Näytetään tekstit, joissa on tunniste Penhaligon's. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Penhaligon's. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Rakkaustarina

Hei pitkästä aikaa! Yöllinen suihkaus hajuvettä sai minut lopultakin kirjoittamaan tuoreen postauksen tänne. Kerron nyt teille rakkaustarinan minun ja uuden tuoksuni välillä!

Tarina sai alkunsa keväällä 2014 Lontoossa. Olin jo ennen reissua päättänyt hankkia itselleni uuden hajuveden Lontoon huikeista valikoimista. Päädyin Lontoossa jo 1870 perustetun Penhaligon'sin liikkeeseen ja siellä, asiantuntevan myyjän avustuksella, löysin useitakin ihania tuoksuja. Pähkäilin pitkään kahden tuoksun välillä: Eau Sans Pareil vai Iris Prima? Lopulta lähdin pienestä, mutta sitäkin tunnelmallisemmasta, liikkeestä mukanani kauniisti pakattu pullo Eau Sans Pareil -hajuvettä. Mukaani sain kuitenkin näytteet kahdesta muusta pitämästäni tuoksusta Iris Primasta ja Vaarasta. 




Iris Prima -näytteestä tuli aarteeni. Vaikka pidin ja pidän edelleen Eau Sans Pareilista paljon, Iris Prima jäi kummittelemaan mieleeni ja varjelin pientä näytettäni niin, että minulla taitaa olla siitä viimeiset tipat jäljellä yhä, näin yli kahden vuoden jälkeen. En saanut tuoksua mielestäni, ja vaikka lähdin kotiin hyvän kumppanin kanssa, olin ehkä jättänyt sen oikean taakseni Lontooseen. Penhaligon'sin myyjä totesi minulle Iris Primasta, että se sulautuu iholleni niin, että on vaikea erottaa mikä on hajuveden tuoksua ja mikä oman ihoni, Ehkä tämän olisi jo pitänyt kertoa minulle, että Iris Prima on tuoksu, joka minun tulee omistaa. 

Lontoon reissua seuranneen yli kahden vuoden aikana olen aika ajoin palannut Penhaligon'sin sivuille tai selannut muiden nettikauppojen sivuja himoiten Iris Primaa. Englannin kuninkaallistenkin käyttämä merkki ei kuitenkaan ole mikään halvin mahdollinen vaan hinta kuvastelee merkin upeita tuoksuja ja kauniita, yleellisiä pakkauksia. Kovan hinnan vuoksi Iris Prima jäi aina ostamatta, ja monet ulkomaiset nettikaupat eivät tuoksuja Suomeen edes toimita. Penhaligon'sin oma verkkokauppa tosin toimittaa myös Suomeen, postikulut alle 150 £ tilauksille ovat kuitenkin korkeat 18 £ (n. 21,30 €). Itse tuoksukin on tosiaan varsin hintava, 50 ml pullo Iris Primaa maksaa 93 £ (n. 110,20 €) ja 100 ml 128£ (n. 151,70 €).



Juhlin vähän aikaa sitten syntymäpäiviäni. Sähköpostistani huomasi, että olen hyvinkin monen verkkokaupan asiakas, sillä syntymäpäivänäni sähköpostiini tipahteli erilaisia alennuskuponkeja useistakin nettikaupoista. Feeluniquen alekoodin innoittama päädyin selaamaan heidän sivujaan ja mieleeni juolahti, että siellä saattaisi olla tarjolla myös Penhaligon'sia. Olihan siellä. Iris Priman 100 ml pullo oli lisäksi tarjouksessa reilun 100 euron hintaan. Mietin, että hinta on edelleen korkea, mutta sentään huomattavasti edullisempi kuin normaali noin 150 euron hinta. Onneksi huomasin, että kyseisenä viikonloppuna Feeluniquella oli lisäksi tarjouskoodi, jolla aletuotteista sai 20 % lisäalennuksen. Synttärikoodini olisi antanut vain muutaman euron lisäalea, mutta 20 % koodilla 100 ml Iris Primalle jäi hintaa enää reilut 82 euroa. 

Oli syntymäpäiväni ja olin löytänyt yli kaksi vuotta kaipaamani rakkaan lähes puoleen hintaan. Naputtelin tuotteen ostoskoriin ja kassan kautta tilaukseen niin innoissani, että unohdin lisätä ostokseeni ilmaiset näytteet, joita kassalla olisi tarjottu :D. Meidät oli joka tapauksessa Iris Priman kanssa tarkoitettu selvästi yhteen, kun hänet juuri syntymäpäivänäni löysin hintaan, johon pystyin yli kahden vuoden odotuksen jälkeen venymään. 

Tuskaiselta tuntuneen odottelun jälkeen sain oman pulloni Iris Primaa kotiin viime perjantaina. Siitä asti mieleni on tehnyt käytännössä kylpeä hajuvedessä. Onneksi 100 ml pullosta tulee riittämään kauan, siitä todisteena on yli kaksi vuotta pääasiallisena tuoksunani toiminut 100 ml pullo Eau Sans Pareilia, josta olen onnistunut käyttämään toistaiseksi ehkä juuri ja juuri kolmanneksen. 




