perjantai 11. tammikuuta 2013

LivBox: tammikuu

Taas koitti se aika kuusta, kun LivBox kolahti postiluukusta...tai siis postinjakaja soitti ovikelloa ja ojensi boxin minulle. En kerro enää tällä kertaa LivBoxin taustatietoja, ne löytyvät jo joulukuun postauksesta, ja konseptin idea alkaa jo varmaan olemaan monille tuttu. Sen verran vain mainitsen yleisesti, että LivBoxin tilaamiseen ei tarvitse enää kutsua vaan sen voi tilata suoraan täältä.

Tammikuun paketin teemana oli (ei niin yllätyksellinen) uudet tuulet. Uuden vuoden alkaessa pitäisi olla inspiroitunut ja innokas kokeilemaan uutta ja antaa aikaa itselleen. Tämänkin kuun tuotteet boxiin oli valinnut Mariela Sarkima. Se, että boxin teema ei varmaan ketään yllättänyt, ei tarkoita, että sisältö olisi kuitenkaan huono. Tämän kuun LivBox oli itseasiassa paljon mieluisampi minulle kuin joulukuun. Seuraavaksi siis tuotteisiin...


Tammikuun tuotteet, Isadoran lakka näyttää kuvassa liian siniseltä.


1. Moroccanoil - Treatment hiusöljy: Kosteisiin tai kuiviin hiuksiin levitettävä hiustenhoitoöljy, jonka teho perustuu arganöljyyn (ja silikoneihin). Moroccanoil on ehkä tunnetuin, muttei ainoa arganöljy hiuksille ja monet vannovat jo sen nimeen. Itse en ole vielä mitään arganöljy -tuotetta testannut, joten ihan mielenkiintoista päästä kokeilemaan tätä. Arvokasta öljyä oli boxissa 10ml näytekoko. Täysikokoisen tuotteen hinta LivBoxin tuotelappusen mukaan 49e/100ml, joten tälle saan pikaisella laskutoimituksella arvoksi 4,90e. Pikaisen googlettelun perusteella Moroccanoil ei käytä eläinkokeita :)

2. IsaDora - Wonder Nail Wide Brush kynsilakka: Omani sain sävyssä 733 Paradise Green. Mukavaa saada IsaDoran kynsilakka, sillä niitä on kehuttu paljon ja itselläni ei taida pienessä lakkakokoelmassani olla ainuttakaan. Valitettavasti sävy ei ole ihan mieleisin, vaikka onkin kovasti muodissa, sillä pidän enemmän joko perinteisistä punaisen tai vaaleista sävyistä. Facebookissa näin, että lakkoja oli ollut jaossa monissa eri väreistä ja joukossa olisi ollut sellaisiakin, joita olen oikeasti kaupassa jo himoiten katsellut, mutta en ole raskinut ostaa. En kuitenkaan valita, sillä sattumaahan tuo on minkä värin kukakin sai. Lakka on täysikokoinen ja hintaa sillä on LivBoxin mukaan 8e/6ml, itse muistelen nähneeni näitä hintaan 7,90e. Tietääkseni IsaDora ei käytä eläinkokeita :)

3. Rimmel - Lasting Finish by Kate huulipuna: Tämän sain sävyssä 13, joka on voimakas, ehkä vähän oranssiin vivahtava punainen. Tämän boxin ainoa meikkituote, joka olisi ollut kovastikin mieleen, jos olisi eläinkokeettomalta merkiltä ja en omistaisi jo aika isoa kokoelmaa vastaavan sävyisiä punaisia huulipunia. Puna on siis Kate Mossin nimikkokokoelmasta ja koostumukseltaan sen pitäisi olla kosteuttava ja hoitava ja samalla voimakaspigmenttinen. Näistä punista olen kuullut hyvää ja pakkaus on tyylikäs, mutta tuote lähtee minun kohdallani eteenpäin, jos vain löydän jonkun joka tämän haluaa (äiti lienee uhrina). Tuote on täysikokoinen ja LivBoxin mukaan hintaa on 7,90e/4g. Käsittääkseni Rimmel on osa Coty inc:iä eikä näin ollen eläinkokeeton :(

4. Luis Widmer - Eye Contour Cream silmänympärysvoide: Edellisestäkin boxista tutun sveitsiläismerkin ikääntymisen merkkejä ehkäisevä silmänympärysvoide. Pidin kovasti merkin kuorinnasta ja koska silmänalusihoni kuivuu talvisin, olen todella innoissani tästä tuotteesta. Voidetta voi kuvailun mukaan käyttää silmänympärysten lisäksi arville, huulille, kaulalle ja dekoltélle sekä kasvonaamiona, itselläni tämä tosin taitaa jäädä ihan silmänympäryksille. Tuotteesta boxissa 7,5ml minikoko ja täysikokoisen hinnaksi annetaan 28e/30ml, joten tämän arvoksi tulee 7e. Tietääkseni Luis Widmer ei käytä eläinkokeita :)

