Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korostus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korostus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Moonstone

Joskus sitä tulee ostaneeksi jotain, mitä ei todellakaan tarvitse, koska jostain järjettömästä syystä vain haluaa sen. Minulle kävi näin Beccan korostupuuterin kanssa. Beccan Shimmering Skin Perfector -highlightereita on hehkutettu ainakin YouTube -piireissä pieni ikuisuus, ja lopulta hehkutus vei voiton minustakin. Jännäähän tässä on sekin, että viime vuonna New Yorkin reissussa kävin kyllä Beccan hyllyjä hivelemässä Sephorassa, mutta en vielä tuolloin jaksanut kovin merkin tuotteista innostua :D. 

Hiljattain pistin sitten menemään tilausta Beautylishille ja nappasin ostoskoriin Beccan korostuspuuterin sävyssä Moonstone. Pearl ja Opal -sävytkin olivat houkuttelevia, mutta pelkään, että Opal olisi kuitenkin liian tumma, ja jostain syystä valkosävyiset korostustuotteet tuntuvat vähän pelottavilta, joten Moonstone vei voiton Pearlista. Hintaa Moonstonella on 38 $ (n. 35 €)




Beccan highlighterit on pakattu ufoa muistuttavaan, pyöreään rasiaan. Reunojen materiaali on nihkeän kumimaista. Tyylikkään pakkauksen sisäkannessa on peili. 

Moonstone on sävyltään vaalea, persikkainen kulta. Se ei ole liian lämmin, mutta ei kylmäkään. Sellainen helppo sävy, joka sopii varmasti monille vaaleaihoisille. Puuteri on pannussa aikalailla tasaisen väristä eikä siinä ole mitään turhia kikkailuja tai printtejä. Sinänsä mukavaa, että pintaa ei ole lähdetty koristelemaan mitenkään, niin eipähän tule paha mieli tuotteen käytöstä :D.

Puuteri tuntuu sormiin melko pehmeältä ja siitä lähtee hyvin pigmenttiä. Tiesin jo etukäteen, että Beccan tuotteilla saa todella voimakkaat korostukset aikaan, mutta minut yllätti, kuinka helposti tällä saa myös kevyempää jälkeä aikaan. Puuteri levittyy kauniin tasaisesti iholle ja häivyttyy helposti. Mitään isompaa kimalletta Moonstonessa ei ole nähtäissä, vaan aivan hienon hienoa shimmeriä, joka näyttää iholla hehkuvalta. 




Levitykseen olen toistaiseksi käyttänyt sormea tai viuhkasivellintä, ja molemmat toimivat, Viuhkalla tulee helposti kevyempää jälkeä. Minun olisi kyllä aika hankkia muutama uusi kasvosivellin, ja juuri korostustuotteille olen aikonut jo pitkään hankkia sopivan siveltimen.

Minun on pakko vertailla tätä tuotetta aiempaan highlighter -suosikkiini Too Facedin Candlelight Duoon. Sävyltään nämä eroavat hieman, TF:n ollen kultaisempi ja Moonstonen persikkaisempi. Molemmat ovat pehmeitä, pigmenttisiä ja hienojakoisia. Beccan Moonstone näyttää minun silmiini kuitenkin aivan aavistuksen hienojakoisemmalta kuin Too Faced, ja jos nyt olisi pakko valita vain toinen näistä, veisi kuukivi voiton kynttilänvalosta. Beccan pakkaus on myös arvokkaamman ja jämäkämmän oloinen. 

Becca Moonstone vs, Too Faced Candlelight Duo


Minulla on nyt jo varmasti korostustuotteita koko loppuelämän tarpeisiin. Oliko Moonstonen tilaaminen järkevää, kun minulla oli jo lähes yhdenveroinen Too Facedin tuote? No, minulle Moonstone oli kuitenkin hintansa ja tilaamisen arvoinen. Tilasin sen osittain itselleni pienenä hemmotteluna koulutusjakson päätteeksi ja töiden alkamisen kunniaksi. Kaiken ei aina tarvi olla järkevää ja tarpeellista, jos se tuottaa kuitenkin iloa elämään ;).


Beautylishille erikoismaininta sekä todella huolellisesta pakkauksesta että muutenkin lähetyksen yksityiskohdista!


Briefly in English: I caved in to the temptation and bought the Becca Shimmering Skin Perfector in Moonstone from Beautylish. I've heard raves about these highlighters for years and I finally jumped on board the hype train. 
The compact reminds me of UFO's, its classy and sturdy. There's also a mirror on the inside. The powder itself has no decorations, which is actually kinda nice. I don't have to feel bad for messing up any pretty prints or anything :D.
The powder feels soft, is pigmented and has no big glitters or shimmers in it. I knew Becca's highlighters can be quite intense, but I was pleasantly surprised with how easy it's to get a soft finish as well. The powder is smooth and easy to blend. I've used my fingers or a fan brush to apply it. 
I already own Too Faced's Candlelight Duo highlighter and I have to say Moonstone is very similar when it comes to the quality. However, I feel that Moonstone is slightly more finely milled and I like the compact more, so to me Moonstone is the winner.
I didn't really need Moonstone, but sometimes it's OK to just pamper yourself.

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Becca ei käytä eläinkokeita!
Product in thos post was purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Becca is cruelty free!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Posket sanoo (Colour)Pop!

