maanantai 14. tammikuuta 2013

Titaanien taistelu: UDPP vs. TFSI

Minun on jo pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa silmämeikinpohjustajista, mutta nyt vasta ehdin tarttumaan aiheeseen. Silmämeikinpohjustajista on tullut nykyisin jo vakiovaruste useimpien meikkipusseihin. Itse aloitin pohjustajan käytön niihin aikoihin kun Lumene toi oman pohjustajansa markkinoille, kauankohan siitä on jo aikaa...? Joka tapauksessa olen jo vuosia käyttänyt silmämeikinpohjustajaa aina, sillä erittäin rasvoittuvilla luomillani värit kerääntyvät luomivakoon ilman pohjustajaa hetkessä. 

Alunperin olin ajatellut kirjoittaa yhteenvedon kaikista käyttämistäni pohjustajista, mutta lopulta päädyin tekemään tämän vertailun kahden välillä, sillä nämä edustavat pohjustajien ehdotonta aatelia ja ovat molemmat ansainneet jo kulttimaineen kosmetiikan ystävien keskuudessa. Itsellänikin nämä kaksi titaania ovat ne, jotka ovat toimineet parhaiten. Muita kokeilemiani merkkejä ovat ainakin Lumene, Kiko ja ELF; nämä eivät kuitenkaan ole olleet kovin luotettavia rasvoittuvilla luomillani. Lumenen pohjustajan kokeilusta on tosin kauan ja olen kuullut, että se olisi nykyisin parempi.




Otsikon lyhenteet lienevät monille tutut, mutta kerrotaan vielä tässä, mistä pohjustajista on kyse. UDPP on amerikkalaisen Urban Decayn legendaarinen  Eyeshadow Primer Potion. Jotkut käyttävät lyhennettä UDEPP, mutta itse käytän lyhyempää versiota. Itse olen käyttänyt vain ihonsävyistä original -versiota ja käsittelen nyt vain sitä. TFSI taas on tietenkin niinikään amerikkalaisen firman, Too Facedin, pohjustaja Shadow Insurance. Tästäkin olen kokeillut vain original -versiota ja käsittelen sitä. Nämä kaksi ovat varmasti blogimaailman kuuluisimmat pohjustajat ja toistensa pahimmat kilpailijat.
Molemmista pohjustajista on nykyisin erilaisia sävytettyjä ja eri tarkoituksiin tarkoitettuja versioita. UDPPstä on originalin lisäksi versiot Greed, Eden ja Sin. Greed ja Eden ovat shimmerisiä sävytettyjä pohjustajia ja Eden on ihonvärinen mattapintainen pohjustaja. Käyttämäni original on ihonsävyista  ja näkymätön luomella.
TFSIstä on puolestaan originalin lisäksi Lemon Drop, Candlelight ja Glitter Glue versiot. Lemon Drop on sävytetty ja neutralisoi luomen sävyjä, Candlelight on suunnattu korostamaan shimmer -luomivärejä ja Glitter Glue on tarkoitettu glitterien tai glitteriä sisältävien luomivärien pohjalle. TFSI original on UDPP originalin tavoin ihonsävyistä ja luomilla näkymätöntä.

Molemmat pohjustajat myydään 11ml puristettavissa tuubeissa. Ennen UDPP oli aplikaattoripakkauksessa, mutta käyttöongelmien takia pakkaus vaihdettiin tuubiin. Molemmat pakkaukset ovat yhtä toimivia ja pidän myös molempien ulkonäöstä.
Pohjustajat ovat molemmat ihonvärisiä, mutta niiden koostumuksessa on selvä ero. UDPP on paksumpaa eikä leviä luomelle ihan yhtä helposti kuin TFSI. TFSI on ohuempaa ja se tuntuu aavistuksen öljyiseltä levitettäessä, kuivuessa öljyinen tunne häviää. Molemmat kuivuvat luomelle hetkessä ja käytännössä luomivärin voi levittää heti pohjustajan laiton perään. Molempia pohjustajia tarvitsee vain pienen tipan koko luomelle. Koska TFSI leviää hieman helpommin, tuntuu ainakin minusta, että sitä tarvitsee laittaa luomelle vähän vähemmän kuin UDPPtä. 
Pidän helpommin leviävän TFSIn koostumuksesta hieman enemmän, sen ainoa ongelma on, että ainekset tuubissa saattavat hieman erottua toisistaan. Itse olen huomannut, että helpoin tapa sekoittaa ainekset on jättää tuubi pahvipakkauksensa sisään ja ravistaa sitä hetki. Ravistelua ei tarvitse joka käyttökerralla, vain silloin jos huomaa selvästi erottunutta öljyä/nestettä pohjustajasta. Molemmat pohjustajat sopivat kaikenlaisten luomivärien alle.


