Näytetään tekstit, joissa on tunniste Make Up Store. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Make Up Store. Näytä kaikki tekstit

maanantai 31. elokuuta 2015

Empire

Tästä meikistä oli tulla aivan täysi katastrofi. Lopputulos on siihen nähen hyvä, että välillä piti jo hinkata luomivärit kokonaan pois isolta osalta luomea. Lopulta meikkiin tuli käytettyä taas ihan hirveä määrä eri luomivärejä, mutta yritän loppuun listata vain ne, jotka oikeasti jäivät meikkiin ja ehkä näkyvätkin jossain. 




Halusin kuvata meikin erityisesti liikkuvalla luomella olevan upean Empire -luomivärin vuoksi. Kävin vielä vähän kurkkimassa, mitä Make Up Storella oli jäljellä alennushintaan ja irtoluomiväri Empire lähti mukaan hintaan 5,50€. Oulussa oli vielä vähän aikaa sitten aika paljonkin tavaraa vanhoissa pakkauksissa jäljellä ja myynnissä tuolla edellä mainitulla hinnalla, ja ilmeisesti vieläkin on aletuotteita jäljellä.
Tähän silmämeikkiin yhdistin muuten viileän sävyisen, violetin ja harmaan vivahteisen mattapunan ja sain kehut meikistä äitini tuttavalta. Hänen mukaansa meikkini oli uuden värinen :D.




Empire on aivan upea, vaikka sen kimallus nyt ei taas oikein kuviin tallentunut. Pitää yrittää kuvata sillä tehtyjä meikkejä toistekin!


Meikkiin käytetty:

Pohjustaja: Urban Decay Primer Potion, Fyrinnae Pixie Epoxy
Kulmat: Anastasia Beverly Hills Brow Wiz Taupe
Ripset: IsaDora Build Up Extra Volume Mascara waterproof
Luomivärit: Make Up Store Empire; Inglot M363 & M355; Too Faced Triple Fudge, White Chocolate, Haute Chocolate & Champagne Truffle.


Briefly in English: This make up nearly ended up as a disaster. I had to almost start over at one point. I wanted to post this since I love the eyeshadow I used on the lid. It's Make Up Store's loose shadow in Empire and I just recently bought it for 5,50€! I paired this eye look with a purplish greige lipstick and received some compliments on it, so I guess it turned out alright :D.

Meikin tuotteet ostettu itse. Tietääkseni kaikki mainitut merkit ovat eläinkokeettomia, mutta Urban Decayn omistaa L'oréal, joka ei ole eläinkokeeton!
Products used were purchased by me. As far as I know, all the brand mentioned are cruelty free, but Urban Decay is owned by L'oréal, which is not cruelty free!

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Aleostos: Watt

Kaverilta saadun lahjakortin kannustamana suuntasin keskiviikkona Oulun Make Up Storelle! Vaikka kovasti yritin pysyä erossa luomiväreistä, niin yksi ihanuus kuitenkin oli pakko saada. Haluan sen esitellä pikaisesti täällä blogissa, sillä kyseinen sävy tulee poistumaan valikoimasta MUS:n pakkausuudistuksen mukana. Eli, jos vielä jossain näet tätä kyseistä sävyä Microshadow- linjasta myynnissä, niin nappaa ihmeessä mukaasi. Oulussa oli muuten vielä ihan mukavasti tuotteita vanhoissa pakkauksissa ja ne myydään pois alehinnoin.




Pakkauksessaan Watt on kauniisti hohteleva ja kimaltava violetti. Pannussa sävy näyttää vähän luumuisemmalta, iholla se on mielestäni enemmän sinivioletti. Alempaa kuvista voi tehdä omat päätelmät. Kimalteet näyttävät vaihtavan väriä valosta ja sen suunnasta riippuen. Suorassa valossa kimalle on kuitenkin sinistä, mikä tekee väristä vähän erikoisemman. Minut tuntevat, tai pitempään blogia seuranneet, varmasti tietävät heikkouteni violetteihin luomiväreihin...




Pigmenttiä Make Up Storen luomiväreissä on aina ollut mielestäni hyvin ja pakkausuudistuksen mukana luomivärejä on muutettu vielä pigmenttisempään ja pehmeämpään koostumukseen. Vanhan koostumuksen Watt on siis myös pigmenttinen, mutta vaatii vähän kerrostusta tai hyvän pohjustajan, että pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Pienet glitterit värissä tarttuivat iholle ilman pohjustajaakin ja näyttivät pysyvän hyvin paikoillaan, joten ei pelkoa, että kimmalteet löytyisivät hetken päästä poskilta.



Epätarkka kuva tuo pienet, siniset glitterit paremmin esiin!

Watt oli minulle liian kaunis jätettäväksi liikkeeseen. Oulussa näitä oli vielä keskiviikkona muutamia jäljellä, muista myyntipisteistä voi myös hyvällä tuurilla vielä löytyä. Wattin lisäksi ostin myös vakiokäytössäni olevan Stay in Shape- monitoimituotteen, jonka olen aikoinaan esitellyt täällä. Kuulin muuten myös, että Helsinkiin on tänä syksynä avautumassa Make Up Storen oma liike!


Briefly in English: Quick review and swatch of Make Up Store Watt Microshadow! I found this eyeshadow on sale as it is in the older packaking. This shade won't be coming back in the new packaking, so if you see it, get it now!
Watt is a beautiful shimmery violet. It seems more plummy in the pan, but on my skin it's more of a blue violet. It has some tiny glitter in it, which seems pink in some light, but is actually blue in direct light. Watt is pigmented, but to get the most out of it, you should use a good eyeshadow primer under it. To me, Watt was too beautiful to be left behind!

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Make Up Store on eläinkokeeton!
Product in this post was purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Make Up Store is cruelty free!

torstai 26. maaliskuuta 2015

Punainen Verona

Hei taas! Olen ollu hyvin tuhma bloggaaja ja edellisestä postauksesta on kulunut luvattoman pitkä aika, pahoittelen. Mennään kuitenkin taas ihan itse asiaan. 