Pitkän tarinan jälkeen haluatte varmaan kuulla jo itse tuoksusta? En koe olevani kovinkaan hyvä kuvailemaan tuoksuja enkä varmaan tee Iris Primalle oikeutta, mutta teen parhaani kuvaillakseni tuoksun oikein. 

Tuoksun nenänä on toiminut Alberto Morillas. Iris Prima on tehty yhteistyössä Englannin kansallisbaletin kanssa ja sen tarkoitus on ilmentää baletin prima ballerinaa ja vanhojen teatterien ominaistuoksua ja tunnelmaa. 

Itse en käytännässä tiedä mitään baletista. Iris Primassa on kuitenkin selvästi aistittavissa jotain yleellistä ja vanhanaikaista. Tuoksu ei ole tunkkainen vaan samanaikaisesti kepeä ja syvä. Bergamotti ja kukat,  kuten iiris ja jasmiini, kuvastavat varmaankin kepeää prima ballerinaa. Tuoksun paras osa minusta on ehkä pohjatuoksun nahka, joka on saanut inspiraation balettitossuista. Vetiver, benzoin ja santelipuu pohjatuoksussa tuovat lämpöä ja ilmentävät vanhoja teatterirakennuksia. Tuoksun pohjassa on myös vaniljaa, joka tuntuu löytyvän lähes kaikista tuoksuista, joista pidän. 




Hallitsevia elementtejä tuoksussa ovat ehdottomasti nahka sekä kukat. Haistan nahan tuoksun jo alkuvaiheissa, vaikka se kuuluukin tuoksun pohjanuotteihin. Nahka on mielestäni myös se elementti, joka tekee Iris Primasta niin omintakeisen. Kukista erotan iiriksen kevyesti ja myös jasmiinin, joka on yksi suosikkituoksujani. Kukat, ehkä iiris, tuovat tuoksuun kevyttä puuterisuutta, joka ei kuitenkaan ole liian vahva. Muita kukkia tuoksusta en osaa tunnistaa. Vetiver, santeli ja benzoin antavat tuoksulle lämpöä ja syvyyttä. Vanilja antaa pohjalla kevyttä makeutta ja tulee esiin sitä enemmän mitä pidempään tuoksu on ollut iholla.  Mielestäni tuoksussa on myskimäisyyttä, joka saa tuoksun sulautumaan hyvin ihoon, mutta myski ei ole listattu tuoksunuotteihin. Alkunuottien bergamotti on mielestäni kevyt ja menee nopeasti ohitse antaen tilaa pehmeille ja lämpimille nuoteille.

Iris Prima on minulle tuoksu, jossa on selkeä tunnelma. Tuoksu on lämmin ja lohdullinen, siinä on seksikkyyttä, ehkä nahasta, mutta myös jotain kaihoisaa ja hieman surullista. Iris Prima sopii hyvin Penhaligon'sin arvokkaan vanhanaikaiseen olemukseen ja tuoksu on ehdottomasti jollain tapaa nostalginen. Iris prima tuoksuu selkeästi olematta kuitenkaan hyökkäävän voimakas. Voin kuvitella käyttäväni tuoksua talvella, jolloin se on ihanan lämmin ystävä iholla, mutta myös lämpiminä kesäiltoina, jotka Suomessa ovat valitettava harvassa ja siten itsessään kaihoisia, kuten Iris Priman tuoksu. 

Iris Prima on ehkä enemmän aikuisen naisen tuoksu kuin nuoren tytön, mutta varmasti myös nuoremmista löytyy niitä, jotka pitäisivät tästä tuoksusta. Nykyään Iris Prima taitaa olla listattuna Penhaligon'sin sivulla vain naisten tuoksuna, mutta tiedän, että jotkut miehetkin käyttävät tätä tuoksua. Penhaligon'silla on hyvin paljon unisex-tuoksuja ja asiantuntevat myyjät varmasti osaavat suositella tuoksuja asiakkaan maun mukaan yli sukupuolirajojen. 

Penhaligon's on minulle merkki, joka henkii vanhaa Lontoota. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan merkin liikkeessä, jos liikkuu Lontoossa. Myös Pariisissa taitaa löytyä merkin liikkeitä. Lontoossa liikkeitä on useita ja itse vierailin aikanaan pienessä liikkeessä aivan Lontoon keskustassa, Victoria's Secretiä vastapäätä. Penhaligon's oli yksi reissuni kohokohtia ja palvelu liikkeessä aivan huippuluokkaa. Olen usein todennut, että voisin käyttää pelkästään Penhaligon'sin tuoksuja loppuelämäni ja Iris Prima taitaa olla uusi "signature" tuoksuni. Seuraavana ostoslistallani olisi mehukas ja mausteinen Vaara, ja kunhan pääsen seuraavan kerran Lontooseen, saattaa ostoslistani vain kasvaa.




Kiitos, jos pääsit tänne asti pitkässä teksissäni. Olen viettänyt hiljaiseloa blogissani viime aikoina. Yksinkertaisesti energia ei ole riittänyt kirjoittaa tänne, vaikka olisi tehnyt mieli. Tällä hetkellä olen lomalla ja saanut hieman ladattua akkujani (sekä enemmänkin puhelimen akkua Pokémon-metsästyksen jäljiltä). Työkuvioni ovat ilmeisesti pian muuttumassa ja minulla on sitten toivottavasti enemmän aikaa ja energiaa taas blogille. Päätän tähän tämän aamuöisen tajunnanvirran. Kiitos, että olet vielä mukana blogiani seuraamassa <3.


