tiistai 4. joulukuuta 2012

Ja kuinkas sitten kävikään...

Asetin itseni marraskuun alussa meikkien ostokieltoon, ja nyt kun marraskuu on jo pari tuntia sitten ohitettu (tätä kirjoittaessani), on aika tunnustaa, miten lakossa kävi. Lakko koski siis nimenomaan meikkejä, ei kaikkea kosmetiikkaa, sillä esim. kosteusvoiteen osto marraskuun aikana oli minulle pakollista. Ihan kurissa en ostojen suhteen pysynyt, mutta ihan täysin metsäänkään en mennyt, joten en ala kauheita rangaistuksia itselleni määräämään. Listaan alle syntini ja kuvituksena parit tuotteet, mihin tuli lipsuttua.

1. Livbox - kuukausittainen kosmetiikan yllätysboxi. Suomeen saatiin siis lopultakin mm. Glossyboxin kaltainen palvelu, jossa itselleen tai lahjaksi voi tilata kosmetiikkatuotteita tai niiden näytteitä sisältävän boxin. Tuotteita ei tietenkään kerrota etukäteen, joten boxi on kuin kuukausittainen yllätyslahja itselleen. Kysyntä Livboxille on ilmeisesti ollut kova, joten kun onnistuin saamaan itselleni kutsun boxin tilaamiseen, en jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Oman kutsunsa voi tilata täältä, mutta kannattaa varautua odotteluun, sillä boxeja on rajoitettu määrä. Kaikki halukkaat varmaan pääsevät kuitenkin mukaan boxin tilaamiseen jossain vaiheessa. Tällä hetkellä boxin voi tilata vain 3kk määräajaksi ja hintaa boxilla on 13,90e/kk sisältäen postikulut. Itseäni häiritsee vähän tieto, että tulen varmasti saamaan boxissa tuotteita yhtiöiltä, jotka testaavat eläimillä, enkä niitä haluaisi, mutta halusin kuitenkin kokeilla tätä kauan odottamaani palvelua. Toivottavasti jatkossa tulee mahdollisuus esittää toivomuksia boxin tuotteiden kohdalla niin, että voi esim. vastaanottaa vain eläinkokeettomia tuotteita.


Flormarin kynsilakkoja

2. Coastal Scents 22 Piece Brush Set. Kuten monilla muillakin liikkeillä, myös Coastal Scentsillä oli Black Friday alet toissa viikonlopun aikaan, ja CS:llä oli varmasti yksi parhaista. Kaikki tuotteet olivat nimittäin puoleen hintaan! Koska olen jo kauan haaveillut kunnon meikkisivellinsetistä ja sivellinrullallekin on kova tarve, päätin harkitusti lipsahtaa lakostani ja tilata nyt tämän setin. Hintaa setille jäi alennuksen jälkeen vain 33,79$, eli n. 26e, postikuluineen, kun normaalisti vastaavat kustannukset olisivat 51,26$ eli n. 39,50e. Hyvä alennus siis, ja nyt alkaa olla viimeiset hetket tilata isompia sivellinsettejä EU:n ulkopuolelta kohtuu hintaan. Ensi vuonna voimaan tulevat uudet tullirajat tekevät nimittäin isompien settien tilaamisen todella kalliiksi, sillä harvoin settejä saa alle 22e hintaan. Lisäksi olen kuullut hyviä arvosteluja tästä ko. setistä ja monet sen siveltimet tulevat minulle oikeasti tarpeeseen. Kiltisti pidättäyidyin kuitenkin tilaamasta muuta ihanaa CS:ltä, vaikka mieli kyllä teki :)

