Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Paras ja helpoin leipä

Leipä on yksi parhaista asioista maailmassa, jos minulta kysytään. Juhannusaattoni alkoi tuoreen leivän paistolla. Leivästä tuli varmaan onnistunein leipäni ikinä, joten haluan jakaa ohjeen täällä. Tämä leipä vaatii aikaa, mutta lähinnä kohotuksen ja paiston osalta. Aktiivinen aika leipomisessa on hyvin lyhyt. Aineita tähän superhelppoon leipään tarvitsee vain neljä ja lisäksi taloudesta tulee löytyä jonkinlainen uuninkestävä, kannellinen pata.

Vaivaamaton pataleipä taisi olla aikamoinen trendi muutama vuosi sitten, mutta minä olen tyypilliseen tapaani myöhässä trendeistä. Itseasiassa olen halunnut leipoa tätä leipää jo kauan, mutta minulla ei ollut uunipataa. Tämä asia korjaantui keväällä, kun rakas ystäväni lahjoitti minulle hänen taloudessaan ylimääräisen Kermansaven padan. Pata pääsi ensimmäiseen käyttööni leivän paistossa.





Käytin leipääni suolaa & hunajaa -blogin ohjetta. Tyypilliseen tapaani tein kuitenkin pieniä muutoksia. Alla minun käyttämäni ainekset ja menetelmät, alkuperäiseen ohjeeseen pääset edellä olevasta linkistä.


Vaivaamaton pataleipä:

4 dl vettä (kädenlämpöisenä)
7 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
herneen kokoinen nokare tuorehiivaa


Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää kaikki jauhot sekä suola ja sekoita tasaiseksi. Taikinaa ei tarvitse vaivata, riittää, että ainekset ovat tasaisesti sekoitettu. Taikinan kuuluu olla löysää ja tahmeaa, mutta ei vetistä.

Jätä taikina kohoamaan kelmun ja liinan alle 12 - 16 tunniksi huoneenlämmössä. Taikina siis kannattaa tehdä edellisenä iltana ja leipoa seuraavan päivän aikana. Itselläni taikina ehti kohota vajaat 13 tuntia. Taikina oli kohonnut ja täynnä kuplia ja siinä tuoksui selvästi hapan haju.

Kohotuksen jälkeen kumoa taikina hyvin jauhotetulle alustalle. Jauhojen avulla painele taikina levyksi ja taittele sitten reunoilta keskelle suunnilleen palloa muistuttavaksi. Laita taikinamöykky öljyttyyn kulhoon ja kohota vielä reilu tunti liinan alla.

Taikinan kohotessa toistamiseen, laita uuninkestävä pata kylmään uuniin ja lämmitä uuni 230 asteeseen. Anna padan olla uunissa vielä noin 20 minuuttia sen jälkeen kun uuni on valmis. Padan tulee olla todella kuuma, jotta leipä ei tartu siihen.

Kaada taikina kulhosta suoraan pataan, sulje kansi ja paista leipää kansi päällä 30 minuuttia. Ota kansi pois ja paista leipää vielä 10 - 15 minuuttia, kunnes leipä on kypsä. Kypsän leivän tunnistaa, kun pohjaa koputtaessa ääni on ontto. Itselläni noin 13 minuuttia tuntui olevan täydellinen aika paistaa leipää ilman kantta. Jäähdytä leipä ritilän päällä.





Leivästä pitäisi tulla täydellisesti kauttaaltaan paistettu ja sisältä ilmava ja pehmeä. Leipään tulee myös ihana rapea ja vähän sitkeä kuori. Tämä leipä ei oikestaan kaipaa päälle kuin voita tai margariinia oman maun mukaan.

Leipäohjetta voi halutessaan muokata eri jauhoilla ja vaikkapa siemenillä. Itse halusin ensin kokeilla ihan tavallista vehnäleipää, mutta jatkossa teen varmaan kokeita eri jauhoilla. Tämä on niin helppo ja varma leipä, että tulen tekemään tätä jatkossa varmasti usein. Ihan täydellinen ohje viikonlopuksi, mutta onnistuu tämä arkenakin, kun aikatauluttaa hyvin. Aktiivinen tekoaika jää todella lyhyeksi, koska taikinaa ei vaivata missään vaiheessa.


Padassa muotoutui kauniin pyöreä leipä. Pinnalle jäi taitosjäljet, kun leivän painelee levyksi ja taittelee pyöreähköksi nyytiksi.


Kenellä padassa paistettava, vaivaamaton leipä on tuttu?

perjantai 29. marraskuuta 2013

Off topic: Banaanimuffinsit

Olen pari kertaa ennenkin postannut leipomuksistani, ja koska kukaan ei ole vielä uskaltanut valittaa näistä postauksista, niin teen niitä varmaan silloin tällöin jatkossakin :D Leipominen on minulle todella rentouttavaa ja vakioreseptien lisäksi haluan aina kokeilla uuttakin. Minulla on myös tapana soveltaa reseptejä ja tehdä omiani. 
Tämänkertainen banaanimuffinssien ohje on omani ja muffinsit maistuivat mielestäni hyvältä ja koostumuskin oli mehevä. Ulkonäkö nyt on perusmuffinsin, mutta näitähän voi kuorruttaa ja koristella, jos niin haluaa.

Ohje on erittäin helppo ja nopea, tässä ei voi paljon mennä pieleen. Itse paistoin nämä silikonivuoissa ja ohjeesta tulee n. 12 keskikokoista muffinsia. Kannattaa hyödyntää jo vähän tummemmiksi ehtineet banaanit!