Briefly in English: I just had to write down the love story between myself and the scent I fell in love with more than two years ago in London. I left behind the lovely Iris Prima in a Penhaligon's store and went home with Eau Sans Pareil. Luckily I had my little sample vial of Iris Prima too, and that sample became like a treasure to me. I used to browse the web and look for Iris Prima time and time again, but never had the money to spend on an expensive bottle of perfume. 
I little while ago, on my birthday, I came across a bottle of Iris Prima at a very good price from Feelunique. Normally 100 ml of Iris Prima is about 150 € and I found it on sale for about 82 €! I had to get it immediately. Finally we are together again. 
Iris Prima is made in a partnership with English National Ballet. I know nothing about ballet, but the scent is made to remind the Prima Ballerina and the old theaters. The scent is warm and sensual, very nostalgic and captures a certain mood. The bergamot and the flowers represent the Prima Ballerina. Vetiver, benzoin and sandalwood give the impression of the old theater buildings. The highlight of the scent is the leather in the base notes, inspired by the ballet slippers. Leather and the flowers (iris and jasmine etc.) are the main elements to me. Vetiver, sandalwood and benzoin give warmth and depth to the scent and vanilla gives some sweetness. To me the bergamot note is light and passes quickly giving room for the soft and warm elements in Iris Prima. I need to get to London again and visit Penhaligon's again. Penhaligon's is a brand that captures old time London perfectly!

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Penhaligon's ei käytä eläinkokeita!
Product in this post was purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Penhaligon's is cruelty free!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Lontoon tuoksu

Olen kirjoittanut tuoksuista melko vähän tänne blogiin. Eläinkokeettomien tuoksujen löytäminen on ainakin minulle ollut todella haastavaa, varsinkin kun olen huomannut, että luonnonkosmetiikkamerkkien tuoksut aiheuttavat minulle tavallisia yleisemmin päänsärkyä. Olen myös testaillut indiemerkkien ja niche merkkien tuoksuja, mutta muutamista kivoista tuoksuista huolimatta mikään ei ole oikein tosissaan kolahtanut. 
Lontoossa yksi tärkein tuote ostoslistalla olikin uuden hajuveden löytäminen, valikoimaa kun siellä on aika huikeasti Suomea enemmän. Ennen reissua tein jo listaa kiinnostavista, eläinkokeettomista merkeistä, ja kuten blogissa olen jo aiemmin kertonut, päädyin ostamaan tuoksun Lontoolaiselta merkiltä Penhaligon'silta.

Penhaligon's on perustettu jo 1870. William Penhaligon uneksi ensimmäisen tuoksunsa Hammam Bouquet'n, joka sai inspiraationsa turkkilaisista kylpylöistä. Penhaligon's on säilyttänyt William Penhaligonin hengen nykypäivään saakka. Tuoksut valmistetaan yhä Englannissa, liikkeiden sisustuksissa näkyy 1800 -luku ja tuoksupullojen desing on sama kuin jo William Penhaligonin aikaan. Penhaligon's toimittaa tuoksuja myös Englannin kuninkaallisille.


Penhaligon'sin tyylikästä desingia.


Kiinnitin ensimmäisenä huomioni Penhaligon'sin kauniisiin pakkauksiin. Kaikki parfyymipullot ovat samaa vanhanaikaista mallia, mutta kullekin tuoksulle on oma etiketti ja pullon kaulaa koristaa erilainen rusetti. Nykyvalikoimaan kuuluu yli 30 tuoksua. Miehille ja naisille on omia tuoksujaan, mutta myös unisex -tuoksuja löytyy. Ostoskokemuksestani olen kirjoittanut jo aiemmin täällä, joten en siitä kerro nyt enempää. Loistavaa asiakaspalvelua siis kuitenkin sain ja löysin montakin hyvää tuoksua. 
Päädyin lopulta ostamaan Eau Sans Pareil tuoksun, joka on osa Penhaligon'sin Anthology -kokoelmaa. Kokoelmassa on tuotu uudelleen myyntiin vanhoja suosikkeja, joko täysin samanlaisina tai uusina versioina. Eau Sans Pareilista myynnissä on uusittu versio, joka ainakin netin kommenttien mukaan on hyvinkin kaukana alkuperäisestä.


Myös pahvipakkaus on viimeisen päälle tyylikäs ja kaunis. Pakkaus sulkeutuu magneetilla ja se avautuu kannesta eteenpäin vetämällä.