Taas ollaan jännän äärellä. ColourPopin huulimeikit ja luomivärit ovat jo tuttua kauraa täällä, mutta poskipuna ja highlighter on jotain uutta.
ColourPopin syyskokoelman teema oli ysäri ja siinä olisi ollut paljon ihanaa. Rahapulassani tilasin kuitenkin vain Cruel Intentions poskipunan. Vanhasta valikoimasta valitsin tilaukseeni myös yhden korostusvärin, eli highlighterin, sävyssä Smoke N Whistles. Tottakai tilasin myös yhden huulipunan lisää, mutta keskitytään tänään tuomaan väriä vain poskille, ja tutustutaan uusimpaan huulipunaani myöhemmin.




Cruel Intentions eli Julmia aikeita on melkoinen ysäriklassikko. Kai kaikki ovat nähneet elokuvan? Minulta leffa löytyy vhs:nä, mutta en kyllä edes omista sopivaa laitetta sen katseluun. Nuorena elokuva tuli katsottua moneen kertaan ja pitäisi varmaan taas verestää muistoja Sarah Michelle Gellarin, Ryan Philippen, Reese Witherspoonin ja Selma Blairin parissa.

Elokuvan mukaan nimetty poskipuna on pakkauksessaan aika hillityltä näyttävä, murrettu ruusunpunainen. Iholla puna on raikkaampi ja lämpimämpi, kuin miltä se näyttää pannussa. Kuvittelin punan malvaisemmaksi ja viileämmäksi, mutta kaunis se on joka tapauksessa. 
Sävy sopii loistavasti syksyyn ja tuo kasvoille tervettä hehkua, vaikka onkin mattainen. Sävy ei ole aivan talvisen omenanpunainen vaan vähän murretumpi syksyinen serkku. 

Koostumus poskipunassa on ehkä vielä voidemaisempi kuin ColourPopin luomiväreissä. Pintakuvionti kuluu pois hetkessä. Poskilla puna muuttuu samantien puuteriseksi ja pysyy paikoillaan koko päivän. Levitykseen käynee sormien lisäksi synteettinen sivellin. Itse olen testaillut vain sormin levitystä. Hintaa punalla on 8$ (n. 7,20€)



ColourPop - Cruel Intentions

Smoke N Whistles oli kokenut vähän kovia matkalla Amerikasta. Yhtenä aamuna minulle sitten sattuikin onnettomuus ja puolet korostusväristä putosi lattialle palasiksi...Onneksi edes puolet säilyi, sillä sekin riittää pitkäksi aikaa.
Sävyltään Smoke N Whistles on viileänpuoleinen ja vaaleanpunertava. Pannussa korostusväri näyttää persikkaiselta ja tummemmalta. Iholla väri on hyvin vaalea ja sävyltään tosiaan enimmäkseen vaaleanpunaiseen taittava. Valon kulmaa vaihtelemalla siinä välähtelee kuitenkin myös persikkaista hehkua. 

Koostumus highlighterissa ei ole niin voidemainen kuin poskipunassa, mutta siinäkin on Colourpopin omaleimainen puolivoidemaisuus. Iholle väri leviää helposti ja sillä saa joko todella voimakkaat tai hillityt korostukset tuotteen määrästä riippuen. Paras väline levitykseen taitaa olla sormi, mutta pientä synteettistä sivellintäkin voi kokeilla.
Kestävyys ei ole yhtä hyvä kuin poskipunassa. Parhaiten korostus säilyy kasvoilla, kun sen puuteroi kevyesti. Hohteesta saa kyllä helposti tarpeeksi voimakkaan, jotta se näkyy puuteroinnin läpi.
Smoke N Whistlesissä ei ole isoa glitteriä, mutta siitä voi erottaa pieniä kimallehiukkasia. Iholla korostus ei onneksi näytä glitteriseltä, vaan kimalteet erottaa vain aivan lähietäisyydeltä. Ihon tekstuuriakaan tämä ei tuntunut korostavan. Sävyltään Smoke N Whistles on todella kaunis, mutta koostumukseltaan se ei ylitä suosikkiani, Too Facedin Candlelight Duoa. ColourPop highlighterit maksavat poskipunien tapaan 8$.


ColourPop - Smoke N Whistles

Alimmaisena vielä swatchit molemmista ihanuuksista. Cruel Intentions suorastaan hehkuu raikkaana punaisena, ja Smoke N Whistles hohtaa voimakkaasti ja on tarpeeksi vaalea kalpeanaamoillekin. Ihan alimmaisena onkin sitten blogini ensimmäinen video!
Varsinkin korostustuotteet ovat varsinainen maanvaiva kuvattavaksi, joten halusin tallentaa kaksikon videolle. Siinä näkyy paremmin Smoke N Whistlesin hohto, ja muutenkin saa erilailla käsityksen tuotteiden sävyistä kuin valokuvassa. Toivottavasti pidätte pienestä videostani. Ajattelin, että voisin tehdä näitä pikkuvideoita swatcheista jatkossakin!






Tuliko Cruel Intentionista nostalgisia fiiliksiä? Haluatteko lisää videoita?


