sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Huulikiiltokynien taistelu

Erilaisia huulikiiltokyniä on viime aikoina popsahdellut markkinoille eri merkeiltä kuin sieniä sateella. Pakko minunkin oli sitten tietenkin pari sellaista hankkia. Kynämuotoiset huulituotteethan eivät sinänsä ole mitään uutta, mutta nyt niitä on julkaistu erityisen paljon ja lähinnä chubby -muodossa eli paksuina kyninä.




Lumenen Raspberry Miracle Lip Sorbet -kynät kiinnostivat minua heti kun näin niitä kaupoissa, mutta rahatilanne esti heti ostamasta yhtä. Hinta kynillä on vaihdellut kaupasta riippuen n. 13.90 - 15€ välillä. Oulun Anttilassa oli kuitenkin remontin jälkeisessä avajaistarjouksessa kaikki Lumenen tuotteet plussakortilla -40%,joten päätin silloin ostaa yhden kynän. Olin vakaasti päättänyt etten osta sitä kaikkein punaisinta sävyä, sillä punaisia huulimeikkejä minulta löytyy enemmän kuin tarpeeksi. No, lopulta marssin kassalla pitkähkön mietinnän jälkeen juurikin sen punaisimman kynän, nro. 15 Marjojen hehkua, kanssa. Lopulta väri tuntui kuitenkin kaikkein parhaimmalta vaihtoehdolta, sillä liian haaleat ja vaaleat värit eivät ehkä olisi juurikaan näkyneet omilla, luonnostaan aika tummilla huulillani, ja kovin kilpailija nro. 14  Aamun raikkaus näytti turhan hileiseltä. Marjojen hehkua on nimensä mukaisesti marjainen punaisen sävy.

Samana päivänä kiertelin muitakin kauppoja kaupungilla ja Stockmannille oli juuri saatu esiin IsaDoran vastaavat tuotteet Twist -up Gloss Stickit. Swatchailin IsaDorankin huulikiiltokynät (IsaDora käyttää nimitystä huulipunakynä, mutta sanotaan nyt kuitenkin kiilloksi), ja niistä päädyin ostamaan sävyn 07 Coral Cocktail. Isadoralta löytyi muuten aikalailla tuota ostamaani Lumenea vastaava sävykin, mutta en tietenkään kahta samanlaista sävyä halunnut. Coral Cocktail olikin väriltään sellainen, mitä jo Lumenen kynistä hain, mutta en niistä löytänyt. Väri on oranssista puikosta ja nimestään huolimatta mielestäni enemmän pinkin sävyinen. Värissä on kuitenkin koralliakin mukana ja lisäksi hillitysti shimmeriä. Muut harkitsemani IsaDoran sävyt näyttivät liian pinkeiltä tai liian haaleilta ja läpikuultavilta makuuni. Hintaa IsaDoran kynillä on Stockmannilla 13,90€.


Vasemmalla Lumene sävy 15 ja oikealla IsaDora sävy 7. IsaDoran sävy on luonnosa vähän kirkkaampi ja korallisempi kuin kuvassa.


Koska kyseessä on kaksi vastaavaa tuotetta, päätin tehdä niistä yhteisen postauksen, jossa vertailen tuotteita keskenään. Ensinnäkin, pakkaukset tuotteilla ovat värejä ja tekstejä lukuunottamatta täysin samanlaiset. Pakkaukset ovatkin varmaan samalta valmistajalta. Molemmat ovat siis paksuja, muovisia kyniä, ja tuotetta saa lisää kiertämällä pohjasta. Teroitusta kynät eivät tarvitse. IsaDoran kynä on pohjan hopeista kierto-osaa lukuunottamatta kokonaan samansävyinen, kun taas Lumenen kynissä myös korkki on hopean värinen. Pakkaukset ovat siis ihan yhtä toimivat ja itse pidän kynien helppoudesta. Lumene on ehkä vähän arvokkaamman ja tyylikkäämmän näköinen hopeisessa korkissaan, mutta toisaalta IsaDora on raikkaan, kesäisen ja nuorekkaamman oloinen.

Seuraava huomioimani asia oli tuotteiden tuoksu. Lumenen tuoksua on kehuttu ihanan vadelmaiseksi, mutta mielestäni sen tuoksu ei ole mikään ihanin, vaan minun nenääni jopa hieman pistävä. Tuoksu on kuitenkin melko kevyt eikä mitenkään haittaa käyttöä. IsaDora ei käytä tuotteissaan varsinaisesti hajusteita, joten olin yllättynyt kun sen huulikiiltokynä tuoksui selvästi vaniljalle tai itseasiassa ihan  vanilliinisokerille. Selitys löytyikin INCI:stä, joka paljasti tuotteen sisältävän vanilliinia. Tuoksu on voimakkaampi kuin Lumenessa, mutta minusta myös paljon parempi, joten tuoksun osalta IsaDora vie pisteeni.


Kissa onnistui jo pistämään kyntensä Lumenen kynään, minkä vuoksi kynässä on reikä.


Molemmat kynät lupaavat myös hoitaa ja kosteuttaa huulia. Lumene on brändin mukaisesti käyttänyt kynässä mm.  suomalaista vadelman siemenöljyä. IsaDoralla käytössä on ainakin hyaluronihappo ja kollageenin esiastetta. Molemmat kynät tuntuvatkin huulilla mukavilta eivätkä kuivata. Lumene muuttuu kuitenkin mielestäni aiemmin kuivemman tuntuiseksi, vaikka ei varsinaisesti kuivata. IsaDora pysyy kauemmin kostean tuntuisena huulilla. Koostumukseltaan molemmat ovat pysyvämpiä kuin perushuulikiillot, mutta eivät mitenkään superpysyviä ja syönnin jälkeen molempia joutuu lisäämään. Koostumuksen puolesta IsaDora vie voiton, koska pysyy kauemmin kostean tuntuisena huulilla. Nimistä huolimatta nimenomaan Isadora tuntuu enemmän kiillolta ja Lumene on huulipunamaisempi, ainakin ostamassani sävyssä.

