Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Liebster

Riikkaamalia nakkasi minua haasteella jo kesällä, ja koska haasteita ei ole viime aikoina tullut juuri tehtyä, niin tartuin siihen nyt! Olen tehnyt vastaavan, ellei peräti saman, jo aiemminkin, mutta ei kai se mitään haittaa :).
Tässä haasteessa on tavoitteena tuoda esiin uusia "pienempiä" blogeja. Tehtävänä on vastata haasteen esittäjän 11 kysymykseen, ja sen jälkeen keksiä omat 11 kysymystä ja haastaa 11 bloggaajaa. 
En laiskuuttani haasta itse ketään, mutta tein kyllä kysymykset, joten kuka tahansa saa halutessaan napata tästä haasteen omaan blogiinsa. Lisäksi haastan tämän postauksen lukijat vastaamaan kommenteissa edes yhteen esittämääni kysymykseen!

Kuvituksena syksyisiä otoksia.


*This post is only in Finnish!*




Riikan kysymykset:

1. Mitä kuuluu, kuinka on kesä mennyt?:)
Eipä oikein mitään ihmeempiä. Kesä meni jotenkin ihan ohi, kun ei se tänne Ouluun juuri tuntunut saapuvankaan. Nopeasti aika meni, vaikka ei juuri tehnyt mitään. Syksy onkin ollut huomattavasti kesää kiireisempi.



2. Mikä olet ammatiltasi tai mitä opiskelet?:)
Ammattini on ollut koko blogiuran salaisuus ja pysyköön sellaisena. Kerrotaan kuitenkin sen verran, että humanistisen alan koulutuksen olen saanut eli filosofian maisterin paperit löytyy.



3. Maaseutu vs Kaupunki
Kaupunki. En osaa kuvitella asuvani maaseudulla, vaikka eihän sitä koskaan tiedä minne farmille sitä vielä päätyy :D.



Syys-Nero


4. Mitä kosmetiikka tuotetta ilman et voisi elää?
Tämä on oikeasti todella paha kysymys. Jätän hygieniatuotteet tämän ulkopuolelle, koska niitä nyt kaikki tarvitsee. Tietenkin kaikenlaista ihonhoitotuotetta ja huulirasvaa tarvii aina, mutta meikkipuolelta sanoisin ehkä sen perinteisen ripsivärin. Tosiasiassa, jos saisin käyttää vain yhtä meikkituotetta, olisi kyllä aivan sama olla täysin ilman meikkiä :D.



5. Mikä tekee bloggaajasta hyvän?
Se, että bloggaaja on aidosti kiinnostunut ja innostunut aiheistaan. Se on ehkä tärkeintä. Minulle on myös tärkeää, että blogin tekstit on hyvin kirjoitettu. En ala nillittää pienistä kirjoitus- tai kielioppivirheistä, mutta jos tekstistä puuttuu kaikki välimerkit, ja normaalien sanojen kirjoitusasukin on hukassa, niin blogi jää kyllä minulta lukematta. 



6. Milloin perustit blogisi?
24.1.2012. On kyllä ihan hullua, että olen blogannut jo reilusti yli 3 vuotta! Aika on kyllä lentänyt. Toivottavasti jaksan jatkaa vielä pitkään. Tämä vuosi on ollut ihan liian hiljainen blogissa, mutta lopettaminen ei ole käynyt silti mielessäkään, ja ainakin itsestäni tuntuu, että olen taas pikkuhiljaa ollut vähän aktiivisempi.



7. Oletko tehnyt tai ajatellut tekeväsi videoita?
Juuri hiljattain julkaisin ensimmäisen pienen videoni. Swatcheja meikkituotteista voisin kuvata jatkossakin videomuodossa. Videoita, joissa itse esiintyisin tuskin tulen tekemään. 



Syksyistä murkinaa.



8. Mainitse jokin lempiblogeistasi.
Lukulistaltani löytyy reilusti yli 100 blogia, joten yhden suosikin sanominen on oikeasti aika hankalaa. Sanon siis muutaman: Keyword: Love, Eyeshadow and Flame, Mustaa Kajalia, Lazy Dynamite, Dixi, The Diary of a Shopaholic...Ja nämä on tosiaan vaan ihan muutama, jotka nyt sattuivat mieleen. Hyviä blogeja on niin paljon!



9. Urban Decay vs MAC
Ei kumpikaan :D. Urban Decay kuului ennen suosikkimerkkeihini, mutta se valitettavasti myytiin L'oréalille, ja sen jälkeen en ole UD:tä ostanut. Vanhat tuotteeni toki pidin ja käytän niitä. MACia en ole koskaan kokeillutkaan, ja niin kauan kun merkki ei ole eläinkokeeton, niin en tule kokeilemaankaan!



10. Kuinka paljon käytät aikaa laittautumiseen arkiaamuisin?
Paljon. Tai no, varsinaiseen laittautumiseen ei välttämättä mene niinkään kauaa, mutta olen ihan toivottoman hidas saamaan itseäni liikenteeseen. Jos pesen aamulla hiukset, niin mielellään varaan n. 2,5-3 tuntia kaikkiin aamupuuhiin (sisältää koneella notkumisen, aamupalan, laittautumisen ja kissan ruokinnat yms.). Jos ei taas tarvi pestä hiuksia, niin mielellään varaan pari tuntia. Toki pystyn nopeamminkin pääsemään liikenteeseen ja tekemään esim. pikameikin 20 minuutissa, mutta mieluiten varaan aikaa reilusti ja käyn hitaalla :D.



11. Entäs juhliin?
Juhliin varaan mielelläni myös sen kolmisen tuntia. Minulla arkimeikki ei välttämättä ole yhtään nopeampi kuin juhlameikki, sillä ajan tarve riippuu ihan siitä, huvittaako minua meikata oikein pitkän kaavan mukaan vai ei. Varsinaisia kampauksia en harrasta arkena enkä juhlaan, joten sekään ei tee eroa ajankäyttöön.