Eau Sans Pareil on Penhaligon'sin naisten tuoksujen sarjasta ja se on luokiteltu chypre -tuoksuksi. Sen tuoksunuottien lista on varmaan pisin näkemäni, mutta tuoksu on taitavasti tehty, eikä mikään hajujen sekamelska. Listan tuoksunuoteista löytää täältä. Alkutuoksua dominoivat eri hedelmät, sydäntuoksussa on vuorostaan paljon eri kukkia ja pohjatuoksu tuo mukaan pehmeitä elementtejä. 
Tuoksu on minun nenääni hyvinkin nuottiensa mukainen. Sen alku on selvästi hedelmäinen, mutta aikuisempi kuin karkkimaiset Escadat tai vastaavat tuoksut. Eri hedelmistä koostuvaa alkutuoksua on vaikea määritellä tietyn hedelmän tuoksuiseksi, mikä ehkä juuri erottaakin sitä yksinkertaisimmista hedelmätuoksuista. Tutuista hedelmistä mukana on mm. mandariinia ja ananasta, marjoista mukaan on otettu vadelma. Kuitenkaan tuoksusta ei erota mitään näistä tutuistakaan tuoksuista selvästi, vaan kokonaisuus on omaperäisen hedelmäinen. Tuoksu on melko voimakas ja makea, mutta ei ällömakea eikä liian voimakas päiväkäyttöönkään. 
Hetken iholla oltuaan sydäntuoksun kukat alkavat erottua selkeämmin. Minut yllätti, että tuoksussa on myös ruusua. Itse en pidä ruusun tuoksusta enkä sitä tästä onneksi haista. Olen huomannut itse, ja Penhaligon'sin myyjä huomasi nopeasti myös, että pidän kukkatuoksuissa vain tietyistä kukista. Suosikkejani ovat erityisesti ns. valkoiset kukat, joita myös tästä tuoksusta löytyy ainakin jasmiinin ja kielon muodossa. Varsinkin jasmiinin tuoksu on mielestäni aivan ihana ja sen osaan erottaa Eau Sans Pareilistakin. Sydäntuoksun aikana tuoksun makeus pehmenee, hedelmäisyyttä on vielä jäljellä, mutta pohjatuoksukin alkaa erottua.
Pohjatuoksu on tosiaan hyvin pehmeä ja itse erotan siitä ehkä helpoiten tutut myskin ja vaniljan. Myskisyys ei ole kuitenkaan kovin voimakasta ja vanilja tulee parhaiten esiin aivan tuoksun loppuvaiheilla. Pohjatuoksu on mielestäni tuoksun tavanomaisin osa ja muistuttaa minua muistakin tuoksuista, joita olen kokeillut. Myyjä huomasi tuoksuttelun perusteella, että oikeastaan kaikki suosikkini pitivät sisällään myös vaniljaa, mikä ei ole itselleni suurikaan yllätys, sillä pidän vaniljan tuoksusta yleensä aina ja viime kesänä ostin myös melko puhtaan vaniljatuoksun, Lushin Vanillaryn.


Tuoksupullo pesässään. Mukana oli Liisa Ihmemaassa henkisiä kauniita käyntikortteja.

Kokonaisuutena kuvailisin tuoksua aikuismaiseksi ja naiselliseksi. Tuoksu on tosiaan makea ja hedelmäinen, mutta monipuoliset kukkanuotit ja pohjan pehmeys tekevät siitä vähän aikuismaisemman ja tekisi mieli melkein sanoa tyylikkäämmän kuin karkkiset hedelmätuoksut. Pidän kyllä itse niistä karkkituoksuistakin, mutta viime vuosina makuni on mennyt vähän "aikuisempiin" tuoksuihin ja Lontoosta halusin ostaa muutenkin jotain vähän erilaista. Tuoksu on sopivan voimakas minun makuuni ja toimii sekä päivä- että iltakäytössä. Kaksi suihkausta tuoksua on aika ehdoton maksimi ellei halua ympäröidä itseään tiheään tuoksupilveen. Kesto tuoksulla on keskinkertainen, sanoisin, että n. 6 tuntia. Kyseessä on EdT versio, joten huippupitkää kestävyyttä ei voi odottaakaan. Aiempiin käyttämiini tuoksuihin (esim. CK Euphoria ja Nina Riccin Ricci Ricci) verrattuna Eau Sans Pareil on vähän keväisempi/kesäisempi ja kukkaisempi, jollain tapaa valoisamman oloinen tuoksu.

Sain Penhaligon'silta mukaan myös näytteet Iris Prima ja Vaara tuoksuista. Molemmat kuuluivat suosikkituoksujeni joukkoon kaikista, joita haistelin. Jouduin miettimään pitkään Eau Sans Pareilin ja Iris Priman välillä kumman lopulta ostan. 
Iris Prima on toteutettu yhdessä Englannin kansallisbaletin kanssa ja sen omaperäinen tuoksu koostuu nahkan ja kukkien sekoituksesta. Iris Prima on unisex tuoksu, mutta itse miellän sen hyvinkin naiselliseksi. Nahkan tuoksu on lueteltu pohjatuoksun nuotteihin, mutta sen haistaa tuoksusta jo heti aluksi. Nahka on minusta juuri se, mikä tekee Iris Primasta hyvin uniikin ja nahkan tuoksu on todella aito. Iris Primakin sopii mielestäni sekä päivä- että iltakäyttöön. Se ei ole kovin makea, eikä niin voimakas kuin Eau Sans Pareil, mutta nahka tekee siitä hyvin seksikkään tuoksun, joka sopii hyvin iltamenoihinkin.
Vaara on suomalaisen kuuloisesta nimestä huolimatta inspiroitunut Intiasta. Se on makea ja mausteinen tuoksu. Alkutuoksun kvitteni on selvästi esillä ja tekee tuoksun voimakkaan hedelmäisyyden. Mausteet tasapainottavat tuoksun hedelmäisyyttä, mutta eivät tee Vaarasta intialaisen ruoan tuoksuista. Sydäntuoksusta löytyy taas kukkia ja myös ruusuja, joista en yleensä pidä, mutta tässäkään en itse tuoksusta edes ruusua erota ja eri ruusulajikkeillakin on varmasti eroja. Pohjatuoksussa on taas pehmentäviä elementtejä, kuten valkoista myskiä ja tonkapapua. Vaara on eksoottisista aineksistaan huolimatta minusta näistä ehkä helpoin ja tavanomaisin tuoksu, vaikka ei missään nimessä tylsä.


