Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dawn Eyes Cosmetics. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dawn Eyes Cosmetics. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. marraskuuta 2012

Pitkästä aikaa...

Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun postasin viimeksi luomiväriswatcheja...ja aika kauanhan siitä tosiaan onkin. Kaikki bloggaajat varmasti tietävätkin, miksi swatchien kuvaaminen on viime aikoina ollut hankalaa Suomessa. Sain kuitenkin lopulta kuvattua läjän Dawn Eyes Cosmeticsin luomivärejä! Olen kirjoitellut DEC:stä ennenkin, joten en nyt tuhlaa kirjaimia perustietojen kertomiseen vaan niitä ja lisää swatcheja löytyy täältä ja täältä.

Aloitetaan kuuden värin satsilla. Tilasin jo aikoja sitten pienen, kolmen täysikokoisen luomivärin tilauksen DEC:ltä. Mukana sain lisäksi kolme näytettä.


Yllä luomivärit luonnonvalossa ja alla keinovalossa. Pohjalla tuttuun tapaan Pixie Epoxy.

Ensimmäisenä ihana violetti Compromised. Väri on The Mermaid Dreams minikokoelmasta. Lähes täysin matta syvä violetti. Väri on todella pigmenttinen ja käyttäytyi Pixie Epoxyn päällä hyvin, vaikka on lähes täysin matta. En ole koskaan nähnyt Sugarpillin Poison Plumia "livenä", mutta voisin kuvitella, että tämä on sävyltään aika lähellä sitä. Featherlightin olen swatchannut ennenkin muun Nature's Riddle minikokoelman kanssa.. Tilasin sen nyt saamani näytteen lisäksi täysikokoisena. Väri on jännä harmahtava/taupepohjainen sävy, jossa on lilapinkki hohde ja erivärisiä pikkuruisia kimalteita. Glow'n valitsin, koska minulla ei ollut mitään vastaavaa väriä. Se on vaalea, voimakkaasti hohtava, läpikuultava persikka-pinkki. Sopii hyvin silmän sisäkulmaan korostusväriksi tai koko luomelle silloin kun ei kaipaa voimakasta väriä. Glow kuuluu The Naked Glitters minikokoelmaan.
Alarivistä löytyy tilaukseni mukana saamani ilmaisnäytteet. Ensimmäinen sävy Darko on niin ikään The Naked Glitters kokoelmasta. Sekin on vaalea, mutta peittävämpi kuin Glow. Sävyltään se on vähän enemmän kuparinen persikka kuin pinkki. Gold Finger on The Divalicious minikokoelmasta. Sävy on metallinen vähän pronssiin vivahtava kulta. Siinä ei ole glitteriä vaan se hohtaa voimakkaan metallisena ja on todella pigmenttinen. Viimeisenä vaaleahko violetti Purple Poison. Väri on ihana sinipohjainen My Little Pony -violetti, jossa on väriä vaihtavaa pientä kimalletta. Kimalle vaihtelee väriä suunnilleen kaikkiin sateenkaaren väreihin. Kerrankin tällainen väri sinipohjaisena violettina eikä liian pinkkinä! Purple Poison on Forest Fantasy minikokoelmasta.

Seuraavat 10 väriä ovat kaikki  The Office Hours minikokoelmasta. Osallistuin taas kerran minikokoelman nimeämiskilpailuun ja voitin nyt toista kertaa. Tällä kertaa kokoelmassa oli 10 väriä ja sain palkinnoksi valita kokoelmasta viisi sävyä täysikokoisina ja loput viisi sain näytekoossa.
The Office Hours setissä on neutraaleja sävyjä sekä kevyitä pehmeitä värejä. Suurin osa sen väreistä sopii useimmille ihmisille ja tällaisia värejä on hyvä olla olemassa kiireaamuina.



Yllä luonnonvalo ja alla keinovalo, PE edelleen pohjalla.

Ensin viisi sävyä, jotka valitsin täysikokoisena. Ensimmäinen väri, Always Proper, on vaaleanruskehtava sävy, jossa on häivähdys pinkkiä. Nätti ja neutraali. Seuraavaksi Natural -niminen vaalea, kulta-beige. Sävy on shimmerinen, lähes metallinen, mutta siinä ei ole isoa glitteriä. Kolmas sävy on Nearly Neutral ja nimi sopii sille hyvin. Sävy on samantyylinen kuin Featherlight, mutta pohja on neutraalimpi ja siinä on kultaista pientä glitteriä.
Alarivissä ensin Simple, Soft. Väri on aika läpikuultava rusehtava ruusupinkki. Neutraali ja todella luonnollinen luomella, mutta tuo pientä kimallusta. Viimeisenä täysikokoisista Tealescent. Väri on pohjaltaan harmahtava beige ja siinä on kevyt turkoosihtava hohde. Tällaistakaan väriä minulla ei ollut ennestään ja haluan kyllä pian kokeilla tätä. Neutraali, mutta ei missään nimessä tylsä.