UDPPn ja TFSIn koostumukset. Molemmat ovat ihonsävyisiä, mutta UDPP on vähän paksumpaa.


Pohjustajien tehtävä on luomivärin pitäminen paikoillaan luomella. Lisäksi niiden on tarkoitus saada väri tarttumaan luomelle paremmin ja näin saamaan luomiväreistä kaikki irti. Tein vertailun, kuinka hyvin molemmat pohjustajat saavat luomivärin tarttumaan iholle. Valitsin testiin irtoluomivärin, Fyrinnaen Aye, Captain, sillä se on aavistuksen läpikuultava eikä ole yksinään parhaimmillaan. Testin tein kämmenselälleni, joka on tällä hetkellä todella kuiva ja siihen ei varmaa olisi tarttunut irtoluomiväristä mitään ilman pohjustajaa. Sekä UDPP että TFSI saivat kimaltavan, vihreän luomivärin tarttumaan iholle lähes täysin peittävänä ja niin kimaltavana kuin sen kuuluukin. Mielestäni luomivärin intensiivisyydessä ei ollut oikeastaan mitään eroa pohjustajien välillä. Kuvassa luomiväri näyttää hieman hohtavammalta UDPPn päällä, sillä valo osui siihen enemmän, todellisuudessa eroa ei ollut.


Fyrinnaen Aye, Captain UDPPn ja TFSIn päällä.

Luomivärin levittäminen ja häivyttäminen on molempien pohjustajien päälle helppoa. Olen usein nähnyt mainintoja, että UDPPn päällä häivyttäminen on vaikeaa. En itse ole kokenut häivyttämistä UDPPn päällä ongelmaksi, mutta on totta, että TFSIn päällä värien häivyttäminen on ehkä aavistuksen helpompaa. Aivan kuin TFSI jättäisi aavistuksen liukkaamman pinnan luomelle, johon väri kuitenkin tarttuu hyvin.

Minulle pohjustajan tärkein tehtävä on kuitenkin luomivärien paikoillaan pitäminen. Tiedän omaavani erittäin haastavat luomet, sillä rasvoittuvuuden lisäksi minulla on raskaat luomet. Mikään pohjustaja ei ole 100% varma minulla. Sekä UDPP että TFSI toimivat minulla hyvin ja selviävät normaalipäivästä yleensä niin, että luomivärit eivät ole liikahtaneet. Tiukassa paikassa TFSI on kuitenkin toiminut minulla paremmin. UDPPn kanssa on käynyt muutamia kertoja, niin että luomivärit ovat päässeet kerääntymään luomivakoon melko paljon. TFSIn kanssa näin on käynyt vain yhden kerran, ensimmäisellä käyttökerralla, kun en tajunnut ravistella erottunutta massaa sekaisin. Tämän jälkeen TFSI on toiminut moitteetta ja luomivärit eivät ole kerääntyneet luomivakoon pitkänkään päivän aikana.

Kuten mainitsinkin, molemmat pohjustajat myydään normikoossa 11ml pakkauksissa. Hinnoiltaan ne kuuluvat samaan luokkaan, mutta TFSI on aavistuksen kalliimpi. Vertailun vuoksi yksi kappale original UDPPtä maksaa BeautyBayssä 17,51e ja yksi kappale original TFSItä maksaa 20,88e (tällä hetkellä tarjouksessa 18,86e). Mistään kovin suuresta hintaerosta ei siis ole kysymys ja luulen, että ainakin omassa käytössä kalliimpi TFSI kestää hieman pidempään. Molempia myy edellä mainitun BeautyBayn lisäksi esim. Lookfantastic sekä Suomessa Pretty.fi, jossa UDPPtä tosin saa tällä hetkellä vain pohjustajasettinä. Sellaisen mielenkiintoisen seikankin huomasin, että Urban Decay lupaa tuotteensa olevan käyttökelpoinen 6kk avaamisesta, kun taas Too Faced lupaa pohjustajalleen peräti 12 kk käyttöaikaa.

Rivien välistä on jo mahdollisesti voinut lukea, että varmemmin itselläni toimiva Too Faced Shadow Insurance vei voiton titaanien taistelussa. Molemmat ovat kuitenkin erinomaisia pohjustajia ja kokeilemisen arvoisia, jos ei ole vielä löytänyt toimivaa silmämeikinpohjustajaa. Itse suosittelen ensisijaisesti TFSItä, joka toimii minulle paremmin ja on lisäksi täysin eläinkokeettoman merkin tuote. Urban Decayn ostamisesta olen L'oréal -kauppojen myötä joutunut valitettavasti luopumaan. Pohjustustuotteissa kannattaa kuitenkin muistaa, että ne toimivat yksilöllisesti, se mikä toimii minulla ei välttämättä toimikaan jollain toisella. Sekä UDPP että TFSI ovat kuitenkin erityisesti rasvoittuville luomille melko turvallisia valintoja. TFSI on nyt lunastanut paikkansta omalta Holy Grail -tuotelistaltani enkä varmaan tule ihan vähään aikaan muuta pohjustajaa hankkimaan.


Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä postauksen linkkien käytöstä. Tietääkseni Too Faced on täysin itsenäinen ja eläinkokeeton merkki. Urban Decay on itsessään eläinkokeeton, mutta on siirtymässä/siirtynyt eläimillä testaavan L'oréalin omistukseen!

18 kommenttia :

  1. Älyttömän hyvä postaus! Minäkin tykkään enemmän TFSIsta! Se on kaiken muun hyvän lisäksi barabeeniton. TFSI mullisti elämäni luomivärien kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Mää oon aika laiska lukemaan incejä niin enpä oo parabeenittomuutta edes huomannut, hyvä tietää! Mulle on ihan yleisesti pohjustajat elämän luomivärien kanssa, mutta TFSI on kyllä tosiaan paras niistä joita oon kokeillut.

      Poista
    2. Hups, nehän taitavat siis olla parabeenejä eivätkä barabeenejä. Minulla ovat vähän nämä kemialliset koostumukset hakusessa vielä. :)

      Poista
    3. :) ei ne aina mullakaan ihan hallussa ole.

      Poista
  2. Kiva että teit vertailun näistä. Emmin aikoinaan näiden kahden välillä, mutta päädyin Too Facediin. Urban Decay kiinnostaisi edelleen, mutta toisaalta TFSI on osoittautunut käytössä niin täydelliseksi, ettei välttämättä tarvitse. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas aloitin just toisin päin eli UDPPstä. Hyvää ei kyllä kannata alkaa välttämättä vaihtamaan, kun sen on kerran löytänyt.

      Poista
  3. Mulla on kokemusta vain UDPP:sta, joka on kyllä tosi hyvä muttei takaa 100% varmuutta pysyvyyden suhteen mun rasvoittuvilla luomilla. Seuraavaksi primeriksi siis ajatteli kokeilla muuta, ostoslistalla on joki TFSI tai Narsin pohjustaja. Vaikea valinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjustajissa on kyllä se vaikeus, että ne toimii eri ihmisillä eri tavoilla. Itse kyllä suosittelen kokeilemaan TFSItä, mutta Narsistakin oon kuullut paljon kehuja.