5. Dermalogica - Overnight Repair seerumi: Osa Livboxin tilaajista sai tämän sijaan Dermologican kuorinnan, mutta itse sain onneksi seerumin, sillä sain jo edellisessä boxissa kuorinnan. Öljypohjaisen seerumin pitäisi stimuloida kollageenin muodostumista ja auttaa ihoa kiinteytymään ja uudistumaan. Tuotetta levitetään 4-6 tippaa iltapuhdistuksen jälkeen kasvoille ja se vaikuttaa yön aikana. Minulla ei ole paljoa kokemusta seerumeista ja onkin mielenkiintoista kokeilla tällaista kalliimman merkin tuotetta. Seerumia oli boxissa 5ml minikoko ja täysikokoiselle tuotteelle annetaan hinnaksi 81,90e/15ml, joten tämän arvoksi tulee 27,30e. My Beauty Bunnyn mukaan Dermalogica on muuten eläinkokeeton, mutta myy testit vaativassa Kiinassa. Dermalogica on kuitenkin vetäytymässä pois Kiinan markkinoilta, jonka jälkeen se on täysin eläinkokeeton :)


Pahoittelut epätarkasta kuvasta, pimeys+tekstien kuvaus=ei hyvä.


Yhteenveto: Tammikuun boxissa oli  minun näkemykseni mukaan kaksi täysikokoista, kaksi minikokoista ja yksi näytekokoinen tuote. Yhteisarvoksi tuotteille tulee 55,10e. Ei siis ihan niin paljon kuin viime kuussa, mutta ei huonostikaan 13,90e maksavaksi boksiksi. Pidin tämän kuun tuotteista enemmän kuin viime kuun, joten pienempi arvo ei haittaa yhtään. Eläinkokeiden osalta tilanne oli jo parempi, sillä vain yksi tuote (Rimmelin huulipuna) on varsinaisesti eläinkokeilla testaavalta merkiltä. 
Edelleen toivoisin, että LivBox ottaisi käyttöön jonkinlaisen taustakartoituksen, jolla ihmisten mieltymyksiä ja tarpeita voitaisiin vähän paremmin huomioida. Ensikuun boxilta toivoisin vielä lisää meikkejä. En ole vielä päättänyt jatkanko tilausta ensi kuun boxin jälkeen, sen ratkaisee seuraavan lootan sisältö ja vallalla oleva rahatilanteeni.

Mahdollisia yksittäisiä arvosteluja tuotteista seuraa taas myöhemmin. Minulla on edelleen läjä vanhempiakin tuotteita odottamassa postauksia, mutta kirjoitan niistä aina kun mahdollista!


Huom! Sain kommenttia ettei IsaDora olisikaan eläinkokeeton. Googlettelin asiaa ja löysin useammankin lähteen, jonka mukaan IsaDora ei testaa eläimillä, kuten olen tähän asti käsittänytkin. Laitoin asiasta vielä kyselyä IsaDoran maahantuojan kautta ja kerron tännekin, mikäli koen saaneeni väärää tietoa tai en saa tyydyttävää vastausta.

*Sain vastauksen maahantuojalta ja sen mukaan IsaDora ei testaa eikä ole koskaan testannut eläimillä. Sen parempaa tietoa minulla ei ole.* 22.2.2013

Olen tilannut LivBoxin itse, omilla rahoillani ja mielipiteet siitä ovat omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Mainittujen merkkien eläinkoestatus löytyy jokaisen tuotteen kohdalta tekstistä!

12 kommenttia :

  1. Minä olin vähän pettynyt siitä, että ainoat "täyskokoiset" tuotteet olivat ne halvimmat (n. 8 euron huulipuna ja kynsilakka)... Varsinkin kun värit eivät sattuneet miellyttämään. Mutta ymmärrän toki, ettei tuota hommaa tappiolla tehdä.

    Tuli vaan vähän sellainen maku, että markkinointivaiheessa annettiin normaalikokoisena mm. Dr. Hauschkan ruusuvoidetta, mutta nyt kun on saatu tilaajia, niin paketin arvoa on laitettu alas. Myydään "normaalihinnalla" kynsilakka ja huulipuna ja annetaan pari testeriä kaupan päälle.

