torstai 13. joulukuuta 2012

LivBox: joulukuu

Minä olin niitä onnekkaita, jotka saivat tilattua LivBoxin ajoissa, jotta sai jo joulukuun laatikon. Jos joku ei vielä tiedä, mistä on kyse, niin LivBox on esim. Glossyboxia vastaava palvelu, jossa voi tilata itselleen tai lahjaksi kuukausittain saapuvan kosmetiikan yllätysboxin. Joka paketissa on 4-6 kauneustuotetta, joko täysikokoisena tai näytteenä ja hintaa palvelulla on 13,90e/kk sisältäen postikulut. LivBoxin voi tällä hetkellä tilata vain 3kk jaksolle, joka maksetaan etukäteen. Tilaukseen tarvitsee kutsun, jonka voi pyytää LivBoxin nettisivuilta.


Tällaisen boxin postinjakaja ojensi minulle!

Ensimmäinen boxini saapui minulle 11.12., ei siis ihan toteutunut lupaus, että LivBoxit saapuvat noin kuun viidentenä päivänä, mutta sallittakoon tämä ensimmäiselle tilauskuulle. Paketti on tyylikkään musta ja tukevaa pahvia. Sisällä on kortti tuotetietoineen ja selvityksineen kyseisen paketin teemasta sekä vihreään paperiin peiteltynä tietenkin itse tuotteet. Kuten marraskuussa valituille bloggaajille jaossa olleen boxin, tämänkin boxin tuotteet on valinnut Mariela Sarkima. LivBox on Sanoman ja Liv -kanavan toteuttama palvelu.


Näkymiä kun avaa boxin. Päällimmäisenä kortti, jossa kerrotaan teema ja tuotteet. Tuotteet vielä piilossa vihreän paperin alla.

Ensimmäisestä paketistani paljastui viisi tuotetta.

1. Dr. Hauschka -  Ruusuvoide: Kuivalle iholle tarkoitettu kasvovoide. Tuote ei ole suunnattu omalle iholleni, mutta testaan tätä klassikkovoidetta silti mielelläni. Talvella minunkin ihoni kaipaa enemmän kosteutta, joten voin varmasti käyttää tätä välillä yövoiteena. Tällä hetkellä minulla on muita voiteita käytössä, joten tämä joutuu kuitenkin hieman odottamaan vuoroaan. Tuotteen koko on 30ml ja hinnaksi sille annetaan 28e/60ml, joten tämän arvo on 14e. Pelkästään tämä tuote on siis paketin kuukausihinnan arvoinen. Hinnassa kyllä saattaa olla virhekin, sillä netistä katsottuna tuo 28e olisi ennemminkin juurikin tämän 30ml voiteen hinta. Dr. Hauschka ei testaa eläimillä :)

2. Lancôme - La Vie Est Belle (Eau de Parfum): Tämän uutuustuoksun mainos on pyörinyt ahkeraan tv:ssä eikä ole innostanut minua yhtään. Mainokseen on vielä valittu Julia Roberts, joka on inhokkinäyttelijöitäni (sori vaan kaikki fanit). Eikä tämä innostanut nytkään. Paketti ja pullo ovat kauniit, mutta ne ovatkin ainoat asiat mistä tässä pidän. Tuoksu ei vaikuttanut olevan pullosta haisteltuna yhtään makuuni vaan aika vanhahtavalta. Kuvauksen mukaan siinä on ainakin iiriksen, patsulin, vaniljan ja päärynän tuoksua. Iholleni tätä en aio edes kokeilla. Toivottavasti joku tuttuni huolii tämän. Tuotteen koko on 4ml ja hinnaksi annetaan 54,90e/30ml, joten tämän arvo on 7,32e. Lancôme testaa eläimillä :(

3. Luis Widmer - Skin Appeal Peeling: Sekaiholle sekä rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle suunnattu syväpuhdistava kuorintageeli. Tämä on toinen tuote, josta pakkauksessa pidin. Tuote on suunnattu omalle ihotyypilleni ja merkki on kiinnostava. En käytä mekaanisia kuorintoja enää usein, koska käytän salisyylihapolla kuorivaa geeliä, mutta testailen tätä silti mielelläni. Harmi, että tästä on vain pienikokoinen näyte. Tuotteen koko on 12ml ja hinnaksi annetaan 13,90e/50ml, joten tämän arvo on n. 3,37e. Luis Widmer ei tietääkseni testaa eläimillä :)