Briefly in English: Something new from ColourPop! From the 90's fall collection I picked up my very first ColourPop blush. I have to admit that the name Cruel Intentions had something to do with my decision. I love that movie and I've seen it dozens of times. The blush is very creamy, it has the same kind of half powder half cream consistency that the ColourPop eye shadows have. The shade is a warmish, fresh red. It's perfect for fall since it's not quite the wintery apple red, but a little bit more subdued fall version of that. The blush is easy to apply with fingers and it lasts all day on me!
The other face product I picked up is a highlighter from the regular collection. It's called Smoke N Whistles. It had broken on the way here and I accidentally dropped the other half on the floor one morning. Well, at least I have half of it left and that will last a long time on me. 
The shade of Smoke N Whistles is a pale pink. On the pan it actually looks more peach and you can see some peach in it when the light hits it from a right angle, but it's definitely more on the cooler pink side. There's some small shimmer in the product that shows when looked closely, but it's by no means glittery. You can get either very subtle or very strong highlight with this depending on how much you use. I've been using my fingers to apply it. I have noticed that the highlighter doesn't last as long as the blush on me. I tried powdering it lightly and that helped and you can definitely still see the highlight from under the powder. The consistency is not as creamy as the blush or the eye shadows, but there's some creaminess in the highlighter too. The price of both the blush and the highlighter is a mere 8$ per piece.
There's a little swatch video of the blush and highlighter at the bottom of this post. I hope you like the video!

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni ColourPop ei käytä eläinkokeita!
Products in this post were purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post, As far as I know ColourPop is cruelty free!

torstai 20. helmikuuta 2014

Kynttilän valossa

Eilen Oulussa paistoi aurinko! Tuntuu, että aurinko näkyi ensimmäisen kerran viikkoihin. Valo tarkoitti sitä, että pääsin kuvaamaan swatchit jo marrakuun lopulla ostamastani Too Facedin Candlelight Glow Highlighting Powder Duo -korostuspuuterista. Maanantaina postinkantaja muuten toi toisenkin Too Faced ihanuuden, Chocolate Bar -luomiväripaletin, mutta siitä lisää myöhemmin!

Pahoittelut muuten, että helmikuu on ollut niin hiljainen täällä blogissa. Pimeyden lisäksi on vaivannut väsymys ja Olympialaisten tuijotuskin ovat vaatineet ison osan aikaani. Helmikuu taitaa mennä loppuun aika hiljaisissa merkeissä, koska ensi viikolla matkaan jo Lontooseen, mutta eiköhän maaliskuussa piristytä ja postauksia pitäisi riittää reissusta sekä uusista että vanhemmistakin ostoksista.


Too Facedin pahvipakkauksetkin ovat aina kauniita.

Mutta asiaan. Too Facedin Candlelight Glow Duo -korostuspuuteri oli roikkunut jo kauan ostoslistallani ja lopulta sen kotiutin BeautyBayn Black Friday alennuksella. Korostuspuuteri on pakattu todella kauniiseen kompaktiin, joka mukailee itse puuterin sävyjä. Kantta koristaa kattokruunun kuva, joka löytyy kohokuviona itse puuteristakin. Kompaktin sisäkannessa on myös laadukas ja hyvän kokoinen peili. 


Kaunis kuviointi löytyy kaksoispuuterin pinnastakin.

Puuterin nimikin paljastaa, että siitä löytyy kaksi sävyä samassa kompaktissa. Toinen puoli on vaalea kultainen ja toinen vaaleanpunainen. Iholla sävyjen ero ei kuitenkaan ole huiman suuri, sillä korostuspuuteri ei tietenkään mitään voimakasta väriä tuo vaan enimmäkseen kaunista hehkua. Kuitenkin puutereista voi halutessaan valita vähän lämpimämmän kullan sävyn tai hieman viileämmän vaaleanpunaisen. Sävyjä voi tietenkin myös sekoittaa, eli samalla saa oikeastaan kolme eri sävyistä korostusväriä. 
Kasvojen korostuksiin olen itse käyttänyt molempien sävyjen sekoitusta. Eli pyöräytän siveltimellä kevyesti pari kierrosta koko kompaktin alueella. Kannattaa muistaa aina hyvin kevyt ote, sillä puuteria ei tarvitse todellakaan paljoa kerrallaan. Olen käyttänyt puuteria pari kuukautta oikeastaan joka kerta kun olen meikannut ja siinä ei vielä näy juuri mitään käytön jälkiä. Kasvojen korostuksien lisäksi puuteria voi käyttää pienempiin ja tarkempiin korostuksiin, ja kullan sävyisestä puolikkaasta onkin tullut yksi ehdoton suosikkini silmän sisänurkan valaisemiseen.




Sävyn lisäksi korostuspuuterissa oleellista on sen koostumus. Candlelight Glow -puuteri on tiivistä, mutta silkkisen pehmeää. Tiiviys takaa sen, että puuteria ei tule liikaa siveltimeen. Jos haluaa voimakkaammin sävyä ja hehkua, esimerkiksi juuri silmän sisänurkaan, niin väriä kuitenkin saa tiheällä siveltimellä helposti enemmänkin. 
Puuterin hehku syntyy hyvin hienosta shimmeristä, eli isoja glitterpartikkeleja tästä puuterista ei löydy. Too Faced lupaakin puuterin luovan kasvoille pehmeän hehkun, nimenmukaisesti kuin kynttilän valaisemassa huoneessa. Puuterilla tehty korostus onkin luvatun pehmeä ja hehkuva, mutta ei glitterisen tai oikeastaan edes shimmerisen näköinen. Puuteri tuntuu hetken iholla oltuaan sulautuvan ihoon, joten ei kannata säikähtää, jos aluksi tuntuu, että korostukset lipsahtivat liiankin voimakkaiksi.