    Mutta kattellaan miten homma jatkuu :) Eihän sitä tilausta ole enää pakko jatkaa 3 kk jakson jälkeen, jos ei koe saavansa rahoilleen tarpeeksi vastinetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, että sisältö näytti kovin pieneltä tässä kuuussa ja onhan se arvoltaakin ainakin joulukuun boxia huonompi. Se, että huulipuna ja kynsilakka ei ole miellyttävää sävyä kyllä myös varmasti aiheuttaa pettymystä.
      Arvoltaanhan tämäkin boxi oli kuitenkin ihan hyvä, varsinkin tuon Dermalogican tuotteen hinta nosti sen aika hyvin, tosin ilman sitä olisi boxin arvo jäänyt aika köyhäksi.

      Tuohan on monella ollut pelkona, että aluksi laitetaan hyviä tuotteita, kun boxia markkinoidaan ja sen jälkeen alkaa taso laskea. Täytyy toivoa, että näin ei kuitenkaan käy. Onneksi jatkotilauksen voi aina jättää sitten tekemättä ja jos taso alkaa laskea, näkyy se varmasti nopeasti tilausmäärissäkin.

      Poista
  2. Omasta mielesta oli huono että osa sai dermalogicalta kokonaan eri tuotteen mitä toiset, itse sain juuri sen kuorinnan, mitä en olisi tarvinnut. Myös boxin arvo meillä kuorinnan saaneilla oli 38€ eli paljon halvempi. :/ Mutta toki onneksi enemmän mitä itse maksanut, turhahan se tässä tiesti valittaa kun on yllätysboxin mennyt tilaamaan, mutta olisihan se kiva että kaikki saisi ne samat tuotteet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä ikävä, että toiset saa vähemmän arvokkaan boxin eikä välttämättä sitä mieleistä tuotetta. Minustakin olisi yleisesti parempi, että kaikki saisivat samat tai edes yhtä arvokkaat tuotteet kun kaikki saman on maksanutkin.
      Ja vaikka on itse yllätysboxin tilannut niin saa siitä vähän valittaakin, kun kuitenkin maksava asiakas on :)

      Poista
  3. Hei! Blogisi on kiva :) Mistä olet saanut tiedon (?), että IsaDora ei testaa tuotteitaan eläimillä? Mullahan ei toki ole asiasta mitään tietoa, mutta kun aikoinani karttelin eläinkokeilla testattuja kosmetiikkatuotteita, luotin vain Animalian listaan (http://www.animalia.fi/kosmetiikkalista) eikä tuolla ainakaan IsaDoraa näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä suoraan sanottuna muista, mistä olen löytänyt tiedon IsaDoran eläinkokeettomuudesta, mutta kyllä sen olen jossain nähnyt. Etsin yleensä useammasta paikasta tietoa merkkien eläinkokeettomuudesta, niin en aina muista mistä minkäkin tiedon löytää. Animalian lista on kyllä sinänsä luotettava, mutta valitettavan puutteellinen, sillä sieltä puuttuu paljon eläinkokeettomia merkkejä. Itse tosiaan käytän useampia lähteitä esim. Petan listaa ja My Beauty Bunnya.
      Toivottavasti ei ole ollut väärää tietoa liikkeellä ja IsaDora on oikeasti eläinkokeeton.

      Poista
  4. IsaDora käyttää eläinkokeita! Senhän nyt kaikki tietää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä olen tosiaan löytänyt vain sellaista tietoa, että IsaDora ei käytä eläinkokeita. 100% varmasti en tietenkään voi asiaa sanoa, sillä en ole töissä yrityksessä eikä muutenkaan sisäpiirin tietoa ole. Toivottavasti ei tosiaan ole väärää tietoa liikenteessä. Mistä itse olet saanut tiedon, että IsaDora testaa eläimillä?

      Poista
  5. MoNet kosmetiikkayritykset eivät käytä eläinkokeita mutta raaka-aineet onkin saatettu testata eläimillä niiden toimittajan puolesta...

    VastaaPoista
  6. MoNet kosmetiikkayritykset eivät käytä eläinkokeita mutta raaka-aineet onkin saatettu testata eläimillä niiden toimittajan puolesta...

    VastaaPoista
  7. Moi!
    Löysin juuri blogiisi, vaikuttaa mielenkiintoiselta :)
    Kirjoittelen itse mm. kauneusjuttuja, joissa minulle on tärkeää juuri eläinkokeettomuus ja ekologisuuskin. Olen myös kasannut eläinkokeettoman kosmetiikan listan, jossa olen yhdistänyt eri lähteistä saamiani tietoja. Tsekkaa ihmeessä, jos kiinnostaa! :)
    http://prettyecoistic.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää ehdottomasti tutustua sun blogiin :)

      Poista