Viime aikoina en ole juuri ostanut meikkejä, sillä olen säästänyt vähiä varojani tulevaa matkaa varten. Tiistaina kuitenkin ajauduin kuin vahingossa Oulun Make Up Storelle. Saattoi olla, että meneillään oleva tarjous poskipunista vaikutti hieman asiaan. Vielä tämän kuun loppuun asti poskipunat nimittäin irtoavat 11€:lla normaalin 18€ sijaan. Tarjoukseen kuuluvat kaikki kiinteät poskipunat.
Huomion kiinnittivät ensimmäisenä kaksi marmoripunaa, joita en ollut aiemmin nähnytkään, Rosso Verona ja Ritsona Red. Kädelle testailujen jälkeen mukaani lähti pinkimpi Rosso Verona, vaikka Ritsona Redkin näytti upealta.


Poskipunat olivat ainakin vielä näissä vanhoissa tutuissa kompakteissa. Make Up Storehan on alkanut uusia tuotteiden pakkauksia.

Rosso Verona on tosiaan pinkimpi vaihtoehto näistä uudemmista marmoripunista. MUS:lta on jo aiemmin ilmestynyt kolme marmoroitua sävyä, ja olen aiemmin kirjoitellutkin yhdestä näistä punista, Pernicestä.
En ole kovin kylmien pinkkien ystävä, ja vaaleanpunaiset ja pinkit sävyt yleensäkin ovat vähän aliedustettuja poskipunakokoelmissani persikkaisten ja korallisten sävyjen vallitessa. Rosso Verona on melko lämmin mattapinkki. Se on hyvin kirkas ja pigmenttinen, tekisi mieli kutsua sitä flamingopinkiksi. Lämmin pinkki kokonaisuus syntyy punaan marmoroidusta neljästä eri sävystä: vaaleanpunaisesta, tummahkosta kylmästä pinkistää, marjaisesta punaisesta ja oranssista.




Koostumukseltaan puna on laadukas. Kuten jo mainitsin, pigmenttiä Rosso Veronassa riittää. Myyjä suosittelikin punaa myös luomiväriksi. Saa nähdä uskallanko hurjan punaista sävyä koskaan silmämeikissä käyttää.
Punaa testatessani sävy sekoittui tasaisen kauniiksi ja levittyi hyvin iholle sekä häivyttyi nätisti. Pigmenttisyyden vuoksi punaa kannattaa tosin ottaa siveltimeen hyvin kevyellä pyyhkäisyllä ja käyttää sivellin vielä kämmenselän kautta poskipunaövereiden välttämiseksi. 3 grammaa punaa tulee pigmenttisyyden ansiosta riittämään ikuisuuden. Pysyvyyttä en vielä ole ehtinyt testaamaan, mutta ainakin aiemman kokemuksen mukaan se on MUS:n punissa hyvä.


Puna swatchattuna kädelleni. Pieni jauhoisuus on enemmänkin superkuivan ihon kuin punan syytä.

Rosso Veronan kaunis pinta lähikuvassa. Nämä marmoripunathan ovat jokainen yksilöllisiä kuvioinneiltaan.


En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan Rosso Veronaa kunnolla meikin kanssa. Nyt ehdin testata punan vain ilman muuta meikkiä. Tämä puna on loistava lisäys poskipunakokoelmaani!


Briefly in English: On Tuesday I drifted to my local Make Up Store. I admit that their offer on blushes had something to do with that. Pressed blushes are only 11€ (normally 18€) till the end of March! Two marble blushes that I haven't seen before caught my eye and I ended up buying Rosso Verona.
I love peachy and orange toned blushes and don't have too many pink blushes. Rosso Verona is a warm and bright matte pink and it's a good addition to my blush collection. And when I say it's bright I really mean BRIGHT! Just check the photos above.
The pigmentation and texture of the blush are also great. You can use this blush as an eyeshadow too. The blush applied evenly and blended out nicely. You do have to be a little bit careful when picking up product to your blush brush, since the blush is so pigmented. I haven't tested this one for longevity yet, but I've had good experiences with their blushes before. I can't wait to test this blush properly!

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä ovat omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Make Up Store ei testaa eläimillä!
Product is this post was purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Make Up Store is cruelty free!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri: Luukku 13


Tänään vuorossa tuplaluukku minun ja Gently Out of Time -blogin välillä. Päädyimme Tiahaarin kanssa jakamaan päivän, sillä miettimämme aiheet sopivat hyvin yhteen. Tänään siis punaisia huulia ja huulipunia kahden luukun verran! Eilen kalenterin luukut avautuivat Siamese Lipstick ja Crème de Beauté -blogeissa ja huomenna vuorossa ovat Wasting Lifestyle ja Polishaholic. Muutkin luukut löytyvät postauksen lopussa olevasta listasta.

Viime vuonna tein joulukalenteriin silmämeikin. Tänä vuonna oli huulimeikin vuoro ja koska kyseessä on vähän spesiaalimpi postaus en tyytynyt pelkkään kuvaan huulimeikistä vaan kuvasin teille blogini ensimmäisen tutoriaalin. Alla siis kuvatuto siitä, miten minä teen kaksisävyisen huulimeikin ja samalla vinkkailen omia suosikkituotteitani kestävään huulimeikkiin. Lisää punaisia huulipunia kaipaavien kannattaa tosiaan ehdottomasti suunnata tuolta ylempää linkistä myös Tiahaarin postausta lukemaan.

Mitä tarvitset:

-Kaksi saman sävyperheen huulipunaa. Toinen puna tummempana ja toinen vaaleampana. Kannattaa valita punat, joiden koostumus on lähellä toisiaan, eli ei esimerkiksi mattaista ja glitterpunaa vaan kaksi mattapunaa. Mattapunat ovat yleensä kaikkein kestävimpiä ja varsinkin tummemmaksi punaksi suosittelen mattaista laatua.
-Huultenrajauskynän. Valitse kynä huulten ulkoreunoille tulevan, tummemman punan sävyn perusteella, niin, että kynä on mahdollisimman lähellä punan sävyä.
-Huulipunasivellin. Yksi sivellin riittää, kun sitä pyyhkii punien välillä puhtaaksi ja käyttää siveltimen toista puolta toiselle punalle ja toista toiselle.
-Huulimeikinpohjustaja. Tämä ei ole aivan välttämätön, mutta parantaa kyllä punien pysyvyyttä.
-Huulten kuorinta. Varsinkin mattaisia punia käyttäessä voi olla hyvä idea kuoria huulet ennen meikkiä, vaikka jo edellisenä päivänä. Jos et omista erillistä kuorintaa huulille, sekoita vaikka sokeria ja oliiviöljyä ja kuori huulet sillä kevyesti pyöritellen.
-Huulirasva. Laita huulirasva huulille imeytymään hyvissä ajoin ennen meikin tekoa! Huulirasvaksi kannattaa valita jokin kosteuttavia ja pehmentäviä aineksia sisältävä voide kalvon muodostavien rasvojen sijasta.



