lauantai 16. toukokuuta 2015

New York osa I: Ensikertalaisena Yhdysvaltoihin.

Mistähän sitä oikein aloittaisi näiden New York -postausten kanssa. Ajattelin, että kirjoitan ehkä pari postausta yleisesti reissusta ja mahdollisesti yhden kosmetiikkashoppailusta ja vielä erillisen haalinnan. Tämä ensimmäinen osa keskittyy siis käytännön asioihin ja USA:an matkustamiseen, seuraavassa paneudun siihen, mitä minä ehdin tekemään noin viikon aikana New Yorkissa, ja lopuksi sitten ne jännittävimmät asiat kosmetiikkaan keskittyen :). Suunnitelmat tosin eivät ole vielä varmoja, joten katsotaan nyt mitä lopulta lykkän tänne blogin puolelle. Kirjoitettavaa olisi tietysti taas suunnilleen loputtomasti, ja voitte varautua melko pitkiin teksteihin, mutta yritän pidättäytyä loputtomilta jaaritteluilta.


Manhattan iltahämärässä.

Yhdysvaltoihin matkustettaessa joutuu ottamaan vähän enemmän asioita huomioon kuin Euroopan sisällä matkustettaessa. Lyhyellä lomareissulla suomalainen ei enää onneksi tarvitse viisumia vaan sähköinen matkustuslupa ESTA riittää. ESTA haetaan netissä, mielellään hyvissä ajoin etukäteen, ja se maksaa 14$. Sen lisäksi pitää olla voimassaoleva ja oikeanlainen passi, ja pitää antaa lentoyhtiölle tarvittavat tiedot, kuten koko nimi, syntymäaika, passin numero ja myös sen paikan osoite, missä yöpyy ensimmäisen yön Yhdysvalloissa. Näistä asioista löytyy tietoa ihan vaikka Finnairin sivuilta täältä, ja sieltä on myös linkki ESTA:n hakuun. En mene näihin asiakirja-asioihin tämän enempää, sillä niistä löytyy tietoa netistä paljon. Jos joku haluaa kysyä asiasta enemmän, niin voi kysellä kommenteissa tai laittaa mailia.

Minulla oli Finnairin lennot Oulu-Helsinki-New York-Helsinki-Oulu. Oulu-Helsinki välit operoi Flybe ja mennessä Helsinki-New York välin poikkeuksellisesti puolalainen LOT. Pitkät 8-9 tunnin lennot New Yorkiin ja takaisin sujuivat melko kivuttomasti. Mennessä pysyin hereillä koko matkan katsellen sarjoja ja yhden elokuvan viihdejärjestelmästä. Taisi tulla myös vähän pelattua pasianssia. Takaisin kotiinpäin tullessa sain jopa hieman nukuttua, mutta tuli myös katseltua sarjoja. 
Ruoka oli tyypillisen köyhää lentokoneruokaa, mutta kuitenkin ihan täysin syömäkelpoista. Menomatkalla sain kasvispyöryköitä ja riisiä ja paluumatkalla kasvispastan. Olin kasvissyöjänä tilannut lennoille ruoat erikseen. Nykyisin lennoilla taitaa olla lähes aina kasvisvaihtoehtokin ruokana, mutta näiden ateriodien riittävyyttä ei voi taata, joten varmempaa on tilata itselle erikoisateria, jos on kasvissyöjä. Välipalaleivistä ei myös välttämättä ole kasvisvaihtoehtoa, jos sitä ei ole erikseen tilannut. 
Menosuuntaan molemmat lennot olivat melkoista tärinää ja heiluntaa. Ilmeisesti oli tuulista sekä Suomessa, että New Yorkissa. Itseasiassa New Yorkissa oli meneillään ukkosmyrsky laskeutumishetkellä ja meno koneessa sen mukainen, mutta turvallisesti päästiin kuitenkin laskeutumaan. En tosin ihan sellaisella rytinällä ja salamoiden keskellä ole koskaan lennolta laskeutunut. Onneksi en ole mitenkään kauhean lentopelkoinen, vaikka en lentämisestä pidäkään.


