroaseman vieressä. Wicked oli loistava ja vaikka se kesti myöhäiseen iltaan saakka (alkoi 19.30), niin missään vaiheessa ei tullut tylsää eikä alkanut väsyttämään. Suosittelen ihan ehdottomasti kaikille Wickediä, jos joskus on tilaisuus mennä se katsomaan. Musikaalin jälkeen suuntasin kaupan kautta hotellille. Briteissä löytyy paljon ruokakauppoja, jotka ovat vuorokauden ympäri auki. Minulla oli lähellä hotellia kaksi Tescoa, joista toinen oli auki aina ja toinenkin suurimman osan viikkoa ympäri vuorokauden.


Ruokakuvia! GBK:n falafel -hamppari.

Perjantaille oli luvattu sadetta, mutta olinkin jo etukäteen päättänyt suunnata Westfieldin ostoskeskukseen katettuun tilaan ostoksille. Westfield on valtava ja siellä oli oikeasti todella vaikea löytää liikkeitä, jos johonkin tiettyyn halusi. Liikkeissä oli paljon kalliita huippumuodin liikkeitä, jotka minua eivät kiinnosta, joten liikevalikoima oli lopulta hieman pettymys minulle. En ostanutkaan paljon mitään Westfieldistä ja voin sanoa, että minun makuuni Sheffieldissä sijaitseva ostoskeskus Meadowhall on paljon parempi. Meadowhallin tunnelmakin on minusta jotenkin parempi kuin vähän liiankin loisteliaan Westfieldin. Westfieldissä hyvää oli langaton nettiyhteys :D 
Löysin muuten Westfieldistä Debenhamsin lisäksi toisen Too Facedia myyvän liikkeen Lontoossa, nimittäin ostoskeskuksen isossa Superdrugissa oli hieman yllättäen TF:ää. Missään muualla Lontoossa en Superdrugeissa nähnyt Too Facedia.
Kävin Westfieldissä syömässä Gourmet Burger Kitchenissä falafel -hampparin, mutta en voi GBK:ta kyllä kauheasti suositella. Tarjoilijan mokan takia jouduin odottamaan kauan ja ruoka oli melko keskinkertaista. Sain kuitenkin pienen alennuksen tarjoilijan mokan takia, joten ainakin söin edullisesti. Westfieldissä söin myös elämäni ensimmäisen frozen yogurtin Snogissa. Oli kyllä todella hyvää! Otin mauksi suklaan ja lisukkeeksi brownie -paloja, jättimäisiä karhunvatukoita ja suklaakastiketta :P
Westfieldistä poistuessani tosiaan satoi, mutta kävin silti matkalla hotellille vielä pikku ostoksilla Marble Archin Primarkissa. Myöhäinen iltapäivä ei kyllä ollut hyvä aika Primarkille, oli sen verran ahdistavan paljon porukkaa ostoksilla. Ja täytyy sanoa, että Primarkin paperikassit ja vesisade eivät ole hyvä yhdistelmä. Onneksi minulla oli muista ostoksista jo muovipussi, jonne sain Primark -ostoksetkin, kun pussi alkoi kastuessaan hajoamaan kirjaimellisesti käsiin. 
Loppuilta piti enää sisällään reissun iltapalaa hakemaan kaupasta ja lämpimän kaakaon Starbucksissa. Hotellilla otin kuuman suihkun ja hytisin vähän peiton alla, koska sadepäivä oli todella kolea.


Tärähtänyt dino.