1. Lähtökohtana on puhtaat huulet. Esivalmisteluina on hyvä tarvittaessa kuoria huulet ja laittaa niille ennen meikkiä huulirasvaa imeytymään. Ylimääräinen rasva kannattaa kuitenkin pyyhkiä huulilta ennen meikin aloitusta, jotta meikistä tulee kestävä. Kuvassa minulla on myös jo väritön huulimeikin pohjustaja levitettynä huulille. Oma suosikkini on Make Up Storen monitoimituote Stay in shape, jonka levitän tarkasti myös huulten rajoille, missä se estää huulipunan karkailun huulia ympäröiviin juonteisiin.

2. Seuraavaksi huulet rajataan. Aloita rajaaminen alahuulen keskiosasta, jatka reunoja kohti. Seuraavaksi ylähuuli myös keskiosasta, eli amorin kaaresta aloittaen, ja reunoille jatkaen. Rajauksella määritellään tarkat ulkorajat meikille, mutta muuten sen ei tarvitse olla täydellinen, koska se jää huulipunien alle. Rajaus myös parantaa meikin kestävyyttä. Oma suosikkituotteeni on Inglotin rajauskynät, joissa on mielestäni osuttu koostumuksessa aivan nappiin. Niillä tulee helposti jälkeä, mutta ne eivät ole liian voidemaisia, joten ne pysyvät hyvin paikoillaan.


3. Seuraavaksi huultenrajauskynää voi hieman levitellä sisemmälle huuliin. Erityisesti huulten ulkonurkat on hyvä värittää kynällä, ettei niihin vahingossakaan jää paljaita kohtia. Jos tekisin yhden huulipunasävyn meikkiä, värittäisin tässä kohtaa koko huulet kynällä, mutta kahden sävyn meikissä on hyvä jättää huulten keskiosa värittämättä. Tämä vaihe lisää edelleen huulimeikin pysyvyyttä!

4. Lopultakin päästään itse huulipuniin. Levitä kahdesta punasta vaaleampaa sävyä huulten keskiosiin. Tämän vaiheen voi tehdä joko siveltimellä tai suoraan puikosta levittäen. Tässä vaiheessa ei tarvi olla supertarkkana, sillä puna levitetään vain huulten keskiosaan ja reunat jäävät vielä rauhaan. Jos punan levittää suoraan puikosta kannattaa olla kuitenkin tarkkana punan määrän kanssa ja laittaa punaa vain sen verran kuin sitä oikeasti tarvitsee. Liika puna huulilla pysyy huonommin paikoillaan.


5. Seuraavaksi levitä tummempi huulipuna siveltimellä huulten ulkoreunoille ja -nurkkiin. Tämä vaihe kannattaa ehdottomasti tehdä huulipunasiveltimellä, että meikki pysyy huulten rajojen sisällä ja punaa ei tule liikaa. Oma suosikkisiveltimeni on OCC:n pieni, Lip Tarin mukana tullut sivellin. Huulipunasiveltimen on hyvä olla pieni ja napakka. Synteettinen karva on parempi, sillä siitä on helpompi pestä pigmenttiset punat pois.

6. Viimeisenä loppusilauksena levitä vaaleampaa punaa vielä toinen kerros huulten keskiosiin. Tämä auttaa kahta sävyä sulautumaan toisiinsa ja samalla varmistuu, että myös aiemmin levitettyä punaa on edelleen tarpeellinen määrä huulilla. Punien rajoja voi tässä vaiheessa hieman häivytellä siveltimellä taputtelemalla kevyesti kahden huulipunasävyn rajakohtaa. Näin kahden sävyn huulipunameikki on valmis ja klassinen punainen huulimeikki on saanut hieman uutta ilmettä joulun kunniaksi. 

Meikissä käytetyt tuotteet:

Lush: Santa's Lip Scrub, Hurraw!: Licorice lip balm, Make Up Store: Stay in shape, Inglot: Soft Precision Lipliner sävy 58, Illamasqua: Glamore Lipstick sävy Soaked, Make Up Store: lipstick sävy Vamp

Näin syntyi jouluisen punainen huulimeikki pienellä twistillä! Punaisessa huulimeikissä on kuitenkin se hyvä puoli, että se sopii kyllä kaikkiin vuodenaikoihin ja melkeinpä kaikkiin tilanteisiinkin. Kahta sävyä käyttämällä meikistä saa vähän erikoisemman juhlatilanteisiin ja meikki tekee huulista täyteläisemmän näköiset.

Ihanaa joulunaikaa kaikille lukijoilleni ja muistakaahan seurata meidän bloggaajien joulukalenteria muistakin blogeista!


Muut Luukut:
1. Viilankantolupa 2. Eyeshadow and Flame  & One of Beauty's Daughters 3. Wind it up
4. Miss Aria 5. Pitkät kynnet  & Charming nails 6. Levoton tyttö 7. Lazy Dynamite
8. Keyword: Love 9. Kosmetiikkaobsessio 10. Kahvia ja kosmetiikkaa & Designin' Eyes
11. elämää smykkinä 12. Siamese Lipstick & Crème de Beauté
13. Kvartsiharakka & Gently Out of Time 14. Wasting lifestyle & Polishaholic 

15. Dioriina & Fani's nails and life 16. Piece of Panda & Cotton Candy Maker
17. Miten niin liikaa? & Dazzling Glow 18. Kynsipöllö kosmetiikkapuussa & Hetkessä
19. in this part of town 20. Mustaa Kajalia & Nutturapää 21. Dixi
22. Neiti Kameleontti & Pakolliset - tai ainakin melkein 23. Juille's 24. Yllätys


Briefly in English: My first ever pictorial! Today was my turn to post for Finnish beauty blogger's advent calendar. I wanted to do a pictorial of how I do a two toned red lip look. I shared this day with Tiahaar, since we both had red lip themed topics for our posts. Go and see Tiahaar's post here!