Tuttu kaveri tuli vastaan lelukaupassa.

Maahantulokuviot vähän jännittivät etukäteen, näin ensikertalaisella Yhdysvalloissa. Jonot olivat aika pitkät, mutta lentokentän työntekijät ohjailivat porukkaa hyvin ja jakoivat jonoja siten, että itse pääsin skippaamaan lähes jonon puolivälistä muutaman ihmisen taakse. Passintarkastuksessa herttainen, vanhempi aasialaismies kyseli vain matkan tarkoitusta ja pituutta ja naureskelimme kun hän onnistui kuulemaan, että aion viipyä USA:ssa 6 kuukautta 6 yön sijaan. Ei siis tullut ainakaan minulle mitään isompaa tenttiä. Sormenjäljet ja valokuva napsaistiin siinä virkailijan kanssa jutellessa.
Matkalaukut olivat jo tulleet sillä välin, kun jonotin maahantulotarkastukseen, joten sain noukkia vain omani matkaan ja kävellä lähes suoraan tullin virkailijalle. Virkailija nappasi lennon aikana täyttämäni tullilomakkeen ja päästi minut jatkamaan matkaa samantien.

Hotellille matkustin JFK:ltä AirTrainilla (lentokenttäjuna, joka kulkee terminaalien väliä ja kahdelle metroasemalle) ja metrolla. Ostin heti Jamaica Stationilta viikon metrocardin, jolla saa kulkea New Yorkin metrossa siis viikon ajan niin paljon kuin haluaa. Kortti maksoi kaikkineensa 32$. Hotellini sijaitsi Long Island Cityssä ja Jamaica Stationilta meni sen lähimmälle metroasemalle suoraan E-linjan metro.
New Yorkin metrosysteemi on vähän monimutkaisempi kuin esimerkiksi Lontoon, mutta mielestäni silti ihan kohtuu helppo. Kannattaa vähän tutustua metrosysteemiin ja karttaan etukäteen ja painaa mieleen oman hotellin lähin pysäkki ja mitkä linjat kulkevat sinne. Lisäksi voi vähän tutkailla, miten linjat menevät sellaisille alueille, joissa on aikomus reissun aikana käydä. Asemilla on melko helppo sitten suunnistaa kylttien mukaan, kun tietää meneekö uptowniin, downtowniin vai Brooklyniin tai Queensiin. Local ja Express -linjat ovat sitten vähän monimutkaisempia, joten kannattaa yrittää selvittää itselle tärkeistä asemista kuuluvatko ne express-junien pysähtymispaikkoihin vai pysähtyykö niillä vain local-junat.


Museon ikkunan läpikin voi kuvata maisemia.

Hotellini sijaitsi tosiaan Long Island Cityssä Queensissä. Käytännössä olin vain sillan toisella puolella Manhattanilta ja jo seuraava metroasema "kotiasemaltani" oli Manhattanin puolella. Midtowniin ja esim. Times Squarelle meni ehkä 10-15 minuuttia metrolla. Hotelli oli useamman sata euroa vastaavia Manhattanin puolella sijaitsevia halvempi, joten valitsin mieluummin sen.
New Yorkin hotelleissa kannattaa ottaa huomioon, että niihin kirjautuessa vaaditaan yleensä luottokortti, jolle tehdään jonkin suuruinen katevaraus sen varalta, että tuhoat jotain hotellissa tai vaikkapa soittelet kaukopuheluita hotellin laskuun. Omassa hotellissani summa oli 50$ per yö ja katevaraus poistui ilman erillistä pyyntöä n. viikko sen jälkeen kun olin palannut kotiin. Tämä kannattaa ottaa huomioon varsinkin, jos luottoraja on pieni. 
Hotellini oli siis Wyndham Garden Long Island City ja se oli oikein siisti ja mukava perushotelli. Henkilökunta oli ystävällistä ja sain heti sisäänkirjautuessa Manhattanin kartan, metrokartan ja pienen kartan hotellin ympäristöstä. Long Island City on alueena vielä vähän teollista, mutta alueen "pääkadun" Vernon Boulevardin varrelta ja läheltä löytyi paljon pikkuravintoloita ja tunnelma alueella oli illalla mukavan leppoisa. Hotellilta noin 5-10 minuutin kävelyn päästä löytyi myös pari ruokakauppaa ja Duane Reade, joka myy lääkkeiden ja elintarvikkeiden lisäksi kosmetiikkaa.