Näytteet ovat etikettejä vastaavissa, kauniissa pakkauksissa.

Penhaligon'silta löytyy tuoksuja varmasti jokaiseen makuun. Itse onnistuin löytämään montakin hyvää ja voisin milloin tahansa ostaa myös nuo näytteiksi saamani Iris Priman ja Vaaran. Iris Priman aion varmasti joskus hankkiakin, sen verran rakastunut olen siihen. Näytteenikin olen melkein käyttänyt jo! Hintaluokaltaan Penhaligon's ei ole todellakaan halvimmasta päästä. Eau Sans Pareilia sai vain 100ml EdT versiona ja se maksoi 110£ (vähän alla 140€). Onneksi isosta pullosta riittää pitkäksi aikaa. 50ml pullot ovat usein 85£ (n. 105€) ja 100ml pullot yleensä 105-120£ väliltä. Penhaligon'sin mukana ostaa palan historiallista Lontoota ja takuulla ripauksen ylellisyyttä. Penhaligon'sin omilta sivuilta tuoksuja voi tilata myös Suomeen ja euroopasta löytyy muutamista kaupungeista merkin omia liikkeitä. Lähin paikka Suomesta katsottuna ostaa Penhaligon'sia taitaa olla Ruotsi ja ainakin Tukholmasta pitäisi löytyä liikkeitä joiden valikoimaan merkki kuuluu.
Suosittelen ehdottomasti tutustumaan merkin tuoksuihin, jos saa mahdollisuuden. Penhaligon'sin tuoksut ovat omaperäisia, mutta eivät liian erikoisia. Ja jos on mahdollista, niin suosittelen käymään merkin omassa liikkeessä. Itse asioin Lontoossa Victoria's Secretiä vastapäätä olevassa pikkuliikkeessä. Voisin hyvinkin kuvitella käyttäväni Penhaligon'sin tuoksuja koko loppuelämäni. 


Briefly in English: I had a mission to find a new fragrance from London. I end up buying a fragrance called Eau Sans Pareil from Penhaligon's, which is a London based perfumery founded in 1870! Penhaligon's still have the Victorian era feeling in it's stores and products and even the perfume bottles are the same desing that have been used from the times of the founder William Penhaligon.
Eau Sans Pareil has a massive list on notes (see them here). The head notes mainly consist of different fruits. You can't really smell any distinctive fruit, but instead You'll get a unique blend of fruits. The heart notes are mainly different flowers and they balance the fruitiness of the head notes. You can definitely smell the white flowers like jasmin and muguet. The base notes are warm and soft scents. The base is very familiar with some musk, vanilla and cedarwood. 
Eau Sans Pareil is sweet and fruity, but with a more adult and sophisticated way than typical candy scents. I find it very feminine and it's good for both day and evening use. The scent is quite heavy, but not too overpowering. It wears an average time, maybe about 6 hours, which is ok for an EdT fragrance. Eau Sans Pareil comes only in 100ml size and it costs 110£.
I also received samples of two other fragrances I really liked, Iris Prima and Vaara. Iris Prima was my second favourite and I'm definitely going to buy it too sometime. It was created with the English National Ballet. It's a combination of leather and flowers and I think it's very unique. The leather is very real in this fragrance and I think it makes Iris Prima sexy.
Vaara is fruity and spicy scent inspired by India. The spicyness balances the sweet fruitiness of quince in the head notes. There's also flowers and some soft elements in the heart and base notes. Vaara souds really exotic, but for me it's the easiest and most typical perfume scent out of these three. 
I really fell in love with Penhaligon's. The perfumes are great and everyone can find a perfume to their taste from the selection of more than 30 perfumes. I got really good customer service and the old-fashoined feel of the traditional brand and the beautiful perfume bottles really impressed me. I definitely recommend Penhaligon's to everyone!

Postauksen tuote ostettu itse (näytteet saatu oston mukana) ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Penhaligon's ei käytä eläinkokeita!
Product in this post is purchased by me (samples given with the puchase) and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Penhaligon's is cruelty free!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Lontoo osa II: Kohokohdat

Nyt siis vähän tarkemmin Lontoon reissun kohokohdista. Aioin ensin kirjoittaa Lontoon huonoista puolista tässä samalla, mutta postauksesta olisi tullut aivan liian pitkä, joten kirjoitan niistä myöhemmin erikseen. Nostan nyt muutaman yksittäisen jutun esille ja mainitsen lisäksi muutaman hyvän asian Lontoosta lyhyesti. Toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti.