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni kaikki mainitut merkit ovat eläinkokeettomia!
Products used are purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know all the brands mentioned are cruelty free! 

perjantai 10. lokakuuta 2014

Pink

Roosa nauha -päivän kunniaksi minullakin on tänään harvinaista pinkkiä luomilla. Tänään 10.10. on siis Syöpäsäätiön rintasyöpään keskittyneen Roosa nauha -kampanjan virallinen päivä ja koko lokakuuhan on muutenkin omistettu kampanjalle. Halusin omalta osaltani myös huomioida päivän täällä blogissa ja toivon, että jokainen osallistuu päivään jotenkin, on oma osallistuminen sitten pukeutumista pinkkiin, lahjoitus tai vain asian muistaminen.



Meikissä käytetty:

Milani Eye Primer, Fyrinnae Pixie Epoxy, IsaDora Flashing Volume Mascara, Illamasqua Sealing Gel+Fyrinnae Snow White, MUS Stay in Shape, MUS Tri Brow Color, Dermosil eyebrow pencil medium
 Luomivärit:
Fyrinnae Bollywood Babe; Inglot M351, M363, P422, P397; MUG Shimma Shimma

Muistakaahan tutkia omat rintanne säännöllisesti ja ihanaa viikonloppua kaikille!

Briefly in English: My pink make up look for the breast cancer awareness day!

Meikissä käytetyt tuotteet ostettu itse. Tietääkseni kaikki mainitut merkit ovat eläinkokeettomia!
Products used are purchased by me. As far as I know all the brands mentioned are cruelty free!

torstai 2. lokakuuta 2014

Vampyyrien imussa

Meikkikuvien otto on kyllä edelleen ihan mielettömän vaikeaa. Voisiko joku osaava tulla opettamaan minulle meikkien kuvausta ihan kädestä pitäen? Tämän kertainen meikki oli lähes identtinen toisinto muutama päivä aiemmasta meikistä, josta en harmaan synkkänä päivänä onnistunut saamaan lainkaan julkaisukelpoista kuvaa.
Meikin ideana oli käyttää luomen ulkopuolikkaalla olevaa Fyrinnaen Velvet Vampire -luomiväriä, jonka punertavaa sävyä on mahdotonta kuvailla kovin tarkasti. Väri on jo muutenkin erikoinen ja lisäksi se on vielä Arcane Magic -sarjaa, eli sen sävy vaihtelee valon lähteestä ja etäisyydestä riippuen. Rajaus ei olisi kestänyt lähikuvaa, mutta halusin saada tämän meikin esille ja luonnossa rajauksen virheet olivat melko huomaamattomat. Onneksi minulle on matkalla uusi rajaussivellin, sillä tämän hetkisellä on hyvin vaikea saada tarkkaa, siistiä rajausta.




Meikissä käytetty:

Too Faced Shadow Insurance, Fyrinnae Pixie Epoxy, IsaDora Flashing Colume Mascara, Illamasqua Sealing Gel+Fyrinnae Pumkinfire, MUS Stay in Shape, MUS Tri Brow Color, Dermosil eyebrow pencil medium, Too Faced Candlelight Duo Highlighter

Luomivärit:

Fyrinnae Velvet Vampire & Nijiro; Inglot M351, M363, M377, P446, AMC8


Lokakuu lähti näin käyntiin blogin osalta silmämeikillä. Viime aikoina täällä onkin ollut harvinaisen paljon meikkikuvia. Muutakin on kuitenkin tulossa, esimerkiksi yksi tuoksupostaus on työn alla. Postissa minulle on matkalla uusia luomivärejä, joten swatchejakin toivottavasti saan kuvailla lähiaikoina. 
Aikooko kukaan muuten viettää lihatonta lokakuuta? Itsehän olen kasvissyöjä, joten lokakuuni on lihaton ihan automaattisesti.


Briefly in English: Yet another eye make up! I did an almost identical look a few days ago, but didn't get a decent photo of it and wanted to re-create the look. The reddish shade on the outer half of the lid is Fyrinnae's Velvet Vampire. I love that shadow and it's one of the most unique eyeshadows I've ever seen. It's impossible to accurately describe and even changes colour depending on the light source and distance.

Meikissä käytetyt tuotteet ostettu itse. Tietääkseni kaikki mainitut merkit ovat eläinkokeettomia!
Products used are purchased by me. As far as I know all the brands mentioned are cruelty free!

perjantai 26. syyskuuta 2014

Are You My Mummy?

Torstain silmämeikki. Tällä hetkellä tekee mieli tehdä melko övereitä ja värikkäitä meikkejä, ainakin näin arkikäyttöä ajatellen. Onneksi minulla on mahdollisuus tehdä ihan sellaisia meikkejä kuin haluan.
Tämä meikki lähti liikkeelle siitä, että tiesin haluavani käyttää Fyrinnaen ihanaa Are You My Mummy? -luomiväriä pitkästä aikaa. Väri on Fyrinnaen Halloween -kokoelmasta vuodelta 2011, joka on tähän mennessä varmaan suosikkini Fyrinnaen kurpitsajuhlan kokoelmista. Tämän vuoden kokoelmakin on muuten julkaistu ja saatoin ihan vahingossa tilata pari väriä siitä, ja ehkä pari muutakin väriä...


Kuva ei ole maailman tarkin, mutta ajanee asiansa.



Meikissä käytetty:

Too Faced Shadow Insurance, Fyrinnae Pixie Epoxy, IsaDora Flashing Colume Mascara, Illamasqua Sealing Gel+Fyrinnae Dokkalfar, MUS Stay in Shape, MUS Tri Brow Color, Dermosil eyebrow pencil medium, Too Faced Candlelight Duo Highlighter

Luomivärit:

Fyrinnae Are You My Mummy?; Inglot M351, M363, P428 & AMC8; Too Faced Triple Fudge, Semi-Sweet & Marzipan


Aloittaessani meikkaamaan minulla ei ollut oikein suunnitelmaa, mitä teen, mutta lopputulos miellytti itseäni, ja sehän on pääasia. Minulla on mielessäni muutama muukin vanha Fyrinnae -suosikki, joita pitäisi päästä käyttämään taas pian. Meikkaaminen on jännää, joskus ei millään keksi millä ja millaisen meikin tekisi, toisinaan taas ideoita on liikaakin!


Briefly in English: Thursday's make up look. When I started to do my make up I knew I wanted to use Fyrinnae's Are You My Mummy?, but didn't really have a clear plan for the whole look. However, I really liked the look I came up with. I think I have to do more looks with some old Fyrinnae favourites soon and I have some new treasures on the way from them too!