Old School Central Park.

Raha-asioihin varauduin itse vaihtamalla jo Suomessa muutaman satasen käteistä dollareiksi ja muuten hoidin maksut luottokortilla. Käteistä käytän itse reissussa mieluusti ainakin ruokapaikoissa ja pienemmissä kojuissa ja liikkeissä. Ulkomailla varsinkin on aina riski, että kortti kopioidaan, joten mieluiten maksan kortilla vain isommissa ja tunnetuimmissa liikkeissä. USA:ssa pitää käteistä olla varattuna myös tippeihin esim. hotellin siivoojille. 
Omat käteiseni riittivät enemmän kuin hyvin ja viimeiset pari päivää käytinkin vain käteistä, kun aluksi oli isommat ostokset tullut vingutettua kortilla. Minulla on Visan yhdistelmäkortti (Debit/Credit), ja New Yorkissa siitä pystyi käyttämään vain luottopuolta. Tämäkin on hyvä tietää ennen reissua. Itse varauduin pelkkään luottokortin ja käteisen käyttöön niin, että maksoin luottokortille etukäteen hieman ylimääräistä ja "korotin" näin luottorajaa hieman. "Korotus" ei olisi edes ollut tarpeen, mutta ainahan sitä on hyvä olla varautunut siihen, että tulee jokin yllättävä maksu, ja mukavampi on reissun jälkeen maksaa pienempää luottokorttilaskua, kun osa on jo etukäteen maksettu. 


Liikennemerkki New Jerseyn puolella sai hymyilemään.

Yleisesti vielä New Yorkista sen verran, että minusta, näin yksin matkustavana naisena, se oli helppo kaupunki. En riekkunut myöhään liikenteessä, sillä heräsin joka aamu viimeistään 7 aikaan ja parhaillaan olin liikenteessä jo ennen 8 aamulla. Turvaton olo ei ollut missään vaiheessa, vaikka varsinkin metrossa näkyi jos jonkinlaista hiipparia. Liikkuminen oli pääasiassa helppoa, käytin metroa ja kerran bussia New Jerseyn puolella käydessäni. 
Ihmiset olivat pääsääntöisesti ystävällisiä ja juttelivat kaduilla vieraille enemmän kuin mihin Suomessa on tottunut. Joitain kauppojen kassoja ja myyjiä tuli vastaan, jotka olivat hieman tympääntyneen oloisia, mutta yksikään ei ollut suoranaisesti töykeä. Pari kertaa tuli törmättyä myyjiin, jotka olivat tosi ihania ja jutella höpöttivät paljon. 
Turisteja tuntui näkyvän varmaan enemmän kuin paikallisia ja paikallisväestönkin keskuudessa espanja tuntui olevat yleisempi kieli kuin englanti. En kuitenkaan törmännyt sellaisiin asukkaisiin, jotka eivät olisi englantia puhuneet, vaikka näinkin kuulemma voi käydä.


Keltaiset taksit rivissä ja sain tallennettua aivan vahingossa taksia huitovan herrasmiehenkin. Mies siis täysin tuntematon ja tilanne ei ole lavastettu :).

Kyselkää näistä käytännön asioista tosiaan lisää, jos tulee jotain mieleen. Itseäni ainakin hieman jännitti matkustaa ensimmäisen kerran Yhdysvaltoihin, kun on kuullut kaikenlaista kauhutarinaa maahantulotarkastuksista yms., joten halusin kirjoittaa näistä matkustusasioistakin. Voin siis omasta puolesta sanoa, että ei ollut kauhea kokemus ja suurimmalta osalta matkustajista maahantulo sujuu varmasti mukavasti ja helposti, kun vain hoitaa oman osuutensa ja tarvittavat asiakirjat kuntoon.
Jatketaan seuraavassa postauksessa siitä, mitä näin ja koin New Yorkissa! Kertokaa ihmeessä kommenteissa omia matkakokemuksia New Yorkiin tai Yhdysvaltoihin yleensäkin.