Kuten aiemmin sanoin, kynät ovat täysin samanlaiset pakkaukseltaan. Lumenen kynän painoksi annetaan 2,8g, kun taas IsaDoran kynälle 2,7g. Painoero johtuneekin ainesosien painosta ja käytännössä kynissä lienee yhtä paljon tuotetta. Erikoisempaa on, että Lumene lupaa tuotteen säilyvän peräti 36 kuukautta, kun Isadora lupaa vain vuoden. Lumene vie siis säilyvyydessään selvän voiton. Hinnaltaan kynät ovat tosiaan samaa luokkaa, mutta hinta voi vahdella eri kaupoissa.


Yllä Lumene alla IsaDora.


Lopulta ratkaisevimmaksi tekijäksi huulikiiltokynien taistelussa tuli minulle kuitenkin sävy. Tämänkin kategorian voiton vie IsaDora, sillä Lumenen sävy on tavallisempi ja vastaavia löytää helpommin. Sävyn tietenkin valitsin itse enkä siitä voi valittaa, mutta Lumenelta ei löytynyt minulle sopivaa, erikoisempaa sävyä. IsaDoran sävy on puolestaan aivan ihana kesäksi ja minulta ei löydy toista vastaavaa. Kun päätin ostaa huulikiiltokynän, etsin nimenomaan kesäistä pinkkiä, korallia tai persikkaa. En halunnut sävyyn glitteriä enkä edes paljoa shimmeriä ja halusin sävyn erottuvan huuliltani, olematta kuitenkaan täysin peittävä. IsaDora vastasi siis täysin toiveitani. Molemmat ovat kuitenkin kauniita sävyjä ja molempia olen käyttänyt, tosin suosikkiani IsaDoraa enemmän. On hyvä, että minulla on kuitenkin kaksi aivan erilaista sävyä helpossa kynämuodossa, sillä ne sopivat sitten erilaisiin meikkeihin. Molempia on helppo laittaa huulille huolettomasti ja molempia voi myös laittaa kevyemmin tai kerrostaa peittävämmäksi. Kynä on helppo varsinkin, kun on liikenteessä. Koska kiillot eivät ole nestemäisiä ja tahmeita ne ovat loistavia esimerkiksi pyöräillessä, sillä hiukset eivät tartu näihin samalla tavalla kuin perinteisiin kiiltoihin.


Huulikiiltokynien taistelun vei siis länsinaapurin IsaDora, vaikka kotimainen Lumenekin on mainio tuote. Suosittelen molempia kyniä kaikille, jotka haluavat helppokäyttöisen ja huulilla miellyttävän kesäkiillon. Lopullinen valinta kannattaakin siis tehdä sen perusteella kummalta löytyy itseään miellyttävin sävy. Molemmilta merkeiltä taitaa muuten tällä hetkellä löytyä kahdeksan eri sävyä.


Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä postauksen linkkien käytöstä. Tietääkseni sekä Lumene että IsaDora ovat eläinkokeettomia.

8 kommenttia :

  1. Voi että, mua vähän harmittaa etten ostanut Lumenelta tuota punaista, vaan nudesävyn 11. Vaikka kädelle kokeiltuna se näytti kivalta, ei se huulilla näy juuri ihan jotain perushuulirasvaa enemmän. Harmi :/ Muuten mukavanoloinen tuote. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää kans tosiaan katsoin, että ne vaaleammat sävyt ei välttämättä huulilla paljon näy, vaikka kädelle swatchattuna näyttävät kivoilta :( Ehkä sun pitää hommata vielä toinen kynä ;)

      Poista
  2. Mä olen ostanut Cliniquen Chubby Stickin vasta äskettäin, pitäisi varmaan ostaa nyt Max Factorin tai IsaDoran vastaava tuote niin mäkin pääsisin tekemään vertailua :D
    En ole juuri viehtynyt noihin Lumenen versioihin, varmastikin juuri noiden sävyjen takia. Katselin joskus että niissä taisi hirmu monessa olla glitteriä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumenella tais tosiaan muutamissa olla glitteriä. IsaDoralla oli mun mielestä aika kivoja sävyjä ja niissä tais olla vaan vähän shimmeriä joissain, ei glitteriä. Eli tuohon tyyliin ku tuossa mun ostamassaki on, että ei mikään glitterpläjäys kuitenkaan :)

      Poista
  3. Kiitos vertailusta! Lähdenkin huomenna tutkimaan IsaDoran sävyvalikoimaa :)

    VastaaPoista
  4. Tykästyin Lumenen koralliseen Aamun raikkaus -sävyyn, vaikka siinä on kyllä aika lailla shimmeriä. Se on kuitenkin just sellainen helppo kesäsävy :)

    IsaDoralla taisi olla joku ihana pinkki myös...? Sen voisin ostaa seuraavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oisin kans tykänny siitä Lumenen Aamun raikkaudesta muuten, mutta en nyt halunnu niin hileistä sävyä :)Mää sain kyllä just postista kupongin, jolla sais taas Anttilasta yhden Lumenen tuotteen -40% alella, niin saa nähdä pitääkö vielä toinen Lumenen kynä hommata :D
      IsaDoralla oli aika kivoja eri pinkkejä mun mielestä useampikin, kannattaa käydä katsoon!

      Poista