Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flormar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flormar. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. joulukuuta 2012

Nakkisorm...tai siis Flormarin kynsilakka esittelyssä

Tunnustinkin jo sortuneeni muutamaan ostokseen viime kuun aikana, kun minun piti olla meikinostolakossa. Vähiten tuhoa pankkitililleni tekivät kolme Flormarin kynsilakkaa, ja nyt esittelen niistä yhden. Tai no, samalla ostamani mattapäällyslakkakin on käytössä kuvissa ja siitä tuskin tulenkaan omaa erillistä postausta tekemään. Pääosassa nyt kuitenkin Duo 2X Chrome -kokoelman sävy DC01. Kuten nimikin jo kertoo, kokoelman lakat ovat duochromeja ja niistä löytyy kai aika hyviä "dupeja" joillekin China Glazen Bohemian Luster Chrome -kokoelman lakoille. Flormarin DC01 on dupe China Glazen Swanky Silkille ja ainakin netissä nähtyjen kuvien perusteella lakat tosiaan ovat aivan samanlaisia.

Seuraavaksi kuvia lakasta eri valaistuksissa ja lopuksi vielä muutama sananen lakan ominaisuuksista.



Lakka luonnonvalossa. Kuva on epätarkka, mutta siitä näkee lakan sävyn hyvin ja keskisormessa on nähtävissä vähän duochrome-efektiäkin. Nimettömässä Flormarin mattapäällyslakka, muissa tavallinen Mavalan kiiltävä päällyslakka.

Lakka sisällä keinovalossa kuvattuna. Tässä näkyy pelkästään lakan vaaleankultainen sävy. Nimettömän mattalakan ja muiden kiiltävän päällyslakan ero näkyy tästä hyvin.

Lakka sisällä salaman kanssa kuvattuna. Tässä näkyy parhaiten lakan duochrome ominaisuus, etu- ja keskisormessa nähtävissä vaaleanpunaista sävyä kullan lisäksi.

Kuvista näkee ainakin jonkun verran lakan duochrome -efektiä. Pohjasävyltään lakka on vaaleankultainen ja toisena sävynä siinä on vaaleanpunaista, joka ehkä aavistuksen taittaa sävyltään lilaan. Kuvissa lakkaa on kaksi kerrosta ja päällä Mavalan Top Coat Fixator muissa ja Flormarin Matifying Top Coat nimettömässä. Jos haluaa verrata Flormaria China Glazen Swanky Silkiin niin esim. The PolishAholic blogista, täältä, löytyy hyviä kuvia joihin verrata!

Lakka levittyy hyvin ja on koostumukseltaa melko ohutta, mutta silti peittävää. Minulle riittää hyvin kaksi kerrosta lakkaa tarpeeksi peittävään lopputulokseen, mutta oikein pitkille kynsille ja täysin peittävään lopputulokseen voi tarvita kolmannenkin kerroksen. Siveltimenvetoja ei jäänyt pahemmin näkymään, vaikka olen todella huono lakkaamaan kynsiä.

Kuivumisaika lakalla on mielestäni aika hyvä. Toista kerrosta ja päällyslakkaa varten ei tarvitse odotella loputttomiin, vaikka nopeamminkin kuivuvia lakkoja varmasti löytyy. Pysyvyys Flormarin lakalla tuntui olevan todella hyvä. Minulla lakka pysyi hyvännäköisenä lähemmäs viikon ja se on minun kynsilläni paljon. Pysyvyys oli hyvä sekä Flormarin mattapäällyslakan että Mavalan päällyslakan kanssa.

Pidän lakasta paljon sekä sävyn että koostumuksen puolesta. Mielestäni lakan hinta-laatusuhde on erinomainen, sillä lakka maksaa Seppälässä vain 3,95e/11ml. Suosittelen kaikille duochromen ja vaaleiden kullansävyjen ystäville sekä tietenkin niille, jotka ovat haaveilleet Swanky Silkistä :)


Postauksen tuotteet ostettu itse, paitsi Mavalan päällyslakka, jonka olen saanut siskoltani lahjaksi. Mielipiteet tuotteista omia enkä saa tekstin linkkien käytöstä mitään hyvitystä. Tietääkseni Flormar ei testaa eläimillä ja käsittääkseni myös Mavala on eläinkokeeton.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Halpisshoppailuja

Kävin Tokmannilla katselemassa meikkitarjontaa eräänä vapaapäivänäni. Yllätyin siitä, kuinka laaja meikkivalikoima siellä oli nykyisin, perusmarkettikamasta tarjolla oli ainakin Maybelline, Lumene ja Rimmel. Sen sijaan ainakin Oulussa harvinaisempia merkkejä edustivat Flormar, Eveline Cosmetics ja MNY. Itse valikoin heti läjän tuotteita Flormarilta ja Evelineltä, mutta edullisesta hinnasta huolimatta jouduin hieman karsimaan tavaroita ostoskorista. Ostin lopulta kaksi Flormarin huulikiiltoa sekä meikinpohjustajan, ripsivärin ja huulikiillon Evelineltä. Kumpikaan, Flormar tai Eveline Cosmetics, eivät käytä tietojeni mukaan eläinkokeita.