*This post is only in Finnish*

Matka toteutettu omin varoin. En ole yhteistyössä mainittujen yritysten kanssa enkä saa tekstin linkin käytöstä mitään hyvitystä.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Sneak peek!

Hei kaikille! Olen palannut matkalta ja kaikki meni hyvin. Tai siis palasin jo reilu viikko sitten, mutta ensin oli hieman jet lagia ja yleistä väsymystä ilmassa ja sitten piti hoidella erilaisia käytännön asioita, joita kummasti jo viikon reissun aikana pääsi kasautumaan. 
Kiusaan teitä parilla maistiaiskuvalla reissun ostoksista, mutta en vielä sen kummemmin kerro reissusta enkä edes ostoksistani. En ole vielä tehnyt mitään päätöksiä siitä, kuinka paljon kirjoittelen reissusta. Kosmetiikkaostokset tottakai esittelen ja niistä tulee tipahtelemaan arvosteluja myöhemmin, mutta kuinka paljon teitä kiinnostaa lukea itse matkasta ja minun kokemuksistani New Yorkissa?






Saatoin muuten ostaa teitä lukijoitakin varten jotain pientä kivaa reissusta...


Briefly in English: I'm back from New York! I had a little bit of jet lag after returning and also had to take care of a lot of boring stuff, so it took a while for me to get posting. Here's a little sneak peek of what I bought from NYC. I'll be posting my haul and of course product reviews later.

Kuvissa vilahtavat tuotteet ostettu itse.
Products in this post were purchased by me.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Matkalle mukaan

Sunnuntain ratoksi valikoin reissukosmetiikat ja kuvasin ne. Ensi viikolla reissuun lähtee mielestäni melko maltillinen määrä kosmetiikkaa. Helpotusta purnukoiden määrään tuo se, että hotellista löytyy perus kylpytuotteet, joten en pakkaa mukaan ollenkaan shampoota, hoitoainetta tai suihkusaippuaa. Kurkitaanpa sitten, mitä mukaan lähtee.




Aloitetaan meikkituotteiden ulkopuolelle jäävistä tuotteista. Näitä tosiaan ei hirveästi lähde mukaan. Puhdistustuotteiksi lähtee minituubi hammastahnaa, joka taisi olla joskus kaupanpäällinen Glitteristä, ja kasvojen puhdistukseen vaahtoputsari Dermosililta. Voiteista mukaan lähtee Joikin silmänympärysvoide, yövoiteeksi Mádaran Pihlaja DD ja yleiskäyttöön Sebamedin Hand & Nail Cream. Päivävoiteelle ei ole tarvetta, koska otan meikkipohjaksi tarpeeksi kosteuttavan BB:n ja kropparasvan jätän myös pois ja ostan paikanpäältä.
Hiustuotteista mukaani pakkaan vain Simin Argan -sarjan kosteuttavan muotoiluvoiteen. En juurikaan käytä hiusten muotoilutuotteita, joten tämä LivBoxista aikoinaan tullut voide riittänee. Harkitsin kuivashampoon mukaan ottamista, mutta jätän senkin pois ja ostan tarvittaessa matkakohteesta.
Kuvasta puuttuu yksi oleellinen tuote, joka minun pitää vielä ostaa, deodorantti. Sellainenkin toki mukaan lähtee. Lisäksi en kuvannut kauneudenhoito- tai hygieniavälineitä (harja, kammat, hammasharja).