Olin tosiaan jo etukäteen päättänyt, että haluan ostaa Lontoosta itselleni uuden hajuveden. Olin etukäteen tutkinut mitä eri merkkejä Lontoosta saa, keskittyen merkkeihin, joita Suomesta ei saa tai joita on hankala hankkia Suomeen. Lisäksi otin jo etukäteen selvää, mitkä merkit ovat eläinkokeettomia. 
Hajuveden metsästys ei kuitenkaan ollut kovin helppoa ja tavarataloista en onnistunut mitään löytämään. Päätin lopulta mennä yhden kiinnostavan merkin Penhaligon'sin omaan myymälään ja se kannatti. Penhaligon's on jo 1870 perustettu Lontoolainen merkki. Kerron siitä enemmän sitten kun kirjoitan ostamastani tuoksusta tarkemmin, nyt haluan keskittyä ostoskokemukseen.



Itse satuin menemään pieneen myymälään Brook Streetin ja New Bond Streetin kulmassa, vastapäätä Victoria's Secretiä. Penhaligon'silla on lukuisia muitakin myymälöitä Lontoossa. Myymälässä ei juuri silloin ollut muita asiakkaita, joten myyjä tuli heti auttamaan. Hän kyselin minulta mitä etsin ja minkälaisia tuoksuja olen aiemmin käyttänyt. Kerroin muutaman käyttämäni tuoksun (CK:n Euphoria ja Nina Ricciä) ja kerroin, että haluan kuitenkin jotain vähän eri tyylistä tällä kertaa. 
Myyjä alkoi heti antaa minulle tuoksuja haisteltavaksi, mutta ei kertonut mikä on mikäkin tuoksu ja mitä niissä on. Hän antoi ensin kaksi tuoksua ja pyysi kertomaan kumpi on minusta huonompi. Huonomman tilalle myyjä antoi aina uuden tuoksun ja pyysi kertomaan taas kumpi kahdesta tällä hetkellä tuoksuteltavana olevasta tuoksusta oli minusta huonompi. Haistelin tällä tekniikalla varmaan kymmenisen tuoksua, joista erottui kaksi parasta, joista minun oli todella vaikea sanoa kumpi on suosikkini. Näitä tuoksuja myyjä sitten suihkutti vähän iholleni, toista toiseen käteen ja toista toiseen. Tuoksut saivat olla ihollani hetken kun katselimme tuotteita hyllyissä ja myyjä kertoi merkistä, tuoksuttelin siinä samalla käsiäni. Lopulta onnistuin päättämään kahdesta tuoksusta suosikkini. 
Valitsemaani Eau Sans Pareilia ei ollut saatavana kuin 100ml koossa, joten ostin sen. Tuoksu ei ollut mikään halpa vaan maksoi 110£, mutta sainpahan ihanan uuden tuoksun, hyvää palvelua ja kauniin pullon, josta riittää pitkäksi aikaa.
Myyjästä huomasi, että tämä oli ammattilainen. Hän osasi hyvin lyhyen kyselyn perusteella valita useita tuoksuja, joista pidin ja tuntui, että hän todella ymmärsi mistä pidän ja mitä haen. Kaikista tuoksutelluista tuoksuista vain yksi oli sellainen, että en pitänyt siitä yhtään. 
Liikkeessä tuoksut oli suihkuteltuna valmiiksi lapuille, jotta niistä olisi esillä sydäntuoksu. Usein itse ainakin haistan juuri suihkutetuista hajuvesistä vain alkoholin, joten tämä oli hyvä. Itse liike oli kaunis ja tunnelmallinen, hyvin sopiva 1800 -luvulla perustetulle merkille. Ostokseni pakattiin kauniiseen pussiin papereilla pehmustettuna ja sain mukaani vielä pari näytettäkin. Toinen näytteistä oli vielä se toinen suosikkini, eli Iris Prima, joten saan tuoksutella sitäkin vielä muutaman kerran omalla ihollani.
Tuoksun ostaminen pienestä liikkeestä oli minulle uusi kokemus ja erittäin hyvä sellainen. Sinänsä asiakaspalvelutilanteessa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta harvoin ainakaan tavarataloissa saa enää niin asiakkaaseen keskittynyttä palvelua kuin Penhaligon'silla sain. Myyjä keskitttyi vain minuun koko tuoksun valitsemisen ja oston ajaksi. Ja kuten sanoin, myyjä oli tosiaan ammattilainen, joka osasi heti suositella minulle sopivia tuoksuja. Kerron Eau Sans Pareilista tosiaan tarkemmin sitten omassa postauksessaan!