Aavemainen Oulu syksyllä.


Minun kysymykseni:

1. Millä historian aikakaudella haluaisit elää?
2. Ärsyttävin "kesähitti"?
3. Mikä on sinun "guilty pleasure" biisi (eli kappale, jota rakastat, mutta vähän häpeilet)?
4. Luetko muita kuin kosmetiikkablogeja/katsotko muun genren YouTube videoita kuin kosmetiikan?
5. Mikä on paras saamasi elämänohje?
6. Kuinka montaa kieltä/mitä kieliä puhut?
7. Miltä nyt tuntuu?
8. Bravuurisi keittiössä?
9. Kerro jokin outo tapasi?
10. Mitä teet sähkökatkon aikana, kun et pääse nettiin (kännykästä/tabletistakin on akku loppunut)?
11. Mitä täytteitä tilaat pizzaasi pizzeriassa?

Nyt vastailemaan kysymyksiini kommenteissa!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

24 jouluista kysymystä

Tämän kyselyn näin Keyword: Love ja Kahvia ja kosmetiikkaa -blogeissa ja päätin vastata itsekin. Myös Pieni nutturapää ehti julkaista omat vastauksensa minun vielä miettiessä omiani.
Pidän joulusta, mutta tänä vuonna on ollut vähän joulumieli kateissa, mutta ehkä jouluiset postaukset täällä blogissa tuovat vähän nostetta  joulun odotukseen. Ja onhan se mukava tehdä vähän vähemmän kulutuskeskeisiäkin postauksia näin joulun aikaan, että muistuu ne tärkeämmätkin asiat mieleen. Kuvituksena Neron parhaat ilmeet, kun mitään jouluista ei nyt löytynyt.

*This post is only in Finnish*

1. Parasta joulussa? Yleinen tunnelma, oleskelu ja herkuttelu.

2. Joulumusiikkisi? En itse juurikaan kuuntele joulumusiikkia, mutta äiti on monesti kuunnellut Vesa-Matti Loirin joululevyä jouluna ja se on ehkä itselle se tutuin ja eniten jouluun kuuluva musiikki.

3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia? En juuri katsele. Lapsuudesta muistuu mieleen Yksin Kotona -leffat ja Joulupuu on kärvennetty. Ja muistelen, että legendaarinen Willow esitettiin ennen monesti jouluna ja se tuli aina siskon kanssa katsottua. Enemmän jouluun kuuluu minulle nykyään Lumiukko ja Samu-Sirkan joulutervehdys :D

4. Jouluherkkusi? Suklaa! Suolaisista jouluruoista porkkanalaatikko ja hernetuuvinki. Hernetuuvinki on Pohjois-Pohjanmaalainen perinneruoka, jota meillä on aina jouluna äitin itse tekemänä. En tiedä ketään muuta perhettä keillä sitä olisi, ja kukaan kavereistanikaan ei ole ikinä siitä kuullut muualta kuin minulta :O. Onkohan kellekään lukijalle tuttu ruoka?

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla? Yllämainittuja porkkanalaatikkoa ja hernetuuvinkia sekä isäni leipomaa leipää. Meillä on myös aina punajuuri-, peruna- ja italiansalaattia, josta itse syön punajuurta ja perunaa, varsinkin punajuurta. En juuri syö jouluruokia ja kasvissyöjänä kinkkukin jää välistä, niin teen itselleni aina jotain ei-jouluista, mutta hyvää ruokaa jouluksi (tänä vuonna varmaan lasagnea).




6. Koska joulukoristeet pääsee kotiasi koristamaan? Omaa asuntoa en koristele. Lapsuudenkodissa varmaan kyntteliköt laitetaan ikkunoihin joskus joulukuun alussa ja joulukuusi laitetaan esille ja koristellaan sitten aattona ja muutama muukin koriste yleensä kaivetaan silloin esiin. Isäni yleensä laittaa aattona myös ulos lyhtyjä tai ulkotulet.

7. Joulu kotona vai jossain muualla? Lapsuudenkodissani vietän. Joskus lapsena ollaan oltu mummolassa ja kerran teini-iässä ollessani olimme isoveljeni luona aattona, mutta kyllä se oma lapsuudenkoti on minulle se ainoa oikea paikka viettää joulua. Tosin nykyisin olen siellä vain aaton, koska en mielellään jätä Neroa yksin pitkäksi aikaa.

8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut vai molempia? Yleensä ostetut. Joskus olen leiponut suklaakakkuja lahjaksi kaverien perheille ja opettajille.

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan? Itse asun kerrostalossa, joten en. Isä tosiaan laittaa tulia ulos jouluna, mutta mitään jouluvaloja meillä kotonakaan ei ole juuri harrastettu.

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla? Oman perheen kesken. Eli meillä on yleensä minun lisäksi isä, äiti, siskoni lapsineen ja heidän isänsä. Tänä vuonna isoveljenikin saattaa olla paikalla, mutta varmaa se ei vielä ole. Muutama naapuri pistäytyy yleensä jossain vaiheessa tuomaan jonkun joulutervehdyksen, mutta pääasiassa ihan perheen kesken ollaan. 

11. Onko sinulla joku joululahjatoive? Rikasta miestä taisin jo aiemmin täällä blogissa toivoa :D Ei varsinaisesti ole toiveita. Tai ehkä se voisi olla toive, että isoveljeni tulisi meille kotiin jouluksi, koska ei olla aattoa oltu samassa paikassa vuosiin.

12. Paras saamasi joululahja? Paljon ihania lahjoja on tullut saatua ja ei oikein mikään yksittäinen nouse yli muiden. Lapsuudesta mieleen ovat kuitenkin jääneet oma pulkka, alempana mainittu potkuri, Pieni Merenneito -video, ensimmäiset omat Sony Walkmanit ja teini-iässä saatu oma tv.

