Näytetään tekstit, joissa on tunniste Decubal. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Decubal. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Hellää kosteutusta - Decubal

Edellisessä postauksessa arvostellun Decubalin naamaputsarin jatkoksi vielä kaksi muuta Decubal -tuotetta. Sain siis nämä kaikki testattavaksi merkin pr -edustajalta. Tällä kertaa siirrytään puhdistuksesta kosteutukseen. Decubalista en sen enempää tällä kertaa höpötä, edellisestä Decubal -postauksesta löytyy perustietoja.

Jos Decubalin putsari oli mukava perustuote, tulee tässä postauksessa suosikkini ja "inhokkini" kolmesta saamastani tuotteesta. Inhokki siksi lainausmerkeissä, että en oikeasti inhonnut tuotetta, mutta näistä kolmesta se miellytti vähiten. Aloitetaan kuitenkin suosikista.

Minulle mieluisimmaksi tuotteeksi ylsi hieman yllättäen (ainakin itselleni) Decubalin Face Vital Cream -kasvovoide. Tämäkin tuote on suunnattu kuivalle ja herkälle iholle, mutta sitä suositellaan myös pintakuivalle ja sekaiholle yövoiteeksi ja lääketieteellisten aknehoitojen ohella käytettäväksi. Tuotetta voi käyttää myös ohuesti silmien ympäryksillä, ei kuitenkaan liikkuvalla luomella. Voide on pakattu punaiseen pumppupulloon, jonka ulkonäkö ja toimivuus miellyttävät minua kovasti, vaikka jäljellä olevaa voidetta ei näekään.
Voide on hajusteetonta ja väriltään valkoista. Koostumus siinä on aika kermainen, ei paksu ja raskas eikä mikään liru. Voide imeytyy nopeasti eikä jätä edes rasvaisella iholla rasvaista tunnetta naamaan. Tämä ei hajusteettomuudesta huolimatta onneksi haise pahalle :) Eri tehoaineita voiteesta löytyy lukuisia mm. glyseriini, B3- ja E -vitamiini ja useita eri rasvahappoja. Yliopiston apteekin verkkosivuilta hinnaksi löytyi 14,80e/50ml.



Aiemmassa postauksessa mainitsinkin, että minunkin iholla on ollut pientä pintakuivuutta tämän talven aikana. Olenkin käyttänyt Decubalin voidetta yövoiteena silloin, kun iho on alkanut tuntumaan vähän kuivalta, ja parissa päivässä iho on taas tuntunut kosteutetulta. Vuoden alkupäivien sairastelujen jälkeen tämä tuntui ihanalta kuivuneella ja hoitamattomalla iholla. Kokeilin tätä päivälläkin ja tämä toimi meikin allakin ihan hyvin, mutta käytän kuitenkin kosteuttavaa BB -voidetta meikkipohjana, joten en tarvitse näin vahvaa kosteutusta päivisin.
Suosikkitapani käyttää Face Vital Creamia on kuitenkin silloin kun kuorin ihoni mekaanisesti. Päivittän minulla on käytössä BHA -kuorinta, mutta silloin tällöin kuorin ihoni LivBoxista saadulla Luis Widmerin kuorinnalla mekaanisesti. Tehokuorinnan jälkeen haluan huolehtia siitä, että iho on kunnolla kosteutettu ja hoidettu ja silloin laitan tätä Decubalin voidetta. Tämän jälkeen iho tuntuu ihanan pehmeältä ja kosteutetulta, tulee vähän sellainen vauvan peppu -efekti. Minä uskon siihen, että rasvoittuvalle ihollekin kunnon kosteutus tekee hyvää, sillä iho ei itse tunne silloin tarvetta erittää enemmän talia.

INCI:  Aqua, Pentylene Glycol, Glycerin, Niacinamide, Simmondsia Chinensis, Glyceryl Stearate, Dicaprylyl Carbonate, Glyceryl Stearate Citrate, Butyrospermum Parkii, Cetearyl Alcohol, Polyglyceryl-3 Methylglucose Distearate, Magnesium Aluminium Silicate, Sorbitol, Ceramide 6 II, Ceramide 3, Phytosphingosine, Galactoarabinan, Cholesterol, Tocopherol, Xanthan Gum, Tocopheryl Acetate, Polyglyceryl-2 Dipolyhydroxystearate, Sodium stearoyl Lactylate, Caprylic/Capric Triglyceride, Stearic Acid, Sodium Gluconate, Sodium Hydroxid


Ihan samanlaista ihastusta ei aiheuttanut Decubalin Lips & Dry Spots Balm. Voide on siis tarkoitettu täsmähoidoksi huulille ja kuivuneille ihoalueille. Tuotteen tehoaineena on lampaanrasvavilla, lanoliini, ja voiteen rasvapitoisuus on huikea 99%. Kuivien huulien lisäksi voidetta suositellaan kynsinauhoille ja pienille naarmuille. Tämä on pakattu pieneen, litteään tuubiin. Hintaa löytyi apteekkituotteet -sivustolta 7,60e/30ml.