Vasemmalla puuterin kultainen puoli, keskellä vaaleanpunainen puoli ja oikealla sekoitus molemmista sävyistä. Harmi, että puuterin hohtoa on vaikea tallentaa kameralla.

Hintaa korostuspuuterilla on BeautyBayssa noin 32€, mikä voi tuntua aika korkealta. Puuteria saa kuitenkin kokonaiset 10g ja tuollainen määrä korostuspuuteria kestää todella pitkään. Lisäksi puuteri on todella laadukas ja kauniisti pakattu, joten mielestäni puuteri on ehdottomasti hintansa arvoinen. Huonoja puolia minun on vaikea Candlelight Glow'sta löytää. Tietenkään halvasta tuotteesta ei ole kyse, joten hinta voi olla joillekin liikaa. Kompakti on myös suhteellisen iso, joten mukana kuljetettavaksi se ei ehkä ole paras. Tosin hyvän peilin ansiosta puuterilla voi korvata käsipeilin. Candlelight Glow Highlighting Duo Powderista on tullut minun luottotuotteeni korostuksiin ja melkein harmittaa, etten ostanut sitä jo aiemmin. Jos olisin ehtinyt käyttää tätä vähän enemmän viime vuoden puolella, olisi tämä hyvin todennäköisesti ollut minun vuoden 2013 suosikkituotteiden joukossa.


Briefly in English: I bought Too Faced Candlelight Glow Highlighting Duo Powder during BeautyBay's Black Friday sale. As the name suggests it's a highlighter with two different shades in one compact. There's a light golden highlighter and a light pink highlighter and You can use them together or separately. 
The powder is packed in a beautiful light gold and pink compact with a mirror. There's a picture of a chandelier on the lid of the compact and a corresponding motive is found on the powder itself. 
The powder is dense but soft and there's no glitter in it at all. The glow this highlighter gives is really beautiful and soft as promised. The powder seems to melt into the skin after awhile.
I really don't have anything to complain about this highlighter duo. It costs around 32€ at BeautyBay, which might sound steep, but You do get 10g of beautiful, good quality highlighting powder in a beautiful compact. This has become my favourite highlighter ever and I almost regret I didn't buy it earlier.

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Too Faced ei käytä eläinkokeita!
Product in this post purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Too Faced is cruelty free!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Dreamworld Hermetica osa III

Vihdoinkin Dreamworld Hermetica -minisarjan kolmas osa eli kasvotuotteet! Olisin postannut nämä jo vähän aiemmin, mutta kaikki varmaan tietävät Suomessa tällä hetkellä vallinneet kuvausolosuhteet, jotka tekivät mahdottomaksi kuvata näinkin "herkkiä" tuotteita kuin kasvomeikit. Sunnuntaina Oulussa paistoi aurinko ja minä kaivoin kameran esiin melkein ensimmäisenä herättyäni. Varoitan jo etukäteen, että luvassa on kuitenkin melko paljon tekstiä, mutta toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti.

Tilasin siis jo jonkin aikaa sitten indiemerkki Dreamworld Hermeticalta testerisetin ja sain lisäksi vähän ylimääräisiä näytteitä. Aiemmin olen jo kirjoittanut merkistä yleisesti ja arvostellut yhden huulikiillon sekä swatchannut ja arvostellut läjän luomivärejä. Nyt siis kasvotuotteet ja aloitetaan mineraalimeikkipohjista, joihin keskityn muutenkin eniten. Alla heti ensimmäisenä swatchit kaikista saamistani näytteistä. Nimessä ensin on sävyn nimi, jonka jälkeinen roomalainen numero kertoo tummuusasteen (I vaalein) ja lopussa oleva kirjain vielä koostumuksen (Cloud, Luna tai Vapor).
Luna on alkuperäinen koostumus, Cloud on tehty ilman micaa ja Vapor on koostumukseltaan kevein ja tehty ilman titaanioksidia. Kaikki koostumukset sopivat kaikille ihotyypeille, mutta Cloud on erityisesti suositeltu rasvoittuvalle iholle. Kaikki koostumukset ovat kerrostettavissa ja periaatteessa niillä saa täysin peittävän meikkipohjan. Dreamworld Hermetican mineraalipohjat ovat ihan puhtaita mineraaleja, mitä kaikki markkinoilla olevat pohjat eivät ole. Dreamworldin pohjat sisältävät vain micaa, oksideja, kaoliinia ja Cloud -koostumus riisipuuteria (eli tietääkseni hyvin hienojakoista riisijauhetta, joka auttaa nimenomaan imemään ylimääräistä rasvaa iholta).


Swatchit paljaalla iholla ja kuvattuna luonnonvalossa.