Meikissä käytetyt tuotteet ostettu itse. Tietääkseni kaikki mainitut merkit ovat eläinkokeettomia!
Products used are purchased by me. As far as I know all the brands mentioned are cruelty free!

maanantai 15. syyskuuta 2014

Enemmän on enemmän

Aloin perjantaina meikkaamaan ajatuksena tehdä jokin värikäs meikki. No, lopputuloksena oli kullan, mustan ja ruskean sävyinen meikki, joka monelle "normaalille" ihmiselle olisi varmaan vahva juhlameikki. Kosmetiikkaan hurahtaneilla on toisinaan vähän eri standardit meikkien vahvuuksien suhteen, ja itsekin olin tällä meikillä ihmisten ilmoilla kaupassa käynnin verran :D

Kameran käytössä on vielä opettelua, mutta ainakin kuvissa on jo paremmat värit ja todellisuutta hyvin vastaava värien syvyys. Lisäksi kuvien tarkkuus kestää näiden isompien kuvien käytön. Kuvat ovat turhan lämpimiä sävyltään, mikä onkin aikamoinen ongelma hämärässä asunnossani, jonne tulee eniten valoa alkuillan lämpimän auringon paistaessa. Ylempi kuva otettu epäsuorassa luonnonvalossa sisällä ja alempi parvekkeella lähes suorassa auringon valossa.





Meikissä käytetty:

Too Faced Shadow Insurance, MUS Stay in Shape & Tri Brow Color, Dermosil eyebrow pencil medium, IsaDora Flashing Volume Mascara, IsaDora Inliner Kajal Blonde

Luomivärit:

Sleek Flesh,Pillow Talk & Noir, Inglot M363, Fyrinnae Shenanigans & Polar Bear

Joskus enemmän on vain enemmän ja meikkikin saa olla tummahko keskellä päivää kauppareissulla. Vai mitä mieltä olette?


Briefly in English: My make up from friday. I wanted to do a colourful look and somehow the outcome was a gold, black and brown toned make up. Not so colourful :D This would probably be a quite dark evening make up for most "normal" people, but I wore it to grocery store. Sometimes more is more and the standards of a beauty blogger deviate from other people ;)

Meikissä käytetyt tuotteet ostettu itse. Tietääkseni kaikki mainitut merkit ovat eläinkokeettomia!
Products used are purchased by me. As far as I know all the brands mentioned are cruelty free!

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Rosso Asiago tapaa luumun

Taas pistän näytille yhden silmämeikin. Minulla on ollut nyt ilmojen viilennyttyä selvästi enemmän intoa meikata, ja kun arvostelujen kirjoittaminen tökkii tällä hetkellä, niin postataan meikkikuvia. 
Syksy näyttää hiipineen pysyvästi meikkeihini ja eilen tein melko tumman, luumuisen smoky eye -meikin, vaikka ohjelmassa ei ollut sen kummempaa kuin kauppareissu ja pizzeriassa käynti. Luumuista meikkiä kevensin sisäkulmasta Make Up Storen ihanalla marmoriluomivärillä Rosso Asiagolla. Rajauksen jätin hyvin ohueksi ja ulkonurkasta kevyeksi ja utuiseksi.






Meikissä käytetty:

Too Faced Shadow Insurance, MUS Stay in Shape & Tri Brow Color, Dermosil eyebrow pencil medium, IsaDora Flashing Volume Mascara, Illamasqua Sealing Gel + Urban Decay Blackout (rajaus)

Luomivärit:

Inglot M351, M363, M377, P446; MUS Rosso Asiago, Urban Decay Blackout


Briefly in English: Yesterday's plummy, smoky eye. Fall is showing in my make up style more and more each day. I also have a lot more energy and inspiration towards make up now. 
Once again, I didn't have any special occation or anything, I just wanted to do a quite dark and smoky look. I used Make Up Store's marble eyeshadow Rosso Asiago to lighten up the look a little bit. Besides Rosso Asiago, I mainly used Inglot eyeshadows.


Meikissä käytetyt tuotteet ostettu itse tai saatu lahjaksi. Tietääkseni kaikki käytetyt merkit ovat eläinkokeettomia, mutta Urban Decayn omistaa eläimillä testaava L'oréal!

Products used are either purchased by me or a gift from a friend. As far as I know all of the brands mentioned are cruelty free, but UD is owned by non-cruelty free L'oréal!

tiistai 26. elokuuta 2014

Syysmeikki väriläiskällä

Eilen teki taas mieli meikata ihan kunnolla ja olin jopa kirjastoon menossa, joten meikki ei jäänyt pelkästään omaksi iloksi. Käytin meikkiin Inglotin mattavärejä yhdistettynä Too Facedin ihanaan Chocolate Bar -palettiin. Mielessäni oli meikkiä tehdessä syksyinen, ruskeasävyinen meikki, mutta halusin yhdistää siihen vähän väriä, joten tartuin myös Viva La Divan violettiin luomivärikynään, jonka sain kesällä syntymäpäivälahjaksi ystävältäni.




Meikkiin käytetty:

Too Faced Shadow Insurance, Isadora Big & Bold Mascara, MUS Stay in Shape, MUS Tri Brow Color, Dermosil eyebrow pencil medium, Illamasqua Sealing Gel+Too Faced Triple Fudge (rajaus), Too Faced Candlelight Duo Highlighter

Luomivärit:

Inglot M351, M363 & M377; Too Faced Creme Brulee, Haute Chocolate & Triple Fudge; Viva La Diva Eyeshadow stick Clubbing


Huulimeikkiä en kuvannut, mutta käytössä oli varma syksyn merkki, eli IsaDoran Lip Chock sävyssä Vintage Wine. Ainakin täällä Oulussa on säät menneet selvästi syksyiseen ja oma mielikin on jo siirtynyt eteenpäin kesästä. Nyt saa odotella torin syysmarkkinoita, Halloween kurpitsaa ja edullisia juureksia kaupoissa. 

Joko muualla on siirrytty syyskauteen meikeissä tai muuten?


Briefly in English: I wanted to do an autumny brown eye make up, but added a little pop of colour with Viva La Diva's purple eyeshadow stick (Clubbing) to lower lid. The rest of the look was created using matte Inglot shadows (351, 363, 377) and Too Faced Chocolate Bar -palette (Creme Brulee, Haute Chocolate, Triple Fudge). I combined the eye make up with a definite sign of fall, a burgundy lip stain. 