13. Kamalin saamasi joululahja? Ei tule kamalia lahjoja mieleen...ellei lasketa sitä kun kerran sain enoltani lahjaksi kilon suklaakonvehteja ja niitä tuli syötyä niin paljon, että jouluyönä ei ollut enää kovin hyvä olo :D

14. Kuvaile unelmien joulusi? Joku todella rauhallinen joulu. Ei mitään kitinöitä eikä tappeluja kenenkään toimesta (viittaan lähinnä siskon lapsiin ;D).

15. Mikä on ärsyttävin joululaulu? Nimeltä en osaa mitään sanoa, mutta jotkut tuoreempaa tuotantoa olevat suomalaiset iskelmä-joululaulut on kyllä kamalaa kuunneltavaa (kuulin vasta jonkun kamalan autoradiosta, kun olin isäni kyydissä).

16. Oletko tehnyt jo jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä? Lahjat on ostettu ja paketoitu. Ostin lahjat hyvissä ajoin, koska en halua mitään paniikkia ja stressiä viime tipassa. Jouluvalmisteluja minulla ei muuten hirveästi olekaan. Tosin kakku pitää vielä leipoa joulun jälkiruoaksi.




17. Paras joulujuoma? Jouluaterialla juomana pitää olla punaviiniä ja kokista. Ihan omissa laseissaan kuitenkin, ei sekoitettuna :) Illalla sitten glögiä.

18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan? Ihan ehdottomasti oikea kuusi. Meillä ei ole koskaan ollut tekokuusta ja en sellaista ikinä haluakaan. Pitää saada se kuusen tuoksu. Olemme niin kauan kuin muistan saaneet aina joulukuusen lahjaksi entisiltä naapureiltamme, kuusi ilmestyy pihallemme aina hyvissä ajoin ennen joulua :)

19. Käykö teillä joulupukki? Viime vuosina on käynyt siskon lasten takia. Tänä vuonna ilmeisesti pukki ei ehdi kuin jättämään lahjat ovelle ;) Toinen siskon lapsista ei enää usko pukkiin ja toinen saa tyytyä selityksiin.

20. Paras joulumuisto lapsuudestasi? Mieleen tulee, kun saimme yhtenä jouluna siskoni kanssa molemmat lahjaksi omat, punaiset potkurit. Niillä sitten viiletettiin yöpuvut päällä pitkin tietä aattona, kun piti tietenkin päästä heti testaamaan.

21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa? Vähän on vaihdellut, yleensä kyllä laitan jotain suht normaalia, rentoa vaatetta ja meikkaan vähän. Joskus on tullut oltua yöpuvussakin.

22. Peruna, -porkkana, -bataatti vai lanttulaatikko? Porkkana ehdottomasti. Lantusta en tykkää ja muita vaihtoehtoja meillä ei ikinä ole harrastettu.

23. Paras joulusuklaa? Kaikki :D Paradis -rasia on kuulunut moneen jouluun, niin ehkä pitää sanoa se. Myös Pandan juhlapöydän konvehdit on hyviä ja lapsuudesta muistuu mieleen Budapest -suklaat, joita piti varastella äidiltä.

24. Joulutortut vai piparit? Kumpiakin tulee syötyä, jos tarjolla on, mutta kumpikaan ei ole mitään suurinta herkkuani. Keskityn enemmän niihin suklaisiin jouluna. Piparitkin ovat edelleen minusta parhaita taikinana. Mummoni tekee aina itse piparitaikinan ja lähettää sitten pipareita isäni mukana jouluksi meille kotiin ja tänä vuonnakaan en ole kuin mummon tekemiä pipareita syönyt.


Sellaista kuuluu minun jouluun. Onko muilla samanlaisia perinteitä tai tapoja joulun viettoon?

tiistai 17. syyskuuta 2013

Haaste: Kauneuden kuolemansynnit

Sain Miss Aria -blogin Tarulta haasteen, jossa kerrotaan omat kauneuden kuolemansynnit. Kiitokset haasteesta! Kuvituksena muutama teaser -kuva blogiin tulossa olevista asioista.

1. Ylpeys
Mikä kauneustuote saa sinut tuntemaan itsesi erityisen kauniiksi ja itsevarmaksi? 
-Varmaan se ihan klassinen punainen huulipuna toimii parhaiten, mutta muukin kirkas/vahva huulimeikki käy tähän :)

2. Kateus
Mitä ulkoista piirrettä, jota itse et omaa kadehtit kaikkein eniten?
-Näitä nyt riittäsi, mutta sanotaan nyt kauniit ja sopivan runsaat kulmakarvat. Inhoan harvojen ja ohuiden kulmieni meikkaamista!




3. Viha
Mitä kauneustuotetta vihaat?
-Ripsentaivuttimet tuli ekana mieleen. Onnistun ihan liian usein kiskomaan ripsiä tai litistämään ihoa taivuttimien väliin. Ja minun pitäisi kyllä hankkia paremmat taivuttimet, koska nykyisillä joutuu tekemään ihan liikaa töitä taivutukset saadakseen.

4. Laiskuus
Minkä tuotteen/kauneusrutiinin jätät useimmiten käyttämättä/tekemättä laiskuuden takia?
-Vartalon kuorinnan. Jostain syystä se vaan aina unohtuu (eli siis ei vain jaksa...), vaikka suihkusta löytyisi kuorintahanskat, joita olisi helppo ja nopea käyttää.





5. Ahneus
Mikä on kallein kauneustuote jonka omistat, entä  halvin?
-Kalleimpia ovat Nina Riccin hajuvesi ja jotkin luomiväripaletit (esim. UD:n Smoked ja Too Facedin Boudoir Eyes). En osta selektiivistä kosmetiikkaa, niin yksittäiset tuotteet ei ole ihan järjettömän hintaisia. Halvimpia on luomivärinäytteet eri indiefirmoilta.