Sitten meikit ja yksi taustan epämääräinen kaveri, joka olisi kuulunut edelliseen kuvaan. Meikkipohjaa varten pakkaan laukkuuni Dr. Jartin BB:n, Illamasquan peitevoiteen, silmämeikinpohjustajan Milanilta sekä minikokoisen Dermalogican meikinpohjustajan. Viimeistelyyn lähtee matkalle Wettiksen kivipuuteri.
Lisäväriä kasvoille antaa poskipunat, joita otan mukaan kaksi, persikkaisemman ja vaaleanpunaisen vaihtoehdon. Lisäksi Make Up Storen Smog lähtee mukaan multitaskerina, jolla hoituu niin varjostukset kasvoille kuin silmämeikkikin. Kulmat hoitaa Anastasian Dipbrow ja Dermosilin kulmakynä. Rajauksia varten otan mukaan Illamasquan Sealing Gelin ja Fyrinnaen mustan Snow White luomivärin.
Matkapaletin virkaa hoitaa luomivärien osalta Too Facedin monipuolinen Chocolate Bar. Ripsivärini on tällä hetkellä IsaDoraa. Joukon täydentää muutama luottohuulipuna ja yksi kiilto. Mukaan lähtee todennäköisesti molemmat Too Facedin La Crémet (lämmin persikkainen ja nude), Illamasquan oranssi Soaked ja IsaDoran pinkki kiilto. 
Taustalla on pieni juomatiivistepullo, joka tulee sisältämään oliiviöljyä silmämeikin puhdistukseen. Aluksi ajattelin ottaa perinteiseen tapaani mukaan vanulappuja, johon olen valmiiksi imeyttänyt oliiviöljyä, mutta päätinkin ottaa tällä kertaa öljyn pieneen pulloon.


Taustan kissa ei lähde mukaan, hän lähtee mummille hoitoon.

Siinäpä oikeastaan kaikki matkalle lähtevä kosmetiikka. Kaikki kuvien nestemäiset tuotteet mahtuisivat litran minigripiin, mutta joudun jättämään jotain ulkopuolelle (ruumaan menevään laukkuun), jotta kuvista puuttunut deodorantti mahtuu sinne. Todennäköisesti tilaa tekee osa huulimeikeistä ja sy-voide.
Kaikki purnukat ovat 100ml tai alle, joten ne saa ottaa tarvittaessa litran pussissa käsimatkatavaroihin. Minulta löytyi sopivasti joko minikokoja tai pakkaukset olivat normikokoina riittävän pieniä.
Edellä nähtyjen tuotteiden lisäksi mukaan lähtee tietenkin vielä joitain meikkisiveltimiä (muutama kasvoille ja muutama silmämeikkiin sekä kulma- ja huulimeikkisivellin), ripsentaivuttimet sekä topseja.

Matkakohteen voisin tietenkin jo paljastaa, eli New Yorkiin suuntaan! Takaisin tullessa kosmetiikan määrä lienee lisääntynyt kiitettävästi ;)

Miltä näyttää, lähteekö mukaan liikaa, sopivasti vai liian vähän kosmetiikkaa?


Briefly in English: I'm off to New York in a couple of days! These are the cosmetics I'm taking with me. I'm missing a deodorant from the photos and I didn't photograph the beauty tools. I had a lot of minis and travel sized products so the amount is manageable. Also, my hotel provides some basic products which helps too.

Kuvan tuotteet ostettu itse, saatu kaupanpäällisinä tai ilmaisia näytteitä kaupoista. Tietääkseni kaikki tuotteet lukuunottamatta Pepsodentin hammastahnaa ovat eläinkokeettomia.
Products in this post are either purchased by me or free samples from shops. As far as I know all of the products are cruelty free with the exception of Pepsodent toothpaste.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Got 'em back!

Ripset! Minulla on taas pitkän tauon jälkeen ripset, jotka näkyvätkin jonnekin. Piti ihan kirjoittaa tästä ilonaiheesta pieni postaus. 
Kirjoittelin joskus viime kesänä ongelmastani, kun ripset eivät pysyneet enää taivutettuina edes vedenkestävällä ripsivärillä ja kävin silloin ripsipermanentissakin. En ole tehnyt mitään erilailla, mutta nyt ripset taas taipuvat ja pysyvät taivutettuina. Pienellä asialla on oikeasti iso merkitys ja meikkaaminen on paljon mukavampaa taas. Ripsillä on aika iso vaikutus meikin lopputulokseen. Ripseni eivät ole edelleenkään mitkään kadehdittavan upeat, tuuheat tai pitkät, mutta nyt ne sentään näkee meikattuna. Pituutta on ehkä jopa tullut hieman lisää tai sitten ripset vain näyttävät pidemmiltä, nyt kun ne taas taipuvat kunnolla. 
Alla vielä kuvatodiste, että ripset todella on olemassa :D Kuvassa ripsarina IsaDoran Build-Up Extra Volume vedenkestävänä. Olen aikoinaan arvostellut kyseisen ripsivärin täällä.


