maanantai 9. syyskuuta 2013

Skin Base - Kovien lupausten meikkivoide

Jos joku vielä muistaa, niin tilasin keväällä/alkukesästä muutaman Illamasquan tuotteen, kun heillä oli -50% ale kaikista tuotteista. Yksi tuote on tilauksesta vielä arvostelematta, Skin Base -meikkivoide. Postausta olen lykännyt yksinkertaisesti siksi, että meikkivoiteissa on paljon huomioitavia ominaisuuksia ja postauksesta tulee väkisin suht pitkä (kun on minun kaltaiseni jaarittelija), enkä siis ole jaksanut kirjoittaa pitkää postausta.




Mennään suoraan asiaan, ettei tästä tulisi aivan kilometrin pituista tekstiä. Skin Base on Illamasquan vastaus BB -voidebuumiin. Kuitenkin se on meikkivoide eikä BB. Voidetta kuvaillaankin aasilaisista BB -voiteista inspiroituneeksi ja tuotteen nimessäkään ei maagista kirjainyhdistelmää mainita. Virkistävää, että joku merkki jättää ratsastamatta BB -nimellä. Illamasqua kuvailee Skin Basen olevan luonnollinen ja huomaamaton iholla, hoitavan ja pehmentävän ihoa ja levittyvän ja häivyttyvän vaivatta. Peittävyys kuvaillaan luonnolliseksi ja kerrostettavaksi.
Meikkipohjan värin valinta netissä ei ole helpoin tehtävä, mutta onnekseni valitsin Skin Basen kohdalla juuri oikean sävyn itselleni. Minun sävyni on 3.5, joka on tummuudeltaan käsittääkseni kolmanneksi tummin ja sävyltään punapohjainen, mutta siinä on myös keltaista mukana. Sävy on siis lopulta aika neutraali ja vain hieman enemmän punertava kuin kellertävä. En ole huomannut voiteen juurikaan tummuvan iholla ja se sulautuu sävynsä puolesta kauniisti omaan ihooni. Skin Basen sävyvalikoima on huikeat 26 sävyä ja vaalein on täysin valkoinen ja toiseksi vaaleinkin on todella kalpealle iholle sopiva punapohjainen sävy. Valkoista Skin Basea voi käyttää vaalentamaan liian tummia sävyjä tai korostuksiin. Illamasquan sivuilta löytyy myös sävyvertailukartta, josta voi etsiä itselleen oikeaa sävyä esim. MACin meikkivoiteiden sävyn perusteella. 


SB 3.5 kämmenselälläni luonnonvalossa.

Skin Basesta olin kuullut lähinnä kehuja ja odotukseni olivat aika korkealla sen suhteen. Oikean sävyn lisäksi voide onkin onneksi myös todella hyvän näköinen iholla. Peittokyky on mielestäni vähän keskitasoa peittävämpi ja voidetta voi tosiaan kerrostaa. Vaikka voide on melko peittävä, on se lupausten mukaisesti kuitenkin luonnollinen ja kevyen tuntuinen. Pakkeloitua naamaa tällä on vaikea tehdä. Iho jää SB:n jäljiltä melko mattaiseksi, mutta itse kaipaan kuitenkin vielä puuterin päälle, koska minulla on varsinkin otsan, poskien ja nenän alueelta todella rasvoittuva iho. Voiteen jättämä mattaisuus on siis luonnollista, ei supermattaa. 
Sanoisin, että Skin Base näyttää paremmalta kuin mikään muu kokeilemani meikkipohja. Huolellisen pohjatyön ja viimeistelyn kanssa voide myös pysyy ihollani erittäin hyvin ja kauniina koko päivän. Hikisimpinä päivinä tosin joutuu välillä blottaamaan ihon rasvoittuvimmat kohdat, mutta voide pysyy kuitenkin paikallaan. Voiteen levittämisen muuten hoidan useimmiten Real Techniquesin suosikkimeikkivoidesiveltimelläni, ja mielestäni voide onkin paras levittää tiheällä meikkivoidesiveltimellä, vaikka sorminkin levittäminen onnistuu. 


Vasemmalla paljas ihoni, jossa ei isoja ongelmia, mutta vähän punoittavia näppylöiden arpia. Keskellä lisätty pelkkä Skin Base pohjustuksen päälle. Oikealla lisätty vielä puuteri ja peitevoidetta pääasiassa silmänalusille. Kuvattu luonnonvalossa ja kuvia ei ole käsitelty rajaamisen lisäksi. Klikkaa isommaksi!