Meikissä käytetyt tuotteet ostettu itse tai saatu lahjaksi. Tietääkseni kaikki käytetyt merkit ovat eläinkokeettomia!
Products used are either purchased by me or a gift from a friend. As far as I know all of the brands mentioned are cruelty free!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Väriä elämään

Päivän meikki lauantailta. Käytin pääasiassa Fyrinnaen luomivärejä, joita höystin Inglotin neutraaleilla mattasävyillä. Värit eivät ole kuvissa valitettavasti yhtä kirkkaat ja intensiiviset kuin todellisuudessa.
En ole viime aikoina meikkaillut juuri ollenkaan, koska olen lähinnä pysytellyt kotona, ja kauppareissuillekaan ei aina jaksa panostaa. En ollut nytkään mihinkään kauppaa ja ruokaa hakemaan kummempaan menossa, mutta teki mieli meikata, joten meikkasin. Oli ihanaa meikata vähän värikkäämmin taas välillä!





Meikissä käytetty:

Too Faced Shadow Insurance, Fyrinnae Pixie Epoxy, MUS Stay in Shape, MUS Tri Brow Color, Dermosil medium brow pencil, Isadora Big & Bold Mascara, Illamasqua Sealing Gel+Fyrinnae Pumpkingfire

Luomivärit: Inglot M351 & M363, Fyrinnae Gender Bent, Hypercool & When I Grow Up


Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Briefly in English: My eye make up from yesterday. I've used very little make up lately, because I've mostly been home. I didn't do anything special yesterday either, but I felt like putting on some colour to my eyes. I used some lovely Fyrinnae eyeshadows and couple of neutral & matte Inglot shadows. I wish the colours would look as bright in the photos as in reality.

Meikissä käytetyt tuotteet ostettu itse. Tietääkseni kaikki mainitut merkit ovat eläinkokeettomia.
I've bought the products used myself. As far as I know the brands I used are all cruelty free!

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Simppelit silmämeikit

Lupailin minipostauksia, joten pidetään nyt lupaus. Tässä kuvattuna kaksi silmämeikkiä viime ajoilta. Toinen on värikkäämpi ja toinen neutraali. Meikkejä yhdistää se, että molemmat on tehty päivinä, jolloin olen käynyt elokuvissa. Kesäkuun aikana minulla tuli käytyä peräti kolme kertaaa elokuvissa, katsoin Maleficentin, uusimman X-Menin ja The Grand Budapest Hotelin.



Ensimmäisessä meikissä käytin Femme Fatalen ihanaa Moonglow'ta, Urban Decayn Deep Endiä ja Inglotin P428:aa. Rajauksessa Fyrinnaen Sleepy Hollow ja luottotuote Illamasquan Sealing Gel. Simppeli, harmonisen sävyinen meikki, mutta tulipahan tehtyä pitkästä aikaa meikki ilman mitään neutraaleja värejä.



Toisessa meikissä käytössä Too Facedin Creme Brulee, Triple Fudge ja Champagne Truffle sekä Inglotin M363. Molemmissa meikeissä pohjustajana oli TF:in Shadow Insurance ja kulmissa MUS Stay in Shape ja Tri Brow Color sekä Dermosilin medium kulmakynä. Ripsissä oli ekassa Physician's Formulaa ja jälkimmäisessä TF:in Better than sex.

Tällaisia simppeleitä meikkejä on tullut viime aikoina tehtyä. Kumpi on parempi vaihtoehto värikkäämpi vai neutraali meikki? Onko muut nähneet edellä mainittuja elokuvia?


Briefly in English: I wanted to show two simple eye looks I've done recently. I wore both when I went to a movie theatre. I've seen Maleficent, The newest X-Men and The Grand Budapest Hotel this month. I enjoyed all of the movies.

Postauksessa käytetty vain itse ostettuja tuotteita. Tietääkseni kaikki käyttämäni merkit ovat eläinkokeettomia, mutta Urban Decay on eläimillä testaavan L'oréalin omistuksessa.
Products used are purchased by me. As far as I know all the brands mentioned are cruelty free (UD is owned by non-cruelty free L'oréal).

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 suosikit

 Hyvää Uutta vuotta!

Viime vuonna listasin heti vuoden alussa menneen vuoden suosikit ja saman teen taas. Valitsin siis muutamia huipputuotteita, jotka olivat minulle uusia vuoden 2013 aikana. Taaskaan mukana ei ole läheskään kaikki hyvät tai edes loistavat tuotteet, vaan vain muutama elämääni mullistanut tuote! Tuotteen nimeä klikkaamalla pääsee joko postaukseeni tuotteesta tai valmistajan/myyjän sivuille.

Aloitetaan kauneuden perusteista eli ihonhoidosta:

1. Arganöljy: Itse olen käyttänyt Athena'sin öljyä ja laitan sitä muutaman tipan joka ilta yövoiteeseeni. Arganöljy korvaa minulle seerumin käytön. Se kosteuttaa, hoitaa ja suojaa ihoa ja sopii kaikille ihotyypeille, myös rasvoittuvalle ja akneen taipuvaiselle. Suosittelen arganöljyä ihonhoitoon ihan kaikille!



Sitten niihin jännittävimpiin eli meikit:

2. IsaDora Lip Chock Glossy Lip Stain -huulistainit: Ihanat Lip Chockit tulivat aluksi markkinoille Color Chock -nimellä syyskokoelmassa. Joulukokoelmassa nimi muuttui ja tuli yksi uusi sävy. Minulla on kolme syyskokoelman väreistä: Diva Pink, Vintage Wine ja Chic Coral. Ihanainen Diva Pink on suosikkini kolmikosta, vaikka olen saanut paljon kehuja myös käyttäessäni tummaa Vintage Winea. Joka tapauksessa nämä ovat kokonaisuutena ihania. Näissä on mehukkaita, kiiltäviä sävyjä ja nämä kestävät pitkään huulilla. Toivottavasti IsaDora ottaa nämä pysyvästi valikoimaan!


Diva Pink

3. Make Up Store Microshadow Smog: Monesta muustakin blogista tuttu luomiväri, joka sopii erinomaisesti myös kasvojen varjostukseen. Itse käytän tätä paljon myös luomivaossa häivytys/siirtymävärinä. Neutraalin ruskea mattasävy näyttää minun ihollani hieman lämpimältä, mutta sopii tosiaan erinomaisesti kasvojen varjostukseen, sillä monien aurinkopuuterien oranssisuudesta ei tässä ole tietoakaan. Väri on pehmeä ja pigmenttinen, joten kasvoille käyttäessä kannattaa olla hieman varovainen.


