maanantai 3. helmikuuta 2014

Uutinen: Sebamed sai hyppivän pupun

Tänään piti tulla meikkipostaus, mutta jostain syystä kamera ei vaan millään ollut tallentanut meikkiä oikean värisenä ja päätin jättää kuvat julkaisematta. Ärsyttävää, kun olin taas pitkästä aikaa tehnyt oikein ajan kanssa ja huolella silmämeikin ja käyttänyt taas värejäkin neutraalien ruskeiden sijaan. Meikki kuitenkin näytti kuvissa kamalalta ja kellertävältä, vaikka oli oikeasti kullertavan vihreä. Ja yritin tietenkin korjata värejä kuvankäsittelyllä, mutta ei sekään onnistunut. Ilmeisen hankalia kuvattavia olivat ne käytetyt sävyt, sillä kuvasin meikin ihan kunnon valossa ja iho ja hiukset näyttivät kyllä ihan oikean sävyisiltä...


Kuva leapingbunny.org


Mutta kerrotaan nyt sitten meikin sijaan pieni ilouutinen, jonka itse kuulin muutamia päiviä sitten. Otsikko kertookin jo oleellisen, eli apteekeista tuttu ihon- ja hiustenhoitoon keskittynyt sarja Sebamed on saanut Leaping Bunny -ohjelman sertifikaatin eläinkokeettomuudesta. 
Sebamed on varmaan kaikille tuttu vähintään nimeltä. Itse en ole ainakaan lähivuosina kokeillut mitään sarjan tuotteita, mutta pitänee joskus kokeilla jotain tuotteita kunnolla. Sarjaa myy ainakin Yliopiston apteekit ja tuotteet ovat hyvinkin kohtuuhintaisia. Sarja on ihotautilääkärien kehittämä ja useimmat tuotteet ovat käsittääkseni hyvin miedosti hajustettuja.

Briefly in English: I was supposed to have a make up look posted today, but the photos did not work out. Instead I have news for You today. The skincare and haircare product line Sebamed has been awarded with the Leaping Bunny sertificate for being cruelty free! At least here in Finland Sebamed is sold in pharmacies. The brand is developed by dermatologists.

7 kommenttia :

  1. Mahtavaa! Iloitsen jokaisesta uudesta pupulogosta!

    VastaaPoista
  2. Mahtava juttu! :) Nyt meillä käytetään Sebamediä entistä enemmän hymyillen. :)

    VastaaPoista
  3. Jotenkin olisin olettanut, että Sebamedillä olisi tuo sertifikaatti jo ollut :P Noh, nyt olen hitusen viisaampi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Hyvä joka tapauksessa, että ainakin nyt on. Itse en tosiaan muista Sebamedia käyttäneeni ainakaan vuosiin, niin ei ole tullut ees ajateltua asiaa.

      Poista
  4. Huom! Sebamed ei enää eläinkokeettoman kosmetiikan listalla. Myyvät kiinassa joka vaatii eläinkokeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa todella harmi, jos näin on :(. Pitääpä itsekin tutkia asiaa. Kiitos, kun kerroit asiasta!

      Poista