Kaiken hehkutuksen jälkeen mennään siihen mikä on pieni miinus voiteessa. Se on voiteen lievä kuivakkuus. Minulla oli alkukesästä pientä pintakuivuutta suun ympäristön ja leukaperien alueen iholla ja Skin Base pigmenttisenä korosti kuivia kohtia ikävästi oltuaan hetken iholla. Käytänkin SB:n alla aina kosteusvoidetta, vaikka se ei kesäisin ole minulle muiden meikkipohjien kanssa mikään välttämättömyys. Itselleni olen kokenut parhaimmaksi tavaksi rasvata kasvojen kuivemmat alaosat huolellisesti ja rasvoittuvat yläosat kevyesti ja pohjustaa vain rasvoittuvat osat tämän jälkeen mattaavalla pohjustajalla. Tällä yhdistelmällä SB pysyy kauniina koko kasvojen alueella ja koko päivän. Ihan rutikuivalle iholle en siis voidetta välttämättä suosittele, vaikka käyttö varmaan onnistuu hyvän kosteusvoiteen päällä. Jos ihossa on yhtään kuivuutta, niin voide tosiaan vaatii hieman enemmän pohjatyötä kuin esikuvansa BB -voiteet. Illamasquan keväällä lanseeraama Hydra Veil, kosteuttava pohjustaja, olisi muuten varmaan Skin Basen alla erinomainen. Pieni vaivannäkö on mielestäni kuitenkin voiteen jättämän kauniin jäljen arvoista. Itse käytän SB:tä juhlissa tai ulos viihteelle mennessä tai yksinkertaisesti niinä päivinä kun sattuu haluamaan mahdollisimman kauniin ihon.

Ulkoisista seikoista vielä sen verran, että voiteen pakkaus on Illamasquan tapaan todella tyylikäs, vaikka purkki onkin muovia ja kevyt. Tuubi on siis kovahkoa muovia ja siinä on kapea nokka, jolla on helppo annostella voidetta, jota riittää pieni määrä. Voi olla, että voiteen ollessa loppumaisillaan, kova tuubi on hieman hankala, mutta siitä en vielä osaa sanoa mitään varmasti. Onneksi voiteen korkki on kuitenkin alaspäin, joten voide ei pakkaudu tuubin yläosiin. Pakkauksen tekstin kuluivat ikävästi pois hyvin nopeasti (näkyy ensimmäisessä kuvassa), mutta itse tuotteen kannaltahan tällä ei ole juuri merkitystä.
Itse voide on kevyen juoksevaa, mutta ei niin vesimäistä kuin aivan ultrakevyimmät meikkivoiteet. Voiteessa on kevyt, mutta selvä, makeahko, toffeemainen tuoksu. Itse pidän tuoksusta paljon ja se on makeudestaan huolimatta aika raikas.




Illamasqua ei ole halvimpia merkkejä ja 30ml tuubi Skin Base -meikkivoidetta maksaa 27£ (n. 32,10€). Onneksi voide on kuitenkin riittoisaa ja Illamasqualla on muutaman kerran vuodessa alennuksia, joiden aikana voiteen voi hankkia edullisemmin. Itse sain -50% alesta koko tilaukseni halvemmalla kuin pelkkä Skin Base olisi yksinään maksanut. Pidän voidetta hintansa arvoisena, varsinkin, jos sen ostaa pienellä alennuksella. Aion itse ostaa tätä lisää jostain Illamasquan alesta, sillä olen rakastunut. Tämä on Dr. Jartin BB:n rinnalla suosikkimeikkipohjani. Tämä häviää vähän helppoudessa Dr. Jartille, mutta toisaalta jättää jopa hieman kauniimman jäljen iholle kuin tohtori, joten nämä saavat olla rinnakkain suosikkejani. Uskoisin tämän pärjäävän vertailussa monille selektiivisille meikkivoiteille, mutta on kuitenkin hieman halvempi, sillä selemerkkien meikkivoiteethan huitelevat helposti siellä 50-70€ hinnoissa.

Löytyykö muita Skin Baseen rakastuneita?


Briefly in English: Earlier this spring i bought Illamasqua's Skin Base foundation during their -50% sale. I choose the shade 3.5 which turned out to be perfect for me. It's a light shade with pink undertone and some yellow. I love the finish of this foundation. It looks natural and light, but still gives nice coverage. The coverage is also buildable. Pretty much the only bad thing about this foundation is that it needs some work before applying since it can emphasize dry areas of skin. With good moisturiser on drier areas and some mattifying primer on oilier areas, the foundation looks great and lasts throughout the day on my oily combination skin. I also like the elegant packaging and the light, sweet toffee scent of this foundation. Beside Dr. Jart Silver Label BB Cream, Skin Base is my favourite foundation and i will purchase this again!

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Illamasqua ei testaa eläimillä!

2 kommenttia :

  1. Näyttää ainakin tosi hyvältä kuvissa, itse en ole tuotetta kokeillut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä tosissaan tykkään tuon jättämästä jäljestä, peittää pienet virheet helposti, mutta on luonnollisen näköinen.

      Poista