6. Ylensyönti
Onko sinulla useampi kappale jotain tiettyä kauneustuotetta ja jos on niin mitä?
-No, pahimpia ylensyönninkohteita on ehdottomasti luomivärit ja eri huulituotteet. Täsmälleen samoja tuotteita (esim. sama luomivärisävy) ei minulla kuitenkaan juurikaan ole muuten kuin luomivärinäytteissä ja parissa luomivärissä, joita olen ostanut minikoon/näytteen lisäksi täysikokoisen varastoon.




7. Himo
Jos sinulla olisi rahaa ostaa mikä kauneustuote tahansa, minkä ostaisit? 
-Airbrush -systeemi olisi kiva ja olen oikeastikin harkinnut jossain välissä sellaisen hankkimista. Ihan meikkipohjan tekemiseen käyttäisin, muita meikkejä sillä tuskin osaisin taiteilla. Toinen vaihtoehto olisi joku karvanpoistolaite!

Tällä kertaa en haasta ketään, mutta haasteita mielellään tekevät ovat vapaita nappaamaan tämän ja laittamaan eteenpäin!

p.s. Lukijamäärä sivupalkissa on pyörähtämässä kolminumeroiseksi, mikä tarkoittaa tietenkin, että tulossa on arvonta lukijoilleni! Palkinto on vielä harkinnan alla ja hankkimatta, mutta eiköhän tässä lähitulevaisuudessa jotain keksitä ;)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

5 Kysymystä -haaste

Sain Pretty Ecoistic -blogin Riinalta vähän aikaa sitten haasteen, ja päätin nyt kirjoitella vastaukseni, kun ei ole ollut oikein aikaa tehdä mitään muuta postausta. Viime viikolla aika meni paperiasioiden hoitoon ja loppuviikosta ja viikonloppuna piti ensin järjestellä juhlia ja sitten viettää juhlat :) Ensi viikonloppuna olen reissussa enkä postailemassa, mutta yritän saada edes jonkun postauksen vielä aikaan ennen viikonloppua ja yritän myös ehtiä arpomaan ja postaamaan arvonnan voittajan. Arvonta päättyy tosiaan torstaina, joten vielä muutama päivä ehtiä mukaan!

Mutta palataanpa siihen haasteeseen. Tarkoituksena on vastata haastajan viiteen kysymykseen ja keksiä sitten omat viisi kysymystä ja tietenkin tämän jälkeen pistää haaste kiertoon. 

Riinan kysymykset:

1. Mitä hauskaa aiot tehdä tänä kesänä?
No ainakin ensi viikonloppuna reissata Helsinkiin tapaamaan muita bloggaajia ja eiköhän tuota ehdi vähän ostoksillekin ennen paluujunaa :) Myös parin kaverin luona pitäisi käydä kesän aikana kyläilemässä.

2. Mikä oli ensimmäinen oma kosmetiikkatuotteesi (jos muistat)?
Täytyy myöntää, että ei mitään muistikuvaa. 

3. Millainen on tyypillinen arkimeikkisi?
Vaihtelee ihan hirveästi. Tykkään vaihdella meikin tyyliä ja varsinkin värejä paljon, tosin nykyisin on useammin tullut käytettyä neutraaleja sävyjä kuin ennen. Jos jotain tyypillistä pitäisi sanoa, niin yleensä useampaa luomiväriä käytössä ja kissarajaukset ja huulilla useimmiten joku kiilto.

4. Mistä tällä hetkellä käyttämästäsi kosmetiikkatuotteesta voisit luopua kokonaan - tai edes harkita sitä? ;)
Ehkä helpoin olisi luopua korostuspuuterista kasvoilla. En ole pitkään käyttänyt korostusta ja periaatteessa minulle riittäisi poskipuna kasvoja muotoilemaan.

5. Miksi olet aikanaan halunnut alkaa bloggaamaan?
Innostus heräsi tyypillisesti muita blogeja lukemalla. Siinä alkoi itsekin haluta kirjoittamaan ja minulla ei juuri ole mitään säännöllisiä harrastuksia, niin blogista sai sellaisenkin tai ainakin jokseenkin säännöllisen harrastuksen :)


Nero pääsi taas kuvitukseksi :)


Minun kysymykset:
1. Viihteelle lähtiessä, menetkö mielummin pubiin yhdelle vai klubille tanssimaan? Vai jääkö kenties koko lähtö?
2. Keräiletkö jotain? (kosmetiikkabloggaajien kohdalla jotain muuta kuin meikkejä!)
3. Kuljetko yleensä omalla autolla, bussilla, pyörällä vai kävellen?
4. Matkakohde, jota suosittelisit kysyjälle?
5. Ketä ihailet?

Haastan muutaman blogin, jotka ovat vähän uudempia lukulistallani. Enkä suutu, jos on jo tehnyt tämän eikä jaksa uudestaan tai ei muuten huvita tehdä :)

Eyeshadow and flame -blogin Ilunan
Juille's -blogin Juillen
DIXI -blogin Helenan
Cosmetic Land -blogin Cattin

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

4 x 11 haaste

Ripsarit poskilla -blogin Satu muisti minua haasteella. Kiitokset Satulle, onkin mukava kirjoitella tällainen pitkästä aikaa :) Perässä myös Catti Cosmetic Landistä nakkasi saman haasteen, joten kiitokset sinnekin! Yhdistin haasteet ja vastasin molempien kysymyksiin, mutta en alkanut muita osioita tuplaamaan. Kuvituksena muutama kuva Nerosta, että postaus ei jäisi ihan kuvattomaksi. Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.  
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!






 Random asioita minusta:

1. Valmistun Oulun yliopistosta 30.5. 2013! Viihdyin yliopistolla vähän turhankin pitkään ja oikeasti olikin jo aika päästä sieltä. Opiskele(i)n humanistisessa tiedekunnassa, mutta tarkemmin alaa en näin julkisesti paljasta.