Toinen ehdottomista kohokohdista Lontoossa oli musikaali Wicked. Minulla oli lippu esitykseen torstai-illalle, eli heti ensimmäisenä kokonaisena päivänäni Lontoossa. Itse olin ostanut lipun etukäteen boxoffice.co.uk -sivustolta ja lipun sai hakea teatterin omalta lippuluukulta tulostetulla tilausvahvistuksella ennen näytöstä.
Wickediä esitetään Apollo Victoria teatterissa ja näytöksiä on melkein päivittäin. Tällä hetkellä pääosarooleissa on Willemijn Verkaik (Elphaba), Savannah Stevenson (Glinda) ja Jeremy Taylor (Fiyero).
Wicked musikaali perustuu Gregory Maguiren kirjaan Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot. Se kertoo siis Ozin velhosta tutun lännen ilkeä noidan tarinan. Wicked on tarina ystävyydestä ja siitä, miten tarinoilla on aina kaksi puolta.
Musikaali kestää väliaikoineen noin  2 tuntia 45 minuuttia ja voin sanoa, että tuo aika menee nopeasti ja tylsää ei ehdi tulla. Musikaali oli aivan loistavasti toteutettu ja sen pohjalla on hyvä tarina. Lavasteet olivat ihan eri tasolla kuin Suomessa näkemissäni teatteriesityksissä ja esiintyjät olivat todella hyviä. Esiintyjät olivat sekä loistavia laulajia että näyttelijöitä. Itselläni oli lippu halvalle paikalle yläparvella, mutta silmälasien kanssa sieltä näki aivan hyvin. Punnan kolikolla pystyi myös vuokraamaan teatterikiikareita. Vaikka kaikkia näyttelijöitten ilmeitä ei yläparven perukoilta näekään, niin näyttelijät kyllä välittävät kaikki tunteet eleillä ja äänenpainoillakin. 
Iltanäytöksessä oli melko paljon katsojia, vaikka aivan täynnä katsomo ei ollutkaan. Katsojia oli pienistä lapsista vanhuksiin ja kaikki tuntuivat viihtyvän. Lopussa yleisö taputti seisaallaan ja muutamia suomalaisille epätyypillisiä kiljahduksiakin kuului. Kovimmat aplodit taisi saada Elphabaa näyttelevä hollantilainen Willemijn Verkaik, mutta miespääosa Jeremy Taylor sai ehkä kovimmat kiljunnat teinitytöiltä :D
Tunnelma teatterissa oli hyvin rento. Suurin osa ihmisistä oli pukeutunut aivan normaaleihin vaatteisiin ja ihmiset söivät ja joivat katsomossa. Katsomossa jopa myytiin sipsejä, karkkeja ja limsoja. Olutta, siideriä ja viiniä sai teatterin baareista. Suosittelen Wickediä ehdottomasti kaikille, joilla on se mahdollisuus päästä katsomaan. Meidän suomalaistenkaan ei tarvitse pelätä, että teatterissa olisi jotenkin muodollista ja jäykkää. Olen kuullut, että Wicked -musikaalin pohjalta oltaisiin tekemässä elokuvaa ja toivottavasti se on totta. Tarina on mielestäni paljon parempi kuin viime vuonna ilmestyneessä Oz The Great and Powerful -elokuvassa. Jos rooleihin löytyy sopivat näyttelijät, niin elokuvalta voi odottaa paljon.


Wickedin lavastusta. Hämärässä teatterissä ei kunnon kuvaa saanut. Esityksen aikana ei saannut kuvata ja tämä kuva onkin otettu ennen esityksen alkua.

Kolmanneksi kohokohdaksi haluan nostaa Illamasquan Beak Streetin liikkeessä shoppailun ja Beauty School Drop-In -meikkidemon. En käynyt ollenkaan Illamasquan pisteillä tavarataloissa, sillä halusin käydä nimenomaan merkin omassa liikkeessä. Illamasquahan on siis Englantilainen meikkimerkki, joka on tunnettu vähän massasta poikkeavista lookeista ja mainoskampanjoistaan. Itse olen tilannut Illamasquaa heidän nettikaupastaan ja olen ollut hyvin tyytyväinen tuotteiden laatuun. Merkki ei ole ihan halvimmasta päästä, mutta kuitenkin selektiivisiä merkkejä hieman halvempi.
Kävin heti torstaina jo pikaisesti Illamasqualla ja ostinkin silloin yhden tuotteen. Torstaina julkaistiin juuri uusi Glamore -kokoelma ja liike oli koristeltu epätavallisen pinkiksi. Myyjät olivat hyvin ystävällisiä ja sain aivan loistavaa palvelua. Tuotteita sai katsella rauhassa halutessaan, mutta apua sai myös heti pyytäessä. Haluamaani tuotetta kokeiltiin minulle liikkeessä, jotta varmistettiin oikea sävy ja näin muutenkin sen toiminnassa. Torstai-iltana olisi ollut uuden kokoelman julkistamistilaisuuskin, johon minut kutsuttiin, mutta minulla oli tosiaan ostettuna jo lippu Wickediin illalle.


Illamasquan liike Beak Streetillä.

Sunnuntaina vierailin uudelleen Illamasqualla meikkidemon merkeissä. Beauty School Drop-Inejä järjestetään käsittääkseni melko säännöllisesti Illamasquan eri pisteissä ja ne ovat n. 45 minuuttia kestäviä meikkiopastuksia, joita kuka tahansa saa tulla seuraamaan. Tällä kertaa mallille tehtiin klassinen juhlalookki, koska sunnuntaina oli Oscar -gaala ja uusi Glamore -kokoelmakin henkii glamouria.
Meikissä käytettiin sekä Glamore -kokoelman uutuuksia että vanhoja tuotteita. Meikkipohja tehtiin Skin Basella, joka on ehdottomasti omia meikkivoidesuosikkejani. Silmämeikki oli hyvin klassinen neutraali juhlameikki, mutta sen jujuna oli, että varjostuksen pohja luotiin meikkikynällä. Meikkikynän päälle käytettiin kyllä sitten luomivärejäkin Neutral -paletista, jotta saatiin kauniisti häivytetty meikki. Liikkuvalla luomella käytettiin kaunista shampanjan sävyistä ja kimaltavaa Furore -pigmenttiä. Huulilla käytettiin uuden kokoelman huulipunaa Glissade, joka on uutta Satin koostumusta. Glissade on todella kaunis, syvä fuksian sävy. Olisin varmasti ostanut sen, jos minulla ei olisi niin monia fuksiapinkkejä huulimeikkejä. 
Meikkidemosta mieleen jäi meikkikynällä varjostamisen lisäksi erityisesti mieleen se, että meikkitaitelija kehotti käyttämään tuotteita moniin eri tarkoituksiin. Esimerkiksi poskipunia luomiväreinä, voidemaisia poskipunia huulilla ja pigmenttejä luomiväreinä ja korostuksiin. Kokonaisuudessaan Illamasquasta jäi mieleen loistava asiakaspalvelu ja ihanat, rennot työntekijät. Kaikki myyjät olivat ystävällisiä ja tuotteita kokeiltiin mielellään liikkeessä omalle iholle, jotta näki heti miten koostumukset ja sävyt toimivat itselle. Sunnuntaina ostinkin vielä muutaman tuotteen ja ainakin yksi niistä menee täysin hyvän myyjän piikkiin :D No, se ostos tulee ehkä olemaan koko kesän suosikkimeikkini, joten ei yhtään huono ostos!