Kuvassa yksi kerros IsaDoraa.

Sitten asiasta ihan toiseen. Ensi viikolla lähden noin viikoksi matkalle! Kohdetta saa halutessaan arvailla (ja jotkut bloggaajakollegat taitavat kohteen tietääkin). Matkalta en postaile, koska olen siellä kännykän netin varassa, mutta voitte odottaa runsaasti matkapostauksia jälkeenpäin. Ja tietenkin meikkihaalintaa reissusta. Kaverini ehdotti minulle, että voisin tehdä matkakosmetiikkapostauksen ennen reissua. Kiinnostaisiko muita lukea, mitä kosmetiikkaa minä pakkaan mukaan matkalle?

Yritän tosiaan kirjoitella vielä ennen reissua, mahdollisesti tuosta matkakosmetiikka-aiheesta. Ihanaa kevättä kaikille!

Briefly in English: My lashes are back! Well, they never really went away, but they just wouldn't hold the curl so it seemed like I had no lashes. I don't know why, but now they hold the curl again (atleast with waterproof mascara). Having visible lashes really makes a difference! I'm wearing IsaDora's Build-Up Extra Volume Mascara (waterproof) in the photo above.
I'll be travelling for about a week starting from next wednesday and won't blog while I'm travelling. You can expect a lot of posts about my destination afterwards though!

Postauksen ripsiväri ostettu itse. Tietääkseni IsaDora ei käytä eläinkokeita!
I bought the mascara mentioned myself. As far as I know IsaDora is cruelty free!

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Esittelyssä kuvausapurini

Bloggaamiseen liittyy olennaisesti tietenkin valokuvaus. Itse en ole missään nimessä mikään mestarikuvaaja eikä välineistönikään ole lähelläkään ammattitasoa. Lisäksi omaa kuvaamistani vaikeuttaa olosuhteet, eli pieni ja pimeä asunto. Olen pikkuhiljaa pyrkinyt nostamaan blogini kuvien tasoa, välillä onnistuen ja välillä en. Kameran vaihdon myötä pystyin sentään vaihtamaan kuvat isompiin, mutta tyytyväinen kuviini en vieläkään ole.

Taannoin hankin yhden pienen apurin lisää kuvaamiseen. Postin pakettiautomaatista kuoriutui pieni ja sympaattinen Monkeypod -jalusta. Täytyy kyllä myöntää, että hankin tämän jalustan enimmäkseen matkoilla kuvaamista varten, mutta apuri on osottautunut hyväksi kaveriksi myös blogin tuotekuvien otossa. 


Kuvausapuri poseeraa lattialla.

Monkeypod on tietenkin nimeä myöten "halpakopio" kuuluisammasta esikuvasta Gorillapodista. Jalusta erikoisuus on sen taivuteltavat jalat, joiden avulla jalustan voi kiinnittää esimerkiksi kaiteisiin tai muuten vaan väännellä eri asentoihin kuvaamisen vaatimalla tavalla. Nivelet liikkuvat helposti, mutta ovat kuitenkin sen verran jämäkät, että kohtuullisen kokoinen  järjestelmäkamerakin pysyy niillä paikallaan.

Jalustan strategiset mitat ovat 25cm x 6cm x 6cm ja painoa on vaivaiset 241g. Podi kannattelee maksimissaan kilon verran kuvaamisvälineistöä.
Pienen ja kevyen koon vuoksi Monkeypod on erityisen hyvä kaveri matkoilla, joille ei viitsi raahata mukana isoja ja painavia jalustoja. Myös taivuteltavat jalat on reissussa kätevät, kun kameran saa kiinni kaiteisiin, puihin tai melkein mihin vain. Bloggaamisessa olen hyötynyt jalustasta tuotekuvien yhteydessä. Hämärissä kuvausolosuhteissa jalustan avulla saa tarkempia kuvia kuin käsivaralla kuvattaessa. 


