keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Hellää kosteutusta - Decubal

Edellisessä postauksessa arvostellun Decubalin naamaputsarin jatkoksi vielä kaksi muuta Decubal -tuotetta. Sain siis nämä kaikki testattavaksi merkin pr -edustajalta. Tällä kertaa siirrytään puhdistuksesta kosteutukseen. Decubalista en sen enempää tällä kertaa höpötä, edellisestä Decubal -postauksesta löytyy perustietoja.

Jos Decubalin putsari oli mukava perustuote, tulee tässä postauksessa suosikkini ja "inhokkini" kolmesta saamastani tuotteesta. Inhokki siksi lainausmerkeissä, että en oikeasti inhonnut tuotetta, mutta näistä kolmesta se miellytti vähiten. Aloitetaan kuitenkin suosikista.

Minulle mieluisimmaksi tuotteeksi ylsi hieman yllättäen (ainakin itselleni) Decubalin Face Vital Cream -kasvovoide. Tämäkin tuote on suunnattu kuivalle ja herkälle iholle, mutta sitä suositellaan myös pintakuivalle ja sekaiholle yövoiteeksi ja lääketieteellisten aknehoitojen ohella käytettäväksi. Tuotetta voi käyttää myös ohuesti silmien ympäryksillä, ei kuitenkaan liikkuvalla luomella. Voide on pakattu punaiseen pumppupulloon, jonka ulkonäkö ja toimivuus miellyttävät minua kovasti, vaikka jäljellä olevaa voidetta ei näekään.
Voide on hajusteetonta ja väriltään valkoista. Koostumus siinä on aika kermainen, ei paksu ja raskas eikä mikään liru. Voide imeytyy nopeasti eikä jätä edes rasvaisella iholla rasvaista tunnetta naamaan. Tämä ei hajusteettomuudesta huolimatta onneksi haise pahalle :) Eri tehoaineita voiteesta löytyy lukuisia mm. glyseriini, B3- ja E -vitamiini ja useita eri rasvahappoja. Yliopiston apteekin verkkosivuilta hinnaksi löytyi 14,80e/50ml.



Aiemmassa postauksessa mainitsinkin, että minunkin iholla on ollut pientä pintakuivuutta tämän talven aikana. Olenkin käyttänyt Decubalin voidetta yövoiteena silloin, kun iho on alkanut tuntumaan vähän kuivalta, ja parissa päivässä iho on taas tuntunut kosteutetulta. Vuoden alkupäivien sairastelujen jälkeen tämä tuntui ihanalta kuivuneella ja hoitamattomalla iholla. Kokeilin tätä päivälläkin ja tämä toimi meikin allakin ihan hyvin, mutta käytän kuitenkin kosteuttavaa BB -voidetta meikkipohjana, joten en tarvitse näin vahvaa kosteutusta päivisin.
Suosikkitapani käyttää Face Vital Creamia on kuitenkin silloin kun kuorin ihoni mekaanisesti. Päivittän minulla on käytössä BHA -kuorinta, mutta silloin tällöin kuorin ihoni LivBoxista saadulla Luis Widmerin kuorinnalla mekaanisesti. Tehokuorinnan jälkeen haluan huolehtia siitä, että iho on kunnolla kosteutettu ja hoidettu ja silloin laitan tätä Decubalin voidetta. Tämän jälkeen iho tuntuu ihanan pehmeältä ja kosteutetulta, tulee vähän sellainen vauvan peppu -efekti. Minä uskon siihen, että rasvoittuvalle ihollekin kunnon kosteutus tekee hyvää, sillä iho ei itse tunne silloin tarvetta erittää enemmän talia.