Yllä olevista sävyista muut paitsi Juno ovat neutraaleja sävyjä, Juno kuuluu keltapohjaisiin sävyihin. Tummuusasteista löytyy kolmea vaaleinta ja koostumuksista kaikkia kolmea vaihtoehtoa. 
Yllättäen minulle parhaimmaksi sävyksi osoittautui keltapohjainen Juno. Ensimmäiseksi kokeilin viileä/neutraalia Meretiä, mutta se tuntui olevan aavistuksen tumma. Minusta Meret myös näyttää tässä swatchikuvassa itseasiassa keltaisemmalta kuin Juno, vaikka Meret on kuvailtu viileäksi neutraaliksi. Ei Meretkään kaukana sävystäni ollut ja käytin sitä ihan julkisestikin, mutta Juno on silti parempi. Tummuusasteista ehdottomasti minulle sopivin on II. Kokeilin kaikkia sävyjä ja Juno I ja Epona I olivat selvästi liian vaaleita, Arianrhod III:n ollessa liian tumma, vaikka kämmenselälleni se sulautuukin parhaiten. Dreamworldilta todella kalpeatkin löytävät sopivan sävyn, kuten kuvasta näkyy Juno I ja Epona I näyttävät kädelläni lähes valkoisilta. Sävyvalikoimaa on muutenkin hurjasti ja varmasti paras on ensin tilata näyte muutamista sävyistä ja etsiä sitä kautta omaa sävyään.
Koostumuksissa en huomannut juuri eroja, vaan kaikki olivat peittäviä ja tuntuivat iholla samalta. Koko päivää kasvoilla tosin en käyttänyt kuin Cloud -koostumuksen Juno II:sta ja Vapor -koostumuksen Meret II:sta. Rasvoittuvaihoisena kuitenkin itse valitsisinkin ensisijaisesti Cloudin, mitä minulle sopivin sävykin onneksi oli.


Paljas iho vs. Juno II C, Luonnonvalossa kuvattuna.

Yllä perinteinen vertailu paljaan ihon ja pelkän meikkipohjan välillä. Oikeanpuoleisessa kuvassa kasvoillani siis pelkästään Juno II C, ei mitään muita peiteaineita. Kuvia ei rajausta lukuunottamatta ole käsitelty mitenkään. Junoa on ehkä n. kolme kerrosta pyöriteltynä ELFin puuterisiveltimellä. Mitään ihan hirveää peitettävää ei juuri nyt kasvoilla ollut, mutta kuvasta varmaan kuitenkin näkee, että Dreamworldin pohjilla saa hyvin peittoa. Silmänalusen tummuus on saanut peittoa, ihon sävy on tasaisempi ja kulmaluun pieni näppyläkin on vähän peittynyt, myös ihohuokoset ovat vähän häivyttyneet. 
Jälki on aika mattaista, mutta kuitenkin luonnollista eikä kuivan puuterista, vaikka kuva on otettu heti levittämisen jälkeen. Cloud -koostumuksessahan ei tosiaan ole micaa (kiillettä), joka yleensä tuo vähän hohdetta mineraalimeikkeihin, mutta jälki on siitä huolimatta luonnollista eikä tukkoisen mattaa. Sävy on minusta hyvä. Vasemman puoleisessa kuvassa näkyy, että kasvoni iho on punasävyisempi ja hieman tummempi kuin kaulani iho ja luulenkin, että Junon pieni keltaisuus tasapainottaa hyvin kasvojen punaisuutta. Mineraalipohja kuitenkin antaa oman ihonkin kuultaa läpi, joten sävy ei mene liian keltaiseksi ja luonnottomaksi. Ja minusta Juno on aika neutraalin keltapohjainen sävy.
Pysyvyys Dreamworldin mineraaleilla on ihan hyvä. Kyllä minulla jossain välissä alkaa varsinkin otsa vähän kiillellä, mutta mitään meikkipohjan liejuuntumista ei ole tapahtunut. En huomannut pysyvyydessä mitään isoa eroa Cloud ja Vapor -koostumuksen kanssa, mutta en toisaalta testannut Vaporia montaa kertaa kun halusin käyttää tietenkin sopivinta sävyä.
Olen siis kaikinpuolin oikein tyytyväinen Dreamworld Hermetican mineraalipohjiin. Minulle nämä olivat parhaat tähän asti kokeilluista mineraalipohjista. Minä kaipaan aina peittoa meikkipohjalta ja näillä saa sitä hyvin. Lisäksi löytyi hyvä sävy ja meikki näyttää luonnolliselta iholla. Minulla ei myöskään ollut mitään kutittelu- eikä pistelyongelmaa iholla. Aikoinaan olen kokeillut MsChicin vanhoja mineraalipohjia (silloin kun niitä vielä oli Seppälässä) ja se kutisi iholla muutamalla ekalla käyttökerralla ennen kuin iho tottui siihen.
Erityiskiitosta Dreamworldin pohjat saavat riittoisuudestaan. Olen nimittäin käyttänyt Junon pientä näytepussukkaa jo monia kertoja koko kasvoille ja useita kerroksia joka käytöllä, ja näytettä riittää vielä moneen käyttökertaan. Nämä myydään täysikokoisina purkeissa, joissa on 12-14g tuotetta ja se varmaan riittäisi pienen ikuisuuden. Täysikokoinen pohja maksaa 20,50$ (n. 15,10€), joten sanoisin, että hinta-laatu-riittoisuussuhde on todellakin kohdillaan!