2. Rakastan tuoretta vihreää parsaa. Rakastuminen tapahtui viime vuonna keväällä ja parsanippuja meni aika monta kevään ja kesän aikana. Tälle vuodelle on menossa vasta toinen nippu ja söinkin juuri äsken parsaa paistetun kananmunan ja pecorino -juuston kanssa. Oli hyvää! Syön parsaa vain keväisin/kesällä, koska silloin on parsakausi. Talvisinkin joskus näkee parsaa myynnissä, mutta silloin jätän sen kyllä rauhaan ja odotan kevään parsoja.

3. Minulla on aivan mieletön matkakuume. Olen ollut viimeksi Jyväskylää kauempana matkalla reilu kaksi vuotta sitten ja olisi jo aika päästä maailmalle. Tällä hetkellä haaveilen eniten New Yorkista, Lontoosta ja rakkaasta Roomasta. Olen siis ehdottomasti kaupunkilomailija ja aurinkorannat ei kiinnosta yhtään.

4. Haaveilen omasta yrityksestä. Omalla alallani ei ole juuri töitä tarjolla ja minusta olisi ihana olla vastuussa vain itselleni, joten oma yritys sopisi kuvioihini oikein hyvin. Yritys ei olisi oman alani töitä, sillä tällä alalla ei ole juuri mahdollisuuksia yksityisyrittäjälle.

5. Ärsyynnyn helposti ja usein pienistä asioista. Ärsytyksen aiheita myös riittää! Esimerkiksi kaupungilla edessä matelevat ihmiset (kun itsellä on kiire) ja pyörän pyörätelineen eteen, omalla jalustimellaan seisomaan jättävät ihmiset ärsyttävät suunnattomasti. Jälkimmäiset lähinnä siksi, että omasta pyörästäni jalustin on rikottu ja tarvitsen oikeasti sen telinepaikan pyörälle ja usein ne omalla jalustimella seisovat pyörät vielä vievät tilaa kahden telinepaikan edestä. Oulussa on ainakin liian vähän telineitä ja joskus saa hakemalla hakea paikkaa pyörällensä.

6. Katson liikaa TV:tä.

7. Mietin asioita liikaa ja stressaannun sitten niistä. 

8. En koe olevani kovinkaan luova ihminen. Jos minun pitää keksiä tarina tai piirtää jotain spontaanisti, en yleensä saa mitään mieleeni. Joskus sitten tulee jotain ihmeideoita päähän, mutta ei silloin kun ideaa johonkin tarvitsisi. Blogini nimikin on hätäisesti keksitty enkä ole siihen ollut missään vaiheessa tyytyväinen, mutta joku nimi oli pakko keksiä. Jos jaksaisin, niin vaihtaisin sen nyt ihan toiseksi. 

9. Keskittymiskykyni on usein suunnilleen kanan lennon kestoinen. Monesti en esimerkiksi saa katsottua yhtä TV -sarjan jaksoa yhteenmenoon Netflixistä, vaan välillä pitää käydä selailemassa Facebookkia tai tehdä jotain muuta tarpeetonta. 

10. Koen monesti kirjojen lukemisen jälkeen "kirjamasennusta". Eli tuntuu kamalalta, että joku hyvä kirja tai kirjasarja loppuu enkä tiedä, mitä sitten tekisin ja lukisin. Viimeksi kirjamasennus iski Nälkäpeli -sarjan viimeisen osan jälkeen. Onneksi kirjamasennus menee yleensä nopeasti ohi.

11. Huomasin juuri saaneeni jalkapyödilleni rusketusrajat.




Seuraavaksi Satun kysymykset ja vastaukseni niihin:

1. Kevät vai kesä?
    Kesä, vaikka en viihdykään kovin kuumassa säässä.
2. Mikä on elämässäsi tällä hetkellä hyvin?
    Opiskeluasiat alkaa tosiaan lopultakin olemaan hyvällä mallilla :)
3. Mihin matkustit viimeksi?
    Kotimaassa Jyväskylään ja ulkomaille Roomaan.
4. Suolainen vai makea?
    Makea.
5. Mikä on lempikukkasi?
    En yleisesti kauheasti välitä kukista, mutta orkideat on kauniita.
6. Milloin sanoit viimeksi tiukasti ''ei''?
    En muista :D Osaan kyllä tarvittaessa sanoa ei, mutta ei nyt tule mieleen mitään mistä on pitänyt tiukasti kieltäytyä.
7. Yksin vai yhdessä?
     Yhdessä, vaikka olenkin välillä aika erakko.
8. Mikä on unelma-ammattisi?
    Yrittäjä tällä hetkellä. Ala, jolta olen juuri valmistumassa on lapsuuteni haaveammatti, mutta sitä en edelleenkään kerro.
9. Mitä kotiaskaretta inhoat eniten?
    Kaikkia!? Ehkä pölyjen pyyhkiminen on ärsyttävintä.
10. Missä olet hyvä?
     Koulussa olen aina ollut hyvä, vaikka en mikään huippu kuitenkaan.
11. Läppäri vai pöytäkone?
     Läppäri. 


  Sitten kysymykset Cattilta ja minun vastaukset:

1. Millaiset ovat unelmahiuksesi?
    Pitkät, paksut ja tuuheat luonnonvaaleat. Aika pitkät ja paksut hiukseni ovatkin, mutta varsinkin sitä tuuheutta kaipaisin lisää ja muitakin ominaisuuksia. Värikin saisi olla vähän kirkkaampi ja kauniimpi luonnostaan.
2. Mitä kaipaat lapsuudestasi?
    Asioiden yksinkertaisuutta.
3. Lempielokuvasi?
    Liian monta, että yhtä osaisi sanoa, esim. Avain pakoon, Sormusten herrat, Kwai -joen silta...
4. Omistatko jonkun ns. erityistaidon? Minkä?
    En kyllä omista mitään erikoistaitoa.
5. Lempi alkoholijuoma? Jos et juo alkoholia, niin voit kertoa jonkun muun lempijuoman.
    Näitäkin on liikaa :D Tilanteesta riippuen Prosecco, kuiva siideri tai drinksuista Long Island ice tea.
6. Oletko taikauskoinen?
    Jonkin verran.
7. Mitä haluaisit, että huomenna tapahtuu?
    Sattuisi vain jotain oikein hauskaa ja piristävää.
8. Mitä teet hermostuneena? Esim. pureskeletkö kynsiä, siivoat, nypit huulta jne.
    Näpeltelen hiuksia tai rannekelloa/-korua, naputtelen kynää tai pomputan jalkaa...Kunhan nyt jotain voin tehdä, että ei tarvi vain paikallaan istua.
9. Mehujää vai tuutti?
    Näistä vaihtoehdoista tuutti.
10. Aku Ankka vai Mikki Hiiri?
    Aku Ankka.
11. Mitä haluaisit muuttaa ulkonäössäsi?
    Kropan yleisesti.
 