Lauantaille olin suunnitellut museokäyntejä. Suuntasin vähän pitkäksi venähtäneiden unien jälkeen Natural History Museumia kohti. Perillä odotti pieni järkytys, museoon oli aivan kamalat jonot. En osannut yhtään odottaa sellaisia jonoja, varsinkin kun ei oltu missään pahimmassa turistikaudessa. Sisälle ja dinosaurusosastolle jonottamiseen meni reilusti yli tunti, mikä kyllä jo vähän söi innostusta museon kiertämisestä. Kävin lopulta läpi vain dino-osaston ja osaston, jossa oli merieläimiä ja matelijoita. Dinoshopista lähti mukaan pari kaveria lahjoiksi lähipiirin dinosauruksista innostuneille pikkuneideille :D
Dinosaurusten varjosta suuntasin kohti ihmiskunnan historiaa British Museumiin. Sinne onneksi pääsi ihan jonottamatta sisään. British Museumissa kävin läpi Egypti-, Kreikka-, Rooma-, Kypros- ja Etruski -osastoja. Museo on valtava ja jo väsyneine jalkoineni en jaksanut käydä museosta läpi kuin pienen osan. Egyptin hautaustapoja käsitellyt osasto oli ehkä mielenkiintoisin, mutta myöskin ilmeisen suosittu ja siellä oli eniten tungosta. British Museum on kyllä sellainen, johon toivottavasti pääsen joskus toistekin käymään vähän paremmalla aikataululla ja vähemmän kuolleilla jaloilla. Onneksi olen käynyt hyvissä arkeologisissa museoissa ennenkin, niin ei niin paljon harmita, kuinka vähän museosta lopulta näin. 
Loppuilta meni taas kaupassa käynnin, Starbucksin ja tv:n katselun parissa. Jalat olivat niin väsyneet päivästä, että ei paljon huvittanut mihinkään mennä enää ja pubitkaan ei yksin reissussa juuri kiinnosta. Hotellilla kyllä huomasi, että on lauantai-ilta. Elämää oli enemmän ja jotkut ihanat ihmiset päättivät polttaa tupakkaa ikkunani alla suurimman osan iltaa ja haju tuli tietenkin suoraan huoneeseeni :(


Faarao. Taisi olla Ramses II.

Sunnuntai oli viimeinen varsinainen päiväni Lontoossa. En ollut suunnitellut mitään erityistä tälle päivälle, mutta koska minulla oli vielä joitain ostoksia tekemättä, suuntasin taas ydinkeskustaan. Sain raahauduttua muun muassaa Forbidden Planetiin, joka myy sarjakuva- ja elokuva-aiheisia tavaroita, mutta sieltä en sitten lopulta ostanut kuin yhden pienen tuliaisen.
Palasin taas Oxford Streetille ja kävin siitä läpi pätkää, jonne asti en ollut aiemmin ehtinyt. Kulutin vähän aikaa vaatekaupoissa ennen kuin suuntasin taas Beak Streetille Illamasquan liikkeeseen. Illamasqualla oli sunnuntaina Beauty School Drop-In -meikkiopetus, jonne kuka tahansa voi pistäytyä ihan ilmaiseksi. Koska minulta jäi jo kokoelman julkaisu torstaina välistä ja aikaa oli, niin päätin mennä seuraamaan sunnuntain meikkiopetuksen. Tilaisuudessa meikkitaiteilija loi klassisen red carpet -lookin mallille uuden Glamore -kokoelman ja sunnuntain Oscareiden hengessä. Tilaisuuden yhteydessä oli myös tarjous, jos osti neljä tuotetta tietystä valikoimasta sai lahjan. Itse tein kyllä ostoksia, mutta en kyseisestä listasta.
Illamasquan jälkeen päätin käydä syömässä fish & chipsit ja valitsin pubin ihan sillä perusteella, että se oli matkan varrella hotellille. Kalan kuorrutus oli rapea, mutta muuten annos oli vähän mauton. Olen saanut briteissä paremmatkin fish & chipsit, mutta saipahan ainakin kohtuu hinnalla mahan täyteen. 
Hotellilla aloin jo valmistella seuraavan aamun kotiin paluuta, pakkailin laukkuja ja pyysin hotellin respaa tilaamaan minulle taksin aamuksi. Minun piti lähtä liikkeelle jo hyvin aikaisin aamulla, joten helpointa oli ajella taksilla bussin noutopaikalle. Olin siis varannut paluullekin bussikuljetuksen lentokentälle, mutta hotellilta oli joitain kilometrejä bussin lähtöpaikalle eikä metrotkaan ilmeisesti olleet niin aikaisin liikenteessä. Viimeinen yö hotellilla oli vähän levoton, heräilin pitkin yötä ja naapurihuoneeseen taisi yöllä rymytä juhlivaa porukkaa melusta päätellen, mutta sain kuitenkin jonkun tunnin nukuttuakin.