4. Kérastase - Cristalliste Lumière Liquide Serum: Siloittava ja kiiltoa antava hiusseerumi, jota voi käyttää ennen tai jälkeen hiusten kuivauksen. Tämä olisi voinut olla kiinnostava tuote, mutta valitettavasti tämä on Lancômen tapaan L'oréalin omistamalta merkiltä eikä siis ole eläinkokeeton. Onneksi minulla ei ole tälle tuotteelle tällä hetkellä tarvettakaan. Tämäkin tuote lähtee eteenpäin jollekin tutulleni. Tuotteen koko on 50ml ja hinnaksi annetaan 22,90e/50ml. Kérastase testaa eläimillä :(

5. Sally Hansen Salon Effects - Real Nail Polish Strips kynsitarrat: Tällaiset tarrat ovat kiinnostaneet minua laiskana kynsien lakkaajana kovasti. Ja satuin saamaan vielä itseäni miellyttävän käärmekuosinkin (Brattlesnake). Olisin muuten todella tyytyväinen, mutta valitettavasti Sally Hansenkin taitaa kuulua eläinkokeilla testaaviin yhtiöihin, ainakin sen omistaja Coty Inc. testaa eläimillä. Pidän tarrat kuitenkin itselläni ja testaan ne siinä toivossa, että joku eläinkokeeton merkkikin tekisi tällaisia (ja jos jostakin nyt tuntuu, että myyn sieluni kun testaan nämä tarrat itse niin ei voi mitään) Testimielessä ihan kiva tuote, sillä en raskisi tällaista itselleni vain kokeiluun ostaa miltään merkiltä, jos nämä ovat tällaisissa hinnoissa. Paketissa on 16 tarraa eli sillä voi tehdä yhdet kynnet. Tuotteen hinnaksi annetaan 11,20e. Käsittääkseni Sally Hansen testaa eläimillä :(


Paketissa tulleet tuotteet.

Tuotteiden kuvaukset. Kaikki kuvat voi klikata isommaksi!


Yhteenveto: Paketissa on viisi tuotetta, joista kaksi on annetun ovh:n mukaan täysikokoisia, yksi todella reilun kokoinen "näyte", joka kävisi täysikokoisesta, ja todennäköisesti onkin oikeasti täysikokoinen, ja kaksi selvästi pienempää näytettä. Tuotteiden yhteisarvoksi laskin n. 58,79e., mikä on todella hyvin 13,90e maksaneesta boxista. Jos Dr. Hauschkan koossa oli virhe niin boxille tuleekin arvoksi 72,79e!
Petyin kuitenkin siihen, että 3/5 tuotetta on eläimillä testaavilta merkeiltä sekä siihen, ettei paketissa ollut yhtään meikkituotetta. Olisin mielelläni nähnyt esim, jouluisan punaisen huulipunan tai -kiillon paketissa. Kaksi tuotetta lähtee suoraan kiertoon, sillä en halua niitä itse käyttää. 
Itselleni joulukuun boxi oli pienoinen pettymys, mutta uskon, että monet pitivät siitä kovasti.

Toivoisin, että LivBox ottaisi käyttöön jonkinlaisen taustakartoituksen, jonka perusteella boxeja voitaisiin hieman kustomoida eri asiakkaille. Itse haluaisin pystyä ainakin valitsemaan edes pääasiassa eläinkokeettomia merkkejä ja rasvoittuvan ihon tuotteita. Tietenkään kaikkia ei voida aina miellyttää enkä itsekään odota, että aina pitäisin kaikista saamistani tuotteista ja yllätyspaketin tilaaminen on tässä mielessä aina riski. Ideana LivBox on kuitenkin loistava ja on hienoa, että Suomeenkin saatiin lopulta tällainen palvelu. Myös Chériebox -niminen vastaava palvelu on kai tuloillaan ja olen ollut sen listalla jo pitkään, mutta sitä ei ole vielä saatu käyntiin. Oma tilaukseni jatkuu nyt vielä kahden boxin verran ja harkitsen sen jälkeen jatkanko LivBoxin tilaamista. Toivottavasti seuraavista boxeista löytyy enemmän itseänikin kiinnostavia tuotteita.

Kirjoitan mahdollisesti myöhemmin tarkemmat arvostelut niistä tuotteista, jotka jäävät omaan käyttööni!


Olen tilannut LivBoxin itse, omilla rahoillani ja mielipiteet siitä ovat omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Mainittujen merkkien eläinkoestatus löytyy jokaisen tuotteen kohdalta tekstistä!