Tuotteen rasvamäärän huomaa koostumuksesta. Voide on kellertävää, rasvaista ja paksua voidetta, jossa on erikoinen tuoksu. Tuoksu ei ole miellyttävä, mutta ei aiheuta suuria inhoreaktioitakaan. Rasvaisuuden takia voiteella kestääkin pienen ikuisuuden imeytyä. Huulilla imeytyminen on vähän nopeampaa kuin muualla iholla. Juuri hidas imeytyminen ja rasvainen tunne ovat syyt, miksi tuote ei ollut suosikkini.
Kosteutusteholtaan voide on toki hyvä, mutta se ei ole mikään pikapelastus korpuiksi kuivuneille alueille. Huulet voide tekee yön aikana pehmeiksi, mutta kuivat kynsinauhat tai kädet vaativat jatkuvampaa käyttöä.
Plussaa annan voiteelle siitä, että se ei kirvele. Käteni ovat olleet superkuivat viimeaikoina ja kaikki voiteet ovat kirvelleet niissä, paitsi tämä Decubalin voide. Hidasta imeytymistä auttaakseni olen laittanut tälle kaveriksi jotain kevyempää voidetta ja tällä yhdistelmällä olenkin saanut väliaikaista helpotusta ja pehmennystä iholle. Pysyvään parannukseen vaaditaan siis tältäkin voiteelta pitempiaikaista käyttöä. 

INCI:  Petrolatum, Lanolin, Paraffinum Liquidum, Cera Alba, Salicylic Acid, Tocopherol, Ricinus Communis Oil.


Face Vital Creamia suosittelen kaikille, jotka kaipaavat kosteutusta iholle. Rasvoittuvammalle iholle tämä sopii yövoiteeksi ja ajoittain käytettäväksi, kuivalle iholle pitäisi sopia ihan päivittäiseen käyttöön. Itse voisin hyvinkin ostaa tätä uudelleenkin talviaikaan käytettäväksi, kesäksi tämä lienee liiankin kosteuttava minulle.
Lips & Dry Spot Balmia suosittelen kuivista huulista kärsiville ja muutenkin kuivista ihoalueista kärsiville. Parasta tämä on mielestäni pitempään jatkuvassa käytössä, joten laiskoille rasvaajille ja kärsimättömille tämä ei ole paras vaihtoehto. Koska tuote sisältää lanoliinia ja mehiläisvahaa, se ei sovi vegaaneille, kasvissyöjät voivat ihan itse päättää haluavatko lampaanvillarasvaa ainakaan huulillensa ;)
Näiden Decubal -kokeilujen perusteella minua kiinnostaisi testata myös merkin vartalotuotteita. Myös deodorantti voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen.

p.s. olisin ottanut kuvat myös siitä, miltä voiteet itsessään näyttävät, mutta kamerasta loppui sopivasti akku.


Postauksen tuotteet saatu testattavaksi blogin kautta, mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä enkä saa mitään korvausta arvostelun kirjoittamisesta. Saamieni tietojen mukaan Decubal ei testaa eläimillä!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hellää puhdistusta kasvoille - Decubal

Sain joulun alla testattavaksi muutamia Decubalin tuotteita. Ensimmäisenä otan käsittelyyn saamani kasvojenpuhdistusaineen. Sain putsarin lisäksi kasvovoiteen ja erikoisvoiteen huulille ja kuiville kohdille, mutta niistä kirjoitan myöhemmin oman postauksen.

Decubal on erikoistunut kuivan ja  herkän ihon hoitoon. Tuotteet ovat myynnissä apteekeissa ja ne ovat allergiatestattuja ja hajusteettomia. Sarja on kehitetty yhteistyössä ihotautilääkärien kanssa ja kyseilyihini eläimillä testauksesta, sain vastauksen, että Decubal ei testaa eläimillä, vaan vapaaehtoisilla ihmisillä. Minulle merkki oli ennestään tuttu vain nimeltä ja testaan aina mielelläni uusia kohtuullisen hintaisia merkkejä.


Kuinka ärsyttävää on kuvata läpinäkyvää pulloa läpinäkyvällä nesteellä?


Saamani kasvoputsari on tarkoitettu kuivalle ja herkälle iholle. Ihoa kosteuttavana aineena on glyseriini ja muina tehoaineina on allantoiini ja B3 -vitamiini. Oma ihonihan ei ole kuiva, herkäksi sitä voisi jossain määrin sanoa, mutta mitenkään erityisen herkkäkään se ei ole. Talveksi oli kuitenkin mukava saada kokeilla iholle hellempää puhdistusta, varsinkin kun hoidan epäpuhtauksiin taipuvaista ihoani tehokkailla aineilla. En muutenkaan aina käytä vain omalle ihotyypilleni suunnattuja tuotteita, sillä sopivia voi löytyä muistakin kategorioista. Tänä talvena ihossani onkin esiintynyt pientä pintakuivuutta, joka ei kuitenkaan ole onneksi päässyt pahaksi vaan on ollut lähinnä pientä kiristyksen tunnetta. Tämä talvi on yleensäkin tuntunut olevan minun iholle erityisen kuivattava, vaikka onkin ollut melko leuto.

Decubal Face Wash on nesteestä vaahdoksi muuttuva kasvonpuhdistaja. Se on pakattu hygieeniseen pumppupulloon, joka on läpinäkyvä, joten jäljellä olevan tuotteen näkee heti. Koostumukseltaan vaahto on hyvin kevyttä. Myös itse neste on läpinäkyvää ja pumpatessa syntyvä vaahto on valkoista. Tuote on hajusteeton, mutta siinä on voimakas ainesosien haju. Haju muistuttaa minua eniten jostain muovisesta eikä ole todellakaan miellyttävä. Onneksi paha haju häviää viimeistään siinä vaiheessa, kun kasvoille laittaa jotain muuta tuotetta. Käytännössä hajun siis tuntee, kun putsaria vaahdottaa ja pesee pois.

INCI: Glyserin, Aqua, Sodium Cocoamphoacetate, PEG-60 Hydrogenated Castor Oil, Niacinamide, Sucrose Cocoate, Allantoin, Caprylyl Glycol, Bisabolol, Sodium Gluconate, Citric Acid.

Olin hieman epäileväinen putsarin puhdistustehoista, sillä se ei ole suunnattu ihotyypilleni ja sen vaahto on hyvin kevyttä. Käytössä kuitenkin huomasin, että päivän meikit puhdistuvat tuotteella vaivattomasti pois. Käytän itse aina pehmeää kumiharjaa kasvojen pesussa, kun käytän meikkiä, mutta en poista meikkejä erikseen, paitsi tietenkin vedenkestävän silmämeikkini.  Decubalin Face Washin jäljiltä iho jää puhtaan ja pehmeän tuntuiseksi. Näppylöitä minulle ei ilmaantunut Decubalin putsaria käyttäessä sen enempää eikä vähempää kuin muitakaan putsareitani käyttäessä. 


Decubalin Face Wash ei herättänyt minussa mitään suuria tunteita, mutta ei siinä hajua lukuunottamatta mitään vikaakaan ollut. Se on toimiva ja hellävarainen puhdistaja, joka sopii varmaan aikalailla mille tahansa iholle, kun se toimi hyvin minunkin rasvoittuvalla iholla. Ainoa huono puoli tuotteessa onkin edellä mainittu paha haju, joka ei minun kohdallani kuitenkaan estä käyttöä, lähinnä vain huonontaa käyttömukavuutta. Kuitenkin pidän siitä, että varsinkin kasvoille tarkoitettuja tuotteita ei hajusteta. Hinnaksi putsarille löysin Yliopiston apteekin verkkosivuilta 12,30e/150ml.
Suosittelen tuotetta kuivalle ja herkälle iholle, jolle se on suunnattukin, mutta myös vähän rasvoittuvammallekin iholle erityisesti talvella tai jos käyttää muuten tehokkaita kasvojenhoitotuotteita. esim. kuorintoja.


Tuote saatu testattavaksi blogin kautta, mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä enkä saa mitään hyvitystä arvostelun kirjoittamisesta. Saamieni tietojen mukaan Decubal ei testaa eläimillä!