3. Urban Decay Make Up Set Spray De Slick. Tämä meikin viimeistely/kiinnityssuihke on ollut ostoslistallani ikuisuuden ja päätin tämänkin lipsahduksen tehdä nyt kun BeautyBayllä oli kaikki tuotteet -20% Black Friday alessa. 118ml suihkeen normaalihinta olisi ollut n. 23,58e ja nyt sen sai alle 20 eurolla. Muutamankin euron alennnus tuotteesta on jo ihan hyvä, ja halusin kovasti päästä kokeilemaan pitäisikö suihke oikeasti minun naamani kiiltelyn kurissa. Tämä lipsahdus oli valitettavasti sellainen, jota hieman kadun. Tämä johtuu siitä, että pari päivää ostokseni jälkeen kuulin, että eläimillä testaava L'oréal ostaa Urban Decayn :( Vaikka UD itsessään ilmeisesti tuleekin säilymään eläinkokeettomana, en halua mitenkään tukea L'oréalin toimintaa, joten jatkossa en tule ostamaan enää Urban Decaytä. Vaikka ostoni tapahtuikin nyt kun UD vielä virallisesti on itsenäinen yhtiö, olisin perunut ostoni, jos se ei olisi jo ehtinyt lähteä postiin ennen kuin kuulin uutisen. Palauttamaan tuotetta en ala, sillä joutuisin maksamaan sen postittamisen Englantiin itse ja tämä todennäköisesti maksaisi minulle enemmän kuin itse tuote.


De Slick meikin viimeistelysuihke

4. Flormarin kynsilakkoja. Nämä lakat olivat oikeasti ihan puhdas vahinko. Haahustelin vähän tylsistyneeni ympäri Oulun keskustaa ja tietenkin eksyin Seppälään hipelöimään meikkejä. Vahingossa huomasin alimmalta hyllyltä Flormarin Duo 2x Chrome duochrome-lakkoja ja nappasin pari lakkaa mukaani. Lisäksi alekorissa(?) oli lisää Flormarin lakkoja ja sieltä mukaan lähti vielä mattapäällyslakka, jollainen minulla myös on ollut tarkoituksena ostaa kunhan raskin. No, duochrome lakat maksoivat 3,95e/kpl ja päällyslakka 2,95e, joten kovin paljon tästä hairahduksesta en köyhtynyt. Lakkojen kohdalla kävi oikeasti niin, että en muistanut koko ostolakkoani ennen kuin olin jo maksamassa. En kehdannut alkaa enää perumaan ostoani siinä vaiheessa, kun myyjä pakkasi lakkoja pussiin ja itse jo työnsin pankkikorttia maksupäätteeseen...


Tällainen syntilistani siis on. Ostolakkoni idea oli tietenkin säästää vähän rahaa ja samalla olla ostamatta sellaisia meikkejä, joita en oikeasti tarvitse. Rahaa nyt toki meni, mutta ostin kuitenkin tuotteita hyvillä tarjouksillakin. Livboxin kaltaista palvelua olen tosiaan odottanut niin pitkään, että en jättänyt sitä välistä sen takia, että tilausmahdollisuus sattui lakkokuukaudelleni. Tuotteet, joita ostin olivat myös sellaisia, joita minulla ei ole läjäpäin. Siveltimiä toki omistan, mutta tuossa setissä on paljon sellaisiakin, joita minulla ei ole ollenkaan ja sivellinrullaakaan en ennestään omista. UD:n viimeistelysuihke on myös minulle ensimmäinen ja ainoa laatuaan. Kynsilakatkin on suht perustellut, sillä niitä minulla oli ennen tätä ostosta alle 10 kpl yhteensä ja siihen sisältyy jo alus- ja päällyslakka. 
Onnistuin siis olemaan kuukauden ostamatta ainakin pahimpia hamstraamiskohteitani luomivärejä ja huulikiiltoja. Olin myös kiltisti reissun Jyväskylään ostelematta meikkejä Oulua eksoottisimmilta apajilta. Black Friday alennuksistakin selvisin mielestäni kohtuudella, sillä houkuttelevia tarjouksia olisi ollut pilvin pimein. Annan siis synninpäästön itselleni. Miten on, saanko hairahdukseni anteeksi myös teiltä muilta vai olenko mielestänne ansainnut rangaistuksen?

Tulen tekemään myöhemmin omia postauksia ostamistani tuotteista!


Postauksessa mainitut tuotteet olen ostanut itse enkä saa mitään hyvitystä postauksen linkkien käytöstä!