10 kommenttia :

  1. Mulla oottelle (tai no on aikansa jo ootellu) livboxin kutsu, mutta en oo vielä uskaltanu tilata. Eihän tuo sinällään kallis ole, mutta joulu ja älytön kasa lahjoja lapsille menee nyt edelle :D
    Ja Julia Robert, voi ei. Erin whatever on edelleen maailman surkein elokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kutsu ei ilmeisesti oo ku jonku tietyn ajan voimassa, mutta saahan sitä myöhemmin sitte uuden jos haluaa :)
      Meille tais molemmille jäähä jotku traumat siitä elokuvasta..on se kauheeta ku piti koulussa leffaa kattoo, oltais mieluummin opiskeltu ;)

      Poista
  2. Vähän ihmetyttää että miksi tilasit boxin kun kuitenkin oli varmaan tiedossa että monet tuotteista tulevat olemaan niitä eläimillä testattuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tilasin siksi, kun tällaista boxia on aika kauan odotellut Suomeen saapuvaksi. Tietenkin tiesin, että siinä tulee olemaan eläimillä testattuja tuotteita, joita en halua, mutta ideana onkin kokeilla palvelua ja aion kyllä laittaa palautetta LivBox -tiimille, että olisi kiva jos voisi vähän profiloida sitä mitä boxissa tulee. Eihän se palvele minua eikä meikkifirmoja, että minulle lähetetään tuotteita, joita en halua kokeilla enkä ikinä tulisi ostamaan. Periaatteenahan on, että firmat antavat tuotteitaan paketteihin mainostusmielessä.
      Toivottavasti tämä ei nyt kenenkään päivää pilaa, että teen omilla rahoillani, mitä haluan ja kerron sitten hankinnoista mielipiteeni :)

      Poista
    2. Mä kyllä ymmärrän, että vaikka on periaatteita, ei niistä pidä aina 101%:sesti kiinni. Inhimillistähän se on.. Voi kunpa itsekin pystyisin olemaan noin ryhdikäs tämän asian suhteen. Onneksi luonnonkosmetiikkaa voi kai käyttää suht hyvällä omallatunnolla.

      Aika samoilla linjoilla ollaan siis tuosta boksista, tosin tuon hiusjutun pidän ja kokeilen haalealla kiinnostuksella.

      Kosmetiikkaobsession Annie on kehunut Louis Widmeriä, tuo kuorinta kyllä vähän innostaa käydä tutkailemassa apteekin hyllyjä tarkemmin..

      Poista
    3. Kaikkihan me parhaamme yritetään :)

      Itse juuri äskön tuota Louis Widmerin kuorintaa testasin ja tykkäsin kovasti siitä! Tekis mieli hiplailla naamaa koko ajan kun se on niin pehmän tuntuinen nyt...ja varmaan pitää kans vähän enemmänkin merkkiin tutustua ja varmaan ainakin sitä Annien kehumaa silmänympärysvoidettakin testata kun mulla juuri silmänaluset kuivuu.

      Poista
  3. Mä sain oman boksini vasta eilen, mutta jatkossa olisi kyllä mukavampi, että se saapuisi jo heti kuun alussa. Sulle valikoitui aika hauskat kynsitarrat (oon mielenkiinnolla kattellu, että minkäslaisia kuoseja muille on tullut) :)

    Mun mielestä joulukuun boksin sisältö oli ihan nappi, mutta harmi, että se oli sulle pettynys :( Pessimistinä kyllä luulen, että boksin sisältö tulee pysymään samanlaisena vielä pitkään, siis niin ettei se sisällä kuin yhden tai kaksi tuotetta, jotka olisivat eläinkokeettomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin odottelin boxia jo vähän aiemmin kun siellä sivuilla sanotaan tuo noin 5. päivä. Ehkä se jatkossa saadaan sujumaan paremmin.

      Tosi monet varmasti tykkäs tuostakin sisällöstä, mulle se ei ois ollut mikään nappi, vaikka ois tuotteet olleet eläinkokeettomiakin. Viime kuun boxi ois ollut kaikin puolin enemmän mun mieleen. Voi olla, että jatkossakin on tuo sama suuntaus, mutta onpahan ainakin kokeiltu ja voi antaa tekijöille sitten palautetta.

      Minäkin oon seuraillut, millä kuoseilla muut on noita tarroja saanut ja omat on kyllä mieluisimmat, vaikka muutkin kuosit on ollut ihan jees :)

      Poista
  4. Mulle tulee eka boxi vasta tammikuussa,eikä joulukuun sisällön nähtyäni harmita.Ei ois ollu oikein mun juttuja.

    En minäkään fanita Julia Robertsia..Jotenkin saanut naisesta tarpeekseni kun se yhteen aikaan tuntui olevan kaikissa leffoissa eikä mun makuun muutenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan siitä tammikuun boxista kivempaa :) Yritän olla vastoin tapojani optimista ja uskoa, että kun ainakin vielä nuo 2 laatikkoa itsellenikin tulee, niin pakko niissä on olla edes joitain tuotteita munkin makuun!

      Ja hyvä etten ole ainoa, joka ei pidä Julia Robertsista ;)

      Poista