Banaanimuffinsit:


3,5dl vehnäjauhoja

1,5dl sokeria

2tl vaniljasokeria

2tl leivinjauhetta

2 banaania

1 kananmuna (isohko)

150g margariinia

n. 0,5dl maitoa


Sekoita vehnäjauhot, sokeri, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Muussaa banaanit haarukalla. Lisää kananmuna ja banaanimössö kuiviin aineksiin ja sekoita. Seuraavaksi lisää taikinaan sulatettu margariini, sekoita ja lisää vielä viimeiseksi loraus maitoa. Halutessaan taikinaa voi vielä maustaa vaikkapa kanelilla.

Paista 200°C n. 15 minuutin ajan, kunnes muffinsit ovat saaneet vähän väriä.


Huomenna vietän pikkujouluja ystävieni kanssa ja sinne vien tarjolle omena-mantelimuffinseja. Nekin tein omalla ohjeella ja saattaa olla, että sekin nähdään vielä joskus täällä :)


Briefly in English: I made banana muffins! I used my own recipe and I like how they turned out. I really like baking and I think it's very relaxing.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Off topic: Macarons

Kirjoitellaanpa välillä vähän muustakin kuin kosmetiikasta. Tykkään leipoa vähän kaikenlaista ja välillä leivon viikottain jotain, kun taas joskus tulee pitempiä taukoja. Viime aikoina olen leiponut enimmäkseen leipää, mutta Koko Suomi leipoo -ohjelman innoittamana päätin tehdä macaroneja. Olen tehnyt niitä kerran aiemminkin, pari vuotta sitten, mutta silloin tulos ei ollut läheskään näin hyvä. Jos haluaa tehdä macaroneja, niin suosittelen oikeasti lukaisemaan muutaman ohjeen läpi ja vaikka katsomaan pari ohjevideota YouTubesta, eikä vain tarttumaan ensimmäiseen ohjeeseen. 




Macaronit ovat makeita ja hyviä, mutta eivät rehellisesti sanottuna minun suosikkileivonnaisiani. Näiden kiehtovuus perustuu enemmänkin niiden maineeseen vaikeina leivonnaisina ja mahdollisuuteen varioida reseptiä ja täytteitä loputtomiin. Kun tutustuu macaronien tekoon huolella, niin nämä eivät mielestäni ole lopulta kovin vaikeita, lisäksi näitä on oikeasti hauska tehdä. Macaroneista saa myös helposti kauniita, kunhan vain massa on onnistunut.

Itse tein nyt ihan maustamattomia ja värjäämättömiä perus -macaroneja. Linkkaan tähän ohjeen, jota seurailin valmistusvaiheiden osalta, ja alla on aineksien mittasuhteet, joita käytin. Seurasin siis Mansikkamäen ohjetta, mutta aineksien määrää hieman muutin. Onneksi muuten minulla ei ole leivontablogia, sillä olisin macaronieni kanssa ihan auttamattomasti myöhässä trendistä :)

Käyttämäni aineet:

100g kananmunan valkuaisia
100g mantelijauhetta (ostin Punnitse & Säästä -liikkeestä irtotavaraa luomulaatuisena)
200g tomusokeria
4 rkl hienoa sokeria

Paistoin macaroneja n. 140 - 150 asteessa n. 12 - 13 minuuttia.


Mansikkamäen Eben ohjeita noudattamalla ja yllä olevilla mittasuhteilla tuli oikein onnistuneita macaroneja. Tärkeitä pointteja näiden tekoon on mielestäni Eben ohjeessa kuvattu valkuaisten vanhettaminen. Minulla valkuaiset olivat huoneenlämmössä ilman kantta vajaan vuorokauden. Toinen tärkeä asia on vaahdottaa valkuaiset sopivasti, ei liian kovaksi. Kolmas tärkeä juttu on käyttää mahdollisimman hienojakoista mantelijauhetta ja siivilöidä se. Massan sekoittaminen sopivan juoksevaksi on myös avaintekijä onnistumiseen, kuin myös se, että antaa macaronien kuivahtaa tarpeeksi ennen paistamista. Paistetut ja jäähtyneet macaronit kannattaa täyttää ja pistää jääkaappiin odottamaan syömistä edeltävänä päivänä. Itse ainakin tykkään, että macaronit saavat vähän pehmentyä, eikä kuori ole ihan rouskuvan rapea.




Täytteitä macaroneihin voi keksiä loputtomiin. Itse tein tällä kertaa "nougatmössöä". Eli yksinkertaisesti kuumensin desin kuohukermaa sen verran kuumaksi, että sain siihen sulamaan yhden paloitellun Maraboun Dubbel Nougat -patukan. Annoin seoksen jäähtyä kunnolla kylmäksi jääkaapissa ja vispasin sen ihan käsipelillä paksuksi täytteeksi. Jaksoin jopa pursottaa täytteen macaron -pohjille ja siihen kävi hyvin ihan pakastepussi, jonka kulmaan leikkasin pienen reiän. Sekä itse macaronit että täyte on mielestäni helpointa, siisteintä ja nopeinta pursottaa lusikoimisen sijaan. Macaronit maistuivat hyvältä ja aion tehdä näitä lisää pian! 

Ketkä ovat tehneet macaroneja ja ovatko ne onnistuneet?

Briefly in English: I made some macarons! I was really happy with how they turned out. I've tried making them once before and they turned out nowhere nearly as good as these. These are just plain macarons, no extra flavours or colours. I filled them with nougat ganache. If you want to make macarons i suggest you to read a few different recipes and watch a couple of YouTube tutorials. They are not that hard to make if you know a few tricks!