lauantai 2. maaliskuuta 2013

Mokka

Olen yrittänyt opetella lakkaamaan kynsiäni paremmin ja ahkerammin, koska näen muissa blogeissä jatkuvasti ihania kynsilakkoja, joita tekisi mieli hankkia. Lakkakokoelmani on kuitenkin vielä aika pieni, sillä en viitsi käyttää kovin paljoa rahaa tuotteisiin, joita ei tule käytettyä niin paljon. Edulliset lakat ovatkin siis erityisesti mieleeni.




Hankin tammikuussa alennuksista parikin lakkaa ja tässä niistä ensimmäinen, MIYOn (linkki MIYOn Facebook -sivulle) Nailed it! -lakka sävyssä 07 Suede. MIYOn lakat maksavat normaalisti 3,95e/8ml, mutta tästä maksoin alessa vain reilun euron, ihan tarkkaa hintaa en muista.  MIYOhan myyvät ainakin Seppälät. Alla olevassa kuvassa kynsillä on Suedea muilla kynsillä, paitsi nimettömässä, jossa on toista MIYOn lakkaa, aiemmin testattavaksi saamaani Nudea.


Kuvattu luonnonvalossa. Kynsinauhani ovat kamalassa kunnossa, pahoittelen.


Suede on koostumukseltaan hyvin samanlainen kuin Nude, josta olen aiemmin kirjoittanut. Koostumus on siis ohut ja hyvin levittyvä, mutta ei kovin peittävä. Itse käytin lakkaa kolme kerrosta, vaaleaa Nudea laitoin kuvan kynsiin neljä kerrosta.
Lakka kuivuu ihan suht nopeasti, mutta koska kerroksia joutuu tosiaan laittamaan useampia, niin lakkailuun kyllä kuluu vähän aikaa. Sivellin MIYOn lakoissa on ihan perus, aika kapea. Sivellin voisi siis olla vähän leveämpikin. Minusta sivellin on kuitenkin ihan toimiva ja mieluummin otan vähän liian kapean kuin liian leveän siveltimen. Esimerkiksi IsaDoran lakkojen todella leveät siveltimet alkavat olla jo vähän turhan leveitä joihinkin kynsiini.
Pysyvyys molemmilla kokeilemillani MIYOn lakoilla on ihan hyvä. Eivät kestä minun kynsillä niin kauaa kuin esim. Flormarin duochromet, mutta eivät ole heti lakkausta seuraavana päivänä jo kuluneet ja lohkeilleet. Käytän aina sekä alus- että päällyslakkaa.


Lähikuva Suedesta, jotta sävy näkyisi paremmin. Kuvattu luonnonvalossa.


Parasta Suedessa on, edullisen hinnan lisäksi, väri. Väri näyttää ehkä aavistuksen vaaleammalta kuvissa kuin se oikeasti on. Minulla ei ollut ennestään mitään tämän tapaistakaan lakkaa. Väri on keskitumma, harmahtavan ruskehtava lila. Menee vähän mutalakkojen kategoriaan, mutta on kuitenkin selvästi lilan sävyinen ja selvää punertavuuttakin sävyssä on. Värissä ei ole shimmeriä vaan se on kiiltävä creme -lakka.

Tykkään Suedesta todella paljon, vaikka se vaatiikin monta kerrosta. Väri on vain niin ihana ja sopiva. Pidin myös itse kovasti Suaden ja Nuden yhdistelmästä kynsilläni. MIYOn lakoissa on mielestäni hyvä hinta-laatusuhde ja kaipaisin niihin ainoastaan vähän parempaa peittävyyttä.

p.s. Jouduin laittamaan kommenttien sanavahvistusen takaisin päälle jatkuvien, roskapostisuodattimien läpi menevien spämmikommenttien vuoksi. Pahoittelen asiaa, en itsekään pidä sanavahvistuksesta :(


Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omia. En saa tekstin linkkien käytöstä mitään hyvitystä. Tietääkseni MIYO ei testaa eläimillä!

2 kommenttia :

  1. Ah, tässä on ihana väri :). Ja on onneksi paremman laatuinen kuin toinen MIYOn lakkani Mystic.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa taitaa tosiaan vaihdella laatu jonkin verran. Mulla nuo kaksi MIYOa on onneksi molemmat ihan ok laatuisia.

      Poista