Ajattelin, että kirjoitan ihan omat postauksensa ripsiväristä, meikinpohjustajasta sekä Evelinen huulikiillosta, kunhan ehdin niitä tarpeeksi kokeilemaan. Flormarin kiillot sen sijaan ovat aika peruskamaa ja vilahtaneet jo huulimeikkihaaste -postauksissa, joten niistä kirjoittelen muutaman sanan heti.




Ensin täytyy mainita, että Flormarin Supershine -kiiltoja saa nykyisin Anttilastakin, tosin hinta siellä oli noussut neljästä eurosta 6,90 euroon. Tokmannilla kiillot maksoivat 4,90e/kpl, joten itse tulen jatkossa katselemaan Flormarin meikkejä Tokmannilta. Tokmannilla oli myös laajempi valikoima Flormaria kuin Anttilassa, myynnissä oli kiiltojen lisäksi ainakin kynsilakkoja, luomivärejä ja poskipunia.


Pretty P811, luonnonvalo

Ensimmäisenä kokeilin Flormarin Pretty -huulikiiltoa sävyssä P811. Väri on voimakkaan vadelmainen pinkki ja siinä on nähdäkseni pinkkiä ja kultaista shimmeriä. Pigmenttiä kiillossa on ihan mukavasti ja koostumuskin on hyvä. Aika peruskiilto, joka on tarpeeksi tahmea pysyäkseen huulilla kohtuu ajan. Tuoksu kiillossa on makea, ei mikään superhyvä, mutta ei häiritsekään. Kimalteet ovat aika hillityt, ne eivät erotu kiillosta kovinkaan selvästi. Kiillossa on hieman kömpelö suora aplikaattori, ei siis normaali doe foot -tyyppinen. Kiiltoa on muuten isosta putkilosta huolimatta vain 3ml.


Supershine M06, luonnonvalo

Toinen Flormarin kiilto on Supershine Miracle Colors M06. Omaan makuuni tämä on kiilloista parempi. Sävy on punaisempi kuin Pretty -kiillossa ja siinä on kultaisia shimmereitä, jotka erottuvat kiillosta hyvin. Koostumus on molemmissa samantyyppinen, aika tahmea ja pysyy melko hyvin. Myös tuoksu on kiilloissa samanlainen, eli ihan ok. Pigmenttiä tässä on paremmin kuin Pretty -kiillossa ja kimalteet jäävät huulille vielä muun kiillon kadottuakin. Molemmat kiillot antavat huulille selvän, vesimäisen kiillon. Tässä kiillossa on aplikaattorin sijasta sivellin ja tuotettakin on moninkertaisesti, eli 10ml!


Muista ostoksista myöhemmin lisää!


 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Flormar ei testaa eläimillä!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Huulimeikkihaaste: Päivä 6

Lauantaina pääsi jälleen uusi kiilto kokeiluun ja huulille palasi taas kultaista kimallusta. Silmämeikki oli taas aika neutraali, mutta siinäkin oli oma hauskuutensa. Päivää vaivasi vain se, että meikissä käytetyt värit eivät suostu millään näkymään kuvissa oikeanlaisina. Toivottavasti kuvista saa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen väreistä.






Huulimeikin kuvaus oli tuskaa ja oikeä sävy näkyykin kuvassa lähinnä tummemmissa kohdissa. Oikeasti huulet olivat siis tasaisemmat ja hieman punaisemmat kuin kuvassa. Sävy on enemmän mansikan kuin vadelman punainen ja kiillossa on ihania, pieniä, kultaisia kimalluksia. Kiilto on eiliseen tapaan Flormarin, tällä kertaa vain Supershine Miracle Colors -sarjaa, sävy on M06. Pohjalla lisää peittävyyttä antamassa oli taas Shiron Intertubea, sävynä nyt syvänpunainen Three Wolf Moon, tosin hyvin kevyesti levitettynä. Intertubesit ovat mielestäni tavallisia punia parempia kiiltojen alle, sillä niiden pysyvyys on paljon parempi.

Silmämeikissä oli myös kuvausongelmaa. Luomella on Femme Fatalen Moonglow'ta, ja värin kultainen hohde ja pinkki shimmeri tuntuvat olevan minulle mahdottomia kuvattavavia. Uskokaa kuitenkin kun sanon, että värissä on sellaiset :) Ulkonurkassa ja luomivaossa on Inglotin harmaa Pearl 451, kulmaluulla on vain ihonsävyinen Inglotin Matte 355. Moonglow on paras vaalea sävy, johon olen törmännyt pitkään aikaan. Tekisi melkein mieli käyttää sitä joka päivä!


Sunnuntai onkin viimeinen haastepäivä, joten viimeisen huulimeikkipostauksen näette huomenna. Yritän keksiä vielä jotain vähän erilaista viimeiseksi päiväksi, mikäli en ole aamulla meikatessa ihan poikki lauantain juhlimisesta ;)


 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Shiro Cosmetics, Inglot, Flormar ja Femme Fatale Cosmetics eivät testaa eläimillä!