Poskipunat ja aurinkopuuterit luonnonvalossa ja paljaalle iholle swatchattuna.

Seuraavaksi muutama sananen poskipunista ja kai aurinkopuutereiksi luokiteltavista kahdesta Halloween -kokoelman sävystä. Halloween -kokoelma ei ole enää saatavilla, mutta otin nämä vielä mukaan tähän postaukseen, koska nykyvalikoimasta varmasti löytyy vastaavia tuotteita. 
Ensimmäiset kaksi sävyä ovat poskipunia. Isis on hyvin vaalea, hohtava persikkainen sävy. Käy joko hyvin vaaleaihoisille poskipunaksi tai monille korostussävyksikin. Minusta tämä on ehkä parhaimmillaan jonkin toisen poskipunan kanssa kerrostettuna tuomassa vähän hehkua poskille. Maiden on vaaleahko pinkki, jossa on vähän sinertävä hohde. Näyttää aika hurjalta swatchissa, mutta poskilla on hillitympi eikä näytä näin hohtavalta.
All Hallow's Sunset ja Witches Sunset ovat siis Halloween -kokoelmasta ja sopivat sävynsä puolestä lähinnä aurinkopuutereiksi ja ainakin meille vaaleille suomalaisille vain hyvin kevyesti käytettynä. All Hallow's Sunset on oranssihtava persikkainen sävy ja Witches Sunset on aavistuksen oranssiin ja jopa vaaleanpunaiseen taittava ruskea. Myönnän, että omille kasvoilleni näitä en ole uskaltanut laittaa, kun muutenkin olen erittäin huono käyttämään mitään aurinkopuutereihin viittaaviakaan tuotteita.
Kaikki neljä ovat todella pigmenttisiä, joten näitä saa annostella varovasti. Koostumukset kuitenkin ovat pehmeitä ja hyvin häivyttyviä eikä missään ole isoa kimalletta tai glitteriä vaan pelkkää hienojakoista hohdetta. Täysikokoisten poskipunien ja aurinkopuutereiden hinta on 13,99$/8g (n. 10,30€).


Korostuspuuterit luonnonvalossa ja paljaalle iholle swatchattuna.

Viimeisenä vielä korostustuotteet. En saanut näiden hohdetta oikein kuvattua, sillä suoraa auringonpaistetta ei ollut saatavilla. Kuvista saa kuitenkin edes jonkin näköisen kuvan sävyistä, muuten saatte luottaa kuvailuihini.
Vaalea, kevyesti persikkainen Destiny ei lähes näy iholtani. Se on hyvä korostussävy vaalealle iholle. Koostumus on pehmeä ja hyvin levittyvä. Tällä saa tehtyä aika hienovaraiset korostukset, mutta mukana on myös pientä kimalletta, joka jää hieman näkyviin jos tuotetta ei käytä hyvin kevyellä kädellä.
Illuminating Powder sävyssä Neutral sopii vaikka koko kasvoille ja olen sitä kevyesti näin käyttänytkin mineraalimeikkipohjan päällä. Sävy on tosiaan hyvin neutraali ja tämä tuo oikeastaan vain hehkua iholle. Tässäkin on hieman pikkuruista kimalletta mukana, mutta kevyesti laitettuna sitä ei kyllä iholta huomaa. 
Mummy Glo on kahta edellistä selvästi kimaltavampi korostustuote. Se on valkoinen, jossa näyttää olevan monisävyistä kimalletta. Minun iholleni tämä on liian kimaltava korostukseen, mutta toimisi varmaan silmien sisänurkissa hyvin. Kuivemmalle ja tasaisemmalle iholle varmaan sopii kasvojen korostuksiinkin, jos vain tykkää käyttää reilummin kimalletta. Korostuspuutereiden hinnat ovat 15,99 - 16,99$ (n. 11,80 - 12,50€) täysikokoisille tuotteille.

Loppuun vielä yhteenvetona sanoisin, että Dreamworld Hermetican tuotteet kyllä olivat minusta laadultaan tosi tasaisesti hyviä. Näin isossa läjässä tuotteita ei tietenkään kaikki sävyt ja koostumukset olleet ihan minun juttuni, mutta laatu tuntui kaikissa olevan hyvä. Mineraalipohjan laitan omalle ostoslistalleni ehdottomasti. Käytän erilaisia meikkipohjia aika fiilisten mukaan ja voisin hankkia täysikokoisen mineraalipohjan Dreamworld Hermeticalta, kun kerran sopiva sävykin löytyi jo ja pidin peittävyydestä ja koostumuksesta. Luomivärit olivat myös tosi laadukkaita ja pigmenttisiä, joten niitäkin ostan varmaan tulevaisuudessa, kunhan vaan sattuu sopivan uniikkeja sävyjä minun valtavaan kokoelmaan löytymään.