Nämä nyt ei varmaan enää tarvitse selitystä :D

Lopuksi näytekoot The Office Hours minikokoelmasta. Ensimmäisenä Barely There, joka on vaalea, korallinen/kuparinen sävy. Värissä on pieniä kimalteita eri sävyissä. Seuraavaksi Blue Shift. Väri on vaalea sininen, joka vivahtaa hieman lilaan. Tosi nätti ja sopii oikein hyvin silmän sisänurkkaan tai talviseen meikkiin koko luomelle. Kolmas sävy on Elusive, joka muistuttaa minua Urban Decayn Selloutista. Väri on vaalea persikka-pinkki, mutta Selloutista poiketen siinä on kevyesti vihertävää hohdetta ja pientä vaaleaa kimalletta. Tämäkin on hyvä silmän sisänurkkaan ja kevyesti laitettuna sopisi varmaan kulmaluunkin korostukseen.
Alarivin aloittaa Mauvelous, joka on setin vähiten neutraali sävy. Nimensa mukaisesti väri on pinkahtava-violetihtava malvan sävy. Värissä on lisäksi pienen pientä väriä vaihtavaa kimalletta. Kaunis sävy, mutta ei sovi minulle. Viimeisenä koko satsista Soft Blue Beige. Värin pohja on aavistuksen kellertävä beige ja siinä on sininen hohde. Kuvittelin, että tämä muistuttaisi Fyrinnaen Work Safe Blueta (ent. Damn Paladins), mutta pohjasävy olikin aivan erilainen ja lämpimänpi.


 Dawn Eyes Cosmeticsilla on tällä hetkellä paljon värejä alehinnoin ja ainakin vielä tätä kirjoittaessani myös Black Friday -alennukset käynnissä. Kannattaa käydä katsastamassa värejä ja tykätä DEC:stä Facebookissa, sillä minisettejä julkaistaan lähes joka viikko ja nimeämiskilpailuista voi voittaa itselleen kauniita luomivärejä.


Postauksen tuotteet ostettu itse/voitettu kilpailusta. Kaikki mielipiteet tekstissä ovat omiani enkä saa linkkien käytöstä mitään hyvitystä. Tietääkseni Dawn Eyes Cosmetics ei käytä eläinkokeita!

torstai 13. syyskuuta 2012

Luonnon arvoitus

..eli Nature's Riddle. Dawn Eyes Cosmetics järjesti jälleen miniluomivärisetin nimeämiskilpailun ja allekirjoittanut arvottiin voittajaksi. Ja setin nimeksi tuli siis edellä mainittu Nature's Riddle. Arvonnan voittaja saa palkinnoksi aina kyseisen setin näytekoossa. Tämän kertaisessa setissä oli pari itseäni erityisesti kiinnostanutta väriä, mutta nekin pääsivät yllättämään minut kauneudellaan. 


Luonnonvalo, pohjalla Pixie Epoxy.

Keinovalo

Vielä toinen kuva keinovalossa, jotta värien syvyys ja kimallus pääsisi paremmin esiin.

Daybreak on nätti vaalea lila vaaleansinisellä shimmerillä. Featherlight on mielenkiintoinen harmahtava sävy voimakkaalla violetti-pinkillä hohteella ja kimalluksessa. Heather's Grace on aivan mielettömän pigmenttinen ja samettinen punaruskea, jossa on reippaasti ainakin turkoosina ja punaisena hohtavaa glitteriä, ehdoton syksysävy.  Sand & Sky on myös uskomattoman samettinen ja syvä kulta-kuparinen sävy. Myös siinä on ainakin jotain vaalean turkoosihtavaa glitteriä. Sweet Nectar on vauva vaaleanpunainen, jossa on pinkkiä shimmeriä. Vaaleanpunaiset eivät ole suosikkejani, mutta tällaisia vauvasävyjä pystyn kuitenkin käyttämään näyttämättä itkeneeltä.

Kolme keskimmäistä sävyä ovat ehdottomat suosikkini. Varsinkin Heather´s Grace ja Sand & Sky yllättivät minut täysin. Niissä on aivan uskomaton koostumus ja syvyys, jota ei vain saa kuviin kunnolla vangittua. Syvyyttä löytyy myös Featherlightista ja sitä odotinkin eniten (Sand & Skyn ohella). Odotukset täyttyivät ja väri on upea, joskaan ei ihan niin täydellisen pehmeä ja pigmenttinen kuin edellä mainitut. Onneksi satuin voittamaan juuri tämän setin nimeämisen!

Setin tai yksittäisiä värejä voi tilata Dawn Eyes Cosmeticsin sivuilta The Small Sets -osiosta. Näytteet ovat 1$  (n. 0,80e) kappale tai 4$ ( n. 3,10e) setti ja täysikokoiset 6$ ( n. 4,70e) kappale tai 20$ (n. 15,60e) koko setti. Postikulut lienevät 3-4$ (n. 2,40-3,10e) riippuen tilaako pelkän setin vai muutakin (pelkkä näytesetti postitetaan n. 0,50e hintaan).