Maanantaina heräsin siis hyvin aikaisin ja laitoin hieman meikkiä naamaan ja pakkasin viimeiset tavarat. Taksi saapui hakemaan minua sovitusti. Tosin taksi ei kyllä selvästikään ollut mikään virallinen taksi, mutta pääsin kuitenkin turvallisesti oikeaan paikkaan ja ennalta sovittuun hintaan. Taisi kuitenkin hotellin respa hommata vähän töitä jollekin tutulleen sen sijaan, että olisi soittanut virallisiin firmoihin...
Lentokentällä söin kasvisversion englantilaisesta aamiaisesta ja kulutin aikaa seuraamalla ihmisiä eri puolilta maailmaa :D Lentoni lähti hieman myöhässä, mutta saapui kuitenkin hyvissä ajoin Helsinkiin. Itse torkuin osan matkaa vähän huonosti nukutun yön jälkeen. Jatkolento kotiin Ouluun meni nopeasti ja äiti ja isä hakivat minut kentältä kotiin, jossa odotti hyvinkin innostunut karvalapsi Nero <3 Viime päivät olenkin kuullut äänekkäitä vastalauseita, kun olen yrittänyt lähteä edes kaupassa käymään :D


Taidetta Hyde Parkin laitamilla.

Ihan kaikkea suunniteltua en reissussa ehtinyt tehdä. Esimerkiksi luksustavaratalo Harrods jäi nyt kokonaan välistä. Museoita olisin myös halunnut ehtiä ja jaksaa käydä läpi enemmänkin. Jotkin markkinatkin olisi olleet kiva käydä, mutta tiesin jo etukäteen, että tällä reissulla aika ei taida riittää. Perusnähtävyydet, kuten Big Benin ja Buckinghamin palatsin jätin ihan tarkoituksella välistä. Ne eivät minua oikeasti niin kauheasti kiinnosta ja molemmat edellämainitutkin olen vilaukselta nähnyt aiemmin kun olen matkustanut Lontoon kautta Sheffieldistä kotiin ja takaisin.
Paljon ehdin kuitenkin kokea ja nähdäkin. Reissun mielenkiintoisimmista ja parhaista kokemuksista tosiaan kirjoittelen tarkemmin myöhemmin. Ja haluan varmaan myös kirjoittaa vähän kaupungin huonoista puolistakin, sillä niistäkin on mielestäni hyvä tietää. 
Kokonaisuudessaan oli kuitenkin hyvä ja onnistunut reissu ja ehdottomasti haluan mennä Lontooseen toistekin. Lontoo on hyvin helppo kaupunki ja nähtävää ja tekemistähän siellä riittää varmaan loputtomiin.

Briefly in English: I will be writing a few posts about my trip to London. This first is a kind of a summary of the trip. I was in London for five nights so I had four whole days there. I did quite a lot of shopping, but invested more in quality than quantity. 
I also visited two museums, The Natural History Museum and The British Museum. There were massive queues to The Natural History Museum, but I did get to see the dinosaurs I wanted. The British Museum was huge, so I only saw a small part of it.
One of the absolute highlights of my trip was seeing the musical Wicked in the Apollo Victoria Theatre. Wicked was...well wicked :D I definitely recommend it to anyone who has the opportunity to see it.
I also attended a Beauty School Drop-In make up lesson at Illamasqua's flagship store on Beak Street. That was very interesting and I was really lucky there happened to be one during my visit to London. The theme of the lesson was a classic red carpet look, simce Illamasqua had just released their new Glamore collection and also the Oscars were the same night.
Altogether, my visit to London was very succesfull and I do hope I get a chance to go there again. I didn't get to see and do everything I planned, but I did see and do a lot!