keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Värikäs Meow -meikki

Uudet Meow -luomivärit tuottivat lauantaina minulle melko värikkään meikin. Tavallaan menin tässä meikissä hieman mukavuusalueeni ulkopuolelle, vaikka en tätä tehdessä tarkoittanutkaan vastata arvonnassani esitettyyn haasteeseen. Tulossa vielä seikkailu kauemmas mukavuusalueeni ulkopuolle. Tämän meikin värit eivät ole minulle kovin epätyypillisiä, mutta värien yhdistelmä ei ole minulle tavallisin. Tavallisimmin yhdistän meikeissäni jonkin neutraalin ja värikkään sävyn, kaksi toisiinsa luonnollisesti sulautuvaa sävyä tai samasta väristä vaaleamman ja tummemman sävyn. Tällä kertaa tein meikin kuitenkin kolmella värikkäällä sävyllä, kaikki Meow'n End of Days -kokoelmasta...






Harmi, että rupuisella kamerallani ei saanut laadukkaampia kuvia. Värit ovat oikeesti vielä kirkkaammat kuin kuvissa. Ylimmässä kuvassa keinovalo, kahdessa muussa luonnonvalo. Alaluomen keskellä oleva vihreän turkoosi sävy oli oikeasti paljon erottuvampi kuin kuvissa näkyvä häivähdys. Huulimeikkiä en edes kuvannut, sillä lopulta päädyin käyttämään vain lähes läpinäkyvää persikkaista huulikiiltoa.

Käytety luomivärit:

Meow Cosmetics: Nibiru (ylä- ja alaluomella, sisänurkassa). Melko keltainen kullan sävy, lämmin, mielestäni jopa hieman persikkainen.

Meow Cosmetics: Doomsday (ylä- ja alaluomella ulkonurkassa). Kirkas violetti, helmiäissävy, mutta ei isoa glitteriä.

Meow Cosmetics: Eris (alaluomen keskellä). Kimalteleva turkoosi, selvästi enemmän vihreään kuin siniseen taittava.

Inglot: Matte 355 (luomivaosta kulmakarvoihin asti, häivytyksessä)


Muut käytetyt tuotteet:

Urban Decay: Eye Primer Potion (pohjustus)

Fyrinnae: Pixie Epoxy (pohjustus)

Inglot:  AMC Eyeliner Gel 77 (yläluomen rajauksessa)

Isadora: Inliner Kajal Blonde (alaluomen sisärajauksessa)

Max Factor: 2000 Calorie Waterproof Volume (ripsissä)

Make Up Store: Tri Brow Color (kulmakarvoissa).


Omasta mielestäni meikistäni tuli kivan värikäs, mutta uskalsin kuitenkin lähteä ihan ihmisten ilmoillekin tämän kanssa :) Yksinkertainen meikkihän tämä pohjimmiltaan on, mutta värien yhdistely teki siitä vähän mielenkiintoisemman. Meow'n luomivärit olivat kyllä käytössä todella toimivia, värit olivat upean kirkkaita ja voimakkaita. 

Jos jollakin on antaa vinkkejä meikkien kuvaukseen, otan niitä mielelläni vastaan. Käytössäni ei ole kuin ihan perus digipokkari, joten huippukuviin en pysty, ja tämän meikin kuvaamista haittasi harmaa ja sateinen päiväkin.


Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Meow Cosmetics ei testaa eläimillä!

4 kommenttia :

  1. Kauniit värit ja hyvin mätsää keskenään.

    Olen todennut että mitä vähemmän "yrittää" saada onnistunutta otosta sitä parempi mahdollisuus sellainen saada.... =)

    Ylempi kuva tosi hyvä väriensä puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäis varmaan ihan yleisestikin elämässä yrittää vähän vähemmän :D
      Pitää varmaan kuitenkin yrittää noi meikkikuvailut ajoittaa vähän valoisammille päiville niin voi saada parempia kuvia...

      Poista
  2. Varsin nätti silmämeikki! Mitäs muuten tykkäsit Meown luomiväreistä ihan noin niin kuin in action?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mun Mielestä Meow't toimi oikein hyvin käytössä. Pigmenttiä riittää niin saa värit oikeesti näkymään luomella hyvin ja ihan mukavasti nuo levittyi ja häivyttyikin. Pysyivät paikoillaankin ihan yhtä hyvin ku muutkin mun jauhevärit :)

      Poista