Kuva on epätarkka, mutta muuten kyllä oikein onnistunut ;)


Minun kysymykset:
1. Unelmalomakohteesi?
2. Housut, hame vai mekko?
3. Väri, joka kuvaa sinua?
4. Jos sinun pitäisi valmistaa kolmen ruokalajin illallinen, mitä ruokia tekisit?
5. Lempielokuvasi kuluvalta vuosikymmeneltä?
6. Oletko optimisti, pessimisti vai realisti?
7. Lempituoksusi? Voi olla hajuvesi tai jokin muu tuoksu.
8. Bändi, artisti tai elokuva, jota et voi sietää?
9. Jos et asuisi Suomessa, missä haluaisit asua?
10. Jos sinulla olisi mahdollisuus lähteä matkalle avaruuteen, lähtisitkö?
11. Kerro yksi haaveesi, joka on jo toteutunut elämässäsi?


En tällä kertaa haasta ketään, sillä tämä on nyt aika tehokkaasti pyörinyt lukemissani blogeissa. Tähän saa kuitenkin halutessaan tarttua, siksi nuo kysymyksetkin tein. Minusta näitä haasteita on mukava lukea, joten napatkaa tästä ja käykää vaikka kommentteihin kertomassa, että olette tämän tehnyt, niin käyn lukemassa postauksen!  


Huom! Blogger kiukutteli ja tekstien fontit ovat siksi vähän sekaisin.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Mitä muut edellä...päivän kosmetiikka

Kosmetiikkabloggaajien Facebook -ryhmässä syntyi jokin aika sitten ajatus kirjoittaa postaus päivän aikana käyttämästään kosmetiikkamäärästä ja tuotteista. Vastaavia postauksia on kirjoitettu aiemminkin, mutta idea heräteltiin uudelleen henkiin ja se lähti kiertämään haasteen tapaisena kosmetiikka -aiheisissa blogeissa.

Itsekin kirjoitin päivän aikana käyttämäni kosmetiikan ylös yhdeltä päivältä jo hyvän aikaa sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kirjoittaa niistä postauksen. Olin vähän laiska ja kirjoitin ylös tuotteet ilman merkkejä. Eli tässä tulee listaus yhden päivän aikana käyttämästäni kosmetiikasta. Suluissa olevat tuotteet on sellaisia, joita käytän kaksi kertaa päivässä eikä niitä lasketa mukaan lopulliseen tuotemäärään.

Kuvituksena pari satunnaista meikkikuvaa, jottei postaus jäisi ihan kuvattomaksi :)




Aamupesu:
1. Naamaputsari
2. BHA -kuorinta kasvoille
3. Silmänympärysvoide 1
4. Päivävoide
5. Hammastahna                  


Meikki:
6. Silmämeikinpohjustaja
7. Meikinpohjustaja
8. BB -voide
9. Meikkivoide (peitevoiteen tilalla näppylöille)
10. Peitevoide silmänalusille
11.Viimeistelypuuteri
12. Kulmakynä
13. Puuterimainen kulmaväri
14-16. Luomiväri x 3 (yhdestä paletista, mutta laskin erillisiksi tuotteiksi)
17-18. Sealing Gel + musta luomiväri (rajauksessa)
19. Ripsiväri
20. Poskipuna
21. Huulikiilto                       

Hiukset:
22. Hiusten suoristusvoide
23. Hiuspuuteri
24. Hiustenhoitosuihke           

Iltatoimet:
25. Öljyä (silmämeikin poisto)
26. Shampoo
27. Hoitoaine
-(Naamaputsari)
28. Suihkusaippua
29. Hiusöljy
-(BHA -kuorinta kasvoille)
30. Silmänympärysvoide 2
-(Päivävoide) käytin yövoiteena samaa kuin päivällä...
31. Kasvoseerumi
32. Vartalovoide
-(Hammastahna)                     

Muut:
33. Deodorantti x 2 (aamulla ja illalla suihkun jälkeen)
34. Käsisaippua 1 (useamman kerran)
35. Käsisaippua 2
36. Huulirasva (useamman kerran)
37. Hajuvesi                                   




Eli tuotemääräksi tulee lopulta 37. Määrää vähän kasvattaa se, että käytin kahta eri käsisaippuaa ja kahta eri silmänympärysvoidetta. Hiustenmuotoilutuotteita en käytä edes päivittäin ja joskus käyttämieni meikkien lukumäärä on isompi. En esimerkiksi käyttänyt sinä päivänä, kun kirjoitin näitä ylös, varjostus- tai korostustuotteita. Tämä siis kuvannee keskimääräistä tuotemäärääni ihan hyvin. Hammastahna, käsisaippua ja deodorantti menevät minun päässäni enemmän hygienia- kuin kosmetiikkatuotteisiin, mutta laskin ne nyt joka tapauksessa tähän.
En yllättynyt siitä, että käytän päivittäin lähes 40 eri tuotetta. Mielenkiintoista on kuitenkin, ettei tuotemäärään kiinnitä mitään erityistä huomiota, jos sitä ei tosiaan ala laskemaan. Luulen, että oma tuotemääräni on isompi kuin keskiverto suomalaisella naisella, mutta tiedän, että monet käyttävät kuitenkin enemmänkin tuotteita. Tuotemäärän lisäksi olisi mielenkiintoista laskea aika, jonka käyttää ulkonäköön päivittäin, mutta en lupaa sitä laskea ainakaan ihan lähitulevaisuudessa (kauhistuttaa ajatuskin...)