Jalustassa on standardi 1/4" kierresovitin sekä irroitettava suurempi 3/8" sovitin.


Monkeypod on tuntunut laadukkaalta ja jämäkältä, joten olen tyytyväinen n. 10€ maksaneeseen apuriini. Seuraavaksi haaveissa on kuvausvalojen hankinta, mutta sellaiset eivät tämän hetken budjettiini mahdu. Kameran säätöjen opetteluakin jatkan tietenkin, sillä tärkein väline kuvaamisessa on kuitenkin lopulta siellä kameran takana.

Mitä kuvausapulaisia muilta bloggaajilta löytyy?


Briefly in English: I wanted to introduce my latest helper in photographing. I bought this little Monkeypod mainly for travelling, but he's been helpful for blogging too. 
Monkeypod is 25cm high and weights only 241g, so it's very easy to travel with. The best thing about Monkeypod is that it's bendable and you can attach it to pretty much anything by bending the joints any way you want.
Monkeypod feels sturdy and holds up to 1kg of camera equipment. I've been happy with my little helper and I've been using it to photograph make up products for my blog. And did I mention it only costs about 10€?

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä!
Product in this post was purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post!

torstai 26. maaliskuuta 2015

Punainen Verona

Hei taas! Olen ollu hyvin tuhma bloggaaja ja edellisestä postauksesta on kulunut luvattoman pitkä aika, pahoittelen. Mennään kuitenkin taas ihan itse asiaan. 

Viime aikoina en ole juuri ostanut meikkejä, sillä olen säästänyt vähiä varojani tulevaa matkaa varten. Tiistaina kuitenkin ajauduin kuin vahingossa Oulun Make Up Storelle. Saattoi olla, että meneillään oleva tarjous poskipunista vaikutti hieman asiaan. Vielä tämän kuun loppuun asti poskipunat nimittäin irtoavat 11€:lla normaalin 18€ sijaan. Tarjoukseen kuuluvat kaikki kiinteät poskipunat.
Huomion kiinnittivät ensimmäisenä kaksi marmoripunaa, joita en ollut aiemmin nähnytkään, Rosso Verona ja Ritsona Red. Kädelle testailujen jälkeen mukaani lähti pinkimpi Rosso Verona, vaikka Ritsona Redkin näytti upealta.


Poskipunat olivat ainakin vielä näissä vanhoissa tutuissa kompakteissa. Make Up Storehan on alkanut uusia tuotteiden pakkauksia.

Rosso Verona on tosiaan pinkimpi vaihtoehto näistä uudemmista marmoripunista. MUS:lta on jo aiemmin ilmestynyt kolme marmoroitua sävyä, ja olen aiemmin kirjoitellutkin yhdestä näistä punista, Pernicestä.
En ole kovin kylmien pinkkien ystävä, ja vaaleanpunaiset ja pinkit sävyt yleensäkin ovat vähän aliedustettuja poskipunakokoelmissani persikkaisten ja korallisten sävyjen vallitessa. Rosso Verona on melko lämmin mattapinkki. Se on hyvin kirkas ja pigmenttinen, tekisi mieli kutsua sitä flamingopinkiksi. Lämmin pinkki kokonaisuus syntyy punaan marmoroidusta neljästä eri sävystä: vaaleanpunaisesta, tummahkosta kylmästä pinkistää, marjaisesta punaisesta ja oranssista.