Briefly in English: Finally I got a chance to take pictures for my third and final part of my Dreamworld Hermetica mini series. This time I'm reviewing the face products and I'm concentrating on the mineral foundations.
I had five different shades to try. The roman number after the shade name tells how light or dark the shade is (I being the lightest) and the letter following tells the formula of the foundation (Cloud, Luna or Vapor). Luna is the original formula, Cloud is made without mica and Vapor is the lightest formula made without titanium dioxide. All of the formulas are suitable for all skin types, but Cloud is especially good for oily skin. I didn't notice much difference between the three formulas, but I mostly wore Juno II in the Cloud formula, which is recommented to oily skin like I have.
To my surprise Juno II C was the best shade for me. My skin is neutral/pink undertones and Juno is the only yellow based shade i tried. I think is suits me well because it balances the redness of my face while still letting my own skin shine through. I also think Juno is quite neutral yellow shade. Meret II was also close to my skin, but Juno II was definitely the best. In the comparison picture I have my bare skin on left and Juno II C alone on the right side. I only cropped the pictures and I'm not wearing any other make up. I think the pictures show that Juno II is a good shade for me and that the foundations have good coverage. The finish is quite matte, but still natural looking and not powdery. 
Next are the blushes and cheek colours. They are all smooth and pigmented. They are quite shimmery, but not as much as they seem on swatches and none of them have any large or chunky glitter. I think Isis can be used as a highlighter too. All Hallow's Sunset and Witches Sunset are pretty scary for a light scandinavian skin. 
Last products are the highlighter/illuminating powders. I think the neutral illuminating powder in the middle can be used on the whole face. It's really neutral toned and has light sheen and only minimal tiny glitter that doesn't really show on skin. Destiny is a nice highlighter shade on light skin. It has some tiny glitter, but not too much. Mummy Glo is really pretty white colour with multi coloured little glitter, but for my oily and uneven skin it's too sparkly. It would be nice as a inner corner highlighter on eyes though.
On whole I was really impressed with Dreamworld Hermetica products. I had so many products to try that not all of them were for my taste and colouring, but the quality seemed to be great throughout. I'm definitely going to buy a full sized mineral foundation at some point. They come in huge jars with 12 to 14g of product and cost only 20,50$ (ca. 15,10€). I've used my little sample of the foundation several times and I still have a lot left so a full size will last a long long time. The other face products' prices are between 13,99$ (ca. 10,30€) to 16,99$ (ca. 12,50€) for full sizes.

Postauksen tuotteet ostettu osana testipakettia tai saatu extroina, kaikki mielipiteet tuotteista omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä enkä tämän postauksen kirjoittamisesta. Tietääkseni Dreamworld Hermetica ei testaa eläimillä! 
Products in this post were purchased by me as a part of a promo kit or received as press samples. All opinions are my own and i'm not compensated in any way for writing this post. There's no affiliate links in this post. As far as i know Dreamworld Hermetica is cruelty free!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Physician's Formulan nimihirviö

Saatuani ihoni parempaan kuntoon erilaiset kasvomeikit ovat kiinnostaneet enemmän ja enemmän. Korostustuotteet eli highlighterit ovat tuoteryhmä, jota olen vasta vähitellen opetellut käyttämään ja joita meikkikokoelmastani ei juurikaan löydy. Olen tietenkin silmämeikissä korostusta käyttänyt, mutta kasvoilla harvemmin. Helpottaakseni highlighter -puutettani tilasin iHerbistä Physician's Formulan Powder Palette Mineral Glow Pearls -valopuuterin sävyssä Translucent Pearl. Puuteri on tarkoitettu käytettäväksi koko kasvoilla, mutta itse ostin tämän nimenomaan korostuskäyttöön. Paletti -sana tuotteen nimessä viitannee siihen, että puuteri ei ole tasaisen väristä vaan siinä on sekaisin vaaleita ja hieman tummempia beigejä, persikkaisia ja vaaleanpunaisia sävyjä. Sävyn luvataan sopivan kaikille ihonsävyille.




Physician's Formula oli minulle ennestään vain nimeltä tuttu merkki ja tämä on ensimmäinen tuote, jonka merkiltä hankin. Suomalaisissa blogeissa merkkiä ei juuri näykään. Fashioned in Finland -blogin Nea on tosin ainakin muutamista tuotteista kirjoittanut. Merkin ideologiana on tehdä mahdollisimman "puhdasta" allergisoimatonta kosmetiikkaa. Tuotteissa käytetään paljon luonnon raaka-aineita, mutta luonnonkosmetiikkaa se ei kuitenkaan ole. Hinnaltaa Physician's Formula on näin suomalaisen näkökulmasta melko edullista. Tilaamani valopuuteri maksaa iHerbissä 13,39$ eli noin 10,40€ ja tällä saa 8g puuteria. Itse käytin pienet iHerb -bonukseni tilaukseen ja maksoin tästä postikuluineen vain noin 7 euroa :)


Pohjan säilytysosio siveltimineen, peili ja allerkirjoittaneen sormikin vilahtaa kuvassa :)


Puuteri on pakattu melko suloiseen, mutta ei kovin käytännölliseen kompaktiin. PF:llä onkin aika persoonallisia ja kauniitakin pakkauksia. Itse puuterissa on kaunis, kuvioitu pinta ja pakkauksen kannessa on "helmikoriste". Kiiltävän hopeisessa pakkauksessa on puuterin alla myös peili ja tila pienelle siveltimelle. Pakkaus on aika kookas ja alaosan kantena toimiva puuteriosa ei ole mitenkään kiinni vaan läpsähtää auki kääntämällä pakkaus ylösalaisin. Puuteriosa on myös melko raskas, joten sitä täytyy itse pitää auki, jos haluaa peilailla pakkauksen peilillä. Onneksi sentään koko kompaktin kansi pysyy napakasti kiinni, aueten kuitenkin helposti napista painamalla, ja pohjassa on pienet reiät, joten sivellin pääsee "hengittämään". 
Sivellin on mielestäni ihan mukavan kokoinen ja muotoinen, mutta ei kaikkein pehmein. Karva tuntuu luonnonkarvalta. Sivellintä kyllä pystyy käyttämään, mutta kotioloissa valitsen ehkä mieluiten jonkin muun siveltimen.