Tietääkseni Dawn Eyes Cosmetics ei käytä eläinkokeita! Kuten mainittu, sain setin palkintona nimeämiskilpailusta. Kaikki mielipiteet tekstissä ovat omiani.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Luvattuja swatcheja

Edellisessä postauksessa lupasin Dawn Eyes Cosmetics swatcheja ja nyt niitä siis tulee. DEC on indiekosmetiikkafirma, josta olen jo pitkään aikonut tilata jotain kokeeksi. Yhtenä iltana selailin eri meikkifirmojen sivuja kirjanmerkeistäni ja huomasin, että Dawn Eyes Cosmeticsilla on myynnissä luomivärejä alennettuun poistohintaan. Alennettuja värejä on edelleen paljon tarjolla!

Alennetut luomivärit maksoivat 2,75$ (n 2.20e) täysikokoisesta purkista, joten tilasin 4 eri väriä kokeiluun.  Normaalisti täysikokoinen luomiväri maksaa 6$ (n. 4,85e) ja pusseissa tulevat näytteet kustantavat yhden dollarin (n. 0,80e). Postikulut taisivat olla 3$ (n. 2,40e). Maksoin Paypalilla ja sain Dawn Eyesilta vielä erillisen vahvistuksen tilauksesta. Postiin värit taisivat lähteä seuraavana päivänä tilauksesta ja postituksestakin sain erillisen ilmoituksen. Luomivärit matkasivat ennätysnopeasti Yhdysvalloista ja olivat perillä 5 päivää postituksen jälkeen!

Dawn Eyesilla on myynnissä ainakin toistaiseksi vain jauheluomivärejä sekä Stardust Body dust -kimallejauheita vartalolle. Tällä hetkellä DEC julkaiseen käsittääkseni joka viikko 5 värin minikokoelman, jonka nimeä voi ehdottaa fiman Facebook -sivuilla. Nimi arvotaan ehdotuksista!




Valitsin väreihin pari itselleni tyypillistä sävyä sekä pari vähän erikoisempaa sävyä. Valinnan varaa DEC:llä riittää, myös alennettuja tuotteita on paljon. Tilaukseen oli laitettu mukaan kokonaiset kolme (!) luomivärinäytettä, jotka kaikki ovat käsittääkseni vasta myyntiin tulossa olevia värejä. Täysikokoiset purkit ovat kokonaan kirkasta muovia, niissä on sirotin ja pohjassa hopean värinen tarra, jossa lukee värin nimi ja muut tiedot.


Kuvattu luonnonvalossa, pohjustajana Fyrinnaen Pixie Epoxy.
Kuvattu keinovalossa.

En ole vielä törmännyt huonolaatuisiin väreihin indiefirmalta, eikä DEC ollut tästä mikään poikkeus. Värit ovat kaikki pehmeitä ja niissä on hyvä pigmentti. Dawn Eyes Cosmeticsin nettisivut ovat suoraan sanottuna rumat, eivätkä näytä vakuuttavilta, mutta tuotteet, niiden pakkaukset ja asiakaspalvelu vaikuttavat kaikki ammattimaisilta tilaukseni perusteella.

Kaikki tilaamani värit sekä saamani näytteet ovat todella kauniita. Blurple ja Metallic Teal ovat minulle hyvin tyypillisiä sävyjä ja ovat molemmat ihania. Blurplessa on aivan mieletön sininen kimallus. Metallic Teal on nimensä mukaisesti metallinen eikä siinä ole ollenkaan kimallusta. 
Close to Coral ja Flame Dance ovat taas aika epätyypillisiä minulle, mutta näyttivät molemmat niin kauniilta, että halusin ne kokeiluun. Close to Coral ei ole mielestäni kovin korallinen, mutta väri on upea. Se muistuttaa minua hieman Fyrinnaen Velvet Vampiresta, ehkä voisi sanoa, että tämä on VV:n neutraalimpi pikkusisko. Flame Dance on minulle aika vaikea väri, koska se on selvästi punainen. Sen kultainen kimallus on kuitenkin kaunis, ja on mielenkiintoista kokeilla saanko värin toimimaan itselläni, lisäksi minulla ei ole mitään lähellekkään samanlaista väriä.

Saamani näytteet olivat myös oikein osuvia. Electric Avenue on ehdoton suosikkini näistä, ainakin aluksi, ja ehdin sitä kokeillakin jo edellisen postauksen yhdessä meikissä. Gummi Bears on aavistuksen punertavampi kuin yleensä käyttämäni violetit, mutta luulen että pystyn sitäkin käyttämään. Siinä on lisäksi söpöä moniväristä kimalletta. Incredipink on jännä, vähän roosan sävyinen pinkki, jota luultavasti pystyn myös käyttämään.


Yhteenvetona voin siis todeta, että olen todella tyytyväinen kokemukseeni Dawn Eyes Cosmeticsista. Ainut miinus, minkä firmasta keksin, ovat rumat nettisivut. Niistäkin tosin on sanottava, että ne ovat toimivat ja kaikista väreistä löytyy todella hyvät swatchit. Voin siis suositella DEC:ia ja tulen varmasti itse tilaamaan toistekin!


 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Dawn Eye Cosmetics ei testaa eläimillä!