Koostumukseltaan puna on laadukas. Kuten jo mainitsin, pigmenttiä Rosso Veronassa riittää. Myyjä suosittelikin punaa myös luomiväriksi. Saa nähdä uskallanko hurjan punaista sävyä koskaan silmämeikissä käyttää.
Punaa testatessani sävy sekoittui tasaisen kauniiksi ja levittyi hyvin iholle sekä häivyttyi nätisti. Pigmenttisyyden vuoksi punaa kannattaa tosin ottaa siveltimeen hyvin kevyellä pyyhkäisyllä ja käyttää sivellin vielä kämmenselän kautta poskipunaövereiden välttämiseksi. 3 grammaa punaa tulee pigmenttisyyden ansiosta riittämään ikuisuuden. Pysyvyyttä en vielä ole ehtinyt testaamaan, mutta ainakin aiemman kokemuksen mukaan se on MUS:n punissa hyvä.


Puna swatchattuna kädelleni. Pieni jauhoisuus on enemmänkin superkuivan ihon kuin punan syytä.

Rosso Veronan kaunis pinta lähikuvassa. Nämä marmoripunathan ovat jokainen yksilöllisiä kuvioinneiltaan.


En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan Rosso Veronaa kunnolla meikin kanssa. Nyt ehdin testata punan vain ilman muuta meikkiä. Tämä puna on loistava lisäys poskipunakokoelmaani!


Briefly in English: On Tuesday I drifted to my local Make Up Store. I admit that their offer on blushes had something to do with that. Pressed blushes are only 11€ (normally 18€) till the end of March! Two marble blushes that I haven't seen before caught my eye and I ended up buying Rosso Verona.
I love peachy and orange toned blushes and don't have too many pink blushes. Rosso Verona is a warm and bright matte pink and it's a good addition to my blush collection. And when I say it's bright I really mean BRIGHT! Just check the photos above.
The pigmentation and texture of the blush are also great. You can use this blush as an eyeshadow too. The blush applied evenly and blended out nicely. You do have to be a little bit careful when picking up product to your blush brush, since the blush is so pigmented. I haven't tested this one for longevity yet, but I've had good experiences with their blushes before. I can't wait to test this blush properly!

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä ovat omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Make Up Store ei testaa eläimillä!
Product is this post was purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know Make Up Store is cruelty free!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kuulumiset ja Tallinnan ostokset

Hei taas! Vietin pääosan viime viikosta pääkaupunkiseudulla, joten blogi hiljeni hetkeksi. Lähdin vierailulle ystäväni luo aika yllättäen ja leppoisan loikoilun sijaan juoksimme muutaman päivän ympäri Helsinkiä ja Espoota ja lopulta päädyimme myös Tallinnaan. Lisäksi tapasin pikaisesti paluupäivänä muutaman bloggaajakollegan, mikä on aina ilahduttavaa täällä kaikesta syrjässä asuvalle bloggaajalle.

Kävin siis tosiaan päiväseltään Tallinnassa. En ollutkaan ennen käynyt Virossa ja toivottavasti pikainen visiitti ei ollut viimeinen kerta. Suunnittelimme jo kaverin kanssa toista reissua sinne vähän paremmalla aikataululla. Tämä vierailu tuli nimittäin niinkin yllättäen, että päätös Tallinnan reissusta syntyi n. 12 tuntia ennen laivan lähtöä :)




Kovinkaan ihmeellisiä shoppailuja Tallinnassa ei tullut tehtyä, mutta kuvissa näkyvät JOIKin tuotteet tuli näin kosmetiikan puolelta hommattua. JOIK on eestiläinen luonnonkosmetiikkamerkki, jota myydään meillä Suomessakin ja joka on minullekin jo ennestään tuttua. Valikoima Tallinnassa oli kuitenkin parempi ja poimin mukaani uudessa pumppupullopakkauksessa asustelevan silmänympärysvoiteen ja ihanan pipettipullollisen seerumia kasvoille. Kirjoittelen myöhemmin näistä uusista tuttavuuksista lisää!



Palaan pian asiaan ihan kunnon postauksen kanssa!


Briefly in English: I was away last week visiting my friend and even went to Estonia briefly! I didn't really plan going to Tallinn and only had a few hours there, but I did manage to buy some JOIK products from there. I bought an eye contour cream and a serum and I'll be writing more about them later.

Postauksen tuotteet ostettu itse. Tietääkseni JOIK ei käytä eläinkokeita!
Products in this post were purchased by me. As far as I know JOIK is cruelty free!