6 kommenttia :

  1. Ei mitään rankkuja tarvi jakaa =)
    Hyvin klaarattu.

    Mitä sä arvelet talouspuolella tapahtuneen,tuliko mahdollista säästöä "normikuukauteen" verraten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveän vaikea arvioida, miten tuo talouspuoli normikuukauteen verrattuna meni, mulla taitaa aika paljon vaihdella se, kuinka paljon rahaa menee kuussa kosmetiikkaan. Sanoisin, että joskus menee reilusti enemmänkin ja joskus taas selvästi vähemmän. Tässä vielä hankaloittaa laskuja tuo Livbox, kun se piti nyt heti maksaa, mutta boxit tulee joulukuu - helmikuu välillä, niin toisaalta kulut vois hyvinkin laskea noille kuukausille.

      Määrällisesti varmasti tuli ostettua keskimääräistä vähemmän, mutta nuo ostokset kynsilakkoja lukuunottamatta oli mun mittakaavassa aika kalliita, niin ei sitten ehkä rahassa niin paljon pienemmät ostokset ollut kun olis voinut olla.

      Poista
  2. Aika raskasta toi sun eläinkokeista vaahtoaminen. Ilman tehtyjä eläinkokeita ei olis monia ihmishenkiä pelastavia lääkkeitä ja vois se sunkin naamaan laadottavien kosmetiikkatuotteiden määrä ja laatu olla vähän toista. Ei ois varmaan kannattanut tilata koko livboxia. Tai älä nyt herraisä sitten ainakaan koske niihin eläinkokeilla testattuihin tuotteisiin mitä sieltä saat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiköhän me kaikki saada omat mielipiteet kertoa ja varsinkin omissa blogeissamme. Kenenkään ei ole pakko lukea toisen kirjoituksia jos ei kiinnosta. Ja saan myös ostaa ihan mitä mun omatunto sallii ja käyttää ne sitten itse tai antaa pois ihan miten itse haluan.
      Ja mun mielestä on turha verrata eläinkokeita lääkkeiden ja kosmetiikan osalta. Lääkkeet on välttämättömiä kaikille jossain vaiheessa elämää, kun taas kenenkään elämä ei riipu kosmetiikan käytöstä.
      Ja tuo käyttämäni kosmetiikan määrä ja laatu ei myöskään liity nykyisiin eläinkokeisiin mitenkään. Tiedän, että kaikki kosmetiikka on ennen testattu eläimillä eikä sille asialle voi enää mitään. Nykyisin taas ei olisi mikään pakko testata eläimillä, sillä turvallisia aineita tiedetään jo valtava määrä ja on olemassa vaihtoehtoisiakin testausmenetelmiä, jotka ovat lisäksi luotettavampia kuin eläinkokeet.
      Eläinkoeasioista aion kirjoittaa jatkossakin, koska asia on mulle tärkeä, joten jos et niistä halua lukea, niin suosittelen olemaan lukematta blogiani.

      Poista
  3. Hei! Etsin googlen kautta hakunimellä "meikin viimeistelysuihke" ja löysin blogisi. Haluaisin kuulla lisää tuosta ostamastasi viimeistelysuihkeesta, että onko se tepsinyt ja pitänyt meikin hyvänä koko päivän ajan, sekä kauan toimitus kesti? Tietäisitkö myös niitä firmoja, jotka tekevät meikin viimeistelysuihkeita eläinkokeettomasti? Itse en haluaisi myöskään tukea niitä, jotka kiduttavat eläimiä kosmetiikan takia.

    Olisin todella kiitollinen jos saisin kuulla mielipiteesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Urban Decayn viimeistelysuihke ei kyllä ainakaan mulla pidä mitenkään koko päivää meikkiä hyvänä, mutta sitä ei kyllä tee mikään tuote mun iholla. En ehkä kuitenkaan lähtis tuota suihketta suosittelemaan, koska se on aika hintava ja sen tekemä ero oli aika pieni. Tuon toimitusaikaa en enää muista, mutta yleensä BeautyBayltä tilatessa menee viikosta kahteen toimituksessa.

      Tällä hetkellä käytän Makeup Academyn viimeistelysuihketta ja se tuntuu olevan vähintään yhtä toimiva kuin tuo UD:n, ja on paljon edullisempi sekä myös eläinkokeeton. Itselläni nuo viimeistelysuihkeet eivät hirveän isoa eroa tee, mutta asia voi olla toisin eri iholla, joten kannattaa kyllä kokeilla. MUA:n tuotteita voi tilata niiden omasta verkkokaupasta http://www.muastore.co.uk/.

      Poista