maanantai 18. marraskuuta 2013

Vierailulla: Kauneudella ja Zao MakeUp

Kuulin kaveriltani itselleni ennen tuntemattomasta luonnonkosmetiikkamerkistä Zao MakeUpista, jota maahantuo oululainen Kauneudella tmi. Merkki vaikutti heti todella mielenkiintoiselta, joten otin yhteyttä maahantuojaan. Minut kutsuttiinkin käymään paikanpäällä, Kauneudella on nimittäin myös kauneushoitola, tutustumaan merkkiin ja sain sitten kotiin mukaan muutaman tuotteen testiin blogia varten. 
Kerron nyt ensin vähän vierailustani ja Zaosta yleisesti. Kirjoitan saamistani tuotteista myöhemmin arvostelut, kun käyttökokemustakin on enemmän. Zaon lisäksi Kaunedella maahantuo luonnonkosmetiikan ihonhoitosarjaa Paris Exclusive Cosmeticsia, ja sain tästäkin sarjasta pari testituotetta. Keskitytään nyt ensin kuitenkin Zaoon ettei postaus veny mahdottoman pitkäksi. Paris Exclusivesta kirjoitan enemmän sitten kun arvostelen tuotteet.
Minulla olisi kerrottavaa vierailusta ja Zaosta varmaan loputtomiin, mutta yritän kertoa ne tärkeimmät seikat. Zaosta saa lisätietoa helposti heidän omilta, loistavilta nettisivuilta (linkki jo tuolla ekalla rivillä). Ja Kauneudella -hoitolasta tietenkin heidän sivuiltaan eli täältä.

Klikkailkaa kuvia isommaksi!

Zaon esittelypöytä

Zao on ranskalainen sertifioitu luonnonkosmetiikkamerkki, sillä on mm. EcoCert -sertifikaatti ja myös hyppivä pupu, eli merkki on eläinkokeeton. Tuotteet ovat 100% luonnonkosmetiikkaa ja niissä käytetään osittain myös luomuraaka-aineita. Juuri vierailuni kynnyksellä Zao oli hyväksytty myös Pro Luonnonkosmetiikka ry:n sarjaksi.
Valikoimaan kuuluu kaikenlaisia meikkituotteita erilaisista meikkipohjista luomiväreihin ja ripsiväreihin. Luonnollisuus näkyy myös pakkauksissa, joihin käytetään ekologista bambua. Monet pakkauksista ovat myös täytettäviä, esimerkiksi luomivärinappien kompaktit. Joihinkin kompakteihin voi myös ostaa erilaisia täyttötuotteita, poskipunat, meikkipuuterit ja kiinteät meikkivoiteet menevät kaikki samanlaisiin kompakteihin. Zaon myyntipakkauksetkin poikkeavat totutuista ja pahvirasioita et Zaon tuotteiden ympäriltä löydä. Tästä lisää tuotearvostelujen yhteydessä, jätetään jotain vielä mysteeriksi. Pakkausten lisäksi bambua löytyy myös tuotteista, kun taas talkkia ei käytetä ollenkaan. Esimerkiksi meikkipuuteriin on käytetty jauhettua bambua.




Kutsun saatuani menin siis vierailulle Oulun Pateniemeen, Kauneudella -kauneushoitolaan. Ideana oli, että pääsen tutustumaan merkkiin kunnolla ja minulle voidaan valita sopivat tuotteet testiin. Testituotteiden lisäksi sain myös kokeilla paikanpäällä useampiakin tuotteita, joten sain konkreettisesti enemmän tuntumaa Zaoon. Vierailun aikana minulle tehtiin meikkipohja kiinteällä meikkivoiteella sekä laitettiin vähän varjostusta ja poskipunaa antamaan väriä kasvoille. Itse sain kokeilla luomivärejä ja huulikiiltoa. Zaon värivalikoima ei ole niin laaja kuin joillain "normaalin kosmetiikan" merkeillä. Kuitenkin minulle iski runsaudenpula luomivärinappien edessä ja kesti hetken ennen kuin onnistuin valitsemaan pari sävyä joita kokeilin.


Nämä purkit pitävät sisällään puuterituotteita.
Irtoluomivärit piilottelevat omissa purkeissaan.