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Huulimeikkihaaste: Päivä 5

Perjantaina huulille päätyi todella voimakas, vadelmainen sävy ja silmämeikin jätin neutraaliksi. Tapasin muutaman ystäväni ja aikataulu ei ollut meikatessa tiedossa, joten halusin meikin joka kestäisi hyvin vaikka aamusta iltaan.





Huulet näyttävät jälleen hieman läpikuultavilta kuvassa, vaikka oikeasti meikki oli täysin peittävä. Värikin oli luonnossa vielä kuvaa voimakkaampi. Tämäkin oli mielestäni oikein kaunis ja kesäinen huulimeikki. Käytin pohjalla Shiro Cosmeticsin Yo Dawg intertubea, jotta kiillolla olisi vähän pohjaväriä ja meikki olisi kestävämpi. Kiiltona oli uusi hankintani Flormarin Pretty -kiilto sävyssä P811. Kiilto on kimaltava ja vadelmanpunainen, eli tietenkin aivan ihana :) Kiillosta myöhemmin lisää.

Silmämeikistä halusin neutraalin, mutta en tietenkään tylsää. Jokin aika sitten käytettynä ostamani Urban Decayn Book of Shadows Vol. II -paletti on ollut ahkerassa käytössäni ja nytkin se oli sopivasti käden ulottuvilla ja tein koko silmämeikin sillä. Lähtökohdaksi meikille otin taupen Mushroomin, jota laitoin luomivakoon ja ulkonurkkaan. Kaveriksi liikkuvalle luomelle valitsin YDK:n ja ulkonurkkaa syvensin vielä tummanruskealla Twice Bakedilla. Kulmaluulla samasta paletista jälleen Sellout ja rajaus Perversionilla.  BOS II on kyllä aika täydellinen paletti sävyiltään minulle, siinä ei ole yhtäkään väriä, jota en käyttäisi. Harmi ettei noita vanhoja paletteja saa enää oikein mistään.


Huomenna minulla on tiedossa jälleen töitä ja illalla pitäisi juhlia siskon synttäreitäkin. Huomisen meikistä pitäisi siis saada taiottua niin töihin kuin biletykseen sopiva!


 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Flormar ja Shiro Cosmetics eivät testaa eläimillä. Urban Decay on siirtymässä/siirtynyt eläimillä testaavan L'oréalin omistukseen!

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Heräteostosrakkautta

Menin lauantaina Anttilaan ostamaan uutta deodoranttia, kun  huomasin että sinne oli tullut pieni Flormarin ständi. Tällä hetkellä tarjolla ei ollut kuin ripsivärejä, huulikiiltoja ja aurinkopuutereita. Huulikiiltojen värivalikoima oli aika hyvä ja swatchailin niistä useimmat kädelleni. Ostin lopulta kaksi Supershine Lip Gloss -kiiltoa, sillä hinta ei ollut kuin 4e kappale. Kädellä kiillot näyttivät pigmenttisiltä, mutta pelkäsin että väristä ei päädy paljoa huulille. Olin kuitenkin väärässä ja kotona kokeillessani kiiltoja huulille, totesin niiden olevan pigmenttisiä ja koostumukseltaan muutenkin todella ihania!




Ostin punaisen kimalteettoman sävyn (nro 111) käytettäväksi huulipunan päällä, mutta se kyllä antaa yksinäänkin kauniin punan huulille. Kullan sävyisen värin (nro 106) ostin, koska minulla ei ollut yhtään varsinaisesti kullan sävyistä kiiltoa ja ajattelin, että sellainen olisi kesäksi kiva. Kultainen sävy onkin kaunis ja siinä on juuri sopivasti pigmenttiä, tai no lähinnä kimalletta, ollakseen sopiva ihan jokapäiväiseen käyttöön. Tuoksu on molemmissa kiilloissa makea, mutta ainakin omaan nenääni erilaisen molemmissa. Punaisessa kiillossa on mielestäni marjainen, makea tuoksu, kun taas kultainen kiilto tuoksuu ehkä toffeelle. Ihan miellyttävä tuoksut, joita ei huomaa kiiltojen ollessa huulilla. Mitään makua en näistä maistanut.





Lyhyesti sanottuna ihastuin näihin kiiltoihin heti. Kiillot ovat hieman tahmaisia ja pysyvät huulilla hyvin, mutta eivät kuitenkaan liimaa huulia yhteen :) Aion kyllä hankkia useammankin Flormarin kiillon, valikoimassa oli pari väriä, jotka on pakko saada, mutta ne olivat tällä hetkellä jo loppuneet Oulun Anttilasta, joten pystyin vain ihastelemaan testereitä. Tarkistin Flormarin brittiläisiltä nettisivuilta ja yritys ei käytä eläinkokeita!

 
Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. Tietääkseni Flormar ei testaa eläimillä!