Smog

4. Illamasqua Skin Base: BB -voiteesta inspiraation saanut meikkivoide ei ratsasta kirjainyhdistelmällä, eikä sen varmasti tarvitsekaan, sillä tuote on jo maineensa ansainnut omalla nimelläänkin. Ihana meikkivoide, joka jättää peittävän, mutta luonnollisen ja todella kauniin pinnan iholle. Suosikkini juhlameikkiin. Tämä vaatii kunnolla kosteutetun ihon alleen, ettei pigmenttinen voide korosta ihon kuivia kohtia. Oma sävyni Skin Basella on 3.5, joka on punapohjainen, mutta siinä on myös keltaista. Sävyvalikoimaan kuuluu myös todella vaalea vaihtoehto ja täysin valkoinen voide, jolla voi vaalentaa muita sopiviksi itselleen.


Skin Base

5. Zao MakeUp Compact Foundation: Oli pakko ottaa toinenkin meikkivoide mukaan, sillä tämä jättää yhtä kauniin ja luonnollisen pinnan kuin edellinen Skin Basekin. Tai oikeastaan tämä luonnonkosmetiikkamerkin kiinteä meikkivoide jättää vielä Skin Baseakin luonnollisemman jäljen. Voiteella saa kevyestä peitosta melko peittävään jälkeä riippuen levitysvälineestä ja voiteen määrästä. Ihon sävyn tasoituksen lisäksi tämä häivyttää myös ihohuokosia hyvin, mutta isoimmat virheet joutuu peittelemään vielä erillisellä peitevoiteella. Pysyvyys tällä on aivan huippu, luultavasti paras kaikista kokeilemistani meikkipohjista eli rasvoittuvan ihon ystävä. Arvostelu tulossa pian!


Zao

6. Shiro Cosmetics The Tears of  Retail Employees: Halusin jonkin yksittäisen luomivärinkin mukaan (Smog on mukana enemmän kasvojen varjostus tuotteena), ja Shiron kuukauden väri joulukuulta 2012 oli ehdoton valintani. Itse hankin tämän luomivärin siis kuitenkin vasta vuoden 2013 aikana. Purkissaan tylsästi valkealta näyttävä irtoluomiväri herää henkiin luomella, ja varsinkin tahmean pohjustajan päällä käytettynä. Värissä on upea kupari-pinkki hohde ja kaunis kimallus. Tätä on tullut käytettyä monesti simppelissä silmämeikissä kissarajausten kanssa.


Vasemmalla The Tears of Retail Employees.


Kynnet:

7. A Englandin kynsilakat: Indiemerkki A England sai minut innostumaan taas kynsilakoistakin. Ostin kolme lakkaa merkiltä ja niiden laatu on huippu ja sävyt upeita. Kaikki kolme ostamaani ovat hologrammilakkoja (ei lineaarisia) ja suosikkipaikasta taistelevat upea, mahonkia muistuttava Briarwood ja vaaleampi, harmaa-violetti Princess Tears. Eivät varmasti jääneet viimeisiksi A England -lakoiksini!



Välineet:

8. BeautyBay The Collection Blending Sponge: Brittiläisen verkkokaupan oma versio kuuluisasta Beauty Blender -meikkisienestä tuli tilauksen mukana näytteenä ja yllätti täysin. En ole koskaan ollut mikään suuri meikkisienien ystävä, mutta kananmunan muotoinen ja kokoinen sieni tekee ihan mielettömän nättiä jälkeä. Olen kokeillut eri meikkipohjien kanssa ja tämä tuntuu aina toimivan. On myös loistava peitevoiteen häivyttelyyn ja puuteriakin painelen sienellä rasvoittuvimpiin kohtiin kasvoja. Ainoastaan sienen peseminen on vähän ärsyttävää. Arvostelu sienestä tulossa!
Vartalo:

9. Lush Snow Fairy Shower Gel: Kanssabloggaajat onnistuivat tartuttamaan Snow Fairy -manian minullekin. Tilasin pullon ja pikkuhiljaa rakastuin. Aluksi ajattelin, että tämä kimaltava, vaaleanpunainen suihkugeeli on hyväntuoksuinen, mutta ei nyt ihan järjettömän hypetyksensä arvoinen, mutta pikkuhiljaa huomasin, että tähän rakastuu enemmän ja enemmän. Tätä myytiin myös hajuvetenä pieni erä, mutta itse en onnistunut saamaan :( Harmittaa vähän, koska eläinkokeettomia hajuvesiä on varsin rajoitetusti. Tuoksu on makea ja karkkinen, mutta ei minun nenääni ällömakea. Kimalteet eivät jää iholle kummittelemaan suihkun jälkeen. Snow Fairy saisi olla myynnissä muulloinkin kuin joulun aikaan, vaikka käytän kyllä mielellään vielä muitakin suihkugeelejä.
10. Greenscape Organic Cocoa Butter Body Lotion: Hulluilta päiviltä hetken mielijohteessa mukaan napattu vartalovoide on vakiinnuttanut paikkansa lavuaarin reunalta, mistä pumppaan sitä suihkun jälkeen koko vartalolle ja käsien pesun jälkeen käsille. Voide tuoksuu ihanan pehmeälle ja makealle kookoksiselle sekä nimessäkin mainitulle kaakaovoille. Voide imeytyy nopeasti, mutta omaa myös hyvät kosteutustehot, vaikka ei täysin pystykään taltuttamaan säärieni kuivumisesta johtuvaa talvikutinaa. Pumppupullosta on ihanan helppo ottaa tätä käyttöön ja pullon on tyylikkään näköinen. Varsinainen arvostelu tästäkin tulossa!




Bonukset eli ei-kosmeettiset suosikit:

Nero <3 Teknisesti ottaen Nero muutti asumaan minun luo jo vuoden 2012 puolella, mutta koska vietimme vuotta 2012 vain 11 päivää yhdessä voinee kissan laskea enemmän viime vuoteen kuuluvaksi. Viime vuoden aikana opimme elämään yhdessä. Nero totutteli sisäkissan elämään ja minä totuttelin yöllisiin hiippailuääniin. Ensimmäiset kuukaudet meni hyvin pätkittäin nukkuessa, mutta nykyään en enää herää kaikkiin yöllisiin hiipparointeihin. Nerosta on vuoden aikana tullut koko ajan enemmän ja enemmän hellyydenkipeä ja jossain vaiheessa päivää kissa käy aina makaamassa letkeästi kyljellään päälläni rapsutettavana ja kehrää kovaan ääneen.




Briefly in English: My top beauty products from the past year 2013. My list includes argan oil, Lip Stains by IsaDora, MUS eyeshadow in Smog (great for contouring), Illamasqua Skin Base, Zao Compact Foundation, beautiful The Tears of Retail Employees eyeshadow by Shiro, A England nail polishes, BeautyBay's version of the famous Beauty Blender make up sponge, Lush's Snow Fairy shower gel and lovely body lotion by Greenscape. My favourite non-beauty "item" was my cat Nero <3 Happy New Year!

Postauksen tuotteet ostettu itse lukuunottamatta blogin kautta testiin saatua Zaon meikkivoidetta ja tilauksen näytteenä tullutta BeautyBayn meikkisientä. Kaikki mielipiteet omiani enkä saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni kaikki mainitut merkit ovat eläinkokeettomia!
Products mentioned are purchased by me, besides Zao's foundation (received for reviewing) and BeautyBay's sponge (free sample with premium order). All of the opinions are my own and there's no affiliate links in this post. As far as I know all the brands mentioned are cruelty free!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Vampire Rapunzel in Purgatory

Olipas mukahauska otsikko. Meikkejä on jonkin verran toivottu arvonta osallistumisissakin, joten yritän niitä saada joskus tännekin kuvattua. Tällä kertaa silmämeikin tähtinä Fyrinnaen luomivärejä! Hyvin epätyypillisen värinen meikki minulle, mutta nuo kaikki Fyrinnaen värit ovat vaan niin upeita ja sävyiltään kuitenkin sellaisia, etteivät punaisuudestaan huolimatta tee silmätulehdusefektiä. Vähän epäröin näiden aika sumeiden kuvien julkaisua, mutta laitetaan nyt tulemaan.

Muistakaa, että tänään klo 21.00 loppuu arvonnan osallistumisaika. Vielä ehtii klikata tuolta oikealta itsensä mukaan. Suoritan arvonnan viikonlopun aikana ja ilmoitan sitten voittajan. Viikonlopun aikana olisi myös tarkoitus saada viimeisteltyä ja julkaistua postaus mukavasta vierailustani erääseen oululaiseen yritykseen!



Toisen silmän sisäkulmassa kummitteli kuvissa jokin mustelmaa muistuttava läiskä, jota ei kyllä peiliin katsoessa näkynyt ollenkaan :)


Meikissä käytetty Fyrinnaen värejä Velvet Vampire, Rapunzel Had Extensions ja Purgatory. Lisäksi häivytyksessä käytetty Make Up Storen Smogia ja Inglotin ihonsävyista mattaväriä 351. Rajaus on tehty Illamasquan Sealing Gelillä ja Fyrinnaen Victorian Vamp luomivärillä. Luomivärikolmikon yhdistämisestä en voi valitettavasti ottaa kunniaa vaan idea on peräisin Prettymaking -blogista. Alaluomen jätin meikkaamatta kiireen ja oman laiskuuden vuoksi, mutta menipäs se meikki noinkin.

Toimiiko punaiset sävyt?


Briefly in English: My eye make up from a few days ago. I was inspired by Mandy from Prettymaking and combined three beautiful Fyrinnae eyeshadows. I used Velvet Vampire, Rapunzel Had Extensions and Purgatory as the main colours. I did some blending with Make Up Store Smog and Inglot Matte 351. For liner I used Illamasqua's Sealing Gel and Fyrinnae's Victorian Vamp eyeshadow. Really unusual eye make up for me, but I love the three Fyrinnae shadows in the leading roles.

Meikissä käytetyt tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni käyttämäni tuotteet ovat eläinkokeettomia!
Products used in this look are purchased by me and all of ht eopinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know the products I used are cruelty free!

perjantai 20. syyskuuta 2013

Päivän silmä ja Halloween tunnelmaa

Pitkästä aikaa meikkikuva näytillä. Olen edelleen surkea meikkien kuvaaja, mutta tällä kertaa sain edes pari siedettävää kuvaa. Kuvissa eilisen silmämeikki ja lopussa bonuksena Halloween tunnelmia ;)





Värit eivät näy kuvissa ihan niin intensiivisinä ja syvinä kuin olivat luonnossa, mutta ovat edes sinnepäin. Värit voi yrittää kuvitella myös hieman lämpimämpinä. Liikkuvalla luomella oleva Golden Tiara on yksi kauneimpia kultaisia luomivärejä, joita omistan, ja se sopii hyvin syksyyn. Sen sävy on syvä ja lämpimähkö keltakulta ja siinä on vihertävää kimalletta.

Meikissä käytetty:
-Milani Eyeshadow Primer
-Fyrinnae Pixie Epoxy
-Urban Decay Foxy, Tease, Half Baked & Bootycall
-Sleek Paper Bag
-My Beauty Addiction Golden Tiara
-Illamasqua Sealing Gel
-Fyrinnae Victorian Vamp
-MUS Stay in Shape & Tri Brow Color
-Dermosil Eyebrow Pencil medium
-Stila Stay All Day Waterproof Volumizing Mascara


Kävin eilen myös kurpitsaostoksilla ja noin 3 -kiloinen yksilö päätyi kotiin. Se oli muodoltaa ja kooltaan sopiva ja plussaa tuli tuosta melko pitkäksi jätetystä kannasta, joka saa jäädä paikoilleen, kun kaiverran kurpitsasta lyhdyn. Neroa kurpitsa kiinnosti erityisesti ja sain napattua Halloweenmaisen kuvan mustasta kissasta kurpitsan kanssa.




Briefly in English: Quick eye make up from yesterday. The colours were more vivid and slightly warmer in person, but i didn't quite catch them on camera. Fortunately, i did catch my black cat Nero on camera while he was investigating the pumpkin i bought yesterday :)

Postauksen tuotteet ostettu itse. Tietääkseni kaikki käyttämäni tuotteet ovat eläinkokeettomia, mutta Urban Decayn omistaa nykyisin L'oréal, joka ei ole eläinkokeeton.