Värivalikoimassa on sekä neutraaleja luonnollisia sävyjä että värikkäämpiä. Luomiväreissä löytyy eri koostumuksia mattasävyistä kimaltaviin. (Huuli)tuotteissa loisti kuitenkin poissaolollaan kirkkaanpunaiset sävyt. Tämä selittyy sillä, että sertifioidussa luonnonkosmetiikassa ei löydy raaka-ainetta, jolla kirkas punainen väri saataisiin aikaan. Tavallinen raaka-aine punaiselle on erään hyönteisen jauhetut kuoret, eli karmiini ja sen käyttöä ei sertifikaattien kriteerit hyväksy.
Vaikka luonnonkosmetiikassa raaka-aineet ovat rajatummat, ei se näkynyt tuotteiden laadussa. Sen verran mitä ehdin vierailulla kokeilla, meikit olivat pigmenttisiä ja niissä oli hyvä koostumus. Tietenkin värien välisiä erojakin löytyi, mutta se koskee kaikkia meikkejä, ei vain luonnonkosmetiikkaa.


Meikkikynät, huulikiillot ja merkin ainokainen huulilakka. Meikkikynät ovat monitoimituotteita, jotka käyvät väristä riippuen kulmiin, silmiin tai huulille.

Luomivärit lähikuvassa. Itse kokeilin kullanpersikkaista 113 ja murrettua vihreää 106.

Epäileekö joku vielä, että luonnonkosmetiikalla ei saa tarpeeksi näkyvää tai pigmenttistä meikkiä? Zao on myös ammattilaismeikkisarja, mikä kertoo varmasti, että tuotteiden täytyy olla toimivia ja monenlaiseen meikkiin sopivia. Yksittäisten tuotteiden lisäksi Zaolta saa siis hankittua ammattikäyttöön sopivia settejä. Alla kuvassa onkin yksi "tarjotin" meikkejä ammattilaissetistä. Settejä kyllä saa ostettua ihan normaalikuluttajatkin. Tosin kosmetiikkabloggaajat poislukien settien laajuus lienee ei-ammattilaiselle melko suuri :D



Zaolla on myös kynsilakkoja, mutta ne eivät ole sertifioituja. Tosin kynsituotteetkin ovat eläinkoeettomia eivätkä sisällä eläinperäisiä raaka-aineita.
Pikku-Kabuki oli unelman pehmeä.

Kauneudella on tuonut Zao MakeUpin Suomeen vasta aivan hiljattain. Tällä hetkellä jälleenmyyjänä on vain Kauneudella, mutta tämä asia muuttunee tulevaisuudessa. Voinkin käydä päivittämässä tähän postaukseen ja vinkata muutenkin blogissa, kun kuulen, että Zaoa saa muualtakin. Suomen ulkopuolella Zao on myynnissä jo n. 30 eri maassa. Kauneudella hoitolaan voi ottaa yhteyttä, jos haluaa mennä ostoksille ja ostoksia voi tehdä tietenkin hoitojen yhteydessä. Kauneudella hoidot tehdään postauksen alussa mainituilla Paris Exclusive -sarjalla.

Minä vietin mielenkiintoisen hetken tutustumassa Zaoon hoitolassa. Viimeiseksi vierailuni ei jäänyt, sillä olen menossa jo parin viikon päästä kasvohoitoon. Tästä kerron tietenkin sitten blogissakin! Kiitokset vielä Helenalle kutsusta vierailulle!

Oliko Zao kenellekään entuudestaan tuttu?


Briefly in English: A while ago I heard of a make up brand Zao MakeUp and contacted the importer to find out if I could get some products to try out for my blog. I was invited to come visit the beauty salon Kauneudella (importer) and explore the brand. 
Zao is a certified natural cosmetics brand (for example it has the EcoCert and Leaping Bunny certificates) from France. They have a nice range of products, pretty much everything from different kinds of foundations to lip products and mascaras. They use eco-friendly bamboo in their products and also in their packaking. Some of the packaking is also refillable. 
Zao is also a professional brand so they have large kits available. The products have different kinds of colours and finishes from neutrals to colourful and from matte to sparkly. I tried several products on my visit and the textures and pigmentation seemed very good, as You can expect from a professional brand.
I received a couple of products from Zao to try and I'll be reviewing those on their own posts. I also received a couple of products from a skin care brand Paris Exclusive Cosmetics, which I'll review later too.