Vastaavia postauksia muista blogeista (uudempia ja vanhempia):
Wind It Up, Nonnula, Charming Nails, Ostolakossa, Karkkipäivä, Sensaisti, Tyttö ilman helmikorvakorua, Miten niin liikaa?, Viilankantolupa


Ovatko vielä muut laskeneet päivittäisen kosmetiikan määrää?

tiistai 4. joulukuuta 2012

Ja kuinkas sitten kävikään...

Asetin itseni marraskuun alussa meikkien ostokieltoon, ja nyt kun marraskuu on jo pari tuntia sitten ohitettu (tätä kirjoittaessani), on aika tunnustaa, miten lakossa kävi. Lakko koski siis nimenomaan meikkejä, ei kaikkea kosmetiikkaa, sillä esim. kosteusvoiteen osto marraskuun aikana oli minulle pakollista. Ihan kurissa en ostojen suhteen pysynyt, mutta ihan täysin metsäänkään en mennyt, joten en ala kauheita rangaistuksia itselleni määräämään. Listaan alle syntini ja kuvituksena parit tuotteet, mihin tuli lipsuttua.

1. Livbox - kuukausittainen kosmetiikan yllätysboxi. Suomeen saatiin siis lopultakin mm. Glossyboxin kaltainen palvelu, jossa itselleen tai lahjaksi voi tilata kosmetiikkatuotteita tai niiden näytteitä sisältävän boxin. Tuotteita ei tietenkään kerrota etukäteen, joten boxi on kuin kuukausittainen yllätyslahja itselleen. Kysyntä Livboxille on ilmeisesti ollut kova, joten kun onnistuin saamaan itselleni kutsun boxin tilaamiseen, en jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Oman kutsunsa voi tilata täältä, mutta kannattaa varautua odotteluun, sillä boxeja on rajoitettu määrä. Kaikki halukkaat varmaan pääsevät kuitenkin mukaan boxin tilaamiseen jossain vaiheessa. Tällä hetkellä boxin voi tilata vain 3kk määräajaksi ja hintaa boxilla on 13,90e/kk sisältäen postikulut. Itseäni häiritsee vähän tieto, että tulen varmasti saamaan boxissa tuotteita yhtiöiltä, jotka testaavat eläimillä, enkä niitä haluaisi, mutta halusin kuitenkin kokeilla tätä kauan odottamaani palvelua. Toivottavasti jatkossa tulee mahdollisuus esittää toivomuksia boxin tuotteiden kohdalla niin, että voi esim. vastaanottaa vain eläinkokeettomia tuotteita.


Flormarin kynsilakkoja

2. Coastal Scents 22 Piece Brush Set. Kuten monilla muillakin liikkeillä, myös Coastal Scentsillä oli Black Friday alet toissa viikonlopun aikaan, ja CS:llä oli varmasti yksi parhaista. Kaikki tuotteet olivat nimittäin puoleen hintaan! Koska olen jo kauan haaveillut kunnon meikkisivellinsetistä ja sivellinrullallekin on kova tarve, päätin harkitusti lipsahtaa lakostani ja tilata nyt tämän setin. Hintaa setille jäi alennuksen jälkeen vain 33,79$, eli n. 26e, postikuluineen, kun normaalisti vastaavat kustannukset olisivat 51,26$ eli n. 39,50e. Hyvä alennus siis, ja nyt alkaa olla viimeiset hetket tilata isompia sivellinsettejä EU:n ulkopuolelta kohtuu hintaan. Ensi vuonna voimaan tulevat uudet tullirajat tekevät nimittäin isompien settien tilaamisen todella kalliiksi, sillä harvoin settejä saa alle 22e hintaan. Lisäksi olen kuullut hyviä arvosteluja tästä ko. setistä ja monet sen siveltimet tulevat minulle oikeasti tarpeeseen. Kiltisti pidättäyidyin kuitenkin tilaamasta muuta ihanaa CS:ltä, vaikka mieli kyllä teki :)

3. Urban Decay Make Up Set Spray De Slick. Tämä meikin viimeistely/kiinnityssuihke on ollut ostoslistallani ikuisuuden ja päätin tämänkin lipsahduksen tehdä nyt kun BeautyBayllä oli kaikki tuotteet -20% Black Friday alessa. 118ml suihkeen normaalihinta olisi ollut n. 23,58e ja nyt sen sai alle 20 eurolla. Muutamankin euron alennnus tuotteesta on jo ihan hyvä, ja halusin kovasti päästä kokeilemaan pitäisikö suihke oikeasti minun naamani kiiltelyn kurissa. Tämä lipsahdus oli valitettavasti sellainen, jota hieman kadun. Tämä johtuu siitä, että pari päivää ostokseni jälkeen kuulin, että eläimillä testaava L'oréal ostaa Urban Decayn :( Vaikka UD itsessään ilmeisesti tuleekin säilymään eläinkokeettomana, en halua mitenkään tukea L'oréalin toimintaa, joten jatkossa en tule ostamaan enää Urban Decaytä. Vaikka ostoni tapahtuikin nyt kun UD vielä virallisesti on itsenäinen yhtiö, olisin perunut ostoni, jos se ei olisi jo ehtinyt lähteä postiin ennen kuin kuulin uutisen. Palauttamaan tuotetta en ala, sillä joutuisin maksamaan sen postittamisen Englantiin itse ja tämä todennäköisesti maksaisi minulle enemmän kuin itse tuote.