Vasemmalla koskematon pinta, oikealla pinnasta on harjattu pois glitter -kerros.


Puuterin pinnalla on aluksi kerros pientä glitteriä. Glitter ei ole mitään jättimäistä ja voin kuvitella, että joku voisi sitäkin korostukseen käyttää. Itse suosin kuitenkin hienompaa koostumusta korostuksiin, ja koko naamalle kukaan tuskin edes pientä glitteriä haluaa. Olin lukenut arvosteluista, että glitter on kuitenkin vain puuterin pinnassa ja lähtee siitä helposti sutimalla pois. Tämä olikin totta, ja kuvattuani koskemattoman pinnan ja swatchin pintakerroksesta, harjasin mukana tulleella siveltimellä koko puuterin pinnan saadakseni miniglitterin pois. Alta paljastui huomattavasti hillitymmästi hohtava puuteri, jossa näkyy jo puuterin eri värisävytkin. Kuvassakin näkyy selvästi ero koskemattoman pinnan ja glitteristä harjatun pinnan ero. En oikeastaan ymmärrä, miksi tuotteeseen on edes pitänyt laittaa glitter -kerros. Ehkä se on ollut puhtaasti esteettinen kysymys, sillä onhan koskematon pinta toki kaunis. Kerros ei kuitenkaan minua erityisemmin haitannutkaan, sillä sen harjasi muutamalla siveltimenvedolla pois. Tosin pinnan tekstuurin vuoksi syvempiin kohtiin jäi hieman glitteriä, joka ei kuitenkaan käyttöä haitannut ja poistunee sekin muutaman käyttökerran mukana.


Vasemmalla puuteria pintakerroksesta ja oikealla pinnan pois harjaamisen jälkeistä puuteria. Kuvat otettu eri päivinä erilaisessa luonnonvalossa, minkä vuoksi kuvat ovat eri sävyisiä. Vasemmalla näkyy hieman isompaa glitteriä, joka on myös vähän varissut varsinaisen swatchin alle, oikealla hohto on tasaisempi.


Käytössä korostuspuuteri on osottautunut oikein hyväksi. Siveltimellä otettuna mukaan tulee vielä hieman glitteriä, mutta ei häiritsevästi ja sormella pinnasta saa puuteria ilman, että syvemmissä koloissa piileskelevät glitterit tulevat mukaan. Korostukset ovat hillityt ja näkyvät vain valon osuessa niihin. Ei siis tarvitse pelätä mitään diskopallo -efektiä. Kaikkein tasaisin puuteri ei kuitenkaan ole, vaan siinä erottaa kevyesti shimmerin läheltä katsottaessa. Puuteri ei myöskään tunnu mitenkään maailman pehmeimmältä, mutta siitä irtoaakin tästä syystä sopivasti väriä. Pehmeämmästä puuterista irtoaisi helposti liikaakin tavaraa. Puuteri ei myöskään ole mikään kova tai jauhoinen, vaikkei kaikkein pehmeinkään.
Puuteria voi halutessaan käyttää kevyesti koko kasvoillekin, mutta itse en tällaista kaipaa. Mitään puuterin lupaamaa ihonsävyn tasoitusta en hirveästi tällä huomannut, mutta en tätä sitä varten hankkinutkaan, joten tämä puute ei minua häiritse. Swatcheista saa ehkä jonkinlaisen käsityksen sävystä, joka on vaalea ja nähdäkseni aika neutraali. Kuten alussa sanoin, puuterissa on sekaisin beigejä, vaaleanpunaisia ja persikkaisia sävyjä, jotka yhdistyvät neutraaliksi kokonaisuudeksi. Puuteri siis sopii värinsä puolesta useimmille.

Olin ostokseeni oikein tyytyväinen ja olen käyttänyt nyt Physician's Formulan korostuspuuteria kaikkina niinä päivinä, kun olen ylipäätään meikannut. Puuteri on edullinen ja hyvä perustuote korostukseen. Haaveilen vielä sellaisesta oikein unelmapehmeästä ja tasaisesta korostuspuuterista, mutta sellaisen löytymiseen asti tämä kelpaa oikein hyvin. Mikäli joku on tilaamassa iHerbiltä ensimmäisen kerran, niin koodillani OHA929 saa 5-10$ alennuksen. Alennus riippuu käsittääkseni tilauksen koosta. Koodia voi siis käyttää vain ensitilaukseen ja sen jälkeen saa oman koodin, jota voi jakaa. Koodi kerryttää omistajalleen bonuksia iHerbille samalla kun sen käyttäjä saa alennuksen.


Tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä postauksen linkkien käytöstä. Tietääkseni Physician's Formula ei testaa eläimillä!