Pikku-dinot kuoriutuvat Natural History Museumissa.

Lopuksi vielä muutama hyvä puoli Lontoosta. Ensinnäkin näin kosmetiikkahamsterina, Lontoossa on tosiaan melkein mitä tahansa myynnissä. Kosmetiikkatarjonta on aivan eri tasolla Suomeen verrattuna. Vaikka itselläni on eläinkokeiden takia vähän rajallisemmat ostosmahdollisuudet, olisi Lontooseen saanut tuhlattua omaisuuden pelkkiä meikkejä ostaessa. Kalliiden luksusmerkkien lisäksi tosin on tarjolla ilahduttavan edullistakin kosmetiikkaa. Kosmetiikkaa myös löytää helposti, isojen tavaratalojen lisäksi Bootseja ja Superdrugeja on vähän joka kulmalla ja niissä myydään mm. Barry M:ää, Sleekiä, Soap & Gloryä...
Lontoossa on myös hyvin helppo liikkua. Metrolinjat ovat selkeät ja niillä pääsee nopeasti melkein mihin tahansa Lontoossa. Busseja itse en käyttänyt ollenkaan, koska metrolla pääsi niin helposti joka paikkaan. En ollut tosiaan koskaan matkustanut metrolla, mutta se oli Lontoossa ensikertalaisellekin helppoa ja väärään metroon olisi ollut melkein mahdotonta mennä. Sen kun katsoi millä linjalla ja mihin suuntaan oli menossa ja seurasi aseman kylttejä.
Ilmaiset museot! Suurimmat ja monet pienemmätkin museot ovat Lontoossa ilmaisia. Lontoossa saa kyllä käytettyä rahaa myös nähtävyyksiin, jo käy esim. Madame Tussaudsilla. London Eyessa ja London Zoossa, mutta itse suosittelen kyllä ennemmin museoita. Luonnontieteellinen museo dinosauruksineen kiinnostaa varmasti myös lapsia ja kaikki historian klassisista kulttuureista kiinnostuneet suuntaavat British Museumiin.


British Museumissa.

Ehkä lopetan tällä kertaa tähän. Lisää Lontoosta taas pian. Yritän päivittää vähän tiheämmin, mutta olen ollut viime päivät aivan mielettömän väsynyt. Vuorokaudesta on mennyt helposti 14-15 tuntia nukkumiseen. Minulla on Lontoon ostokset kuitenkin jo kuvattuna ja sain swatchattua ennen reissua ostetun Chocolate Barinkin, joten aineksia postauksiin on!

Briefly in English: This post is about the highlights of my trip to London. I had a great experience buying a new fragrance from Penhaligon's. I couldn't find a fragrance from department stores and decided to go to Penhaligon's own store and finally found a new scent for myself. The customer service at Penhaligon's was great and the salesperson understood immediately what I liked and what I was looking for. I bought a fragrance called Eau Sans Pareil and I will write about it in detail later.
The other highlight was the musical Wicked. It was amazing. The musical runs in Apollo Victoria Theatre in London. The actors, staging, music, basically everything was put together so well. I love the story, which is based on the novel Wicked by Gregory Maguire. The atmosphere at the theatre was very laid back and everyone seemed to enjoy the show. I've heard that there will be a movie based on the musical and I hope that's true!
I also really enjoyed shopping and participating the Beauty Scholl Drop-In makeup lesson at Illamasqua. I only visited the Beak Street flagship store and skipped the counters at department stores. Illamasqua has great customer service and everyone was really nice and helpful. At the Beauty Scholl Drop-In session a makeup artist created a classic red carpet look. He used some new products from the Glamore collection mixed with old products. He used an interesting technique on the eye makeup and used a makeup pencil to create the shading to the crease. He also encouraged people to use products im multiple ways; blush as an eyeshadow or a pigment as an eyeshadow or highlighter.
The shopping possibilities in London are endless and London is very easy even if You haven't been there before. The underground system was so easy to use! I really recommend visiting the free museums in London instead of some of the expensive tourist attractions.

Mainitut tuotteet ostettu itse ja en saa mitään hyvitystä linkkien käytöstä.
Products mentioned purchased by me and there's no affiliate links!