De Slick meikin viimeistelysuihke

4. Flormarin kynsilakkoja. Nämä lakat olivat oikeasti ihan puhdas vahinko. Haahustelin vähän tylsistyneeni ympäri Oulun keskustaa ja tietenkin eksyin Seppälään hipelöimään meikkejä. Vahingossa huomasin alimmalta hyllyltä Flormarin Duo 2x Chrome duochrome-lakkoja ja nappasin pari lakkaa mukaani. Lisäksi alekorissa(?) oli lisää Flormarin lakkoja ja sieltä mukaan lähti vielä mattapäällyslakka, jollainen minulla myös on ollut tarkoituksena ostaa kunhan raskin. No, duochrome lakat maksoivat 3,95e/kpl ja päällyslakka 2,95e, joten kovin paljon tästä hairahduksesta en köyhtynyt. Lakkojen kohdalla kävi oikeasti niin, että en muistanut koko ostolakkoani ennen kuin olin jo maksamassa. En kehdannut alkaa enää perumaan ostoani siinä vaiheessa, kun myyjä pakkasi lakkoja pussiin ja itse jo työnsin pankkikorttia maksupäätteeseen...


Tällainen syntilistani siis on. Ostolakkoni idea oli tietenkin säästää vähän rahaa ja samalla olla ostamatta sellaisia meikkejä, joita en oikeasti tarvitse. Rahaa nyt toki meni, mutta ostin kuitenkin tuotteita hyvillä tarjouksillakin. Livboxin kaltaista palvelua olen tosiaan odottanut niin pitkään, että en jättänyt sitä välistä sen takia, että tilausmahdollisuus sattui lakkokuukaudelleni. Tuotteet, joita ostin olivat myös sellaisia, joita minulla ei ole läjäpäin. Siveltimiä toki omistan, mutta tuossa setissä on paljon sellaisiakin, joita minulla ei ole ollenkaan ja sivellinrullaakaan en ennestään omista. UD:n viimeistelysuihke on myös minulle ensimmäinen ja ainoa laatuaan. Kynsilakatkin on suht perustellut, sillä niitä minulla oli ennen tätä ostosta alle 10 kpl yhteensä ja siihen sisältyy jo alus- ja päällyslakka. 
Onnistuin siis olemaan kuukauden ostamatta ainakin pahimpia hamstraamiskohteitani luomivärejä ja huulikiiltoja. Olin myös kiltisti reissun Jyväskylään ostelematta meikkejä Oulua eksoottisimmilta apajilta. Black Friday alennuksistakin selvisin mielestäni kohtuudella, sillä houkuttelevia tarjouksia olisi ollut pilvin pimein. Annan siis synninpäästön itselleni. Miten on, saanko hairahdukseni anteeksi myös teiltä muilta vai olenko mielestänne ansainnut rangaistuksen?

Tulen tekemään myöhemmin omia postauksia ostamistani tuotteista!


Postauksessa mainitut tuotteet olen ostanut itse enkä saa mitään hyvitystä postauksen linkkien käytöstä!

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kuulumisia ja haaste itselleni

Tällä kertaa nyt vain pieni, tylsä välipostaus. En ole ehtinyt ottaa mitään kuvia, kun päivänvalo on jo tosiaan Oulussa aika rajallista ja minulla pukkaa gradun deadlinet päälle...pitikin mennä lupaamaan, että esitän työn alun seminaarissa alle kuukauden päästä!
Yritän nyt viikonlopun aikana ehtiä kuvaamaan ne Darling Girl Cosmeticsin huulituotteet, jotta saan ihan kunnollisen postauksen aikaiseksi. Viikonlopullekin on kyllä menoa kaverin halloweentuparien muodossa, mutta ehkä lauantai- tai sunnuntaiaamupäivänä on aikaa ja valoa kuvatakin :) Vähän jänskättää, miten noihin tupareihin suunnitellun "asun" meikit onnistuu ja olen vielä luvannut meikata kaverianikin. Kuvia meikeistä en lupaa, koska en tiedä ehdinkö niitä ottaa, ja onko valoa, jossa jotain saisi kuvattuakin.

Oleellisempaa asiaa blogin kannalta on taas se, että päätin pitää marraskuussa pientä ostolakkoa. Täysin en voi olla kosmetiikkaa hankkimatta, sillä joitain ihan pakollisia ostoksia minulla on, esim. vartalon kosteusvoide. Deodorantti ja hammastahnakin vetelee viimeisiään, mutta niitä en oikeastaan edes pidä kosmetiikkana vaan hygieniatuotteina. Eli ostolakko koskee meikkejä. Postauksia tulen kuitenkin tekemään ihan normaalisti ja sen verran kuin ehdin, tavaraa mistä kirjoittaa kyllä riittää vielä vanhoistakin ostoksista!
Syitä lakkoon on kaksi. Ensinnäkin, minulla on todella tiukka budjetti marraskuun ajan taannoisen Ikea -reissun jäljiltä ja toiseksi lupailin aikoja sitten mahdollista ostolakkoa, kun TylyMuija minulle sellaista haasteena ehdotti. Vaikeaa lakosta tekee varmasti se, että olen menossa käymään Jyväskylässä kaverini luona ja siellä olisi tarjolla Sokoksen meikkivalikoima, joka poikkeaa hieman täkäläisistä. Enköhän kuitenkin onnistu hillitsemään itseni, kun ajattelen järjellä, etten oikeasti tarvitse mitään.
Raportoin sitten joulukuun puolella, miten lakko sujui vai sujuiko ollenkaan. Tosiaan pelkät meikit on kiellettyjä ostoksia, muuta kosmetiikkaa aion ostaa sellaisten tuotteiden osalta, joita oikeasti tarvitsen. Ja jos nyt joku elintärkeä meikkituote loppuu, niin ostan kyllä senkin, mutta en ainakaa näin äkkiseltään keksi mitään mikä olisi loppumassa. Saa nähdä miten käy...

Pitäkäähän peukkuja minun lakkoilulle ja hyvät viikonloput kaikille!