Olin vierailulla kutsusta ja mielipiteet tekstissä omiani. En saa mitään korvausta postauksen kirjoittamisesta enkä linkkien klikkailusta.
I was invited to visit Kauneudella and explore the brand. All of the opinions in this post are my own and there is no affiliate links. I'm not being compensated for writing this post.

18 kommenttia :

  1. Nyt on kyllä ihan uusi merkki minulle! Todella mielenkiintoiselta vaikuttaa-nuo bambupakkaukset ovat ihanan erilaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että tää merkki ei oo vielä monelle tuttu, itsekin tosiaan aika vasta kuulin tästä. Nuo pakkaukset on ihania! Kerron niistä sitten vielä lisää, kun arvostelen ne tuotteet, jotka sain testiin :)

      Poista
  2. Suvi <3 Zao.
    Mulle tuli koulutuksessa ihan uutena tietona nyt syksyllä tuo huulipunien punainen väri ja muistan kun Helena siitä kertoi, niin meinas kynä tippua kädestä. Mää en voi ehkä enää ikinä mennä lähellekään kirkkaanpunaista huulipunaa.
    Mää pyörittelen melkein päivittäin Zaon kuvastoa ja mietin, että mitähän sitä tällä kertaa hakis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan normaalissa synteettisessä kosmetiikassahan voidaan käyttää muutakin ku karmiinia siihen punaiseen väriin, vaikka monesti sitä kyllä näkee. Eli luet vaan incin, että onko käytetty karmiinia vai ei, niin tiedät laitatko ötököitä huulille vai et :D Löytyy kuitenkin vegaanisia punaisia meikkejäkin! Luonnonkosmetiikassa vaan ei kuulemma oo sallituissa aineissa mitään ihan punaista.
      Mitä sää oot jo kokeillut Zaolta? Siitä huulipunasta oli sillon jo puhetta, mutta ootko jo muuta ehtiny hommaan?

      Poista
  3. Täysin uusi merkki itselle, mutta kertomuksesi perusteella erittäin kiinnostava sellainen. :)

    VastaaPoista
  4. Jos en ole ihan väärässä, tää merkki oli kosmetologi messuilla ja tulevat kuulemma helsinkiin johonki joulumyyjäisiin josta nyt tietenkään en löytänyt mitään infoa. Mutta joulukuussa sanoivat olevansa postitalolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinkin mahdollista :) Meillä ei ollut puhetta tuosta joulukuun tapahtumasta, mutta sehän on hyvä tietää, jos pääkaupunkiseudun ihmisiä merkki kiinnostaa.

      Poista
    2. Kysyin asiaa ystävältäni ja hän sanoi että ne messut/myyjäiset olis 14. joulukuuta postitalolla. :)

      Poista
  5. Onpas kivan näköisiä tuotteita!

    VastaaPoista
  6. Ihan uus merkki mulle, mut kivan näköisiä, aina innostun muutenkin jos kerrotaan olevan luonnonkosmetiikkaa! :) Mäki alottelen just bloggaamista, ni jos kiinnostaa ni käy kurkkaa mun blogia ja liity lukijaks jos innostut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä kurkkaan blogisi :)

      Muakin kyllä luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja varsinkin värikosmetiikkaan haluan tutustua paremmin, vaikka ihan sekakäyttäjä kosmetiikan suhteen oonkin :D

      Poista
    2. Uskon et mussa asuu sisällä joku pieni maailmanparantaja!! :p
      Ja tervetuloa lukijaks :)

      Poista
  7. Pro Luonnonkosmetiikka ry järjestää 14.12 klo 10-18 Helsingin Postitalolla, Fazer-salissa Joulumyyjäiset! ZAO ja Paris Exclusive -sarjat myynnissä siellä! TERVETULOA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun laitoit tämän tänne, ajattelinkin, että pitää vielä kysyä tuosta sinulta :)

      Poista