      Poista
  4. Ostin joskus Lumenen silmämeikin pohjustusvoiteen alennusmyynnistä ja itselleni se on sopinut vallan hyvin. Minulla ei kuitenkaan ole rasvoittuvia silmäluomia tai mitään ongelmia meikin pysymisessä paikoillaan, käytän pohjustusta ainoastaan, jos haluan meikin näkyvän voimakkaammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tosiaan ei luomivärit pysy yksinään paikoillaan ollenkaan ja Lumene ei riittänyt pitämään niitä myöskään. Tosin siitä on jo kauan ku oon Lumenea viimeksi käyttänyt, mutta mulla on niin ongelmaluomet etten jaksa uskoa, että se riittäis nytkään. Lumene toimii varmasti ihan hyvin, jos ei oo kovin rasvoittuvat luomet.

      Poista
  5. Mulla ei oo mitenkään erityisen rasvoittuvat luomet, mutta Too Facedin pohjustaja ei toiminut mulla lainkaan. Illalla meikit olivat aina kerääntyneet rumasti luomivakoon, kun taas UDPP:n kanssa luomivärit eivät koskaan liiku paikoiltaan. Kuulun siis vahvasti UD:n kannattajajengiin ;) Tosin nää asiat on niin vahvasti riippuvaisia siitä, millaiset luomet sattuu omistamaan, joten en sano, että TF olisi huono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas jännä juttu, en oo oikeestaan koskaan kuullut, että jollain ei olisi TFSI toiminut ollenkaan. Mikähän lie aines ei sun ihosta tykännyt :)
      Mulla tosiaan ainut kerta kun luomivärit vähän rullas oli se eka kokeilu, kun en tajunnut ravistella tuubia eka.

      Poista
  6. Tosi kiva ja kiinnostava juttu, kiitos!

    Itse en ole kokeillut TFSI:a, mutta jo UDPP toimii itselläni hyvin. Tämän ansiosta tiedän siis, että myös Too Facedia uskaltaa kokeilla! :)

    VastaaPoista
  7. Mukava, että kiinnosti :)

    Mulla tosiaan TFSI toimii jopa UDPPtä paremmin, joten uskallan suositella muillekin!

    VastaaPoista
  8. Olin itse kerran jo ostaa UDPP:n mutta päädyin hintasyistä Coastal Scentsin Shadow Worx -primeriin: lähes tuplasti sisältöä (20 ml) ja hinta reilusti halvempi (Pretty.fi'ssä 13,90: itse tilasin ulkomailta vielä edullisemmin). Siitä on myös shimmerinen versio, josta minulla ei (vielä) ole kokemusta.

    Koostumukseltaan Shadow Worx on ohuehkoa ja helposti levittyvää ja pitää luomivärit paikoillaan kellon ympäri, vaikka luomeni ovat rasvoittuvat, luomivärini halpiksia ja vaikka olisin hikoillutkin. Tästä on tullut HG-tuotteeni, suosittelen.

    http://www.pretty.fi/coastal-scents-shadow-worx-matte-silmameikin-pohjustusaine.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä kuullutkin kehuja tuosta Coastal Scentsin primerista ennenkin. Voisin kyllä jossain vaiheessa sitäkin testata, koska onhan se tosiaan edullinen verrattuna UDPP:iin tai TFSI:een. Oikeastaan ainut mitkä estää kokeilemasta on oma pelko ettei se sitten toimikaan mulla :) Sehän se vaikein asia onkin pohjustajissa, että niistä ei voi varmasti tietää sopiiko itselle, ennen kuin kokeilee.

      Poista
  9. Olen etsinyt juuri tällaista postausta näistä kahdesta. Itselläni kun suuri merkitys on juuri sillä miten värit saa häivytettyä ja kuulostaa loogiselta, että jos tuo TF:än pohjusts on hieman öljyisempää niin sekoittuu häivyttyy värit paremmin. En ole nimittäin vielä koittanut kuin tuota UD:n, mutta täytyykin pistää tuo TF hastajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Too Facedin pohjustaja on edelleen mun ehdoton suosikki! Milanilla on myös todella hyvä ja edullinen pohjustaja, tosi samanlainen kuin tuo Too Facedin. Milani on vaan vähän hankalampi hankkia.

      Poista