INCI:  Aqua, Pentylene Glycol, Glycerin, Niacinamide, Simmondsia Chinensis, Glyceryl Stearate, Dicaprylyl Carbonate, Glyceryl Stearate Citrate, Butyrospermum Parkii, Cetearyl Alcohol, Polyglyceryl-3 Methylglucose Distearate, Magnesium Aluminium Silicate, Sorbitol, Ceramide 6 II, Ceramide 3, Phytosphingosine, Galactoarabinan, Cholesterol, Tocopherol, Xanthan Gum, Tocopheryl Acetate, Polyglyceryl-2 Dipolyhydroxystearate, Sodium stearoyl Lactylate, Caprylic/Capric Triglyceride, Stearic Acid, Sodium Gluconate, Sodium Hydroxid


Ihan samanlaista ihastusta ei aiheuttanut Decubalin Lips & Dry Spots Balm. Voide on siis tarkoitettu täsmähoidoksi huulille ja kuivuneille ihoalueille. Tuotteen tehoaineena on lampaanrasvavilla, lanoliini, ja voiteen rasvapitoisuus on huikea 99%. Kuivien huulien lisäksi voidetta suositellaan kynsinauhoille ja pienille naarmuille. Tämä on pakattu pieneen, litteään tuubiin. Hintaa löytyi apteekkituotteet -sivustolta 7,60e/30ml.




Tuotteen rasvamäärän huomaa koostumuksesta. Voide on kellertävää, rasvaista ja paksua voidetta, jossa on erikoinen tuoksu. Tuoksu ei ole miellyttävä, mutta ei aiheuta suuria inhoreaktioitakaan. Rasvaisuuden takia voiteella kestääkin pienen ikuisuuden imeytyä. Huulilla imeytyminen on vähän nopeampaa kuin muualla iholla. Juuri hidas imeytyminen ja rasvainen tunne ovat syyt, miksi tuote ei ollut suosikkini.
Kosteutusteholtaan voide on toki hyvä, mutta se ei ole mikään pikapelastus korpuiksi kuivuneille alueille. Huulet voide tekee yön aikana pehmeiksi, mutta kuivat kynsinauhat tai kädet vaativat jatkuvampaa käyttöä.
Plussaa annan voiteelle siitä, että se ei kirvele. Käteni ovat olleet superkuivat viimeaikoina ja kaikki voiteet ovat kirvelleet niissä, paitsi tämä Decubalin voide. Hidasta imeytymistä auttaakseni olen laittanut tälle kaveriksi jotain kevyempää voidetta ja tällä yhdistelmällä olenkin saanut väliaikaista helpotusta ja pehmennystä iholle. Pysyvään parannukseen vaaditaan siis tältäkin voiteelta pitempiaikaista käyttöä. 

INCI:  Petrolatum, Lanolin, Paraffinum Liquidum, Cera Alba, Salicylic Acid, Tocopherol, Ricinus Communis Oil.


Face Vital Creamia suosittelen kaikille, jotka kaipaavat kosteutusta iholle. Rasvoittuvammalle iholle tämä sopii yövoiteeksi ja ajoittain käytettäväksi, kuivalle iholle pitäisi sopia ihan päivittäiseen käyttöön. Itse voisin hyvinkin ostaa tätä uudelleenkin talviaikaan käytettäväksi, kesäksi tämä lienee liiankin kosteuttava minulle.
Lips & Dry Spot Balmia suosittelen kuivista huulista kärsiville ja muutenkin kuivista ihoalueista kärsiville. Parasta tämä on mielestäni pitempään jatkuvassa käytössä, joten laiskoille rasvaajille ja kärsimättömille tämä ei ole paras vaihtoehto. Koska tuote sisältää lanoliinia ja mehiläisvahaa, se ei sovi vegaaneille, kasvissyöjät voivat ihan itse päättää haluavatko lampaanvillarasvaa ainakaan huulillensa ;)
Näiden Decubal -kokeilujen perusteella minua kiinnostaisi testata myös merkin vartalotuotteita. Myös deodorantti voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen.

p.s. olisin ottanut kuvat myös siitä, miltä voiteet itsessään näyttävät, mutta kamerasta loppui sopivasti akku.


Postauksen tuotteet saatu testattavaksi blogin kautta, mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä enkä saa mitään korvausta arvostelun kirjoittamisesta. Saamieni tietojen mukaan Decubal ei testaa eläimillä!

2 kommenttia :

  1. Kannattaa kokeilla sekoittaa tuota Dry Spots -voidetta johonkin kevyempään käsivoiteeseen (50/50), on ainakin itselläni toiminut oikein mallikkaasti juuri sillä tavalla. Imeytyy paremmin ja kosteuttaakin mukavasti, kun mukana on vähän muutakin kuin pelkkää rasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kokeillutkin ja kyllähän se tosiaan niin paremmin imeytyy :)

      Poista