torstai 20. helmikuuta 2014

Kynttilän valossa

Eilen Oulussa paistoi aurinko! Tuntuu, että aurinko näkyi ensimmäisen kerran viikkoihin. Valo tarkoitti sitä, että pääsin kuvaamaan swatchit jo marrakuun lopulla ostamastani Too Facedin Candlelight Glow Highlighting Powder Duo -korostuspuuterista. Maanantaina postinkantaja muuten toi toisenkin Too Faced ihanuuden, Chocolate Bar -luomiväripaletin, mutta siitä lisää myöhemmin!

Pahoittelut muuten, että helmikuu on ollut niin hiljainen täällä blogissa. Pimeyden lisäksi on vaivannut väsymys ja Olympialaisten tuijotuskin ovat vaatineet ison osan aikaani. Helmikuu taitaa mennä loppuun aika hiljaisissa merkeissä, koska ensi viikolla matkaan jo Lontooseen, mutta eiköhän maaliskuussa piristytä ja postauksia pitäisi riittää reissusta sekä uusista että vanhemmistakin ostoksista.


Too Facedin pahvipakkauksetkin ovat aina kauniita.

Mutta asiaan. Too Facedin Candlelight Glow Duo -korostuspuuteri oli roikkunut jo kauan ostoslistallani ja lopulta sen kotiutin BeautyBayn Black Friday alennuksella. Korostuspuuteri on pakattu todella kauniiseen kompaktiin, joka mukailee itse puuterin sävyjä. Kantta koristaa kattokruunun kuva, joka löytyy kohokuviona itse puuteristakin. Kompaktin sisäkannessa on myös laadukas ja hyvän kokoinen peili. 


Kaunis kuviointi löytyy kaksoispuuterin pinnastakin.

Puuterin nimikin paljastaa, että siitä löytyy kaksi sävyä samassa kompaktissa. Toinen puoli on vaalea kultainen ja toinen vaaleanpunainen. Iholla sävyjen ero ei kuitenkaan ole huiman suuri, sillä korostuspuuteri ei tietenkään mitään voimakasta väriä tuo vaan enimmäkseen kaunista hehkua. Kuitenkin puutereista voi halutessaan valita vähän lämpimämmän kullan sävyn tai hieman viileämmän vaaleanpunaisen. Sävyjä voi tietenkin myös sekoittaa, eli samalla saa oikeastaan kolme eri sävyistä korostusväriä. 
Kasvojen korostuksiin olen itse käyttänyt molempien sävyjen sekoitusta. Eli pyöräytän siveltimellä kevyesti pari kierrosta koko kompaktin alueella. Kannattaa muistaa aina hyvin kevyt ote, sillä puuteria ei tarvitse todellakaan paljoa kerrallaan. Olen käyttänyt puuteria pari kuukautta oikeastaan joka kerta kun olen meikannut ja siinä ei vielä näy juuri mitään käytön jälkiä. Kasvojen korostuksien lisäksi puuteria voi käyttää pienempiin ja tarkempiin korostuksiin, ja kullan sävyisestä puolikkaasta onkin tullut yksi ehdoton suosikkini silmän sisänurkan valaisemiseen.




Sävyn lisäksi korostuspuuterissa oleellista on sen koostumus. Candlelight Glow -puuteri on tiivistä, mutta silkkisen pehmeää. Tiiviys takaa sen, että puuteria ei tule liikaa siveltimeen. Jos haluaa voimakkaammin sävyä ja hehkua, esimerkiksi juuri silmän sisänurkaan, niin väriä kuitenkin saa tiheällä siveltimellä helposti enemmänkin. 
Puuterin hehku syntyy hyvin hienosta shimmeristä, eli isoja glitterpartikkeleja tästä puuterista ei löydy. Too Faced lupaakin puuterin luovan kasvoille pehmeän hehkun, nimenmukaisesti kuin kynttilän valaisemassa huoneessa. Puuterilla tehty korostus onkin luvatun pehmeä ja hehkuva, mutta ei glitterisen tai oikeastaan edes shimmerisen näköinen. Puuteri tuntuu hetken iholla oltuaan sulautuvan ihoon, joten ei kannata säikähtää, jos aluksi tuntuu, että korostukset lipsahtivat liiankin voimakkaiksi.


Vasemmalla puuterin kultainen puoli, keskellä vaaleanpunainen puoli ja oikealla sekoitus molemmista sävyistä. Harmi, että puuterin hohtoa on vaikea tallentaa kameralla.

Hintaa korostuspuuterilla on BeautyBayssa noin 32€, mikä voi tuntua aika korkealta. Puuteria saa kuitenkin kokonaiset 10g ja tuollainen määrä korostuspuuteria kestää todella pitkään. Lisäksi puuteri on todella laadukas ja kauniisti pakattu, joten mielestäni puuteri on ehdottomasti hintansa arvoinen. Huonoja puolia minun on vaikea Candlelight Glow'sta löytää. Tietenkään halvasta tuotteesta ei ole kyse, joten hinta voi olla joillekin liikaa. Kompakti on myös suhteellisen iso, joten mukana kuljetettavaksi se ei ehkä ole paras. Tosin hyvän peilin ansiosta puuterilla voi korvata käsipeilin. Candlelight Glow Highlighting Duo Powderista on tullut minun luottotuotteeni korostuksiin ja melkein harmittaa, etten ostanut sitä jo aiemmin. Jos olisin ehtinyt käyttää tätä vähän enemmän viime vuoden puolella, olisi tämä hyvin todennäköisesti ollut minun vuoden 2013 suosikkituotteiden joukossa.


Briefly in English: I bought Too Faced Candlelight Glow Highlighting Duo Powder during BeautyBay's Black Friday sale. As the name suggests it's a highlighter with two different shades in one compact. There's a light golden highlighter and a light pink highlighter and You can use them together or separately. 
The powder is packed in a beautiful light gold and pink compact with a mirror. There's a picture of a chandelier on the lid of the compact and a corresponding motive is found on the powder itself. 
The powder is dense but soft and there's no glitter in it at all. The glow this highlighter gives is really beautiful and soft as promised. The powder seems to melt into the skin after awhile.
I really don't have anything to complain about this highlighter duo. It costs around 32€ at BeautyBay, which might sound steep, but You do get 10g of beautiful, good quality highlighting powder in a beautiful compact. This has become my favourite highlighter ever and I almost regret I didn't buy it earlier.

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Too Faced ei käytä eläinkokeita!
Product in this post purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Too Faced is cruelty free!

6 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. :D Tämä kyllä kieltämättä on. Kaunis ja toimiva!

      Poista
  2. Mullakin on tämä ja olen tykännyt todella paljon, aika lailla tasoissa TheBalmin Mary-Lou Manizerin kanssa eli HG-kamaa. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää mietin jossain vaiheessa kans tuota Mary-Lou Manizeria, mutta tämä kiinnosti sitten kuitenkin enemmän, niin en nyt tuota Mary-Lou'ta enää tarvi :)

      Poista
  3. Ja niin prinsessamainen olo tulee tuolla puuteroitaessa aaaaaaaah ihanat sävyt .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tämä on kyllä tosiaan oikea prinsessapuuteri.

      Poista