maanantai 22. huhtikuuta 2013

Torture

Edellisessä postauksessa mainittu uusin Illamasqua -tilaukseni saapuikin todella nopeasti, joten jatketaan Illamasquan huulikiiltojen parissa. Käytin saamani lahjakortin, ja hieman enemmänkin, ja tilasin yhden Sheer -sarjan kiillon sekä yhden poskipunan. Tässä siis esittelyssä Sheer Lipgloss sävyssä Torture.


Torture tuubissaan, kuvattu luonnonvalossa.

 Nimestään huolimatta Torture on aika kesy kiilto. Se kuvataan Illamasquan sivuilla lämpimäksi koralli-persikaksi. Sanoisin itse, että sävy on enemmän persikkainen kuin korallinen. Sheer -linjan mukaisesti se on läpikuultava, ja värissä ei ole mitään shimmeriä tai muita kimalluksia.

Koostumukseltaan kiilto on edellisen postauksen kiiltojen tapaan hieman tahmea ja hyvin pysyvä, mutta ei missään nimessä mitään supertahmaista liimaa. Myös tuoksu on sama kevyt ja hedelmäinen kuin edellisissäkin. Myös kiillon pakkaus on täsmälleen samanlainen puristettava tuubi.


Torture tassullani, kuvattu luonnonvalossa.


Tilasin kiillon itselleni helpoksi, kesäiseksi kiilloksi ja sitä tämä ehdottomasti on. Mielessäni on ollut tietty läpikuultava persikansävy, ja olen etsinyt kiiltoa, joka olisi juuri sellainen kuin mielikuvissani. Torture on hyvin lähellä sitä, mutta ei aivan. Ongelma ei sinänsä ole kiillossa vaan omissa huulissani, jotka taitavat olla liian tummat saadakseni juuri haluamaani lopputulosta. Pitää vielä kokeilla löytäsinkö jonkun sopivan nudesävyn alle hillitsemään huulteni luonnollista sävyä muuttamatta kuitenkaan kiillon sävyä liikaa. Yksinään käytettynä Torture lähinnä taittaa huulieni sävyn persikkaisemmaksi ja tietenkin antaa kauniin, aika vesimäisen kiillon.


Torture huulillani, kuvattu luonnonvalossa.


Pidän Torturesta, kuten kahdesta muustakin Illamasquan kiillostani. Tulen luultavasti käyttämään tätä kiiltoa kesän aikana paljon. Koostumus ja tuoksu on juuri minun makuuni ja sävy on kaunis ja helppo. Hintaa tälläkin kiillolla on 14£ (n. 16,40€).


Loppuun vielä hieman asiaa aiheen vierestä. Ensinnäkin, olen yrittänyt opetella ottamaan parempia kuvia. Mustaa Kajalia -blogin Heidi B kirjoitti juuri loistavat postaukset valokuvausvälineistöstä ja blogikuvaamisesta. Ne kannattaa lukea, jos kuvaaminen kiinnostaa yhtään. Otin tämän postauksen kuvat Heidin ohjeiden avulla täysin manuaaliasetuksilla. Käytössäni on valitettavasti vain rupuinen digipokkari, mutta yritän saada siitä jatkossa irti enemmän. Toivottavasti kuvani siis alkavat näyttää hieman paremmilta.
Toiseksi haluan vain ilmoittaa, että tämä alkanut viikko ja ensi viikon alku vappuineen tulevat olemaan minulle todella kiireiset, joten en välttämättä ehdi postaamaan mitään. Palaan kuitenkin uusien postauksien kanssa heti kun ehdin :) Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!


Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Illamasqua ei testaa eläimillä!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti